Kuva: BBC, Life in Iraq
En oikein viitsisi Irakin sodasta mitään kirjoittaa, koska lehdet kirjoittavat siitä aivan tarpeeksi paljon ja minulla on sellainen hytinä, että suurin osa ihmisistä ajattelee Irakista koko lailla samalla tavalla: typerysten käymä typerä sota.
Kuitenkin…eilen katselin televisiosta englantilaisten ”vapauttaman” Basran siirtymistä brittien tavoitteissaan epäonnistuneilta sotavoimilta irakilaisten omiin käsiin. En usko, että olin ainoa katsoja, joka tunsi homman synkkyydestä huolimatta tietynlaista mielihyvää tuuliajolla olevien militaristien tappiosta ja kaupungin luovuttamisesta niihin käsiin, joihin se itse asiassa kuuluukin: irakilaisille itselleen. Pitäkööt hyvänään. Tosin britit jäävät vielä joksikin aikaa Basran lentokentälle vahtimaan tilannetta irakilaisten olkapään yli.
Kenraalimajuri Graham Binns allekirjoitti luovutuspaperit englantilaisten puolesta ja kehaisi jotenkin, että ”4.5 vuotta sitten johdin joukkoja, jotka vapauttivat Basran sen vihollisilta, nyt olen ylpeä luovuttaessani sen takaisin kaupungin ystäville”.
Tietysti tiedän jo ennestään, että sotilaiden on oltava sokeita todellisuudelle pystyäkseen toimimaan ammatissaan, onhan toisen ihmisen tappaminen koko lailla merkittävä asia. Mutta eilen kuultu paskanpuhuminen menee jopa sotilaiden kastissa yli äyräidensä.
Viisi vuotta sitten Basra oli kohtuullisen rauhallinen kaupunki, jota tosin Irakin vallassa ollut maallinen ba’ath-puolue kohteli kaltoin. Maa oli ”tasavalta”, jonka presidenttinä oli armoton ja kovakätinen diktaattori niin kuin näissä entisissä brittien alusmaissa on ollut tapana.
Irakin ba’ath-puolue pääsi ensimmäisen kerran hetkeksi valtaan 1963 CIA:n avustamassa vallankaappauksessa syöstyään vallasta Neuvostoliiton tukeman kenraali Abdulkarim Qasim’in. Hän oli puolestaan syössyt vallasta hašimidi-sukuisen kuningas Feisal II:n (Jordanian hašimidi-kuningas Husseinin serkku), jonka isoisän, Feisal I:n, olivat britit vuonna 1920 istuttaneet juuri – alueellisista seurauksista välittämättä – perustamansa Irakin valtaistuimelle vahtimaan brittien öljyetuja. Baa’athit olivat välillä muutaman vuoden ilman valtaa kunnes Saddam Hussein kaappasi taas CIA:n tukemana vallan takaisin ba’ath-puolueelle vuonna 1968. Ba’ath on ideologialtaan jonkinlainen islamilais-panarabistinen sosialistipuolue. Puolueen perustaja Michel Aflaq oli kristitty.
Shiiat sekä Basrassa että muualla Irakissa olivat kovilla ”sosialisti”-Saddamin alaisuudessa siitä huolimatta, että ovat lukumääräisesti Irakin suurin ”etninen” ryhmä. Irakin arabeilla, sunneilla ja shiioilla, on erona vain se, että he tulkitseva islamin ilosanomaa hieman eri tavalla joissakin mitättömissä yksityiskohdissa, joista tietysti uskontojen tapaan tehdään ylisuuria ja näin saadaan aikaiseksi periaatteellinen riita, jota ei tietysti voi millään ratkaista, koska kysymyksessä on ns. uskon asia. Kolmas irakilaisryhmä, kurdit, jotka ovat sunnimuslimeja, eivät ole arabeja. He puhuvat persian sukuista omaa kieltänsä ja (shiiauskoisten) iranilaisten tavoin halveksivat arabeja (tietysti persialaisten ja turkkilaisten lisäksi, toisten etnisten ryhmien halveksunta on tavallista kurdienkin keskuudessa niin kuin maailmassa yleensä).
Eilen luovutettu Basra on aseistettujen shiiamilitanttien käsissä, sunneilla ei kaupunkiin ole asiaa. Näitä voimakkaita militanttiryhmiä on Basran alueella kolme, kaikki hampaisiin saakka aseistautuneita odotettavissa olevaa keskinäistä yhteenottoaan varten. Kaupunki luovutettiin Irakin uudelleen tyhjästä luodulle armeijalle, joka on terroriryhmien ”saastuttama”. Kenenkään taustaa ei voi tarkastaa luotettavasti kaupungissa vallitsevan kaaoksen vuoksi.
Neljän ja puolen vuoden sodalla on tapettu yli puolimiljoonaa irakilaista siviiliä. Sotilaan aivoilla tämä voidaan ehkä tulkita myönteiseksi seikaksi ottaen huomioon, että brittisotilaita on Irakin sodassa kuollut toistaiseksi vain 174. En voi tätä varmuudella sanoa, mutta epäilen, että Saddam Hussein ei tappanut läheskään näin paljon vastustajiaan viimeisten neljän ja puolen vuoden hallintonsa aikana.
Basrassa ei vieläkään ole luotettavaa vesihuoltoa, sähköä ei ole tarjolla ympäri vuorokauden ja siviilien, lastenkin, jatkuvana uhkana on joutua yhden tai toisen islamisti-hihhulin teilaamaksi uskaltautuessaan ulos neljän seinän sisältä – ja jopa seinien sisällä, omissa kodeissaan.
Englantilaisten itsensä tekemien haastattelujen mukaan vain kaksi prosenttia Basran väestöstä katsoo brittijoukkojen saaneen jotakin hyvää aikaiseksi kaupungissa, 86 prosenttia väittää, että nämä saivat lähinnä pahaa aikaan. Brittien maassaolo on katsottu miehitykseksi.
Eilinen luovutus tulkitaan Irakissa brittien häviöksi kyseenalaisilla perusteilla aloitetussa sodassa. Sodan todellinen syy oli öljy, josta saatavat voitot menivät aikaisemmin Saddamin ja tämän ba’ath-puoluelaisten kätyreiden taskuun. Nyt voitot menevät amerikkalaisille öljy-yhtiöille.
Samaan aikaan toisaalla.
Turkki ilmoittikin eilisen ilmahyökkäyksen jälkeen, että amerikkalaiset, jotka valvovat Irakin ilmatilaa ja pystyisivät helposti torjumaan turkkilaisten hyökkäykset, olivat antaneet luvan näiden ilmaiskuun kurdien alueelle Pohjois-Irakissa. Amerikkalaiset näyttävät oppineen oikein hyvin briteiltä ja jo kai roomalaisilta periytyvän imperialistisen ”hajota ja hallitse” -periaatteen.
Toisaalta historiaansa ajatellen sekä britit että amerikkalaiset muistuttavat päivä päivältä enemmän omaa häntäänsä jahtaavaa ja pureksivaa koiraa.
