Korttajärven pohjamudasta jääkiekkomailoja

Konspiraatioteorioitsijat etsivät aina ns. savuavaa asetta.

Ilmastotieteen savuava ase taidettiin löytää toiissapäivänä jonkun verikoiraa näyttelevän ilmastopakanan toimesta. Tämä oli pukeutunut hakkeriksi ja kaivanut kilokaupalla säköposteja, jotka todistavat (oletettavasti) sen, että ilmastonlämpenemiseen lujasti uskovat tiedemiehet ovat yrittäneet peitellä oman uskonsa vastaisten tietojen julkituloa. Sähköposteja toisilleen lähetelleet uskovaiset ovat odotettavasti väittäneet, että heidän postejaan on tulkittu kuin Piru Raamattua ja sen lisäksi irrallaan kontekstistaan.

Ilmaston lämpenemistä on todistettu jääkiekkomailaa muistuttavalla käyrällä, josta käy ilmi, että viimeisten aikojen lämpötilat ovat kääntyneet jyrkkään nousuun, ja lisäksi, että syypää nousuun on ihminen.

Mailateorian kannattajista erityisesti kaksi, Michael Mann ja Keith Briffa, ovat todistaneet kovin äänekkäästi ja omien sanojensa mukaan vastaansanomattomasti, että maailma lämpenee ihmisen toimesta katastrofaalisesti ja ellemme tee jotakin meidät perii aiemmin mainittu Piru. Todistusaineistona oli k'ytetty my;s suomalaisia tutkimustuloksia Korttajärven (UPDATE: jossakin Jyväskylän seudulla) pohjamutien tarjoamasta todistusaineistosta kääntämällä ne juuri päivastaiseksi, olettaen ehkä, että Suomen kaltaisessa takapajulassa ei osattaisi lukea – ainakaan englanninkieltä.

Te siellä suloisessa Suomessa olette tietysti nähneet Martti Backmanin tekemän televisio-ohjelman nimeltä Ilmastonmuutos peruutettu, joka lienee lähetetty YLE TV1:llä. Onneksi nykyajan ihmeiden avulla sitä voi hämmästellä YouTubella kolmiosaisena täälllä ja ilmeisesti myös YLE Arenalta. Backman ei ehkä ansaitse kaikkien jakamatonta suosiota puolueettomana ohjelmantekijänä, mutta samaa lienee sanottava myös mm Al Goresta, joka hänkin on esitellyt omaa PowerPoint juttuaan yleisölle, jopa siinä määrin, että sai asiasta jopa Nobelin rauhanpalkinnon. Tämähän on norjalaisten jakama palkinto, jonka arvoa ehkä lisää huomattavasti se, että viime vuonna palkinto annettiin kunnon savolaiselle ex-pressalle, joka lisäksi on Hanhensulkien sukua.

Tarkkaava Lukija ehkä kiinnitti huomiota siihen, että Backmanin ohjelma lähetettiin Berliinin muurin kaatumisen muistopäivänä. Tällä ei ehkä ole asian kanssa mitään yhteyttä, eikä silläkään, että sama päivä oli myös Kristalliyön muistopäivä, vaikka sitä eivät ehkä kovinkaan monet enää muista.

Tosin syytä olisi, totalitääriset ajatukset eivät ole kaukana edes ilmastonmuutosuhkailusta. Arvoisa Lukija on ehkä kiinnittänyt huomiota Uuden Uljaan Euroopan Presidentin, what’s-his-face, toiveeseen, että Kööpenhaminan kokouksessa ei pelkästään laitettaisi maailman ilmastokirjoja sekaisin, vaan samalla luotaisiin koko maapallonlaajuinen hallitus. Uuden Presidentin nälkä on ehkä ehtinyt jo kasvaa kovasti parin presdenttipäivänsä aikana, ja tähtäimessä on vielä laajempi presidenttiys.

Lisälukemista:

Atte Korhola: Ilmastotieteen lamakausi.

Suossa tai oikeastaan maisemassa

Kuva on Metsähallituksen saitilta, johon pääsee kuvaa klikkaamalla.

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tai tarkemmin sanottuna: alussa ei ollut suota, kuokkaa, eikä Jussia.

Sen sijaan oli jäätä 2-3 kilometrin paksuudelta, sitten se suli pois ja jäi vetenä altapaljastuneen Suomenniemen päälle ja muodosti Pielisen jääjärven. Jään painosta vajonneet maat nousivat ylöspäin ja jääjärvi pieneni pelkäksi Pieliseksi, ja siihen laskivat vesiään kaikki luoteis- ja pohjoispuolella sijainneet järvet, jotka myös pienenivät pienenemistään. Jotkut kutistuivat niin pieniksi, että rupesivat kasvamaan umpeen ja muuttuivat ajan kuluessa soiksi.

Niin kuin tämä alussa olematon suokin, joka muodostui siihen omalle paikalleen ja kasvaa vieläkin turvetta puolen millimetrin vuosivauhdilla ja valtaa lisää alaa synnyttäjältään, jääjärven joltakin pikkulahdelta, josta oli ensin tullut matala pikkujärvi ja nyt suota ja rimpeä.

Suomalainen Jussi syntyi ja kasvoi yhdessä suon kanssa. Ensin ei ollut kuokkaa vaan hän metsästi ja kalasti niissä korvissa, joiden keskelle suo hiljalleen syntyi. Ja keräili järvenrannoilta ja sittemmin siihen syntyneeltä suolta syötävää ja lääkeaineita tarpeen mukaan. Ja kasvoi kiinni suohonsa, niin, että monille hänen jälkeläisilleenkin suo saattaa vielä olla tärkein maisema. Ja lopulta hän kutsui itseää suomalaiseksi niin kuin ihan asiallista onkin.

Sitten, yhtenä elokuun alun sateisena päivänä, suon laitaan sattui eräs nuori ja pellavapäinen Hanhensulka kumiteräsaappaissaan vielä terävine ja uteliaine silmineen. Kädessä keikkuva pieni pärekoppa oli puolillaan mehukkaankeltaisia suomuuraimia, tai hillaksi kai marjaa sielläpäin sanottiin. Hän pysähtyi pitkospuille reunasuon pitkien kanervien, suopursujen ja sarojen seassa niin, että pää ei noussut paljoakaan kasvien latvuksia ylemmäksi. Kaikkilla vaivaiskoivuilla, joita suolla kasvoi enemmän kuin mitään muita puita, oli selvästi Hanhensulkaa parempi näköala suomaisemaan: yli aavaksi rimpinevaksi tuhansien vuosien aikana kasvaneen aukion, entisen järven, ja yli rämemäisen reunasuon, aina ympäröivään korpeen saakka.

Hanhensulka on koko ikänsä tallentanut muistikuvia. Ei tosin tietoisella vaivanäöllä vaan ihan tuosta vaan, ilmaiseksi. Muistikuvia syntyy, kun on syntyäkseen. Muuten niitä ei tule.

Siitä nemenomaisesta päivästä lähtien Hanhensulka on muistanut silloin tällöin, sekä valveilla että myös unissa, tätä nimenomaista suota ja tätä yhtä tiettyä hetkeä suon pitkässä historiassa. Tähän tapaan:

”Edessä on paksuturpeinen rimpinevan pintamosaiikki. Sen halki kulkee lievästi mutkitellen harmaaksi päivettynyt pitkospolku, joka häviää näkyvistä laajaan avosuohon kohonneen saaren taakse. Keskellä suota kiiluu useita vesipeilejä saman harmaan värisinä kuin ylläoleva tihkusateinen taivas. Suon peittona on turvelattia, jossa näkyy kuivia kumpareita, kermejä, ja lettoisia painanteita, kuljuja. Turvekerros saattaa paikoitellen olla parin metrin paksuinen, mutta rimpien rannoilla se on niin ohut, että edes pieni lintu ei pysyisi sen päällä kuivin jaloin. Joka puolella näkyy erilaisia saraheiniä, variksenmarjaa, suopursuja, kanervaa, mustikanvarpuja. Ja tupasvillaa, joka on korkeampi kuin monet muut heinät. Sekä vaivaiskoivuja ja kitukasvuisia männynkäkkäröitä. Reunasuolla, rämeikössä, näkyy hieskoivuja ja pajukkoa ja niiden takana suo muuttuu korveksi korkeine kuusineen ja mäntyineen.

Maisema ei ole liikkumaton. Koilliskulmassa on suolta noussut pienikokoisen karhu, naaras ehkä, vaikka poikasta ei näy. Se mulkaisee taakseen juuri tällä nimenomaisella hetkellä, jotenkin hajamielisen oloisesena. Katsoo hentovartaloista pitkospuilla seisojaa suoraan silmiin – tai siltä tästä ainakin tuntuu. Suon länsilaidalla repii isokokoinen uroshirvi kiukkuisilla päänliikkeillä syötäväkseen matalaa pajukkoa. Keskellä suota jonkin rimmen lettoisella reunalla kurottelee kaulojaan kurkipariskunta. Mäntyjä ja kuusia kasvavassa suosaaressa pyllistelee Äiti Hanhensulka ahkerasti muurainmättäillä, eikä ole tietävinään mitään ympäristön eläinkunnasta. Pikku-Sisko Hanhensulan valkoinen pää vilahtelee mättään toisella puolella. Isä Hanhensulan piipunhaju kiemurtelee rauhoittavasti muistikuvan luojan sieraimiin saakka suon omien hajujen seuraksi.”

Muistikuva suomaisemasta on tietysti rakenneltu vuosikausien aikana semmoiseksi kuin se on nyt mielessä. Siinä on uusia tasoja, ja lisää syvyyttä, niin, että se ensimmäinen kumiteräsaappainen kokija ei muistikuvaa omakseen enää ehkä edes tuntisi.

Pohjana muistikuvalla on alkuperäinen nähty maisema, jonka näkijä ei tiennyt olevansa sen oleellinen osa. Nyt, ajan yli nähtynä, kokija on osana maisemaa, sekä näkijänä että kohteena. Alkuperäistä nähtyä kohdetta on myöhemmin mielessä täydennetty paikan ja ajan määrityksellä, kasvien ja eläimien nimillä, suon historialla ja sen sellaisilla seikoilla.

Maisemalla on myös uusia tai ainakin ensimmäistä näkemistä turpeampia kokemuskehiä.

On esteettinen kehä, joka on määrittänyt tästä nimenomaisesta suosta omakohtaisen ja paradigmaattinen suomaiseman. Kauneuden mallin. Jos muistelija osaisi maalata, hänen suomaalauksensa muistuttaisivat kai tästä suosta. Maiseman kokijaksi tullaan tällä kokemuskehällä.

Sitten on eettinen kehä, jolla surraan suomalaisten soiden tuhoutumista. Soiden vähenemisen vaikutusta ekologiaan ja laajemmin koko maailman ilmastoon. Kehitysahneudessa ojittamalla viljelyskelpoiseksi muokatut suot eivät enää kasvamalla sido itseensä hiiltä vaan vapauttavat sen hetkessä taivaan tuuliin. Aiemmin kolmannes Suomen pinta-alasta on ollut suota, nyt alkuperäisistä soista on vain kolmannes luonnontilassa. Tällä kehällä myös surraan sitä, että monet suomalaiset eivät enää tunnista 'suon luonnonmukaisia ekologisia vaihtelusuuntia: korpisuus, rämeisyys, nevaisuus, lettoisuus, lähteisyys ja luhtaisuus'. Ja hämmästellään ihmisen valtaa luonnon yli. ’Luonnonmukaisuuskin’ on vain ihmisen maisemalleen antama lisäarvo, joka voidaan joissakin oloissa muuttaa vaikka rahaksi.

Ulompana on myyttinen kokemuskehä, jossa sijaitsee ihmisille ominainen intuitiivinen kokemusmystiikka. Sillä kehällä me kaikki olemme šamaaneja, joiden alkuperäisen kulttuurin rippeissä elää vieläkin henkeä siitä jääkautisesta Jussista, jolla ei vielä ollut kuokkaa eikä suota.

Kun ajattelen suota, ajattelen tätä muistikuvaa. Kun katselen suota, yritän, pelokkaasti ehkä, etsiä sen rannoilta karhua tai, toiveikkaana, kurkia tai hirveä. Joitakin näistä on jälkeenpäinkin nähty, mutta pysyvää muistikuvaa paikasta ja ajasta ei ole muilta soilta, vain hämäriä muistirippeitä, joita ei voi jäsentää tai tulkita.

Siinä se, muistikuva maisemasta; näkijänä, kokijana ja šamaanina.

Koelähetys

Järjestelmän kokeilu. Valitan haamupäivitystä, mutta ongelman vuoksi täytyy kokeilla.

Adfectus affectus: Al Gore ja vakaumuksen rintaääni

Kuva Global Warming Art: fossiilisten polttoaineiden käyttö asukasta kohti 20 väkirikkaimmassa maassa

Motto:

Officium quod putamus ceteros agere est.

Tuo latinan lause voisi suomeksi olla vaikkapa, että: Velvollisuus on se, minkä odotamme toisten tekevän.

Otetaan alkuun taas pätkä Pikku Prinssistä:

”… Kettu vaikeni ja katseli kauan pikku prinssiä.
- Ole hyvä...kesytä minut! se sanoi.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupasta valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...”

On suuri vahinko, Arvoisa Lukija, että Al Gore Jr. on satunnaiselle sivustaseuraajalle sellainen – miten tämän sanoisi hienostuneesti – ehkä sana ”arsehole” on vankasta potenssistaan huolimatta paras ilmaus. Olen tosissani yrittänyt pitää hänestä ja hänen epämiellyttävästä totuudestaan, mutta ei onnistu vaikka kuinka rypistäisi. Ensivaikutelma on vuosien myötä vain vahvistunut ja Goren ”elokuva” on lätkäyttänyt nesteet lopulta yli laidan.

Goressa, niin kuin monissa muissakin syvästi yhden asian puolesta pauhaavissa ihmisissä on jotakin kovin pelottavaa, samanaikaisesti jonkinlaista kylmää tunteettomuutta ja hehkusilmäistä uskonnollista kiihkoa, joka tietää aina olevansa oikeassa ja toisin ajattelevien puolestaan olevan ehdottomasti väärässä. Saarnatuoleissa ympäri maailman on samanlaisia yhdenasian puolesta vakaumuksella ulvovia mylläreitä: puhuvat sitten Amerikan keskilännen englantia, mullahien arabiaa, parsia tai urdua, tai jopa kotoista suomea. Me lastunikkarit ymmärrämme tällaisia julistajia jollakin narsismin tasolla oikein hyvin, vaikka emme olisi heidän kanssaan muuten samoilla aalloilla.

Elämän, varsinkin oman, epävarmuutta vasten kyseenalaistamaton vakaumuksen jyrinä tuntuu teeskentelyltä.

Norjan Nobel-komitea ylitti jopa omat aikaisemmat saavutuksensa antaessaan Nobelin rauhanpalkinnon Al Gore Jr:lle. Arvoisa Lukija tietysti muistaa hyvin, että rauhanpalkinnon myöntäminen on ollut vuosittainen jopa suurempi tai pienempi vitsi, ja toisaalta ehkä tunnustaa, että rauhanpalkinto on kirjallisuuspalkintoa vaikeampi myönnettäväksi. Kirjallisuuden rakastajien makuasiat kuitenkin tuntuvat konvergoivan paremmin kuin rauhasta puhujien. Painotan tuossa erityisesti sanaa ”maku”.

Ilmastopaneelin Nobel-palkinnon osalta en sano kuin sen, että julkisessa sanassa usein mainittujen 2000 tiedemiehen sijasta jäsenkunta koostuu paristasadasta tiedemiehestä ja joukosta enemmän tai vähemmän ilmastoasioita tuntevia poliitikoita ja lobbareita, joilla on pääasiana oman maansa tai organisaationsa, ehkä jopa henkilökohtaisten, taloudellisten intressien puolustaminen. On vaikea ymmärtää millä perusteella poliittisesti perustettu Paneeli ansaitsisi rauhanpalkinnon.

Rauhanpalkinnon liittäminen ilmaston muutoksen syyttämiseen jostakin Darfurin tapaisesta toilailusta antaa vastuussa oleville Sudanin poliitikoille syyn olla syyttämättä itseään. Syyllisiähän eivät tarjotun apologian jälkeen ole poliitikot vaan sudanilaiset arabinomadit, jotka ajavat mustia maanviljelijöitä aseilla pois kamelien laidunmaiksi sopivilta mailta.

Ilmastoasioissa, niin kuin rauhanajossakin, on tosin syytä ajatella niinkin, että totuuden odottaminen ei maailmalle riitä. Jos haluaa aina perustaa mielipiteensä ja päätöksensä pelkille tosiasioille, ei koskaan muodosta mielipidettä tai tee päätöstä.

Tosiasiat ovat kuin elohopea lattialla.

Näet sen kiiluvan siellä ja yrität saada sen käsiisi. Mutta sepä hypähtääkin iloisesti kimallellen ihan toiseen paikkaan, ja sormiin jää vain häviävän ohut kalvo harmaata, myrkyllistä mönjää. Useimmat päätökset onkin tehtävä intuition varassa. Ja tuloksena on joko yhteistä hyvää tai yhteistä pahaa. Tulevaisuus on sitten se, joka langettaa tuomion hyvän ja pahan välillä.

Al Gore on poliitikko ja poleemikko. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Sen lisäksi ajattelen, täysin epäoikeudenmukaisesti, että hän on tekopyhä.

Omassa asumisessaan ja elämässään hän tuottaa moninkertaisesti enemmän hiilipäästöjä kuin keskiverto amerikkalainen, joka puolestaan päästelee hiiltä ilmakehään moninkertaisesti verrattuna keskivertoon eurooppalaiseen – puhumattakaan afrikkalaisista tai intialaisista tai edes keskimääräisestä maailmankansalaisesta.

Huomionarvoista on, että Gore ostaa synninpäästöjä energiansa kulutukselle käymällä kauppaa hiilipäästöistään. Samaa ei ehkä voi sanoa monista muista poliittisista toimijoista, edes suomalaisista demareista tai vihreistä, joiden sentään luulisi olevan valveutuneempia kuin amerikkalaisen öljymiljonäärin. Tämä hiili-ane-kauppa ei vähennä päästöjä, antaa niille vain oikeudenmukaisemman leiman.

Paljon kehutun Kioton ilmastosopimuksen tärkein anti oli päästökaupan laillistaminen ja yhteisen länsimaisen omantuntomme rauhoittaminen ilman kivuliaita toimenpiteitä. Toivotut tavoitteet jäivät saavuttamatta. Kioto ei ollut edes energiajälkemme kosmeettinen korjaus. Vain turhuuden markkinaa.


Kuva Vanity Fair: Green issue

Tavallisella ihmisellä, niin kuin lastunikkarilla, on käsissään ongelma. On joko uskottava joitakin tiedemiehiä ja heidän Al Goren tapaisia julkkistukijoitaan tai heidän vastakappaleitaan, toisia tiedemiehiä ja heidän tukijoitaan, yleensä enemmän tai vähemmän tuntemattomia, mutta palavasilmäisiä julistajia hekin, jotka julistavat omaa uskoaan yhtä taitavasti vedoten tieteeseen, aurinkoon ja sen asemaan. Ja yrittää sitten muodostaa perusteltu mielipide näistäkin asioista tiedoilla, joiden oikeudesta ei voi olla varma puoleen eikä toiseen.

Viimeviikon New Scientist –lehti kirjoittaa mannerlaattojen ajelehtimisesta (Pangaea, the comeback, New Scientist, 20.10.2007).

Maapallon maamassa on tiedemiesten mukaan ollut liikkeellä aina. Joskus 250 miljoonaa vuotta sitten kaikki kuiva maa maapallolla oli ryppäänä, jota kutsutaan nykyisin Pangaeaksi. Ja laatta-asiantuntijat vakuuttavat, että 250 miljoonan vuoden kuluttua on tilanne taas periaatteessa sama: on vain yksi manner, jota kutsutaan nimellä Novopangaea (animaatio on täällä). Tosin, miksi sitä silloin kutsutaan ei ole vielä aivan täysin varmaa. Ei ehkä edes tulevassa Novopangaeassa, ihminen lajina on hävinnyt silloin muistojen joukkoon, jos on edes muistoja olemassa. Voi olla, että ei ole edes tietoisuutta.

Kaksitoista tuhatta vuotta sitten Suomen niemellä oli kovin kylmä. Jäävuoria ajelehti valtavassa järvessä, jonka rannat olivat jossakin Rautalammin paikkeilla Pohjois-Savossa ja Karjalassa. Muu Suomi oli järven pohjassa. Lappi sen sijaan piilotteli vielä mannerjään alla, vaikka jää sulikin silloin jo kohisten uuden interglasiaalin keväässä ja sysäsi lisää vettä järveen, jota tiedemiehet nykyisin kutsuvat nimellä Baltian jääjärvi. Ei ole tietoa miksi senaikaiset ihmiset järveään kutsuivat.

Parhaillaan kolistellaan interglasiaalin syksyssä kohti uutta jääkautta, joka saattaa alkaa milloin vain, ehkä tuhannen vuoden kuluttua tai hyvällä onnella vähän myöhemmin. Näin ne tiedemiehet ennustelevat. Paitsi ne toiset tiedemiehet, jotka ennustavat lämpenevää, ja että maapallon ilmakehän kasvihuoneilmiö pääsee käsistä karkuun tuossa tuokiossa: hukuttaa meidät ensin meriveteen, sitten tappaa janoon ja lopulta keittää muuten kuoliaaksi.

Näin ollen en ole vielä vetänyt lopullisia mielipiteitä siitä kannatanko Al Gorea seuraavaksi maailman pelastajaksi, vaikka hän nykyisin jo saattaa kannattajajoukkonsa mielestä kävellä veden pinnalla niin kuin joku muukin maailman pelastaja on aikaisemmin tehnyt.

Tosin, voisihan sitä vielä pidätellä, ja naattia, ainakin niin kauan kuin tätä fossiilista energiajuhlaa kestää.

Ja ottaa välillä torkut, odottaen jonkun muun vaikuttuvat paremmin asioiden oikeasta laidasta ja tekevän niille jotakin.

Mars lämpenee myös!

Uutistoimistot levittävät parhaillaan tietoa Mars-planeetan lämpenemisestä samassa tahdissa maapallon kanssa (viimeisten 20 vuoden aikana lämpenemistä on tapahtunut jotakin 0.5 asteen verran), samanaikaisesti pitkin ja poikin internettiä on alkanut kiivas juupas-eipäs keskustelu siitä, mikä tämän saattaisi aiheuttaa.

National Geographic kirjoitti asiasta jo 28.2.2007 otsikolla Mars Melt Hints at Solar, Not Human, Cause for Warming, Scientist Says. Avaruusasioita käsittelevät space.com saitin Science -osasto käsitteli Marsin lämpenemistä vieläkin aikaisemmin, 2.12.2001 otsikolla Mars Ski Report: Snow is Hard, Dense and Disappearing. Mutta tämän asian merkityksestä maapallon ilmastonmuutokselle on vasta nyt syntymästä enemmän keskustelua.

Tietysti samanaikainen lämpeneminen voi olla puhdasta sattumaa, eikä välttämättä marssilaisten itsensä aiheuttamaa elämälle vaarallisella teknologiallaan. Marssissakin saattaa olla sellaisia luddiitteja, jotka näin väittävät, tosin tässä suhteessa olen vielä kovin epävarma tekemään tiukkoja johtopäätöksiä.

Aurinko on maapallon elämän kannalta ainoa todella varteenotettava tekijä. Se on mahdollistanut elämän (ainakin sellaisena kuin sen täällä tunnemme) ja se lopulta, kuumennuttuaan tarpeeksi ehkä noin 600-1000 miljoonan vuoden kuluttua, sen myös lopettaa. Siihen mennessä tarttis tehdä jotakin, esimerkiksi muuttaa täältä johonkin muualle ja viedä muutkin elävät olennot mukana uudessa Nooan arkissa, vaikkapa Gliese 581 c-eksoplaneetalle, jonne ei ole matkaakaan kuin triljoonia kilometrejä, tai tarkemmin sanottuna 20.5 valovuotta, eli se on melkein maapallon takapihalla, tai etupihalla riippuen siitä, miten asiaa haluaa katsoa.

Marsin asiaa käsitellään myös saitilla nimeltään RealClimate, climate science from real scientists, joka lienee nimensä mukainen sivusto. Joka tapauksessa sieltä saa ainakin jossakin määrin luotettavaa ja yliampumatonta tietoa. Tosin trendikkäästi hekin ovat ihmisen aiheuttamaan lämpiämiseen uskovia uskovaisia, mutta nykyisin on lähes mahdotonta saada tietoa, joka ei olisi joko vastustajauskonnon propagandaa tai asiaan lujasti uskovien tiedemiesten uskonsa tunnustamista. RealClimaten Marsin lämpenemistä jo vuoden 2005 lokakuussa kosketteleva artikkeli keskusteluineen löytyy täältä, otsikko on Global warming on Mars.

Olen kirjoittanut tästä asiasta muutaman kerran aikaisemminkin, mm. 9.3.2007 otsikolla Great bollocks, pity for the pain .

Itseäni ottaa tässä asiassa eniten kupoliin se (tietysti sen kanssa, että joudun myös vaihtamaan tuhlaavia ja mukavia elämäntapojani sosiaalisemmiksi:), että ne, kuten Al Gore, jotka meitä tavallisia pulliaisia äänekkäimmin pelottelevat, myös syytävät hiiltä taivaalle moninverroin enemmän kuin eniten saastuttavat keskivertokansalaiset, eli amerikkalaiset. Jos saaranaaja uskoo asiaansa, luulisi, että hän myös tekee sen suhteen ainakin "oman osuutensa". Ellei tee, niin johtopäätöksenä voi olla se, että saarnaaja ei välitä tai ei itse usko, mitä saarnaa. Kumpikin vaihtoehto tuntuu yhtä todennäköiseltä ja masentavalta.

Lentoliikenteen öljystä ja Bill Gates'ista

Kuva: EUROCONTROL Press Release


Daidalos on herännyt talviunestaan ja postaa tänä päivänä euroopplaisen lentoliikenteen tilastoista.

Lentoliikenne kasvaa rajusti, kuten oheisesta grafiikasta voi nähdä. Niille, jotka ovat huolestuneita ilman ylenmääräisestä lämpenemisestä, tämä ei tietysti ole hyvä uutinen. Toisaalta se osoittaa, että yhä suurempi osa ihmisistä pääsee nauttimaan tämänkin teknologisen kehityksen hedelmistä.

Lentoliikenteen osuus kasvihuonekaasuista on noin 1 %:n luokkaa, eli liikennettä rajoittamalla ei suuriin päästösäästöihin ole mahdollista päästä.

Lisäksi liikennerajoitukset, jos ja kun niitä lopulta saadaan aikaan, tulevat koskemaan pahiten niitä, joilla on vähiten varaa lentää ja jotka yleensä lentävät vain sukuloidessaan tai lomaillessaan. Lomamatkat tehdään vieläkin pääosin etelän aurinkoon, jonne - sanotaan nyt vaikka tällaisesta saarivaltakunnasta kuin Suomi - ei millään muilla liikennevälineillä ole mahdollista mennä.

Lentoliikenteessä öljyä on nykyisellä tekniikan tasolla mahdoton korvata millään muulla polttoaineella.

Joten tulevaisuudessa, kun arabien öljy on loppunut tai loppumaisillaan, öljyn poltto lentokoneissa jatkuu vielä pitkään sen jälkeen, kun kaikki nyt öljyllä talojaan lämmittävät ekotaistelijat ovat siirtyneet muihin lämmitysmenetelmiin. Vahinko, että aikaisemmin yleiset kakluunit (vai pitäisikö se olla kakluuna? tai jotain) poistettiin taloista kehityksen aallonharjalla alkaen 50-luvulta.

Kehityksen nimissä silloiset (ja nykyisetkin) poliitikot lisäksi tuhosivat suurimman osan kaupunkien viehättävistä keskuksista ja antoivat tyhjennetyt tontit gryndereille rahastusmasiinoiksi, mutta mitäpä noista menneistä.

Muuten eilen kuulin mukavasti mieltälämmittävän uutisen BBC:ltä. Nimittäin maailman rikkaimman henkilön, Bill Gates'in, omaisuus on suurinpiirtein yhtä suuri kuin Amerikan vähiten ansaitsevan 30 prosentin yhteenlaskettu omaisuus. (On tietysti, reiluuden nimissä, muistettava myös Gates Foundation'in avustustoiminta erityisesti lapsikuolleisuuden, afrikkalaisen AIDS'in, lääkkeitä vastustavan tuberkuloosin ja malarian poistamiseksi.)

Hurraa vapaus, ahneus ja vapaa kauppa, ynnä globalisaatio. Kummallehan huolestuneet aktivistit muuten pystyisivät edes jotakin tekemään: lämpenevälle ilmastolle vai globalisoituvalle riistolle. Kannattaisi ehkä ajatella aktivismin parasta suuntaa.

- allekirjoitti nimimerkki: Sleepless in Hypocrisy

Great bollocks, pity for the pain

Korjasin tekstistä pari älytöntä asiavirhettä, joita ei kehdannut jättää korjaamattakaan. Joten tästä tuli haamupäivitys.

Kuva on The Hunger Site:lta

Vuonna 2001 maailman lämpenemisteoria oli näyttävän puolestapuhujan tarpeessa ja epäonninen amerikkalaispoliitikko Al Gore oli Valkoisen talon jälkeisessä limbossa, never-land’issä, johon merkittävään julkiseen virkaan tyrkyllä olleet poliitikot helposti joutuvat.

Kuva: kansanedustaja Anni Sinnemäki, kuva ei liity tähän lastuun, mutta olkoon tässä osoittamassa, että vihreä liikekin voi olla silmiähivelevää

Al Gore keksi itsensä uudestaan ja ryhtyi vapaana olevaan ”vapaaehtoistehtävään” – kasvihuoneilmiön päävastustajaksi. Naimakauppa on ollut hyödyllinen molemmille osapuolille: ilmatilanlämpenemis-lobbarit saivat näyttävän, tosin kovin pitkäveteisen puolestapuhujan, ja Al Gore sai olla mukana kiihottavassa elokuvassa, An Inconvenient Truth, joka palkittiin pari viikkoa sitten Oskarilla. Kaikki ovat siis tyytyväisiä ja hyrisevät ikuisesta onnesta. ”We are doomed. What’s for dinner?”

Eilen illalla englantilaisella Channel 4:llä kenialainen poliitikko ja kehitysekspertti (nimeä en voi valitettavasti paljastaa, kun en löydä sitä mistään) sanoi seuraavasti:

‘I don't see how a solar panel is going to power a steel industry, how a solar panel is going to power a railway network… There is somebody keen to kill the African dream, and the African dream is to develop. We are being told don't touch your resources, don't touch your oil, don't touch your coal; that is suicide.’

Suomeksi käännettynä tämä voisi olla jotenkin, että: ”En ymmärrä, kuinka aurinkopaneeli voi pyörittää terästeollisuutta, kuinka aurinkopaneeli voi pyörittää rautatieverkostoa… Joku on innokas tappamaan Afrikan unelman, ja Afrikan unelmana on kehittyä. Meitä käsketään: älä koske omiin luonnonrikkauksiisi, älä koske öljyysi, älä koske hiileesi, se olisi itsemurhaa.”


Kuva: Channel 4

Eilen tuli julkisuuteen itse asiassa kaksi mielenkiintoista – näennäisesti toisistaan riippumatonta – tietopakettia. Ensin Forbes-lehti – tuo maailman superrikkaiden nuoleskelija ja äänenkannattaja – julkaisi viimeisimmän superrikkaiden listansa meidän kateellisten taviksien halveksittavaksi.

Forbesin listalla on nyt 946 ihmistä (näistä naisia 83), jotka ovat toteuttaneet omat unelmansa ja tulleet äveriäiksi yli villeimpien unelmiensa (tai enhän minä tiedä heidän unelmiensa villeydestä mitään), yli miljardin dollarin omaisuuden omistajiksi. Ykkösenä on tietysti muuan William Gates III. Siellä on ainakin yksi kirjailija, J.K Rowling (Englannin ainoa naismiljärdööri), Harry Potterin äiti, joka on juuri ja juuri kavunnut 1 miljardin rajan maagiselle puolelle.

Listatut superrikkaat omistavat kaikesta maailman hyvinvoinnista päätäravistuttavien 3.5 triljoonan Amerikan dollarin verran mammonaa. Forbes kutsuikin viime vuotta ”rikkaimmaksi ihmiskunnan historiassa” eikä mitenkään syyttä. Se on sellainen lista, että suomalaisista jopa Rytsölän veljekset olisivat jääneet parhaimmillaankin sen ulkopuolelle, tai rakkaudenkipeät kyläkauppiaat. Nokia-Ollilasta en tiedä, enkä edes niistä 20 ruotsinkielisestä ökyperheestä, joita yritettiin köyhdyttää laulamalla silloin joskus iloisella…mikäs vuosikymmen se taas olikaan…siinä kuitenkaan onnistumatta. Silloisista laulajista joku nallukka saattaa nykyisin jo lähestyä pääsyään superrikkaiden listalle.

Mutta, ja jotenkin kohtalouomaisesti, listan julkaisun kanssa samanaikaisesti Kiina, kommunismin viimeinen merkittävä sillanpääasema maailmassa, ilmoitti, että yksityinen (maan ja tuotantolaitosten) omistus ei olekaan rikos, ja politbyroon (tai miksi sitä nyt Kiinassa kutsutaankin) vanhat ja ihmisystävälliset kivikasvot aukaisevat uusilla omaisuuslaeilla itselleen ja muillekin kiinalaisille tien superrikkaiden kastiin. Tosin siellä on jo muutama kiinalainen, mm. maailman 9. rikkain (omaisuus 23 miljardia dollaria) hongkongilainen liikemies Li Ka-shing, joka omistaa lähes kaiken omistettavissa olevan Hong Kongissa, joka puolestaan on nykyisin Kiinan erityisessä suojeluksessa oleva vapaan kaupan linnake – niin kuin Macaokin ja Shanghai.

Toinen mielenkiintoinen juttu oli siis englantilaisella Chanel 4:llä esitetty ohjelma nimeltä The Great Global Warming Swindle (Suuri maailman lämpenemispetos), joka kyseenalaisti parhaillaan valmistumassa olevan, YK:n sponsoroiman ilmatilaraportin päätelmät (raportin poliittinen yhteenveto julkaistiin muutama viikko sitten).

Ja sen kanssa samanaikaisesti Brysselissä kokoontuivat Euroopan ilmastonvaltiaat, jotka eivät tietysti päässeet ilmatilanpäästöjä rajoittavassa poliittisessa ohjelmanjulistuksessaan puusta pidemmälle. Pääasiallisena syynä, ja ristiriitaisten tieteentietojen lisäksi, on EU:n päätöksien konsensusvaatimus, jonka vuoksi jo yksi poikkeava ääni estää sitovan päätöslauselman syntymisen. Keski-Euroopan uudet EU-jäsenet Puola, Tšekki, Unkari jne. eivät voi hyväksyä sitä, että heidän pitäisi rajoittaa rikastumistaan Länsi-Euroopan jo rikastuneiden saastuttajavaltioiden käskystä.



Kun kommunismi kukistui, idealistista aktivistiporukkaa kommunismin sinisilmäisistä kannattajista, Leninin ”hyödyllisistä idiooteista”, oli pilvin pimein samassa tilanteessa kuin Al Gore vuonna 2001, intohöyryä pursusi suusta ja jopa korvista, mutta hyväksyttävän oloista kanavaa höyrylle oli vaikea löytää. He halusivat siirtyä muihin sosiaalisen omantunnon liikkeisiin. Siirtymistä tapahtui vihreisiin puolueisiin, Greenpeaceen ja muihin globalisaation vastaisiin aktivistirintamiin. Tämä on ymmärrettävää. Oikeistolainen nihilismi ei tietysti voinut houkutella sosiaalisesti ajattelevia aktivisteja.

Siirtymistä tapahtui muihinkin toimiin. Channel 4:n harhautus-ohjelman tuottaja, Martin Durkin, on yksi tällainen kommunismia tukenut siirtymäaktivisti, joka on löytänyt uuden kotinsa globalisaation vastaisessa toiminnassa tosin monista muista poikkeavasti anti-anti-climate-change –liikkeestä.

Durkin on aikaisemmin törkkinyt viheraktivisteja mm. kohuaherättäneellä televisio-ohjelmallaan Agains Nature vuodelta 1998. Hänen globalisaation vastainen perustelunsa löytyy samalta linjalta kuin tuolla aikaisemmin referoidut kenialainen ja keskieurooppalainen huoli kehityksen pysähtymisestä maailman köyhimpien keskuudessa eurooppalaisten ja amerikkalaisten poliitikkojen ilmastotoimenpiteiden vuoksi. Kehityksen pysähtymisestä kärsivät ensimmäisinä ja eniten jo nyt huonoimmassa asemassa olevat ihmiset. Poliittisesti korrektilta kuulostava päätös eurooppalaisissa teräs- ja lasipalatseissa Schuman-aukion tuntumassa, on kuolemantuomio afrikkalaisessa savimajassa.

Channel 4:n ohjelman pääasiallinen sisältö ei ollut maailman lämpenemisen tai hiilidioksiden vaikutuksen kieltäminen. Sanomana oli se, että maailma on lämmennyt ja kylmennyt olemassaolonsa aikana jatkuvasti ja että tässä lämpötilanmuutoksessa ihmisten osuus on merkityksetön ja mahdollisesti olematon ja toisaalta auringon osuus ratkaisevan merkityksellinen. Tukenaan Durkinilla oli joukko tiedemiehiä, joita erityisesti näytti huolestuttavan se, että tieteelliset tutkimukset, jotka eivät lähtökohtaisesti kannata ihmisen syyllisyyttä maapallon lämpenemisestä, eivät saa resursseja

Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, minä kannatan tietysti puhdasta ja hyvinvoivaa luontoa, metsien säilyttämistä, biodiversiteettiä, jääkarhuja ja jopa Heidi Hautalaa (tai salaa ehkä mieluummin Maria Väkipartaa). Egoistina haluaisin sen lisäksi viettää kohtuullisen mukavaa elämää: ajella jonkilaisella autolla, lentää joskus jopa pitkiä matkoja, koska lentäminen on ainoa mannertenvälisen matkustuksen järkevä vaihtoehto, valokuvata, soittaa akustista kitaraa, lukea paperille painettuja kirjoja, katsella sähköllä toimivaa televisiota ja kirjoittaa näitä lastuja sähköllä toimivalla tietokoneella kohtuullisen kirkkaassa sähkövalossa ja mukavan lämpimässä työhuoneessa, jota pitäisi kylläkin siivota, ainakin pöydillä ja tuoleilla kasatut vanhat lehdet pitäisi laittaa kierrätykseen.

Mutta olen kovin huolestunut myös pojan ja pojanpoikien tulevaisuudesta.

Se, että 2500 tiedemiestä on jotakin mieltä, ei riitä itselleni minkään asian perusteluksi. He ovat kannattaneet thalidominiakin, agent orangen tuotantoa, DDT:tä torakoiden tappamiseksi, PCB:n käyttämistä jääkaapeissa, asbestin käyttämistä rakennusaineena, lyijyn imeyttämistä viemärien kautta kalojen lihaan, eläinrehun syöttämistä lehmille ja sen kautta BSE-tautia, tohtori Mengelen perinnöllisyys- ja muitakin kokeita ja atomipommia.

Olen melko varma, mutten voi tietysti todistaa asiaa, että kaikkien noiden osalta oli tieteellisiä vastaväitteitä, jotka jätettiin omaan arvoonsa, koska eivät olleet tieteen valtavirran mielihalujen mukaisia.

Kuva: Kalaharin san-kansan metsästäjä

Näin ollen tässäkin asiassa mielipiteeni on – ei edes veteen vaan – ilmaan vedetty, monivärinen viiva, eli great bollocks. Pity the pain.

Ja siitä puheenollen:

Forbes julisti siis viime vuoden historian rikkaimmaksi vuodeksi. He sanoivat lisäksi: ”The best way to create wealth is to have free markets and free people, and more and more of the world realising it.” (eli suomennettuna jotenkin, että ”paras tapa luoda rikkautta on vapailla markkinoilla ja vapaalla kansalla, ja useammat ja useammat maailmalla alkavat ymmärtää tämän”.

Ja sitten takaisin Brysseliin, jossa Schuman-aukiolta lähtee itäänpäin kaupungista ulos johtava kaunis ja leveää, puidenreunustama katu, läpi Woluwe-laakson, yli tukkoisen kehätien ja puistomaiseen Tervureniin, Brysselin naapurikaupunkiin.

Sieltä löytyy pari entistä kuninkaallista palatsia, joista toinen on nykyisin Afrikka-museo, joka rakennettiin aikanaan kuningas Leopold II:n toimesta juhlistamaan hänen afrikkalaisia tiluksiaan, joita kutsuttiin Kongon vaapaksi valtioksi ja jotka kattoivat koko nykyisen Kongon alueen ja enemmänkin. Siellä tuotettiin orja- ja pakkotyövoimalla mm. kumia, joka kuljetettiin raaka-aineeksi Euroopan teollisuudelle. Leopoldkin olisi ollut Forbesin listalla, jos sitä olisi silloin jo julkaistu.

Moni nykyinen miljardiomaisuus löytää juurensa samanlaisesta kehitysmaiden riistämisestä. Guggenheim-museoissa käydessään voi lähettää kiitoksen henkimaailman välityksellä afrikkalaisille verisiksi hakattuille selkänahoille, yksi guggenheimien rikkauden lähteistä on juuri kongolainen kumimahlaa vuotava puu.

Leopold II oli rikollinen, jonka toimesta murhattiin kaikkiaan 20 miljoonaa afrikkalaista. Josef Conrad kertoo siitä Pimeyden sydän-kirjassa (Heart of Darkness). Leopold II:n seuraajat jatkoivat samaan tahtiin. Kuningasperheellä (Saxe-Coburg-Saalfeld) on Brysselissä muitakin oikein kauniita palatseja, joissa on eksoottisia kasveja ja eläimiä.

Muuta luettavaa:

Channel 4:n ohjelmasaitti: The Great Global Warming Swindle

James Lovelock: ekoaktivismin ”isä”, nettiartikkeli: Gaia Theory

Global warming: An inconvenient truth or hot air? , nettiartikkeli, The Independent, 4.3.2007

Nigel Lawson (entinen Englannin valtionvarainministeri): Here is another inconvenient truth (but this one will infuriate the Green lobby), The Independent, 9.3.2007

Globalisation and the Environment –blog, erityisesti postaus päivätty 2.3.2007

Nettiartikkeli Bringing facts, compassion to global warming issue, Committee for Constructive Tomorrow

Nettiartikkeli Global Warming Fast Facts, National Geographic News

Never mind the bollocks

Kuva: "You're all saved or screwed, or whatever." Al Gore ilmansaastevauhdissa

Eilen britit julkaisivat British Book Award –ehdokkaiden nimet.

Joukossa oli tuttuja ja tuntemattomia. Ehkä kiinnostavimpana – ei kirjansa vuoksi vaan sen tähänastisen myynnin takia, 650,000 myytyä kirjaa ”and counting” – Victoria Hislop ’in Kreetan saarille sijoittuva sukutarina (ei omansa) The Island, jossa myös käsitellään lepra-siitolan, pienen Kreetan rannikon saaren nimeltä Spinalonga, avulla suhtautumista sairauksiin, sairauden torjumista, pelkoja jne. Eli meille ”normaaleille” ihmisille ominaisia torjuntareaktioita. Muistaakseni tämä oli myös osateemana Che Guevaran nuoruuden toilausten ja sosiaalisen heräämisen kuvailussa Walter Salle 'sin hienonherkässä elokuvassa Diarios de motocicleta.

Mutta tätä The Island ’ia selailin jonkin verran Waterstonella, kun se oli ilmestynyt (nyt sen voi ostaa 3 for 2 –tarjouksena), mutta en ostanut. Syy on kai se, että nykyisin olen ensimmäisen-sivun –valitsija (eli vähän kai niin kuin kustannustoimittajat). Jos kirja ei imaise mukaansa ensimmäisen lauseen kautta ensimmäisen sivun lukemiseen, se tulee armotta hylätyksi.

Jälkikäteen – nyt kritiikeitä lukeneena – harmittaa lievästi, etten sittenkin ostanut sitä, mielenkiintoinen aihe ja hyvät arvostelut, mutta kokemus on osoittanut, että ensimmäisen sivun teksti kertoo riittävästi siitä tulenko nauttimaan kirjasta. Ajatus menee jotenkin näin: jos teksti on alussa mielenkiinnotonta, miksi se siitä muuttuisi. Lisäksi monet virheostokset ovat opettaneet varovaisuuteen: yhtenä viimeisimmistä Zadie Smithin On Beauty, jota tämän lastun otsikko kuvaa mielestäni melko hyvin.

Mutta todellinen aiheenalku lastulle on BBA –palkinnon ehdokaslistalla. Sieltä löytyy kaksi merkittävää ja kiihkeitä tunteita herättävää ja hyvin myynyttä non-fiction –kirjaa: populääribiologi Richard Dawkinsin The God Delusion ja entisen USA:n varapresidentin, ja George W. Bushille hävinneen presidenttiehdokkaan, Al Goren, nimeä kantava Inconvenient Truth.

En ensin oikein ymmärtänyt Dawkinsin kirjan raison d’etreä, mutta suuret myyntilukemat antavat tietysti hyvän perustelun kirjan kirjoittamiselle. Mielestäni kirja ei ole hyvä Dawkinsin kirjaksi, Selfish Gene ja River out of Eden ovat parempia kirjoja.

Dawkins on viimeisimmässään turhaan ”alentunut” vänkäämään ”Älykkään Suunnittelijan” –ideasta vastustajiensa kanssa. Siinä keskustelussa ei ole oikein kuin kaksi perustelua: ”eipäs” ja toisaalta ”juupas”, joten koko keskustelu on kuin lasten inttämistä hiekkalaatikolla.

Toisaalta turha kinastelu antaa elämälle väriä ja suolaa; ja monille jopa koko elämän tarkoituksen. Joten se saattaa olla yhtä tärkeä evoluution tuote kuin huomiota herättävän kokoiset naisten rinnat, 20-senttinen penis tai juoruaminen ja valehtelu, jotka kaikki jotenkin salaperäisellä tavalla kätkeytyvät yhteen ja joita ilman ihminen ei edes näy tulevan kunnolla toimeen.

Ja siitä pääseekin mukavasti harppaamaan Al Goreen ja ”hänen” kirjaansa Inconvenient Truth.

Kirja kertoo meille siitä, että maailma lämpenee – jopa kiihtyvään tahtiin – ja heristelee sormea meille taviksille ja uhkaa kurjalla kuolemalla ellemme paranna pahoja tapojamme. Ja tämä on tietysti aivan oikein. Ympäristö saastuu ja sille ”tarttis tehrä jotain”. (Eikö muuten ole onnellista, että Koivisto oli meidän presidenttimme. Toisaalta, jos olisi ollut USA:n presidentti, niin silkkaa presidenttinsä laiskuutta ei sekään maa olisi ehkä valloitellut muita maita ja pommittanut näitä kivikaudelle tai aloittanut muita ristiretkiä.)

Mutta nyt siis Al Goresta ja Inconvenient Truth’ista.

Viime viikolla BBC:llä näytettiin kuvia Al Goren 20-makuuhuoneisesta palatsista, jossa myöhään yöllä loistivat kirkkaat valot jokaisessa ikkunassa kutsuvasti kuin sadun Tähti Koivun oksien lomasta Ryssänmaalta palaaville orpolapsille, jotka oli varastettu kodistaan, käännytetty ryssänuskoon ja käsketty sitten painumaan takaisin sinne mistä olivat tulleet. Tai ehkä vähän kirkkaamminkin.

BBC kertoi myös sellaisen täysin yllättävän ja shokeeraavan tiedon, että Gore ei ajelekaan Toyota Priuksella valistusmatkoillaan, vaan monilitraisilla amerikanraudoilla ja yksityisillä lentokoneilla, joita joku antaa Goren käyttöön, kun hän ei itse kai omista lentokonetta (onhan hän vihreähenkinen maailmanpelastaja).

Kun kuuntelin BBC:n v******ua,ajattelin samalla, miksi minun on jotenkin vaikea uskoa, omaksi vahingokseni tietysti, mitään pullosilmäisiä tuomionpäivän julistajia, ovat he sitten uskonnon, jonkun muun konspiraatioteorian tai nyt tämän kasvihuoneilmiön asialla.

Pääsyyksi näyttäisi, jostakin aivojeni alkukurakerroksesta kai, löytyvän sellainen perusajatus, että, jos saarnaaja ei elä itse sanomansa mukaan, hän ei todennäköisesti usko, mitä saarnaa. Ja lisäksi, että, mitä suuremmalla äänellä saarnaa esitetään, sitä pienemmässä määrin saarnaaja uskoo saarnansa sisältöön.

En nyt häthätään muista kuka suomalainen on tällä hetkellä vastuussa suomalaisesta ympäristöpolitiikasta. Tämä ehkä kertoo jotakin minusta itsestäni, mutta myös ympäristöpolitiikan tärkeydestä Suomen poliittiselle eliitille.

Mutta oli tämän asian suhteen kuinka oli, löisin vetoa (onneksi tässä ei juuri nyt ole vedon ottajia paikalla), että tämä kyseinen ministeri ei myöskään aja Toyota Priuksella, lämmitä taloaan ympäristöystävällisellä biopolttoaineella, järjestä runsaasti videokonferensseja tai vältä muuten lentämistä ympäristökokouksiin johonkin maailman eksoottisemmista kolkista – kuten hiljattain Kenian Nairobiin.

Lisäksi väitän, että hänet eduskuntaan äänestäneet viheltävät viis siitä mitä tämä nimenomainen ministeri ympäristöasioissa on tehnyt, tekee tai on tekemättä. Tämä vertautuu jotenkin myös kulttuuriministeri Tanja Saarelan viehättävään habitukseen ja hänen kulttuuritekoihinsa, jos filmihullun elokuvaohjaajan naimista ei lasketa kulttuuriteoksi. Ja kai minkä tahansa muunkin ministerin, oli tunnettu tai tuntematon. Mutta se on aivan toinen asia.

Sen sijaan mainitsen tässä, että asun Brysselissä Schumanin aukion tuntumassa.

Tänään minulla on vaikeuksia päästä kotiin, koska työkuljetusbussini (jota käytän luvattoman harvoin) ei saa pysähtyä Schumanilla vaan joutuu ajamaan kaukaa sen ohi suoraan Gare Central’ille, josta joutuisin ottamaan metron taikaisin Schumanin viereen Maalbaekin asemalle päästäkseni lämpimään kotooni. Siksi ajoin tänään autolla töihin (edestakaisin 22 kilometriä, ja 190 grammaa hiilidioksidipaskaa per kilometri, eli yhteensä yli neljä kiloa ilmanlämmittäjäkaasua).

Tämänpäiväiset vaikeuteni johtuvat siitä, että Euroopan ilmaston haltijat ovat Brysselissä päättämässä missä määrin maapallon ilmakehää tullaan tulevaisuudessa saastuttamaan enemmän kuin nyt. Siellä ei päätetä siitä, että saastuttaminen lopetettaisiin, päätös tulee koskemaan vain saastuttamisen kasvuvauhdin muutosta. Lisäksi konsensuksen vaatiminen Euroopan päätöksiltä takaa sen, että mitä tahansa tavoitteista saadaan päätetyksi, ne eivät ole sitovia EU:n jäsenvaltioiden suhteen. Eli päätökset tulevat olemaan yhtä tyhjän kanssa tulevaisuuden saastetilanteen parantamisen osalta.

Siksi omat kuljetusvaikeuteni v******vat vielä entistäkin enemmän.

Osa kokoukseen tulijoista käyttää valtioidensa lentokoneita lentämättä vuorokoneilla tai tulematta naapurivaltioista junilla.

Lisäksi heitä kuljetellaan ympäri Brysseliä isoissa autosaastueissa, siis tarkoitan saattueissa, freudilainen lipsahdus ehkä, joissa on useita monilitraisia mersuja ja bemareita ja kymmenkunta moottoripyörää lakaisemassa kiireisille maailmanpelastajille tietä kaduilla kulkevan rahvaan ohi.

On täysin mahdollista, että kokouksen vaikutus saastuttamiseen on merkittävämpi kuin heidän päätöstensä. Voin tietysti olla väärässä, ja maailman pelastaminen saattaa alkaa juuri tästä päivästä, mutta en pidätä hengitystäni tämän asian suhteen.

Ja sitten Al Gore puhui eilen Portugalissa (hän on saattanut tulla sinne uimalla Atlannin yli minun tietämättäni – tai suolistokaasujensa kuljettamalla veneellä, mutta epäilen sitä). Puheessaan hän sanoi mm:

I’m trying to get my country to change itse policies but in the meantime the European Union is absolutely key to helping the world make the changes it must.

Jo tuosta lauseesta näkyy, että maailma voi todeta tukehtuneesti: we are screwed!

Muuten triviana mainittakoon, että Al Gore käväisi (tietysti täysin saasteettomalla) pikavisiitillä kahdessa kokouksessa Portugalissa viimeisten 30 päivän aikana. Isn’t Life Grant!

Al Gore on myös yksi maailman suurimman konserti suunnittelijoista ja suojelijoista. Konsertti on tarkoitus pitää 7.7.2007 samanaikaisesti ympäri maailmaa. Konsertin organisaattorit (hyvin nykyisen maailman moraaliseen eetokseen sopivasti), Live Earth, Save Our Selves, pitää omaa WEB-saittia.

24-tunnin konserttiin odotetaan kahta miljardia katsojaa, kaikilla seitsemällä mantereella. Esiintyjiä on 150 seitsemässä erillisessä konsertissa, jotka televisioidaan ”kaikkiin maailman maihin”.

Hyvä näin, tunnettuutta tarvitaan, ja todennäköisesti ihmiset tuntevat samaistumista mieluummin rokkareihin ja poppareihin kuin saastepoliitikkoihin.

Kuitenkin, ja ”speaking of bollocks” kuten otsikossa luvataan. Rolling Stones laski muutama vuosi sitten (taisi olla 2003), että tyypillinen rollari-konsertin katsoja tuottaa 30 kg hiilisaastetta musiikkinautintoonsa (arviossa auttaa tieto, että tyypillinen Euroopassa käytettävä auto tuottaa jotakin 160 gramman verran hiilisaastaa kilometrillä).

Televisio (tai tietokone) käyttää kai noin 200 wattia tehoa. Tässä sellainen, joka osaa käyttää matematiikkaa (minä en osaa) voi laskea, kuinka paljon sähköä kuluu 2 miljardin katsojan televisioissa 24-tunnin konsertin aikana.

Hiilisaasteen kokonaistuotto konsertin kaikkien SOS -katsojien osalta on ehkä luokkaa 200,000 tonnia CO2:ta. En tiedä suomalaisten saasteen kokonaismääristä mitään, mutta arvelisin, että yllä olevan luvun vertaaminen sanotaan vaikka suomalaisten kuukausittaiseen saasteen määrään olisi suomalaisille miellyttävä yllätys.

Konsertin järjestäjät lupaavat kompensoida jotenkin tämän aiheuttamansa saastemäärän.

Jos kompensoiti tapahtuisi puita istuttamalla, istutustarpeen voi laskea esimerkiksi sillä perusteella, että tyypillisen (sanotaan 500 neliömetrin) omakotitalon tontin kokoinen kuusimetsä ”imee” ilman hiilidioksidia noin 1000 tonnin verran koko 50 vuoden elinaikanaan. Siitä voi äkkiseltään laskea, jos osaa (minä en osaa sitäkään), kuinka monta puuta tarvitaan tämän konsertin kompensoimiseksi. Aika monta, arvatenkin.

Tosin järjestäjät eivät lupaa pelkästään istuttaa ja halailla puita. Täältä voi ihailla heidän muita lupauksiaan. Toivottavasti vihreät rokinystävät pitävät huolta, että konsertin järjestäjät täyttävät lupauksensa.

Pyhäinhäväistystä muotivaatteissa

Kuva: Dieselin näkemys kasvihuoneilmiön koettelemasta Pyhän Markuksen torista

Diesel on moottori, joka saastuttaa ilmaa, aiheuttaa ilmakehän lämpenemistä – kasvihuoneilmiötä – ja lisäksi likaa teiden varsilla asuvien ihmisten keuhkoja ja on osatekijä keuhkosyövän syntymiselle. Diesel-moottori pitäisikin pikimmiten kieltää ja vaatia ihmisiä ostamaan bensalla kulkevia ajoneuvoja, tai olemaan jopa ilman kiiltäviä kumijalkojaan.

Mutta minkäpä ihmiset haluilleen tekevät ja toisaalta auto on tietysti joillekin välttämätön. Arvoisa Lukija saattaa lisäksi pitää tätä kirjoittajaa tekopyhänä narisijana, ajaahan hän, siis kirjoittaja, Lukijasta en tietenkään tiedä mitään, yksityisellä autollaan lähes joka päivä töihin ja takaisin sen sijaan, että käyttäisi julkisia kulkuneuvoja ja kuluttaisi työmatkoihinsa päivittäin yli tunnin nykyisen puolen tunnin sijasta. Ja Lukija saattaa tässä olla täysin oikeassa.

Diesel on myös italialainen muotiliike, joka tuottaa cooleja vaatteita cooleille ihmisille. Itsekin olen usein ihaillut heidän t-paitojaan, vaikka en ole niitä kyllä, muistaakseni, koskaan jostakin syystä ostanut. Toistaiseksi cool-vaatimus on täytetty hieman huonosti istuvilla Levi’s 501-farkuilla, jotka käyvät jopa satunnaisiin tukkijätkän tehtäviin, ja nimettömillä t-paidoilla.

Diesel on lisäksi tekemässä pyhäinhäväistystä viimeisimmällä mainoskampanjallaan.

Siinä on nimittäin teemana Global Warming. Coolien vaatteiden taustana on käytetty kuvia tunnetuista turistikohteista. Sellaisista kuin Englannin parlamenttirakennus, Kiinan muuri, newyorkilaisen pilvenpiirtäjän kattotasanne, Mount Rushmore amerikkalaisine presidenttinpäineen ja Pyhän Markuksen tori Venetsiassa.

Kohteita on kuvattu tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Englannin parlamenttirakennus on meren rannalla, Kiinan muuri on hiekka-aavikon ympäröimä, New Yorkin pilvenpiirtäjät ja Mount Rushmore ovat lähes kokonaan veden alla ja Pyhän Markuksen torin pulut on korvattu eksoottisilla papukaijoilla. Eli ilmatilan lämpeneminen on jo mainoskuvissa purrut ihmiskunnan herkkiin persuuksiin ja ilmasto muuttunut lämpimäksi niin kuin ennustettu on. Merenpinta on noussut kymmeniä metrejä, sateettomuus on laajentanut hiekka-aavikoita ja muutenkin maailma on mennyt pois tutulta ja turvalliselta tolaltaan.

Tämä mainoskamppanja on tietysti selvää pyhäinhäväistystä. Eihän toki uskonnosta saa tehdä pilkkaa. Sama kuin käyttäisi Jeesusta ristinpuulla mainoksissa, tai Muhammedia, Herra hyvästi varjelkoon! Eihän sellaista ole koskaan tapahtunut.

Dieselin saitilla kysytään kävijältä: Are you Global Warming ready? Ja annetaan jopa täysin asiallisia ohjeita oman valmiustilansa parantamiseksi mm. tähän tapaan:

Asunnon lämmittämiseksi ehdotetaan seksiä (Have sex (quitly)). Reipas seksi lämmittääkin sekä mieltä että ruumista ja huoneetkin tulevat lämpimämmiksi, ainakin jos jaksaa painaa lämmityshommia riittävän pitkään.

Pelkäätkö kasvihuonekaasujen ulospääsyä, kun päästelet iloisia kiljaisuja orgasmin kourissa. Harkitse niiden estämistä sitomalla suu suppuun seksin ajaksi (kinky).

Rakastele pimeässä (darkness is cool).

Kävele ostoksille autolla ajamisen sijasta (lähin Dieselin kauppa on lähempänä kuin luulet).

Paranna asuntosi lämmöneristystä loppuunkäytetyillä deniminriekaleilla.

Älä peseydy, ainakaan kotona, lämpimäksi muuttuneilla rannoillakin voi itseään pitää puhtaana, eikä maksa mitään.

Käännä virrat pois sähkökitarastasi (ja muustakin elektroniikasta). Älä koskaan käännä televisiota tai stereoita stand by:lle vaan käännä virta pois virtakytkimestä.

Kierrätä muotilehtiä antamalle ne mummollesi (hän saattaa muuttaa pukeutumistaan, eikä näytä enää drag-show’n pääesiintyjältä tai anna lehdet sattumalla metrossa tapaamallesi kirjanpitäjätyypille).

Istuta puu.

Syö pihvisi ravintolassa (ja heitä jääkaappi tarpeettomana ulos). Lisäksi pihvin syönti vähentää lehmien määrää, nehän tunnetusti aiheuttavat suuren osan ilmakehän kasvihuonekaasuista, joten niiden syönti on hyvä teko. (Toim, huom: Kasvissyöjänä huomautan tähän, että lihansyöjien kilokalori tuotetaan 12 kertaa suuremmalla resurssien kokonaiskulutuksella kasvisravintoon verrattuna, joten meidän kaikkien pitäisi olla kasvissyöjiä, vihanneksia ja hedelmiä ei tarvitse edes panna jääkaappiin ja säilyvät silti tuoreina.)

Jos Arvoisalla Lukijalla ei ole mitään tähdellisempää tekemistä kuin jatkuva huolestuminen kasvihuoneilmiöstä, niin aikansa kuluksi hän voisi surffailla Dieselin saitille. Se on ihan COOL. Varsinkin introsivun DC-3, josta kauppatavara pullahtaa ulos puulaatikoissa surffarin klikkailtavaksi.

Viihdyttävää. Vaikka tietysti kokonaisuudessaan tyylin ylivoimaa sisällön kustannuksella. Mutta sitähän mainostoiminta on muutenkin, varsinkin muodin mainostaminen.

Tavallisesti luotettavalta taholta tullut tieto…

Kuva: lentokoneiden jättöjuovat muuttumassa cirrus-pilviksi

En ole aivan varma, mutta uskoakseni sana ”kerettiläinen” tulee samasta lähteestä kuin englanninkielen sana ”heretic”. Eli kreikankielen sanasta ”hairetikos”, joka tarkoittaa selvällä suomella henkilöä, jolla on kyky valita. Se puolestaan tulee kreikansanasta "haireomai" valita, substantiivi ”hairesis” tarkoittaa tietysti samaa kuin suomensana ”valinta”.

Kerettiläisyys on täysin relativistinen käsite ja yleensä uskonnon tai muun vallitsevan paradigman piiriin kuuluva toisinajattelijoiden leimaamistapa.

Jos ei usko Jumalaan ja puhtaaseen oppiin niin kuin valtaosa muista kirkon jäsenistä, on kerettiläinen. Sanaa käytetään tehokkaana leimakirveenä. Rangaistuksena kerettiläiselle on – ajasta riippuen – polttaminen roviolla, islamistien fatwa, joka antaa kenelle tahansa ”oikeasti” uskovalle oikeuden tappaa tällaisen vääräuskoisen heittiön, ekskommunikaatio tai ainakin kerettiläistä uhataan kuolemanjälkeisellä kadotuksella joko itse Helvetissä tai sen porteilla – Kiirastulessa. Tai jotakin muuta senkaltaista enemmän tai vähemmän kuumuuteen liittyvää ikävyyttä.

Tiedemiehet, jotka ovat usein tiedeuskonsa ja samanaikaisesti jopa kirkkouskonsa kyllästämiä, näyttävät melko helposti ajautuvan kerettiläisten ajojahtiin. Toisinajattelevat nauretaan pahanilkisesti tieteelliseen limboon, jossa ei voi suorittaa mitään mielekästä tieteellistä tutkimustyötä, ainakaan tieteen kerettiläiselle ei ole tiedossa apurahoja, laboratorioita tai muitakaan tieteelliselle työlle tarpeellisia hyödykkeitä. Paitsi ehkä tiedemaailman ulkopuolisista lähteistä – kuten öljyteollisuudesta, lääketeollisuudesta tai muilta sellaisilta tahoilta, jotka toivoisivat totuuden olevan ensinnäkin ostettavissa – niin kuin se tietysti usein on – tai toiseksi jotenkin heidän oman maailmankatsomuksensa mukaisella tolalla.

Tieteen kerettiläisyyden torjunta johtaa siihen, että kaikki tiede tähtää samaan maaliin (niin kuin se tietysti tähtääkin: ”lopullisen totuuden” kangastukseen, elegiseen Fata Morgana’an). Vaihtoehtoinen tutkimustyö loppuu ja kaikki tulokset tulkitaan saman yhteisen uskon manifestaatioksi.

Me tavikset, olemme bloggareita tai ei, joudumme luottamaan siihen, mitä meitä viisaammat, niin kuin nyt paavit, piispat, tiedemiehet ja insinöörit – poliitikoista puhumattakaan, meille asioista kertovat.

Jotkut ikäloppuiset Arvoisista Lukijoista saattavat muistaa – jos yleensä muistavat siltä vuosikymmeneltä yhtään mitään – kuinka, joskus iloisen 60-luvun puolessavälissä (ihmiskunnan parasta aikaa tietysti), istui tiedemiespoppoo nimeltä Rooman klubi runsaitten italialaisten ruoka- ja juomapöytien ääreen ja ulosti keskusteluistaan raportin, jossa mm. ennustettiin öljyn loppuvan maailmasta seuraavien 30 vuoden aikana, siis ennen vuosituhannen vaihtumista.

Klubin tekemiä ennusteita on nyt tarkennettu ja tiedemiehet uhkaavat öljypohjaisen energian loppumista vasta joskus vuoden 2050 paikkeilla tai ehkä vasta sen jälkeen.

Satunnaisena ja tuskallisen huomaavaisena tupakoitsijana en viitsi edes aloittaa tupakanpolton ympäristöhaitoista, vaikka mieli tekisi. Tupakoitsijathan ovat kerettiläisiä, jotka, Iltalehden kolumnistin Vexi Salmen tavoin, eivät hevillä usko, että ulkona polteltu savuke aiheuttaisi kenellekään sivulliselle terveydellistä haittaa tai ympäristöhaittoja edes sen vertaa kuin terveen lehmän päivittäinen piereskely.

Ja märehtijöiden suolistokaasuntuotannosta pääsemmekin sujuvasti ilmastonmuutoksiin, joista katastrofiteoreetikot ovat kehittäneet uuden ja aikaisempia oivallisemman tavan pelotella tavisten helpostipeloteltavaa mieltä. Kuten nyt jo kai imeväisikäisetkin tietävät, ilmasto lämpenee, ja useimmiten muutosuhan yhteyteen näkyy sijoitettuna attribuutiksi sana ”katastrofaalisesti” tai jotain yhtä huikean katastrofaalista.

Muutama päivä sitten katselin erityisen huonoa elokuvaa, jonka nimi on Day after tomorrow. Siinä hollywoodilaiset elokuvantekijät (onko Dennis Quaid muuten maailman huonoin näyttelijä ja Jake Gyllenhaal toiseksi huonoin??!) tulkitsivat tiedemiesten tuomiopäivän ennustuksia todella katastrofaalisella tavalla. Elokuvassa jääkausi iski maapallolle muutamassa päivässä ja peitti mm. New Yorkin pilvenpiirtäjineen lähes kokonaan äkkiä tyhjästä ilmestyneen jääpeitteen alle.

Rohkeampikin tavis menisi tuon vuoksi silkasta pelosta päästään ja vatsastaan sekaisin, saatikka sitten tällainen vannoutunut pelkuri kuin itse olen. Tällaista kohtaloa eivät edes tiedemiehet meille soisi, ja he ovatkin saaneet aikaan ns. Kioton sopimuksen, josta yritetään nyt vääntää uutta sopimusta: Kioto II:ta.

Kioton sopimusta on mainostettu ihmiskunnan ja koko maapallon pelastajaksi.

Sopimus ei kuitenkaan ole tarkoitettu ilmastopäästöjen lopettamiseen. Tärkein tarkoitus sopimuksella näyttäisi olevan koko ihmiskunnan sitominen kasvihuonepäästöihin järjestämällä saastutusoikeuksien kaupankäynti globaalisti niin, että suurimmat saastuttajat kuten eurooppalainen ja amerikkalainen teollisuus voisivat ostaa saastutusoikeuksia niiltä tahoilta, jotka eivät vielä ole, yrityksistään huolimatta, saavuttaneet yleisesti hyväksyttävää tuotantotasoa omassa saastetuotannossaan.

Eli Kioton sopimuksessa on kyse kapitalismista ja laillisesta kaupankäynnistä, jolla ostetaan lupa saastuttaa ympäristöä entisellä tavalla. Käymällä kauppaa ”hyödykkeellä”, saastuttamisluvalla, jota ei aikaisemmin ollut olemassa. En tiedä tätä absoluuttisella varmuudella, mutta tähän olisi hyvinkin saatettu ottaa mallia uskonnon anekaupasta, jonka myöhempien aikojen luterilainen muoto – kolehdin kerääminen kolehtivirren aikana – on meille suomalaisille tuttua puuhaa.

Kioton sopimuksella luotiin uusi markkinatilaisuus muutenkin kukkaroistaan pullottaville, globaaleille kapitalisteille. Tragikoomista on se, että maailman koko puunhalaajien yhteisö saatiin puhumaan pelkästään hyvää kapitalistien uudesta tavasta tehdä rahaa tyhjästä.

Puunhalaajien ja kapitalistien yhteistyöstä ei tietysti ole mitään pahaa sanottavaa, muuta kuin muistutus pirusta ja pikkusormesta, mutta asia ei itselleni mitenkään kuulu, joten en sano edes sitä.

Kioton sopimuksen avulla sellaiset maat kuin Venäjä, jotka neuvottelivat oman saastutusoikeutensa selvästi todellisia tarpeitaan suuremmaksi, saavat kaupankäynnistä tuloja, joita voidaan jakaa edelleen venäläisen oligarkian Siperian öljyn paksuksi panemiin rahapusseihin. Myös kolmannen maailman korruptiosta hyötyvät poliitikot ja muut liikemiehet voivat täyttää omia kukkaroitaan välittämällä saastutusoikeuksia eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle teollisuudelle.

Lontoon pörssistä tulee koko saastekaupan pääpyhättö, jossa voidaan aina kaupanköyntipäivän päätteeksi laulaa yhteisesti vaikkapa ylistysvirsi voitoille ja puhtaalle ilmalle, sellainen kuin virsi 105. Arvoisa Lukija muistaa tietysti hyvin sen ensimmäisen säkeistön:

Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa…

Maapallon ilmasto muuttuu jatkuvasti. Se on muuttunut aina ja tulee muuttumaan vastaisuudessakin. Päätekijöinä ovat maapallon ja auringon aseman ja auringon energiatuotannon vaihtelut sekä vuositasolla että pidemmillä, jopa kymmenientuhansien vuosien aikajaksoilla. Jääkautta kohti ollaan kovaa vauhtia taas menossa, vaikka tekisimme minkälaisia lämpenemismalleja. Voisin vaikka lyödä vetoa, että jonakin tulevan historian hetkenä joukko tiedemiehiä, ehkä samainen Rooman klubi, istuu ja pohtii sitä, miten kasvihuoneilmiöllä voitaisiin uhkaavan jääkauden syntymistä ainakin hidastaa – ehkä jopa estää se kokonaan. (Tässä yhteydessä voi mainostaa kalifornialaisen tieteiskirjailijan Kim Stanley Robinson’in mieltäkutkuttavaa trilogiaa Marsin asuttamisesta – Red Mars, Blue Mars ja Green Mars. Robinsonkin kirjoittelee nykyisin ilmaston lämpenemisestä.).

Kuva: Merenpinnan muutokset parinsadan vuoden aikavälillä (lähde UNEP): lyhyt aikaväli ja pystyasteikon venyttäminen lisäävät kylmien numeroiden tehoa, kyse on siis senttimetreistä. Merenpinnan muutokset pitkillä ajanjaksoilla ovat satojen metrien luokkaa. Se on hyvä ottaa huomioon grafiikkaa ihaillessaan!

Vanhimmat tarkasti mitatut säähavaintoketjut ovat vasta noin 250 vuotta vanhoja (mm. ruotsalainen Anders Celsius aloitti yhden katkeamattoman ketjun Upsalassa). Tuolloin maapallo oli ns. pienen jääkauden loppuvaiheen kourissa. Satusetä Topeliuksensa lukeneet muistavat Välskärin kertomuksista ruotsalaiset, 30-vuotisesta sodasta palaavat sotajoukot ylittämässä jäätä pitkin jotakin Tanskan salmista, johon joku Perttilä vai mikä sen nimi silloin oli – Bertel(?), hukkui syntisäkkeineen ja sormuksineen. Samaan aikaan esimerkiksi Lontoossa Thames jäätyi paksuun peitteeseen niin, että lontoolaisia toripäiviä voitiin pitää vahvalla jäällä (muistetaan tässä vaikka Virginia Woolfin Orlandoa, josta Risto Niemi-Pynttärikin on innoissaan).

Ilmastomuutosten, niin kuin säänkin ja tulevaisuuden, ennustaminen on kovin vaikeaa (ainakin presidenttijonossa kaatuneelta Ahti Karjalaiselta).

Edes huomista säätä ei voida kovin tarkasti ennustaa. Jos olettaa sen olevan kokolailla samanlainen kuin tänäänkin, osuu oikeaa 70 kertaa sadasta. Valtavat säätietokoneet eivät pääse juuri tätä parempiin tuloksiin. Nyt meitä houkutellaan uskomaan, että ilmastonlämpenemistä ennustavat tiedemiehet pystyvät sanomaan minkälainen ilmasto vallitsee sadan vuoden kuluttua (YK:n Intergovernmental Panel on Climate Change, yhteenvetoraportti poliitikoille PDF-muodossa).

Kuten tavallista, tuomiopäivän ennustajien puheisiin on taviksen syytä suhtautua hienovaraisella varovaisuudella. Myös siksi, että ilmastomuutoksen kerettiläisten äänet pyritään tiedemaailmassa ja tiedotusvälineissä vaientamaan pilkalla, kovalla huudolla ja ylenkatseella. Toisenlaisia ääniä ei sallita.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kannattaisi fossiilisten energiamuotojen käyttöä tai jatkuvaa ympäristön saastuttamista. ”Onhan sanomattakin selvää”, että jokainen meistä haluaa elää puhtaassa ympäristössä, tai mistäpä minä sitä(kään) tietäisin.

Kuitenkin se, että yritetään puolustaa ilmaston ja sen mukana sään pitämistä vuoden 1990 tasolla, näyttää harhaiselta ajatukselta. Emme edes pysty sanomaan, minkälaista ilmastoa meidän pitäisi puolustaa; valittu vuosi 1990 on täysin satunnainen. Vuoden ”1990 ilmastotilanne” on myös keinotekoinen käsite, ajattelumalli, samanlainen kuin ”maapallon keskimääräinen lämpötila”, tai ”ilmastonmuutos seuraavan sadan vuoden aikana”.

Tavallisten kuluttajien ei pidä repäistä vaatteitaan oman saastuttamisensa takia, tai sirotella tuhkaa päähänsä (sitä sataa joka tapauksessa taivaalta roppakaupalla): ylivoimaisesti suurin ilmastonsaastuttaja on nyt ja tulevaisuudessakin ahneen itsekkäästi toimiva, globalisoituva suurteollisuus. Ohjaisiko myös teollisuutta ”itsekäs geeni”, ja sen mukana teollinen evoluutio, River out of Eden, menetetystä paratiisista ennen vuotta 1750 ja teollista vallankumousta, ja tehomaanviljelyä - piereskelevine märehtijöineen.

Miksi pirussa ilmastovaatimukset eivät tähtää vuoden 1750 aikaiseen tilanteeseen vaan vuoteen 1990, jolloin kaikki oli jo ylen määrin saastunutta? Ja ehkä liian myöhäistäkin, pelastusta ajatellen. Kuten IPCC:n käyristä näkyy, nykyinen entistä hurjempi lämpiämisvauhtihan alkoi juuri siitä vuodesta.

Alkukohdan huolellinen valinta onkin ennustamisen kannalta ensiarvoisen tärkeä tehtävä, muuten ilmaston vaihtelua ei uskottavuuden puutteessa ehkä voitaisi lailla kieltää. Tämän sanominen saattaa tosin olla tietämättömyydestä kumpuavaa kerettiläisyyttä.


Lisälukemista Tieteessä tapahtuu -lehden numerosta 1/2007:

Juha Pekka Lunkka: Jääkausiajan ilmasto
Matti Seppälä: Ilmasto vaihtelee – voidaanko se lailla kieltää

Tuulien sylissä, tähtien seassa

Kuva European Space Agency: GALILEO -navigaatiosatelliittien järjestelmä

Suomessa käynneillä on aina omat suuret ilonsa, niin kuin nyt lastenkutsutkin. Ja heti puhkesi runosuoni sykkimään. Kirjoitin edellisessä lastussa olevan Lastenkutsut-runon matkalla Euroopan halki pilvettömällä mutta kovin kuoppaisella taivaalla. Lento suuntautui pohjoisen pallonpuoliskon tuulien nk. polaarinen suihkuvirtauksen (Polar Jet Stream) putken sisällä.

Normaalisti polaarinen suihkuvirtaus esiintyy noin 300 kilometrin levyisenä ja kolmen kilometrin paksuisena putkena 10 kilometrin korkeuden molemmin puolin jossakin 55. ja 65. pohjoisen leveyspiirin välisellä alueella.

Lentoyönä putki oli tavallista etelämpänä ja mutkitteli niin, että Helsingistä Brysseliin joutui lentämään reittilentokorkeudella sen sisällä välillä putken reunaa hipoen. Koska suihkuvirtaus puhaltaa aina lännestä itään, oli Brysseliin mennessä kova vastatuuli. Lentonopeus (maanopeus) näytti ajoittain vain 630 kilometriä tunnissa, kun tyynessä ilmamassassa lennetään airbussilla siinä 850 kmt:n nopeuksilla. (Nämä suihkuvirtauskartat kuvaavat tilannetta 300 hehtopascalin (tai millibaarin, miten vain) eli noin 9700 metrin korkeudella keskimääräisestä merenpinnasta laskettuna.)

Suihkuvirtauksen reuna-alueilla esiintyy yleensä aina voimakasta turbulenssia, joka keinuttelee konetta nukuttavan mukavasti, vaikka viinin pysyminen lasissa vaikeutuukin kohtuuttomalla tavalla (tosin suuhunhan se on tarkoitettu eikä lasissa pidettäväksi).

Alla kimaltelevien kaupunkien valot näyttivät oikean tien Airbussillemme. Niiden avulla olisi ollut helppoa suunnistaa perille saakka, vaikka voi olla, että Finnairin pilotit käyttivät satelliitteja suunnistukseensa.

Nykyisin ilmailun käyttämä amerikkalaisten satelliittien verkosto, nimeltään Global Positioning System (GPS), kattaa hyvin koko Euroopan alueen ja satelliittien avulla suunnistaminen on tarkempaa kuin käyttämällä maassa olevia melko epätarkkoja suunnistuslaitteita.

Eurooppalaiset ovat parhaillaan rakentamassa omaa, amerikkalaisten GPS:n ja venäläisten sitä vastaavan GLONASS-järjestelmän kanssa kilpailevaa suunnistussatelliittien verkostoa, jonka nimi on GALILEO.

Amerikkalaiset ovat eurooppalaisten GALILEO:sta raivoissaan lähinnä kahdesta syystä johtuen.

Ensinnäkin GALILEO kilpailee GPS:n kanssa kaupallisten sovellusten tarjonnassa. Ja toisaalta amerikkalaiset eivät luota siihen, että Eurooppa estäisi satelliittiensa käytön vihamielisiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Amerikkalainen GPS on sotilaiden hallitsema järjestelmä (niin kuin venäläisten GLONASS:kin), jonka tarkkuutta muille käyttäjille muutetaan huonommaksi poliittisen tilanteen ja militaristien epäluulojen heilahdusten mukaan. GALILEO puolestaan on poliittisessa eli siviilien hallinnassa ja suunniteltu nimenomaan siviilitarpeita ajatellen.

Satelliittinavigointi on tietysti halpa ja tarkka täsmäohjusten apuneuvo.

Sen avulla ohjuksen saa helposti osumaan kymmenien metrien tarkkuudella oikeaan maaliin. Venäläiset ja kiinalaiset ohjukset ovat tällä hetkellä ainoat Amerikkaa uhkaavat järjestelmät. Mutta Pohjois-Korea ja erityisesti Iran ovat kehittäneet omia aseitaan niin, että ne hermostuttavat amerikkalaisia militaristeja jopa enemmän kuin kuitenkin kohtuullisen sivistyneet ja kultivoidut venäläiset ja kiinalaiset.

Siis sieltä Finnairin lennon ikkunapaikalta, koneen oikealta puolelta, 37,000 jalan eli noin 11,200 metrin korkeudelta, näkyi kaukana maassa kaupunkihelmien ketju. Turku, Naantali, Tukholma, Norrköping, Göteborg, Amsterdam, Rotterdam, Antwerpen ja lopulta Belgian valomeri, joka kattaa mattona lähes koko maan.

Alankomaiden ja Belgian alueet ovat kirkkaimpia valosaastuttajia koko maailmassa.

Suurimpien kaupunkien taivaalla, Helsinki mukaan luettuna, ei nykyisin voi liian valon vuoksi nähdä hyvissäkään olosuhteissa kuin alle 200 tähteä. Etelä- ja Lounais-Suomen maaseudulla näkyy sentään 400-700 tähteä, ja Keski-Suomessa 700-1000. Kainuun ja Lapin maaseudulla näkyy vielä 1300-1900 tähteä, tarkemmilla silmillä ehkä vähän enemmänkin (katso myös Maps of the number of visible stars). Koko taivaankannella on optimaalisissa olosuhteissa paljaan silmän ihailtavana 3000-4000 tähteä.

Eli tähtien määrä ei ole miljoonia niin kuin ”kansanviisaudella” joskus kuulee sanottavan ja pienemmälläkin rantahietikolla on paljon enemmän hiekanjyväsiä, jos niitä viitsii ryhtyä laskeskelemaan.

Kasvissyötiä ja muuta poliittista koreutta

Napin kuva on täältä

Minun on tunnustettava ensimmäiseksi olevani jäävi puhumaan kasvisten syönnistä; olen nimittäin vegetaari, kasvisten mässyttäjä. En aivan vegaani sentään, enkä puhdas vegetariaanikaan, vaikka halu siihen onkin kova.

Lastenosastossa kirjailija Jukka Laajarinne kirjoitti pari päivää sitten otsikolla Kielletty kieli poliittisesta korrektiudesta ja kasvissyönnin vaikeasta taidosta niin houkuttavasti, etten voinut olla ottamatta osaa iloitteluun. Ja nyt aion tehdä Räsäset, eli kopioin oman puheenvuoroni tänne ja pari pätkää myös kirjailijan alustuksesta. Hän puhui lastussaan myös poliittisesta korrektiudesta, erityisesti sanasta, jota nän häveliäästi kutsui N-sanaksi, vaikka ilmiselvästi tarkoitti vanhaa suomenkielen sanaa "neekeri".

Ihan hiljan luin jostakin, että Suomessa on paheksuttu lasten pelihimoa, erityisesti Afrikan tähden osalta, rotusyrjinnän perusteella. Kirjailija Laajarinne mainitsi myös Peppi Pitkätossun potentiaalisena rasistina.

Mutta ensin kasvissyönnistä, josta Laajarinne sanoi lastussaan mm. näin:

Pari kuukautta sitten havahduin todellisuuteen: olin jo jonkin aikaa syönyt eläimiä suunnilleen parin viikon välein. En enää voinut kutsua itseäni kasvissyöjäksi. Nyt tulen tilitykseni pointtiin. Se, että en voinut enää sanoa itseäni kasvissyöjäksi, vaan jouduin tunnustamaan olevani sekasyöjä, vaikutti käyttäytymiseeni. Tapahtui kategoriasta toiseen siirtyminen, identiteetin uudelleenmäärittely, jonka jälkeen olen pari kertaa jopa ostanut lihaa kaupasta (toki vain sellaista lihaa, jota myydään eläinystävällisesti tuotettuna).

Ja minä siihen, että:

"Itse olen kasvissyöjä. Olin aluksi vegaani, mutta se osoittautui mukavuuden haluiselle henkilölle liian vaativaksi alaksi. Aloin ensin syödä juustoja. Sitten sorruin lohen ja sillin syöntiin. Ja lisäsin vielä sardiinit siihen joukkoon. Ja kaviaarin. Mutta sen jälkeen vedin viivan alle. Ja kutsun edelleen itseäni kasvissyöjäksi, ja kaikki tuttavani ajattelevat tavoistani samoilla nimillä.

Minä en ole yhtä kohtelias kuin sinä, vaan kieltäydyn aina lihan syönnistä, vaikka emäntä (tai siis tasa-arvon vuoksi kai sanottava myös isäntä) olisivat yllättyneitä. Muistutan kyllä aina kutsun saatuani kasvissyönnistäni, eikä kukaan ole vielä päin naamaa asiasta valittanut.

Muuten kasvihuoneilmiön, energiankulutuksen ja resurssien riittämättömyyden vuoksi kaikkien pitäisi olla kasvisruokavaliolla.

Kuva: on täältä

Tuhlailun osalta kasvissyöjillä on noin 12 kertainen etu niihin nähden, jotka kierrättävät kalorinsa lihakarjan ruoansulatuskanavan kautta. Ja jotenkin ajatus tuosta kierrätyskanavasta tuntuu muutenkin - mikä olisi oikea sana, saastainen on ehkä liian tiukka - sanotaan vaikka epäpuhtaalta, vaikka siinä tietysti on vähän halalin tai kosherin uskovaista innokkuutta."

Sitten luin Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen julkaisusta, Campuksesta, tietoja lihan kulutuksesta Suomessa. Siellä kerrottiin mm. näin:

Vuonna 2002 Suomessa teurastettiin 55 miljoonaa lintua, 2,1 miljoonaa sikaa ja 340 000 nautaa. Suomalaiset syövät keskimäärin melkein painonsa verran lihaa vuodessa. Sianlihaa kuluu 32 kg, naudanlihaa 18 kg, broilerinlihaa 13 kg ja muuta lihaa vielä 8 kg. Erityisesti riistan ja siipikarjan kulutus kasvaa nopeasti.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin tästä kasvissyöntiasiasta lastussa Etiikkaa ja kasvien syöntiä, jonka julkaisin heinäkuun 19, 2005. Siinä lastussa oli myös juttua Juhani Ahon ongelmista eläinten tappamisen suhteen, josta hän oli kirjoittanut lastussaan Sunnuntai (kokoelmasta Lohilastuja ja kalakaskuja).

Laajarinne lisäsi vielä omaan kantaansa kommenttilaatikossa vähän Ahon hengessä näin:

...Tuosta kasvissyöntijutusta: itse ryhdyin kasvissyöjäksi ensisijaisesti epäeläimellisten (vrt. epäinhimillisten) lihantuotantomenetelmien vuoksi. Nuo ekologiset syyt ovat tietenkin järjellä ajateltuina aivan yhtä painavia. Ehkä painavampiakin...

Poliittisesta korrektiudesta puhuessaan Laajarinne sanoi mm. tälläista:

...Entäs sitten tämä pahamaineinen N-sana... Kiperä juttu. On PK-ihmisiä, jotka väittävät, että N-sana ei ole koskaan ollut neutraali ilmaus, vaan se on aina ollut alistamisen puhetta. Väitän vastaan. N-sanaa on käytetty monella neutraalilla tai jopa myönteisellä tavalla, joihin voi tutustua vaikkapa hieman vanhempaa kirjallisuutta (esimerkiksi Peppi Pitkätossua) lukemalla. Ja se, että N-sanan käyttökiellosta on tulossa kategorinen imperatiivi jopa siinä mitassa, että myös ikivanhojen kirjojen uusintapainoksista sana poistetaan, merkitsee kielellisen historiamme vääristelemistä. Suomalainen N-sana oli arvolataukseltaan toinen kuin amerikkalainen N-sana...

Ja minä siihen, että:

"Neekeri-sanan kanssa olen periaatteessa samaa mieltä, kun olen elänyt ne ajat, kun yhtäkkiä huomasin olevani rasisti käyttäessäni sitä kieltä mihin olin tottunut. En tietysti pitänyt ajatuksesta ja olin ehkä sen sanan osalta oikeassa.

Kuitenkin kielihän määrittää (ajatus)maailmamme rajat.

Yksi feministien tavoitteista oli muuttaa mies-keskeistä sanastoa (siinä tietysti mentiin joissakin tapauksissa yli toisesta laidasta: esim. puhemies eduskunnan tasolla, joka siis myös kai olisi pitänyt poistaa vaatimusten mukaan; tai mokotus neiti-sanasta). Mutta pitkin hampain on myönnettävä, että feministit olivat arki- ja varsinkin virkakielenkäytön suhteen melko oikeassa. Tasa-arvon rajat ovat nyt ehkä kielessä oikeampia kuin olivat 70-luvulla jolloin nämä kiistat aloitettiin.

Alkoholisti on ulkomainen laina ja korvaa hyvä suomalaisen sanan juoppo. Huvittavaa on seurata Englannissa keskustelua anglosaksien ja normannien kielen käytöstä nykyenglannissa (esim. talk ja discuss). Julkisuudessa oli esimerkkinä joku aika sitten varapääministeri Prescot, joka oli muuttanut "maalaisen" saksikielensä poliitikkona ollessaan heinompaan normanniperäiseen. Tutkimuksissa huomattiin, että myös kirjoittajat käyttivät ranskalaisperäistä sanaa mieluummin, vaikka puhujina tyytyivätkin saksisanaan. Haluttiin olla hienompia.

Eli ehkä PK-käyttäytyminen on osaksi muotia, eikä vain todellisten asenteiden muutoksia. En tiedä ovatko feministit huolissaan tällaisista asioista oman ongelmansa kanssa."

Lisää lukemista englanninkielellä vegaanien ihmeellisestä maailmasta on täällä.

Puunhalaajat: Maapallo tukehtuu paskaan! siis

Maapallo ei ehkä pelastukaan käyttämällä vesivoimaa, vaikka puunhalaajat, kuten blogi-henkilökin, ovat niin kaikille vakuutelleet. Arvoisalle Lukijalle tämä ehkä tulee yllätyksenä, ainakin oli yllätys blogi-henkilölle, kun sen New Scientist lehden 26.2.2005 julkaistusta numerosta luki. Humanistina ei tietysti kehtaisi tunnustaa lukevansa tällaista edistyksen äänitorvea, mutta ajan hermolla on blogi-henkilönkin tietysti pysyttävä.

Tiedosta on kiinnostunut myös International Panel on Climate Change, joka on perustettu selostamaan maapallon tuhoutumista huolestuneen näköisenä.

Lehden mukaan veden patoamiseen perustuva vesivoiman hyväksikäyttö ei ole lainkaan ”puhdas” energian muoto. Itse asiassa kasvihuonekaasuja syntyy moninkertainen määrä verrattuna saman energiamäärän tuottamiseen polttamalla fossiilisia polttoaineita. Esimerkkinä lehdessä on brasilialaisen Para’ssa sijaitsevan Curua-Una –padon päästöt, jotka ovat 3.5 kertaisia vastaaviin fossiilipäästöihin nähden.

Ja tämä ilmeisesti johtuu osaksi siitä, että patojärvien alle jäänyt, mätänevä biojäte sisältää hiiltä, joka vapautuu mätänemisprosessissa ja joutuu kaasuina ilmakehään.

Eikä tässä kaikki (pieni propaganda ei ole koskaan pahasta). Ensimmäinen mätänemispaukku on tietysti suurin mutta sama jatkuu vedenpinnan laskun ja nousun vaikutuksesta jolloin uutta kasvillisuutta jää veden alle. Veden pohjassa pitkään makaava biojäte synnyttää happipulan vuoksi metaanikaasua, joka pakenee ilmakehään, kun vesi kulkee sulkuporttien läpi. Ja metaanikaasu on 21 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Blogi-henkilö ei osaa sanoa tämän merkitystä. Kuitenkin, kasvillisuushan poistaa hiilidioksidia ilmakehästä ja näillä padoilla siitä siis tehdään metaania, joka on paljon hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu. Eli padot ovat kasvihuoneautomaatteja. Ja tietysti tämä olisi otettava huomioon Kioton sopimuksen päästölaskelmissa jolloin kolmannen maailman maat, jotka ovat investoineet länsimaiden puunhalaaja-radikaalien suosittamaan vesivoimaan, osoittautuvatkin nettosaastuttajiksi.

Yllä oleva on blogi-henkilön omaa, tunteikkaan puunhalaaja-asteen tietämättömyydellä kirjoitettua tekstiä New Scientist’in tekstin perusteella. Kuka tahansa kettutyttö kirjoittaisi asiasta suuremmalla asiantuntemuksella. Vastuu sen ymmärtämisestä jää lukijalle, blogi- henkilöhän on puoliksi savolaista syntyperää (huom. susirajan alapuoliset, ”savolaiset” on eräs suomalainen vähemmistökansallisuus.

Miksi vesi haihtuu hitaammin kuumissa autiomaissa vaikka maapallo lämpenee?

Tavalliselle pulliaiselle, kuten blogi-henkilölle, keskustelu maapallon lämpenemisestä nostaa tavallisesti hien pintaa. Puheenvuoroja on lähes mahdoton ymmärtää, väitteet ja vastaväitteet sinkoilevat, tieteellisiä totuuksia julistetaan ja kumotaan. Vallitsee yleinen hämmennys.

Nyt esille on tullut uusi uhanairut: global dimming, maapallon himmentyminen. Päänsärky lisääntyy. Siis missä mennään, mistä tullaan ja mihin olla tähtäämässä? Lue eteenpäin ja Hanhensulka paljastaa minkä voi!

Tähän saakka on tapahtunut: Ensin Aatami ja Eeva karkotettiin Paratiisista. Sitten Arabian alueella olevat paimentolaiset huomasivat, että maasta tuli puhtaalle hiekalle mustaa, pahalle haisevaa mönjää ja päättivät myydä sen länsimaihin. Henry Ford rakensi autoja, joissa mönjää voitiin polttaa ja Boeing ja Airbus lentokoneita, joissa sitä suihkutettiin siipien alla roikkuvien putkien läpi suoraan puhtaaseen ilmaan yhdentoista kilometrin korkeudella. Rooman Klubi sanoit, että mönjä loppuu vuoteen 2000 mennessä mutta muut tiedemiehet sanoivat, että maapallon ilmasto todellisuudessa lämpenee, vaikka itse asiassa elämme jääkausien välistä, vain vähän lämpimämpää, kylmää kautta.

Sitten tieteelle keksittiin uusi sylkykuppi vuonna 2001. Se ei ollut Osama bin Ladin, saudiarabialainen filantropisti ja terroristi, vaan tanskalainen tilastotieteilijä nimeltään Bjørn Lomborg. Arvoisa Lukija saattaa sanoa, että tämä on ihan oikein, tanskalaiset sopivat parhaiten juuri mainittuun tehtävään, heistä ei ole ollut kuin haittaa pohjoismaisessa yhteistyössä, varastivat mm. Turun tuomiokirkon kuparisen katon. Ja tässä Lukija on tietysti oikeassa.

Lomborg kuitenkin sanoi, että koko tiedeyhteisö on surkeasti väärässä väittäessään, että ihminen vaikuttaa mitenkään maapallon lämpenemiseen. Ja todisti sanansa tilastollisen vastaansanomattomasti. Tiedeyhteisö sanoi, että ”kylläpäs vaikuttaa”. Kukin voi uskoa kumpaan tahansa näistä tieteilijöistä.

Nyt on kuitenkin kuultu uutta tietoa, ja kuten tämän blogin otsikko sanoo, kysymys on: miksi vesi haihtuu hitaammin kuumissa autiomaissa vaikka maapallo lämpenee?

Mutta mennäänpä takaisin Osama bin Ladiniin, jonka terroriteolla New Yorkissa 9/11 oli yllättävä myönteinen vaikutus. Yhdysvalloissa sää parani. Ja syynä oli se, että Yhdysvalloissa ei sallittu yhtään siviili-ilmailulentoja muutamaan päivään. Tiedemiehet olivat jo pitkään epäilleet, että taivaalla lilluvat jättöjuovat olivat suihkukoneiden aikaansaamia ja koska niitä ei noina kolmena lennottomana päivänä näkynyt, tiedeyhteisö päätteli epäilyksensä oikeaksi. Suihkukoneet todella muodostivat pilvennäköisiä jättöjuovia taivaalle ja tämä vaikutti ilman lämpötilaan yhden asteen verran Yhdysvalloissa. Piste tiedemiehille!

Kuvaan astui Israelissa työtään jo 40 vuotta tehnyt englantilainen tiedemies nimeltään Gerald (Gerry) Stanhill, biologi, joka oli mitannut kuinka voimakasta auringonpaiste oli Israelin autiomaissa. Arvoisa Lukija pannee merkille vuosimäärän, joka näyttää samalta kuin monien muidenkin autiomaassa sillä alueilla mököttäneiden erämaa-ajat. Eli tähän blogiin tulee nyt Raamatullinen ulottuvuus. Tätä ei voitane enää yhtä helposti kieltää edes tanskalaisten toimesta.

Biologi Gerry siis mittasi auringon voimakkuutta, ja tilastoi tulokset. Mutta! Vaellettuaan kaksikymmentä vuotta autiomaassa hän uudisti kokeensa ja huomasi kauhukseen, että auringonvalo oli vähentynyt 22 %:lla. Israelissa on totuttu profeettojen paluuseen erämaasta ja heidät yleensä todetaan auringonpistosten vaivaamiksi hörhöiksi. Gerryn väitteet unohdettiin saman tien.

Kuitenkin saman huomasi Baijerissa Beate Liepert, joka, kuten lähes kaikki saksalaiset, on tohtori. Tämän avullaan Gerry sai tiedemaailman varpailleen ja kehitti nopeasti näppärän nimen tälle tilastolliselle ilmiölle, Global Dimming. Sama ilmiö havaittiin myös australialaisessa autiomaassa. Professori Graham Farquhar Australiasta antoi seuraavan tyhjentävän selityksen ilmiölle:
It’s called pan evaporation rate because it’s evaporation from a pan.
Ja koko tiedemaailma taputti käsiään.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa, epäluuloinen Arvoisa Lukija kysynee. Sama täällä. Kuitenkin tiedemiehille tämä tulos oli mitä parhain. Oli nimittäin käynyt niin, että heidän ennusteensa maapallon lämpenemisnopeudesta eivät olleet pitäneet paikkaansa. Global Dimming antoi heille pätevän selityksen tähän: lämpeneminen on piilossa viilenemisen alla ja SIKSI SITÄ EI OLE VOITU LUOTETTAVASTI MITATA!?

Arvoisa Lukija halunnee jättää lapsenlapsilleen puhtaan ja hyvin toimivan ilmaston maapallolle. Samoin blogi-henkilö. Nämä viimeiset tieteelliset löydökset kuitenkin hämmentävät mieltä entistä enemmän. Voinko ostaa enemmän kuluttavan auton vai täytyykö minun hankkia potkulauta ja sähkömopo pitemmille matkoille? Siinä kysymys. Tiedemiehet eivät vastaa selvästi, tiennevätkö edes?

Muuten lisätietona Arvoisalle Lukijalle mainittakoon, että ns. Kioton sopimus ei tule vaikuttamaan kasvihuoneilmiön rajoittamiseen paskankaan vertaa, onpahan kuitenkin oiva päänalunen poliitikkojen omilletunnoille. Eli terveisiä lapsenlapsillemme yhteisestä per-c:stä!