Never mind the bollocks

Kuva: "You're all saved or screwed, or whatever." Al Gore ilmansaastevauhdissa

Eilen britit julkaisivat British Book Award –ehdokkaiden nimet.

Joukossa oli tuttuja ja tuntemattomia. Ehkä kiinnostavimpana – ei kirjansa vuoksi vaan sen tähänastisen myynnin takia, 650,000 myytyä kirjaa ”and counting” – Victoria Hislop ’in Kreetan saarille sijoittuva sukutarina (ei omansa) The Island, jossa myös käsitellään lepra-siitolan, pienen Kreetan rannikon saaren nimeltä Spinalonga, avulla suhtautumista sairauksiin, sairauden torjumista, pelkoja jne. Eli meille ”normaaleille” ihmisille ominaisia torjuntareaktioita. Muistaakseni tämä oli myös osateemana Che Guevaran nuoruuden toilausten ja sosiaalisen heräämisen kuvailussa Walter Salle 'sin hienonherkässä elokuvassa Diarios de motocicleta.

Mutta tätä The Island ’ia selailin jonkin verran Waterstonella, kun se oli ilmestynyt (nyt sen voi ostaa 3 for 2 –tarjouksena), mutta en ostanut. Syy on kai se, että nykyisin olen ensimmäisen-sivun –valitsija (eli vähän kai niin kuin kustannustoimittajat). Jos kirja ei imaise mukaansa ensimmäisen lauseen kautta ensimmäisen sivun lukemiseen, se tulee armotta hylätyksi.

Jälkikäteen – nyt kritiikeitä lukeneena – harmittaa lievästi, etten sittenkin ostanut sitä, mielenkiintoinen aihe ja hyvät arvostelut, mutta kokemus on osoittanut, että ensimmäisen sivun teksti kertoo riittävästi siitä tulenko nauttimaan kirjasta. Ajatus menee jotenkin näin: jos teksti on alussa mielenkiinnotonta, miksi se siitä muuttuisi. Lisäksi monet virheostokset ovat opettaneet varovaisuuteen: yhtenä viimeisimmistä Zadie Smithin On Beauty, jota tämän lastun otsikko kuvaa mielestäni melko hyvin.

Mutta todellinen aiheenalku lastulle on BBA –palkinnon ehdokaslistalla. Sieltä löytyy kaksi merkittävää ja kiihkeitä tunteita herättävää ja hyvin myynyttä non-fiction –kirjaa: populääribiologi Richard Dawkinsin The God Delusion ja entisen USA:n varapresidentin, ja George W. Bushille hävinneen presidenttiehdokkaan, Al Goren, nimeä kantava Inconvenient Truth.

En ensin oikein ymmärtänyt Dawkinsin kirjan raison d’etreä, mutta suuret myyntilukemat antavat tietysti hyvän perustelun kirjan kirjoittamiselle. Mielestäni kirja ei ole hyvä Dawkinsin kirjaksi, Selfish Gene ja River out of Eden ovat parempia kirjoja.

Dawkins on viimeisimmässään turhaan ”alentunut” vänkäämään ”Älykkään Suunnittelijan” –ideasta vastustajiensa kanssa. Siinä keskustelussa ei ole oikein kuin kaksi perustelua: ”eipäs” ja toisaalta ”juupas”, joten koko keskustelu on kuin lasten inttämistä hiekkalaatikolla.

Toisaalta turha kinastelu antaa elämälle väriä ja suolaa; ja monille jopa koko elämän tarkoituksen. Joten se saattaa olla yhtä tärkeä evoluution tuote kuin huomiota herättävän kokoiset naisten rinnat, 20-senttinen penis tai juoruaminen ja valehtelu, jotka kaikki jotenkin salaperäisellä tavalla kätkeytyvät yhteen ja joita ilman ihminen ei edes näy tulevan kunnolla toimeen.

Ja siitä pääseekin mukavasti harppaamaan Al Goreen ja ”hänen” kirjaansa Inconvenient Truth.

Kirja kertoo meille siitä, että maailma lämpenee – jopa kiihtyvään tahtiin – ja heristelee sormea meille taviksille ja uhkaa kurjalla kuolemalla ellemme paranna pahoja tapojamme. Ja tämä on tietysti aivan oikein. Ympäristö saastuu ja sille ”tarttis tehrä jotain”. (Eikö muuten ole onnellista, että Koivisto oli meidän presidenttimme. Toisaalta, jos olisi ollut USA:n presidentti, niin silkkaa presidenttinsä laiskuutta ei sekään maa olisi ehkä valloitellut muita maita ja pommittanut näitä kivikaudelle tai aloittanut muita ristiretkiä.)

Mutta nyt siis Al Goresta ja Inconvenient Truth’ista.

Viime viikolla BBC:llä näytettiin kuvia Al Goren 20-makuuhuoneisesta palatsista, jossa myöhään yöllä loistivat kirkkaat valot jokaisessa ikkunassa kutsuvasti kuin sadun Tähti Koivun oksien lomasta Ryssänmaalta palaaville orpolapsille, jotka oli varastettu kodistaan, käännytetty ryssänuskoon ja käsketty sitten painumaan takaisin sinne mistä olivat tulleet. Tai ehkä vähän kirkkaamminkin.

BBC kertoi myös sellaisen täysin yllättävän ja shokeeraavan tiedon, että Gore ei ajelekaan Toyota Priuksella valistusmatkoillaan, vaan monilitraisilla amerikanraudoilla ja yksityisillä lentokoneilla, joita joku antaa Goren käyttöön, kun hän ei itse kai omista lentokonetta (onhan hän vihreähenkinen maailmanpelastaja).

Kun kuuntelin BBC:n v******ua,ajattelin samalla, miksi minun on jotenkin vaikea uskoa, omaksi vahingokseni tietysti, mitään pullosilmäisiä tuomionpäivän julistajia, ovat he sitten uskonnon, jonkun muun konspiraatioteorian tai nyt tämän kasvihuoneilmiön asialla.

Pääsyyksi näyttäisi, jostakin aivojeni alkukurakerroksesta kai, löytyvän sellainen perusajatus, että, jos saarnaaja ei elä itse sanomansa mukaan, hän ei todennäköisesti usko, mitä saarnaa. Ja lisäksi, että, mitä suuremmalla äänellä saarnaa esitetään, sitä pienemmässä määrin saarnaaja uskoo saarnansa sisältöön.

En nyt häthätään muista kuka suomalainen on tällä hetkellä vastuussa suomalaisesta ympäristöpolitiikasta. Tämä ehkä kertoo jotakin minusta itsestäni, mutta myös ympäristöpolitiikan tärkeydestä Suomen poliittiselle eliitille.

Mutta oli tämän asian suhteen kuinka oli, löisin vetoa (onneksi tässä ei juuri nyt ole vedon ottajia paikalla), että tämä kyseinen ministeri ei myöskään aja Toyota Priuksella, lämmitä taloaan ympäristöystävällisellä biopolttoaineella, järjestä runsaasti videokonferensseja tai vältä muuten lentämistä ympäristökokouksiin johonkin maailman eksoottisemmista kolkista – kuten hiljattain Kenian Nairobiin.

Lisäksi väitän, että hänet eduskuntaan äänestäneet viheltävät viis siitä mitä tämä nimenomainen ministeri ympäristöasioissa on tehnyt, tekee tai on tekemättä. Tämä vertautuu jotenkin myös kulttuuriministeri Tanja Saarelan viehättävään habitukseen ja hänen kulttuuritekoihinsa, jos filmihullun elokuvaohjaajan naimista ei lasketa kulttuuriteoksi. Ja kai minkä tahansa muunkin ministerin, oli tunnettu tai tuntematon. Mutta se on aivan toinen asia.

Sen sijaan mainitsen tässä, että asun Brysselissä Schumanin aukion tuntumassa.

Tänään minulla on vaikeuksia päästä kotiin, koska työkuljetusbussini (jota käytän luvattoman harvoin) ei saa pysähtyä Schumanilla vaan joutuu ajamaan kaukaa sen ohi suoraan Gare Central’ille, josta joutuisin ottamaan metron taikaisin Schumanin viereen Maalbaekin asemalle päästäkseni lämpimään kotooni. Siksi ajoin tänään autolla töihin (edestakaisin 22 kilometriä, ja 190 grammaa hiilidioksidipaskaa per kilometri, eli yhteensä yli neljä kiloa ilmanlämmittäjäkaasua).

Tämänpäiväiset vaikeuteni johtuvat siitä, että Euroopan ilmaston haltijat ovat Brysselissä päättämässä missä määrin maapallon ilmakehää tullaan tulevaisuudessa saastuttamaan enemmän kuin nyt. Siellä ei päätetä siitä, että saastuttaminen lopetettaisiin, päätös tulee koskemaan vain saastuttamisen kasvuvauhdin muutosta. Lisäksi konsensuksen vaatiminen Euroopan päätöksiltä takaa sen, että mitä tahansa tavoitteista saadaan päätetyksi, ne eivät ole sitovia EU:n jäsenvaltioiden suhteen. Eli päätökset tulevat olemaan yhtä tyhjän kanssa tulevaisuuden saastetilanteen parantamisen osalta.

Siksi omat kuljetusvaikeuteni v******vat vielä entistäkin enemmän.

Osa kokoukseen tulijoista käyttää valtioidensa lentokoneita lentämättä vuorokoneilla tai tulematta naapurivaltioista junilla.

Lisäksi heitä kuljetellaan ympäri Brysseliä isoissa autosaastueissa, siis tarkoitan saattueissa, freudilainen lipsahdus ehkä, joissa on useita monilitraisia mersuja ja bemareita ja kymmenkunta moottoripyörää lakaisemassa kiireisille maailmanpelastajille tietä kaduilla kulkevan rahvaan ohi.

On täysin mahdollista, että kokouksen vaikutus saastuttamiseen on merkittävämpi kuin heidän päätöstensä. Voin tietysti olla väärässä, ja maailman pelastaminen saattaa alkaa juuri tästä päivästä, mutta en pidätä hengitystäni tämän asian suhteen.

Ja sitten Al Gore puhui eilen Portugalissa (hän on saattanut tulla sinne uimalla Atlannin yli minun tietämättäni – tai suolistokaasujensa kuljettamalla veneellä, mutta epäilen sitä). Puheessaan hän sanoi mm:

I’m trying to get my country to change itse policies but in the meantime the European Union is absolutely key to helping the world make the changes it must.

Jo tuosta lauseesta näkyy, että maailma voi todeta tukehtuneesti: we are screwed!

Muuten triviana mainittakoon, että Al Gore käväisi (tietysti täysin saasteettomalla) pikavisiitillä kahdessa kokouksessa Portugalissa viimeisten 30 päivän aikana. Isn’t Life Grant!

Al Gore on myös yksi maailman suurimman konserti suunnittelijoista ja suojelijoista. Konsertti on tarkoitus pitää 7.7.2007 samanaikaisesti ympäri maailmaa. Konsertin organisaattorit (hyvin nykyisen maailman moraaliseen eetokseen sopivasti), Live Earth, Save Our Selves, pitää omaa WEB-saittia.

24-tunnin konserttiin odotetaan kahta miljardia katsojaa, kaikilla seitsemällä mantereella. Esiintyjiä on 150 seitsemässä erillisessä konsertissa, jotka televisioidaan ”kaikkiin maailman maihin”.

Hyvä näin, tunnettuutta tarvitaan, ja todennäköisesti ihmiset tuntevat samaistumista mieluummin rokkareihin ja poppareihin kuin saastepoliitikkoihin.

Kuitenkin, ja ”speaking of bollocks” kuten otsikossa luvataan. Rolling Stones laski muutama vuosi sitten (taisi olla 2003), että tyypillinen rollari-konsertin katsoja tuottaa 30 kg hiilisaastetta musiikkinautintoonsa (arviossa auttaa tieto, että tyypillinen Euroopassa käytettävä auto tuottaa jotakin 160 gramman verran hiilisaastaa kilometrillä).

Televisio (tai tietokone) käyttää kai noin 200 wattia tehoa. Tässä sellainen, joka osaa käyttää matematiikkaa (minä en osaa) voi laskea, kuinka paljon sähköä kuluu 2 miljardin katsojan televisioissa 24-tunnin konsertin aikana.

Hiilisaasteen kokonaistuotto konsertin kaikkien SOS -katsojien osalta on ehkä luokkaa 200,000 tonnia CO2:ta. En tiedä suomalaisten saasteen kokonaismääristä mitään, mutta arvelisin, että yllä olevan luvun vertaaminen sanotaan vaikka suomalaisten kuukausittaiseen saasteen määrään olisi suomalaisille miellyttävä yllätys.

Konsertin järjestäjät lupaavat kompensoida jotenkin tämän aiheuttamansa saastemäärän.

Jos kompensoiti tapahtuisi puita istuttamalla, istutustarpeen voi laskea esimerkiksi sillä perusteella, että tyypillisen (sanotaan 500 neliömetrin) omakotitalon tontin kokoinen kuusimetsä ”imee” ilman hiilidioksidia noin 1000 tonnin verran koko 50 vuoden elinaikanaan. Siitä voi äkkiseltään laskea, jos osaa (minä en osaa sitäkään), kuinka monta puuta tarvitaan tämän konsertin kompensoimiseksi. Aika monta, arvatenkin.

Tosin järjestäjät eivät lupaa pelkästään istuttaa ja halailla puita. Täältä voi ihailla heidän muita lupauksiaan. Toivottavasti vihreät rokinystävät pitävät huolta, että konsertin järjestäjät täyttävät lupauksensa.