Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suku. Näytä kaikki tekstit

31.10.2006

Tilapäinen orpo etsii vanhempiaan puhelimella sieltä ja täältä

11 kommenttia
Kuva Sonkajärven seurakunta: Sonkajärven kirkko

Tarvitsin todistuksen siitä, että olen olemassa ja vielä elossa.

Puhelinsoitto Helsingin maistraattiin riitti ja kohta kolmantena päivänä tipahti iso kirjekuori postilaatikkoon. Mukana oli englanninkielinen monilla leimoilla ja jopa maistraatin isolla ja tummanpunaisella sinetillä varustettu todistus olemassaolosta. Koko henkilöhistoria oli yksissä kansissa, oli syntynyt ja sitten nainut, avioliittoja useampia ja tiedettyjen henkilöiden kanssa, eronnut oikeilla päivämäärillä ja nainut uudestaan vasta eropäivien jälkeen, kaikki puolisot elossa. Lapsiakin oli merkitty syntyneeksi oikea määrä ja oikean nimisinä.

Hetken todistusta ihailtuani ja kiiteltyäni suomalaista tehokkuutta huomasin viimeisellä sivulla säikähdyttävät sanat: vanhemmista ei ole tietoa väestörekisterissä (tosin tämä oli sanottu englenninkielellä, mutta olkoon vaan).

- Mitvit...!

Vaikka äiti onkin tuhkattuna haudassaan, niin hautakivessä on sentään jäljellä tämän tiedot ja isä elää ja hengittää Kuopiossa yrittäen muistella, mitä oli sanonut tai ajatellut viisi minuuttia sitten (lapsena ajatellut asiat kun tuppaavat vaikeuttamaan uusien asioiden muistamista). Joka tapauksessa vanhemmista on tietoa.

Ei auttanut kuin soittaa maistraattiin iloääniselle naisvirkailijalle, vähän anteeksipyydellen tietysti, kun ei vanhempia edes ole tiedossa.

- Hanhensulka Brysselistä, hyvää päivää. Minä vaan sitä, kun ei ole todistuksessa vanhempia, sanotaan vain, että ei ole tietoa???

Ja virkailija, että:

- Niin, hanhensulkako on nimi ja henkilötunnusko on tällainen. Minä soitin Kankaanpäähän ja Jämijärvelle sekä Lempäälään, kirkkoherranvirastoihin. Mutta tietoja ei löytynyt. Itse asiassa ei löytynyt tietoja sinustakaan.

(En ole vieläkään tottunut sinutteluun ventovieraiden henkilöiden kanssa, enkä varsinkaan helposti itse sinuttelemaan edes iloäänisiä ja nuorehkonoloisia naisia puhelimessa, ensimmäistä anoppinianikin teitittelin siihen saakka, kun pappi oli sanonut aamenensa. Ja kesällä, kun olin tupakalla Saaran kanssa yhden kirjakaupan nurkan takana, en sanonut yhtään mitään, ja jos olisin sanonut, olisin varmasti tätäkin teititellyt, tuttua ihmistä. Mutta se ei ole nyt asian ydin.)

Asian ydin on siinä, että Kankaanpäästä tai Jämijärveltä olisi tietoja pitänyt löytyä.

- Kiitos, kun on nähnyt vaivaa ja minkäpä sille jos ei kerran löytynyt. No, minäpä soitan itse. Voisinko ehkä takaisin vähän myöhemmin. Kiitos, soitan ja palataan asiaan.

Kankaanpäässä ei tietoja tosiaan ollut, mutta selitettyäni, että

- Kankaanpään sairaalassa oli äiti minut synnyttänyt, vaikka asuikin silloin itse oman äitinsä luona Jämijärvellä, kotitalossaan, kun isä oli vielä soda...

Niin kanslisti, että Helsingin maistraatistakin oli jo soiteltu, ja tässä on Jämijärven seurakunnan numero, jos sieltä sitten löytyisi. Mutta ei löytynyt sieltäkään, vaikka virkailija katsoi oikein oikeasta kirjasta eikä tietokoneen päätteeltä ja sitä paitsi virkailija oli lähdössä ruokakauppaan, kun kellokin oli jo noin paljon. - Jälkeen kolmen.

Isähän oli kotoisin Sonkajärveltä, muistelin, ja jämijärvinen virkailija, että saattaa olla siellä sitten, kun laki saattoi silloin ennen olla erilainen kuin nykyisin,

- Sotakin oli silloin vielä ollut käynnissä vähän aikaa, tiesi jo virkansakin puolesta historia-asioita tunteva virkailija, ja että:

- Nyt ensimmäinen lapsen rekisteröinti tehrään nimittäin lain mukaan niihin kirjoihin, joissa äite on merkittynä syntymähetkellä.

Ja sitten soitto Sonkajärvelle, jossa täytyi savolaisenystävällisen virkailijan katsoa asioita oikein modernisti mikrofilmeiltä. Ja virkailija, että:

- Teältäpä löytyypi, käsinkirjoitettuna tiijot, että on hanhensulan niminen vaava syntynyt Kankaangpiällä ja sen lisäksi syntynyt myös Sonkajärvellä 17.2., ja oli tiällä ristittykkii 12.3. Äet ol hanhensulan äet ja isä ol isä. Ristijänä ol olluna joku kirkkoherra Häärynen ja kummeja kaksi.

Satuin muistamaan ja sanoinkin, että

- Häyrynen oli Jämijärven kirkkoherra niihin aikoihin, ja vihki äidin ja isän edellisenä juhannuksena Jämijärven kirkossa, ja ristimiskuvakin on otettu Jämijärven Kiviperän Koskelassa, salin puolella, siinä rokokoota jäljittelevällä salin pöydällä, johon myöhemmin oli katettu ristiväelle äidin tekemät pitoruoat. Ja kummit olivat Kontinkylästä yhdestä Kivimäen talosta, emäntä ja isäntä. Molemmat jo kyllä kuolleet.

Tosin myönsin, että omat muistikuvat tapauksesta olivat sen yhden valkoisen kastemekkokuvan kokoiset ja muuten olivat muistot kovin hämäriä.

- Minä lähetän tämän todistuksen vaikka sinne Helsingin maestraattiin, nijn suavat korjata tiijot oekeiks, vae pittääkö sinne Rysseliin...

- Ei tarvihe, (savon kieli on kovin tarttuvaa, vaikka en ole sitä koskaan oikein osannutkaan), maestraattiin riittää.

- Minäpä lähetän, ja sen maksun, kolome eurroo viiskytä senttijä, voet käävä jättämässä tänne, jos milloin piäset Sonkajärvellä käämään. Vieläkös se isä kääpi siellä Lammaspurolla?

Ei enää käy, paitsi jos on käyttäjiä.

- Elokuussakin käytiin syömässä viinimarjoja pensaista, etteivät kaikki menisi räkäteille. Ja käännettiin patjat, että pysyvät vähän kuivempina. Ja kiitos vaan ja näkemiin. Minä tuon sen rahan kunhan...

- Näkemijn, eipä sillä mittää kiirettä.

Maistraatista piti vielä puhelimella pyytää uusi englanninkielinen todistus, joka luvattiin lähettää, vaikka ei ollutkaan sama virkailija.

Siitä on nyt kaksi viikkoa, eikä todistusta ole vielä tullut. Tämä yllättäen syntynyt orpous on alkanut vaivata päivä päivältä enemmän.

Pitäisi vissiin taas sinne soittaa. Mutta kun ei oikein kehtaisi vaivata. Mutta toisaalta se todistuskin pitäisi kyllä saada.

Onneksi on puoliso omasta takaa, ja tämä muistaa kyllä joka päivä siitä sentään muistuttaa, niin ettei sen puoleen...

25.3.2006

Nimistä vielä vähän ja sukututkimuksestakin

4 kommenttia
Huom. Tässä on myös korjausta edelliseen lastuun - tietysti:(.

Korjataan ensin, että Lahtisia on tällä hetkellä vain 11,585 eikä edellisessä lastussa mainittu 22,539, joka tarkoitti kaikkia Lahtisia kautta aikojen. Niin laskien Virtasia on ollut 50,360 ja Korhosia 44,348, joten Lahtisten on syytä panna hösseliksi peiton alla etteivät jäisi lisää jälkeen noista muista nen-päätteisistä nimistä.

nen-päätteiset nimet muuten jakautunevat kahteen pääryhmään, itäiseen ja läntiseen, joilla on jonkinverran päällekkäisyyttä ja jako ei taida muutenkaan olla oikein selvä kuten tuosta ylläolevasta linkistä Mikkelin kaupungin saitille näkyy.


Kuva: Eero Järnefelt, Kesäkuun yö

Mutta. Länsi-Suomessa eivät tavalliset ihmiset juurikaan olleet oman sukuisiaan ennen 1900-luvun alkua, vaan olivatpahan vain jonkun poikia tai tyttäriä, tai nimetty asumansa talon mukaan. Itä-Suomessa taas sukunimet ovat olleet yleisiä jo vuosisatoja - ehkä "aina". Vanhoja itäsuomalaisia nen-päätteisiä ovat sellaiset kuin Havunen, Huttunen, Jääskeläinen, Karhunen, Kettunen, Kauppinen, Korhonen, Pöyhönen (Böisman, Boisman) Remeksinen (Remes) jne. Virtanen lienee sekä uusi länsisuomalainen, että myös osaksi vanha itäsuomalainen nimi. Lahtinen on ilmeisesti puhtaasti uusi länsisuomalainen niin kuin peltonen, jokinen, järvinen, ojanen, nurminen, kauranen, ja varmaan rukiinenkin, jos sellaista nimeä olisi olemassa.

Tämä ei ole tietysti ihan vedenpitävä jaottelu, mutta periaate lienee niin kuin tuossa yllä on sanottu. Katso myös artikkeli Ruotsin suomalaismetsien suomalaisnimistä.

Kirkonkirjojen tietoja on nähtävissä internetillä mm. täällä näkyvässä etsittävästä Historiakirjat (Hiski)-tietokannassa. Valitettavasti tiedoissa on suuria puutteita, eivätkä ne edes kata 1900-lukua. Esimerkiksi Sonkajärven kirkonkirjatiedoissa on suurehkoja aukkoja, joiden vuoksi ei internetillä voi kovin luotetavasti vielä sukuaan tutkia. Ehkä parannuksia tulee myöhemmin.

Sukututkimus on kiinnostava ajankulu, joka ei ihan nuorena tule mieleen, ja sitten kun kiinnostus kasvaa, suvun yhteinen muistipohjasta on kuopattu mullan alle suuria palasia. Tulevien sukupolvien sukututkimustyö tulee vaikeutumaan mm, tästä nimilain kohdasta, joka mahdollistaa ketjutiedon katkeamisen jokaisen sukupolven kohdalla:


Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä, lapsi saa sen sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen sukunimeksi ja joka jommallakummalla vanhemmalla on ilmoitusta tehtäessä.


Eli palataan taas pekantytärten ja juntinpoikien täyttämiin aukkoisiin aikakirjoihin.