Great bollocks, pity for the pain

Korjasin tekstistä pari älytöntä asiavirhettä, joita ei kehdannut jättää korjaamattakaan. Joten tästä tuli haamupäivitys.

Kuva on The Hunger Site:lta

Vuonna 2001 maailman lämpenemisteoria oli näyttävän puolestapuhujan tarpeessa ja epäonninen amerikkalaispoliitikko Al Gore oli Valkoisen talon jälkeisessä limbossa, never-land’issä, johon merkittävään julkiseen virkaan tyrkyllä olleet poliitikot helposti joutuvat.

Kuva: kansanedustaja Anni Sinnemäki, kuva ei liity tähän lastuun, mutta olkoon tässä osoittamassa, että vihreä liikekin voi olla silmiähivelevää

Al Gore keksi itsensä uudestaan ja ryhtyi vapaana olevaan ”vapaaehtoistehtävään” – kasvihuoneilmiön päävastustajaksi. Naimakauppa on ollut hyödyllinen molemmille osapuolille: ilmatilanlämpenemis-lobbarit saivat näyttävän, tosin kovin pitkäveteisen puolestapuhujan, ja Al Gore sai olla mukana kiihottavassa elokuvassa, An Inconvenient Truth, joka palkittiin pari viikkoa sitten Oskarilla. Kaikki ovat siis tyytyväisiä ja hyrisevät ikuisesta onnesta. ”We are doomed. What’s for dinner?”

Eilen illalla englantilaisella Channel 4:llä kenialainen poliitikko ja kehitysekspertti (nimeä en voi valitettavasti paljastaa, kun en löydä sitä mistään) sanoi seuraavasti:

‘I don't see how a solar panel is going to power a steel industry, how a solar panel is going to power a railway network… There is somebody keen to kill the African dream, and the African dream is to develop. We are being told don't touch your resources, don't touch your oil, don't touch your coal; that is suicide.’

Suomeksi käännettynä tämä voisi olla jotenkin, että: ”En ymmärrä, kuinka aurinkopaneeli voi pyörittää terästeollisuutta, kuinka aurinkopaneeli voi pyörittää rautatieverkostoa… Joku on innokas tappamaan Afrikan unelman, ja Afrikan unelmana on kehittyä. Meitä käsketään: älä koske omiin luonnonrikkauksiisi, älä koske öljyysi, älä koske hiileesi, se olisi itsemurhaa.”


Kuva: Channel 4

Eilen tuli julkisuuteen itse asiassa kaksi mielenkiintoista – näennäisesti toisistaan riippumatonta – tietopakettia. Ensin Forbes-lehti – tuo maailman superrikkaiden nuoleskelija ja äänenkannattaja – julkaisi viimeisimmän superrikkaiden listansa meidän kateellisten taviksien halveksittavaksi.

Forbesin listalla on nyt 946 ihmistä (näistä naisia 83), jotka ovat toteuttaneet omat unelmansa ja tulleet äveriäiksi yli villeimpien unelmiensa (tai enhän minä tiedä heidän unelmiensa villeydestä mitään), yli miljardin dollarin omaisuuden omistajiksi. Ykkösenä on tietysti muuan William Gates III. Siellä on ainakin yksi kirjailija, J.K Rowling (Englannin ainoa naismiljärdööri), Harry Potterin äiti, joka on juuri ja juuri kavunnut 1 miljardin rajan maagiselle puolelle.

Listatut superrikkaat omistavat kaikesta maailman hyvinvoinnista päätäravistuttavien 3.5 triljoonan Amerikan dollarin verran mammonaa. Forbes kutsuikin viime vuotta ”rikkaimmaksi ihmiskunnan historiassa” eikä mitenkään syyttä. Se on sellainen lista, että suomalaisista jopa Rytsölän veljekset olisivat jääneet parhaimmillaankin sen ulkopuolelle, tai rakkaudenkipeät kyläkauppiaat. Nokia-Ollilasta en tiedä, enkä edes niistä 20 ruotsinkielisestä ökyperheestä, joita yritettiin köyhdyttää laulamalla silloin joskus iloisella…mikäs vuosikymmen se taas olikaan…siinä kuitenkaan onnistumatta. Silloisista laulajista joku nallukka saattaa nykyisin jo lähestyä pääsyään superrikkaiden listalle.

Mutta, ja jotenkin kohtalouomaisesti, listan julkaisun kanssa samanaikaisesti Kiina, kommunismin viimeinen merkittävä sillanpääasema maailmassa, ilmoitti, että yksityinen (maan ja tuotantolaitosten) omistus ei olekaan rikos, ja politbyroon (tai miksi sitä nyt Kiinassa kutsutaankin) vanhat ja ihmisystävälliset kivikasvot aukaisevat uusilla omaisuuslaeilla itselleen ja muillekin kiinalaisille tien superrikkaiden kastiin. Tosin siellä on jo muutama kiinalainen, mm. maailman 9. rikkain (omaisuus 23 miljardia dollaria) hongkongilainen liikemies Li Ka-shing, joka omistaa lähes kaiken omistettavissa olevan Hong Kongissa, joka puolestaan on nykyisin Kiinan erityisessä suojeluksessa oleva vapaan kaupan linnake – niin kuin Macaokin ja Shanghai.

Toinen mielenkiintoinen juttu oli siis englantilaisella Chanel 4:llä esitetty ohjelma nimeltä The Great Global Warming Swindle (Suuri maailman lämpenemispetos), joka kyseenalaisti parhaillaan valmistumassa olevan, YK:n sponsoroiman ilmatilaraportin päätelmät (raportin poliittinen yhteenveto julkaistiin muutama viikko sitten).

Ja sen kanssa samanaikaisesti Brysselissä kokoontuivat Euroopan ilmastonvaltiaat, jotka eivät tietysti päässeet ilmatilanpäästöjä rajoittavassa poliittisessa ohjelmanjulistuksessaan puusta pidemmälle. Pääasiallisena syynä, ja ristiriitaisten tieteentietojen lisäksi, on EU:n päätöksien konsensusvaatimus, jonka vuoksi jo yksi poikkeava ääni estää sitovan päätöslauselman syntymisen. Keski-Euroopan uudet EU-jäsenet Puola, Tšekki, Unkari jne. eivät voi hyväksyä sitä, että heidän pitäisi rajoittaa rikastumistaan Länsi-Euroopan jo rikastuneiden saastuttajavaltioiden käskystä.



Kun kommunismi kukistui, idealistista aktivistiporukkaa kommunismin sinisilmäisistä kannattajista, Leninin ”hyödyllisistä idiooteista”, oli pilvin pimein samassa tilanteessa kuin Al Gore vuonna 2001, intohöyryä pursusi suusta ja jopa korvista, mutta hyväksyttävän oloista kanavaa höyrylle oli vaikea löytää. He halusivat siirtyä muihin sosiaalisen omantunnon liikkeisiin. Siirtymistä tapahtui vihreisiin puolueisiin, Greenpeaceen ja muihin globalisaation vastaisiin aktivistirintamiin. Tämä on ymmärrettävää. Oikeistolainen nihilismi ei tietysti voinut houkutella sosiaalisesti ajattelevia aktivisteja.

Siirtymistä tapahtui muihinkin toimiin. Channel 4:n harhautus-ohjelman tuottaja, Martin Durkin, on yksi tällainen kommunismia tukenut siirtymäaktivisti, joka on löytänyt uuden kotinsa globalisaation vastaisessa toiminnassa tosin monista muista poikkeavasti anti-anti-climate-change –liikkeestä.

Durkin on aikaisemmin törkkinyt viheraktivisteja mm. kohuaherättäneellä televisio-ohjelmallaan Agains Nature vuodelta 1998. Hänen globalisaation vastainen perustelunsa löytyy samalta linjalta kuin tuolla aikaisemmin referoidut kenialainen ja keskieurooppalainen huoli kehityksen pysähtymisestä maailman köyhimpien keskuudessa eurooppalaisten ja amerikkalaisten poliitikkojen ilmastotoimenpiteiden vuoksi. Kehityksen pysähtymisestä kärsivät ensimmäisinä ja eniten jo nyt huonoimmassa asemassa olevat ihmiset. Poliittisesti korrektilta kuulostava päätös eurooppalaisissa teräs- ja lasipalatseissa Schuman-aukion tuntumassa, on kuolemantuomio afrikkalaisessa savimajassa.

Channel 4:n ohjelman pääasiallinen sisältö ei ollut maailman lämpenemisen tai hiilidioksiden vaikutuksen kieltäminen. Sanomana oli se, että maailma on lämmennyt ja kylmennyt olemassaolonsa aikana jatkuvasti ja että tässä lämpötilanmuutoksessa ihmisten osuus on merkityksetön ja mahdollisesti olematon ja toisaalta auringon osuus ratkaisevan merkityksellinen. Tukenaan Durkinilla oli joukko tiedemiehiä, joita erityisesti näytti huolestuttavan se, että tieteelliset tutkimukset, jotka eivät lähtökohtaisesti kannata ihmisen syyllisyyttä maapallon lämpenemisestä, eivät saa resursseja

Kuten olen jo aikaisemmin sanonut, minä kannatan tietysti puhdasta ja hyvinvoivaa luontoa, metsien säilyttämistä, biodiversiteettiä, jääkarhuja ja jopa Heidi Hautalaa (tai salaa ehkä mieluummin Maria Väkipartaa). Egoistina haluaisin sen lisäksi viettää kohtuullisen mukavaa elämää: ajella jonkilaisella autolla, lentää joskus jopa pitkiä matkoja, koska lentäminen on ainoa mannertenvälisen matkustuksen järkevä vaihtoehto, valokuvata, soittaa akustista kitaraa, lukea paperille painettuja kirjoja, katsella sähköllä toimivaa televisiota ja kirjoittaa näitä lastuja sähköllä toimivalla tietokoneella kohtuullisen kirkkaassa sähkövalossa ja mukavan lämpimässä työhuoneessa, jota pitäisi kylläkin siivota, ainakin pöydillä ja tuoleilla kasatut vanhat lehdet pitäisi laittaa kierrätykseen.

Mutta olen kovin huolestunut myös pojan ja pojanpoikien tulevaisuudesta.

Se, että 2500 tiedemiestä on jotakin mieltä, ei riitä itselleni minkään asian perusteluksi. He ovat kannattaneet thalidominiakin, agent orangen tuotantoa, DDT:tä torakoiden tappamiseksi, PCB:n käyttämistä jääkaapeissa, asbestin käyttämistä rakennusaineena, lyijyn imeyttämistä viemärien kautta kalojen lihaan, eläinrehun syöttämistä lehmille ja sen kautta BSE-tautia, tohtori Mengelen perinnöllisyys- ja muitakin kokeita ja atomipommia.

Olen melko varma, mutten voi tietysti todistaa asiaa, että kaikkien noiden osalta oli tieteellisiä vastaväitteitä, jotka jätettiin omaan arvoonsa, koska eivät olleet tieteen valtavirran mielihalujen mukaisia.

Kuva: Kalaharin san-kansan metsästäjä

Näin ollen tässäkin asiassa mielipiteeni on – ei edes veteen vaan – ilmaan vedetty, monivärinen viiva, eli great bollocks. Pity the pain.

Ja siitä puheenollen:

Forbes julisti siis viime vuoden historian rikkaimmaksi vuodeksi. He sanoivat lisäksi: ”The best way to create wealth is to have free markets and free people, and more and more of the world realising it.” (eli suomennettuna jotenkin, että ”paras tapa luoda rikkautta on vapailla markkinoilla ja vapaalla kansalla, ja useammat ja useammat maailmalla alkavat ymmärtää tämän”.

Ja sitten takaisin Brysseliin, jossa Schuman-aukiolta lähtee itäänpäin kaupungista ulos johtava kaunis ja leveää, puidenreunustama katu, läpi Woluwe-laakson, yli tukkoisen kehätien ja puistomaiseen Tervureniin, Brysselin naapurikaupunkiin.

Sieltä löytyy pari entistä kuninkaallista palatsia, joista toinen on nykyisin Afrikka-museo, joka rakennettiin aikanaan kuningas Leopold II:n toimesta juhlistamaan hänen afrikkalaisia tiluksiaan, joita kutsuttiin Kongon vaapaksi valtioksi ja jotka kattoivat koko nykyisen Kongon alueen ja enemmänkin. Siellä tuotettiin orja- ja pakkotyövoimalla mm. kumia, joka kuljetettiin raaka-aineeksi Euroopan teollisuudelle. Leopoldkin olisi ollut Forbesin listalla, jos sitä olisi silloin jo julkaistu.

Moni nykyinen miljardiomaisuus löytää juurensa samanlaisesta kehitysmaiden riistämisestä. Guggenheim-museoissa käydessään voi lähettää kiitoksen henkimaailman välityksellä afrikkalaisille verisiksi hakattuille selkänahoille, yksi guggenheimien rikkauden lähteistä on juuri kongolainen kumimahlaa vuotava puu.

Leopold II oli rikollinen, jonka toimesta murhattiin kaikkiaan 20 miljoonaa afrikkalaista. Josef Conrad kertoo siitä Pimeyden sydän-kirjassa (Heart of Darkness). Leopold II:n seuraajat jatkoivat samaan tahtiin. Kuningasperheellä (Saxe-Coburg-Saalfeld) on Brysselissä muitakin oikein kauniita palatseja, joissa on eksoottisia kasveja ja eläimiä.

Muuta luettavaa:

Channel 4:n ohjelmasaitti: The Great Global Warming Swindle

James Lovelock: ekoaktivismin ”isä”, nettiartikkeli: Gaia Theory

Global warming: An inconvenient truth or hot air? , nettiartikkeli, The Independent, 4.3.2007

Nigel Lawson (entinen Englannin valtionvarainministeri): Here is another inconvenient truth (but this one will infuriate the Green lobby), The Independent, 9.3.2007

Globalisation and the Environment –blog, erityisesti postaus päivätty 2.3.2007

Nettiartikkeli Bringing facts, compassion to global warming issue, Committee for Constructive Tomorrow

Nettiartikkeli Global Warming Fast Facts, National Geographic News

Tavallisesti luotettavalta taholta tullut tieto…

Kuva: lentokoneiden jättöjuovat muuttumassa cirrus-pilviksi

En ole aivan varma, mutta uskoakseni sana ”kerettiläinen” tulee samasta lähteestä kuin englanninkielen sana ”heretic”. Eli kreikankielen sanasta ”hairetikos”, joka tarkoittaa selvällä suomella henkilöä, jolla on kyky valita. Se puolestaan tulee kreikansanasta "haireomai" valita, substantiivi ”hairesis” tarkoittaa tietysti samaa kuin suomensana ”valinta”.

Kerettiläisyys on täysin relativistinen käsite ja yleensä uskonnon tai muun vallitsevan paradigman piiriin kuuluva toisinajattelijoiden leimaamistapa.

Jos ei usko Jumalaan ja puhtaaseen oppiin niin kuin valtaosa muista kirkon jäsenistä, on kerettiläinen. Sanaa käytetään tehokkaana leimakirveenä. Rangaistuksena kerettiläiselle on – ajasta riippuen – polttaminen roviolla, islamistien fatwa, joka antaa kenelle tahansa ”oikeasti” uskovalle oikeuden tappaa tällaisen vääräuskoisen heittiön, ekskommunikaatio tai ainakin kerettiläistä uhataan kuolemanjälkeisellä kadotuksella joko itse Helvetissä tai sen porteilla – Kiirastulessa. Tai jotakin muuta senkaltaista enemmän tai vähemmän kuumuuteen liittyvää ikävyyttä.

Tiedemiehet, jotka ovat usein tiedeuskonsa ja samanaikaisesti jopa kirkkouskonsa kyllästämiä, näyttävät melko helposti ajautuvan kerettiläisten ajojahtiin. Toisinajattelevat nauretaan pahanilkisesti tieteelliseen limboon, jossa ei voi suorittaa mitään mielekästä tieteellistä tutkimustyötä, ainakaan tieteen kerettiläiselle ei ole tiedossa apurahoja, laboratorioita tai muitakaan tieteelliselle työlle tarpeellisia hyödykkeitä. Paitsi ehkä tiedemaailman ulkopuolisista lähteistä – kuten öljyteollisuudesta, lääketeollisuudesta tai muilta sellaisilta tahoilta, jotka toivoisivat totuuden olevan ensinnäkin ostettavissa – niin kuin se tietysti usein on – tai toiseksi jotenkin heidän oman maailmankatsomuksensa mukaisella tolalla.

Tieteen kerettiläisyyden torjunta johtaa siihen, että kaikki tiede tähtää samaan maaliin (niin kuin se tietysti tähtääkin: ”lopullisen totuuden” kangastukseen, elegiseen Fata Morgana’an). Vaihtoehtoinen tutkimustyö loppuu ja kaikki tulokset tulkitaan saman yhteisen uskon manifestaatioksi.

Me tavikset, olemme bloggareita tai ei, joudumme luottamaan siihen, mitä meitä viisaammat, niin kuin nyt paavit, piispat, tiedemiehet ja insinöörit – poliitikoista puhumattakaan, meille asioista kertovat.

Jotkut ikäloppuiset Arvoisista Lukijoista saattavat muistaa – jos yleensä muistavat siltä vuosikymmeneltä yhtään mitään – kuinka, joskus iloisen 60-luvun puolessavälissä (ihmiskunnan parasta aikaa tietysti), istui tiedemiespoppoo nimeltä Rooman klubi runsaitten italialaisten ruoka- ja juomapöytien ääreen ja ulosti keskusteluistaan raportin, jossa mm. ennustettiin öljyn loppuvan maailmasta seuraavien 30 vuoden aikana, siis ennen vuosituhannen vaihtumista.

Klubin tekemiä ennusteita on nyt tarkennettu ja tiedemiehet uhkaavat öljypohjaisen energian loppumista vasta joskus vuoden 2050 paikkeilla tai ehkä vasta sen jälkeen.

Satunnaisena ja tuskallisen huomaavaisena tupakoitsijana en viitsi edes aloittaa tupakanpolton ympäristöhaitoista, vaikka mieli tekisi. Tupakoitsijathan ovat kerettiläisiä, jotka, Iltalehden kolumnistin Vexi Salmen tavoin, eivät hevillä usko, että ulkona polteltu savuke aiheuttaisi kenellekään sivulliselle terveydellistä haittaa tai ympäristöhaittoja edes sen vertaa kuin terveen lehmän päivittäinen piereskely.

Ja märehtijöiden suolistokaasuntuotannosta pääsemmekin sujuvasti ilmastonmuutoksiin, joista katastrofiteoreetikot ovat kehittäneet uuden ja aikaisempia oivallisemman tavan pelotella tavisten helpostipeloteltavaa mieltä. Kuten nyt jo kai imeväisikäisetkin tietävät, ilmasto lämpenee, ja useimmiten muutosuhan yhteyteen näkyy sijoitettuna attribuutiksi sana ”katastrofaalisesti” tai jotain yhtä huikean katastrofaalista.

Muutama päivä sitten katselin erityisen huonoa elokuvaa, jonka nimi on Day after tomorrow. Siinä hollywoodilaiset elokuvantekijät (onko Dennis Quaid muuten maailman huonoin näyttelijä ja Jake Gyllenhaal toiseksi huonoin??!) tulkitsivat tiedemiesten tuomiopäivän ennustuksia todella katastrofaalisella tavalla. Elokuvassa jääkausi iski maapallolle muutamassa päivässä ja peitti mm. New Yorkin pilvenpiirtäjineen lähes kokonaan äkkiä tyhjästä ilmestyneen jääpeitteen alle.

Rohkeampikin tavis menisi tuon vuoksi silkasta pelosta päästään ja vatsastaan sekaisin, saatikka sitten tällainen vannoutunut pelkuri kuin itse olen. Tällaista kohtaloa eivät edes tiedemiehet meille soisi, ja he ovatkin saaneet aikaan ns. Kioton sopimuksen, josta yritetään nyt vääntää uutta sopimusta: Kioto II:ta.

Kioton sopimusta on mainostettu ihmiskunnan ja koko maapallon pelastajaksi.

Sopimus ei kuitenkaan ole tarkoitettu ilmastopäästöjen lopettamiseen. Tärkein tarkoitus sopimuksella näyttäisi olevan koko ihmiskunnan sitominen kasvihuonepäästöihin järjestämällä saastutusoikeuksien kaupankäynti globaalisti niin, että suurimmat saastuttajat kuten eurooppalainen ja amerikkalainen teollisuus voisivat ostaa saastutusoikeuksia niiltä tahoilta, jotka eivät vielä ole, yrityksistään huolimatta, saavuttaneet yleisesti hyväksyttävää tuotantotasoa omassa saastetuotannossaan.

Eli Kioton sopimuksessa on kyse kapitalismista ja laillisesta kaupankäynnistä, jolla ostetaan lupa saastuttaa ympäristöä entisellä tavalla. Käymällä kauppaa ”hyödykkeellä”, saastuttamisluvalla, jota ei aikaisemmin ollut olemassa. En tiedä tätä absoluuttisella varmuudella, mutta tähän olisi hyvinkin saatettu ottaa mallia uskonnon anekaupasta, jonka myöhempien aikojen luterilainen muoto – kolehdin kerääminen kolehtivirren aikana – on meille suomalaisille tuttua puuhaa.

Kioton sopimuksella luotiin uusi markkinatilaisuus muutenkin kukkaroistaan pullottaville, globaaleille kapitalisteille. Tragikoomista on se, että maailman koko puunhalaajien yhteisö saatiin puhumaan pelkästään hyvää kapitalistien uudesta tavasta tehdä rahaa tyhjästä.

Puunhalaajien ja kapitalistien yhteistyöstä ei tietysti ole mitään pahaa sanottavaa, muuta kuin muistutus pirusta ja pikkusormesta, mutta asia ei itselleni mitenkään kuulu, joten en sano edes sitä.

Kioton sopimuksen avulla sellaiset maat kuin Venäjä, jotka neuvottelivat oman saastutusoikeutensa selvästi todellisia tarpeitaan suuremmaksi, saavat kaupankäynnistä tuloja, joita voidaan jakaa edelleen venäläisen oligarkian Siperian öljyn paksuksi panemiin rahapusseihin. Myös kolmannen maailman korruptiosta hyötyvät poliitikot ja muut liikemiehet voivat täyttää omia kukkaroitaan välittämällä saastutusoikeuksia eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle teollisuudelle.

Lontoon pörssistä tulee koko saastekaupan pääpyhättö, jossa voidaan aina kaupanköyntipäivän päätteeksi laulaa yhteisesti vaikkapa ylistysvirsi voitoille ja puhtaalle ilmalle, sellainen kuin virsi 105. Arvoisa Lukija muistaa tietysti hyvin sen ensimmäisen säkeistön:

Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.
Kokoon tulkaa, taivaan linnut,
suvi-ilmaan puhtaaseen.
Visertäkää, pienet leivot,
viinipuussa tuoreessa…

Maapallon ilmasto muuttuu jatkuvasti. Se on muuttunut aina ja tulee muuttumaan vastaisuudessakin. Päätekijöinä ovat maapallon ja auringon aseman ja auringon energiatuotannon vaihtelut sekä vuositasolla että pidemmillä, jopa kymmenientuhansien vuosien aikajaksoilla. Jääkautta kohti ollaan kovaa vauhtia taas menossa, vaikka tekisimme minkälaisia lämpenemismalleja. Voisin vaikka lyödä vetoa, että jonakin tulevan historian hetkenä joukko tiedemiehiä, ehkä samainen Rooman klubi, istuu ja pohtii sitä, miten kasvihuoneilmiöllä voitaisiin uhkaavan jääkauden syntymistä ainakin hidastaa – ehkä jopa estää se kokonaan. (Tässä yhteydessä voi mainostaa kalifornialaisen tieteiskirjailijan Kim Stanley Robinson’in mieltäkutkuttavaa trilogiaa Marsin asuttamisesta – Red Mars, Blue Mars ja Green Mars. Robinsonkin kirjoittelee nykyisin ilmaston lämpenemisestä.).

Kuva: Merenpinnan muutokset parinsadan vuoden aikavälillä (lähde UNEP): lyhyt aikaväli ja pystyasteikon venyttäminen lisäävät kylmien numeroiden tehoa, kyse on siis senttimetreistä. Merenpinnan muutokset pitkillä ajanjaksoilla ovat satojen metrien luokkaa. Se on hyvä ottaa huomioon grafiikkaa ihaillessaan!

Vanhimmat tarkasti mitatut säähavaintoketjut ovat vasta noin 250 vuotta vanhoja (mm. ruotsalainen Anders Celsius aloitti yhden katkeamattoman ketjun Upsalassa). Tuolloin maapallo oli ns. pienen jääkauden loppuvaiheen kourissa. Satusetä Topeliuksensa lukeneet muistavat Välskärin kertomuksista ruotsalaiset, 30-vuotisesta sodasta palaavat sotajoukot ylittämässä jäätä pitkin jotakin Tanskan salmista, johon joku Perttilä vai mikä sen nimi silloin oli – Bertel(?), hukkui syntisäkkeineen ja sormuksineen. Samaan aikaan esimerkiksi Lontoossa Thames jäätyi paksuun peitteeseen niin, että lontoolaisia toripäiviä voitiin pitää vahvalla jäällä (muistetaan tässä vaikka Virginia Woolfin Orlandoa, josta Risto Niemi-Pynttärikin on innoissaan).

Ilmastomuutosten, niin kuin säänkin ja tulevaisuuden, ennustaminen on kovin vaikeaa (ainakin presidenttijonossa kaatuneelta Ahti Karjalaiselta).

Edes huomista säätä ei voida kovin tarkasti ennustaa. Jos olettaa sen olevan kokolailla samanlainen kuin tänäänkin, osuu oikeaa 70 kertaa sadasta. Valtavat säätietokoneet eivät pääse juuri tätä parempiin tuloksiin. Nyt meitä houkutellaan uskomaan, että ilmastonlämpenemistä ennustavat tiedemiehet pystyvät sanomaan minkälainen ilmasto vallitsee sadan vuoden kuluttua (YK:n Intergovernmental Panel on Climate Change, yhteenvetoraportti poliitikoille PDF-muodossa).

Kuten tavallista, tuomiopäivän ennustajien puheisiin on taviksen syytä suhtautua hienovaraisella varovaisuudella. Myös siksi, että ilmastomuutoksen kerettiläisten äänet pyritään tiedemaailmassa ja tiedotusvälineissä vaientamaan pilkalla, kovalla huudolla ja ylenkatseella. Toisenlaisia ääniä ei sallita.

Tämän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kannattaisi fossiilisten energiamuotojen käyttöä tai jatkuvaa ympäristön saastuttamista. ”Onhan sanomattakin selvää”, että jokainen meistä haluaa elää puhtaassa ympäristössä, tai mistäpä minä sitä(kään) tietäisin.

Kuitenkin se, että yritetään puolustaa ilmaston ja sen mukana sään pitämistä vuoden 1990 tasolla, näyttää harhaiselta ajatukselta. Emme edes pysty sanomaan, minkälaista ilmastoa meidän pitäisi puolustaa; valittu vuosi 1990 on täysin satunnainen. Vuoden ”1990 ilmastotilanne” on myös keinotekoinen käsite, ajattelumalli, samanlainen kuin ”maapallon keskimääräinen lämpötila”, tai ”ilmastonmuutos seuraavan sadan vuoden aikana”.

Tavallisten kuluttajien ei pidä repäistä vaatteitaan oman saastuttamisensa takia, tai sirotella tuhkaa päähänsä (sitä sataa joka tapauksessa taivaalta roppakaupalla): ylivoimaisesti suurin ilmastonsaastuttaja on nyt ja tulevaisuudessakin ahneen itsekkäästi toimiva, globalisoituva suurteollisuus. Ohjaisiko myös teollisuutta ”itsekäs geeni”, ja sen mukana teollinen evoluutio, River out of Eden, menetetystä paratiisista ennen vuotta 1750 ja teollista vallankumousta, ja tehomaanviljelyä - piereskelevine märehtijöineen.

Miksi pirussa ilmastovaatimukset eivät tähtää vuoden 1750 aikaiseen tilanteeseen vaan vuoteen 1990, jolloin kaikki oli jo ylen määrin saastunutta? Ja ehkä liian myöhäistäkin, pelastusta ajatellen. Kuten IPCC:n käyristä näkyy, nykyinen entistä hurjempi lämpiämisvauhtihan alkoi juuri siitä vuodesta.

Alkukohdan huolellinen valinta onkin ennustamisen kannalta ensiarvoisen tärkeä tehtävä, muuten ilmaston vaihtelua ei uskottavuuden puutteessa ehkä voitaisi lailla kieltää. Tämän sanominen saattaa tosin olla tietämättömyydestä kumpuavaa kerettiläisyyttä.


Lisälukemista Tieteessä tapahtuu -lehden numerosta 1/2007:

Juha Pekka Lunkka: Jääkausiajan ilmasto
Matti Seppälä: Ilmasto vaihtelee – voidaanko se lailla kieltää

Vihaatko Maciä

Kuva: Bill Gates, ostaisiko tältä mieheltä paljon käytetyn ohjelmiston?

Olisi täysin väärin sanoa, että vihaan Applen makin kayttäjiä.

Tai että he olisivat kaikki omaan napaansa tuijottavia, hassunkurisia, huivihartiaisia tai samettihousuisia puunhalaajia ja pakettien käärepapereita ihailevia tekoavantgardistisia hölmöläisiä, jotka jatkavat peittoaan leikkaamalla palan alapäästä ja harsimalla sen yläpäähän (harsimalla siksi, että heidän neulansa on teknologisesti samaa luokkaa kuin heidän ns. tietokoneensakin), ja sen lisäksi korealla ulkokuorella höynäytettyjä applen propagandisteja, jotka eivät edes osaisi käyttää kahta painiketta rinnakkain, vaikka siihen olisi tarjolla tilaisuus. Tietysti en vihaa heitä – niin kuin en muitakaan omituisuuksia. Eivätkä heistä läheskään kaikki ole kuvatun kaltaisia henkilöitä, vaikka vakavasti harhautettuja tietysti järjestään ovatkin.

Windows Vistan pelästyttämänä Apple on aloittanut mainoskamppanjan, jolla yritetään vakuuttaa, että PC on tarkoitettu pitkästyttävää työelämää varten ja makki puolestaan ”fun stuff”ia varten. Jokainen voi tarkistaa tämän harhaluulon oikeutuksen kävelemällä lähimpään ”fun stuff”ia myyvään liikkeeseen ja laskemalla peliteknologian huipulla olevien PC- tietokonepelien määrän ja vertaamalla sitä makkiin suunniteltujen pelien määrään. Vertailua voi tehdä myös muistelemalla Applen kuolettavan pitkäveteistä peliä nimeltä MYST vuodelta 1993 ja vertaamalla sitä samana vuonna julkaistuihin PC-peleihin kuten DOOM.

Arvoisa Lukija huomaakin tästä introsta, että olen kiinnostuksella seurannut sitä, että Microsoft julisti uuden PC-aikakauden alkaneeksi viime viikolla ja julkaisi viimeisimmän käyttöjärjestelmänsä nimeltä Windows Vista. Applenhalaajat ovat jo ehtineet tuomita Vistan vanhentuneeksi ja kertoneet, että mac-maailma on siirtymässä valovuosia PC-maailman edelle myöhemmin tänä vuonna julkistettavalla käyttöjärjestelmällä. Tämä on omiaan herättämään alakuloisen mutta ymmärtävän hymyn kaikkien PC:n käyttäjien iloisenkiiltäville poskille.

Saattaa tosin olla, että Vista on viimeinen vallankumouksellinen käyttöjärjestelmä, jonka Microsoft julkistaa: seuraavat edistysaskeleet saattavat olla vain parsimista ja paikkaamista. Vista – ja viimeaikaiset monopolisyytteet – saattavat jopa ennakoida Microsoftin etulyöntiaseman muuttumista, vaikka on vaikea uskoa, että yhtiö häviäisi kokonaan; tosin sellaisiakin uhosanomia on maailmalta kantautunut.

Nyt on ehkä aika katsoa tulevaisuuteen ja unelmoida miten tietokoneet muuttavat elämää tästä eteenpäin.

Jos soitat Englannissa ollessasi numerotiedusteluun, niin todennäköisesti langalle tulee viehättävä-ääninen nainen, joka puhuu englantia hyvin pehmeällä murteella, jotenkin intialaisittain. Ja tähän on hyvä syynsä. Nimittäin numeropalvelun antaja istuu todennäköisesti tuhansien kilometrien päässä, eksoottisessa Channaissa, joka oli aikaisemmalta nimeltään Madras. Madras oli ehkä paremmin tunnettu tulisena kastikkeena intialaisessa ruoassa, Chennai sen sijaan tunnetaan huipputeknologiasta, hyvin koulutetuista tietokoneohjelmoijista ja tietysti näistä samettiäänisistä ja pehmeästipuhuvista naisista, joilla on lisäksi isot ja hellät, mustat tai ruskeat silmät.

Numerotiedustelun pehmeämurteinen vastaaja on osoitus siitä, että globalisaatio ei ole pelkästään huono asia – ainakaan kuluttajan kannalta, puhelinvastaajina Englannissa aikaisemmin toimineilla – ja näiden ammattiliitoilla – saattaa tässä olla toisenlainen mielipide. Ja tämä trendi tulee jatkumaan.

Itse asiassa hajautettu työpaikka ja -aika ovat vaihtoehtoina jo nyt, ei ehkä aivan kaikissa työpaikoissa tai ammateissa – sairaanhoitajien ehkä täytyy pysyä sairaaloissa ja sotamiesten rintamilla – mutta meillä ”tavallisilla” työläisillä teknologia antaa uusia vapauksia valita.

Yksi merkittävä tekijä tässä muutoksessa on se, että maailmassa on de facto standardi henkilökohtaisen tietokoneen käyttöjärjestelmissä (mac-maailman harvalukuiset äänet voitaneen jättää tässä huomiotta). Sekä Intiassa että Inarissa pöydällä surraava tietokone pystyy käyttämään samoja ohjelmistoja ja samoja tiedostoformaatteja ilman sen kummempia ongelmia.


Kuva: applen uusin


Jos mac-maailma, tai jokin muu kilpaileva käyttöjärjestelmä, esimerkiksi suomalaisen ”valkoisen ritarin”, Linus Torvaldsin – mikä-sen-nimi-nyt-olikaan – ai niin, LINUX, olisivat pystyneet tasavertaiseen kilpailuun Windowsin kanssa, ohjelmistoja olisi vähemmän, ne olisivat yhtyeensopimattomia, eivätkä edes tiedostoformaatit olisi käyttökelpoisia eri järjestelmissä.

Jos ette usko, niin katsokaa vaikka UNIX-koneita. Kaikki pyörivät näennäisesti samalla käyttöjärjestelmällä, mutta eivät, todellisen standardisoinnin puuttuessa, ole yhteensopivia, ja se on yksi syy isojen tietokonejärjestelmäprojektien suunnattomiin hintoihin ja ongelmiin. UNIX-pohjaiset tietokonejärjestelmät tehdään tarkoituksellisesti sellaisiksi, että lisäohjelmistoja tai modifikaatioita ei voi ostaa kilpailijalta. UNIX-ohjelmisto ei aina pyöri edes saman laitevalmistajan uudemmissa koneissa, joten käyttöjärjestelmä – ja ohjelmistot – joudutaan uusimaan aina, kun prosessoreissa siirrytään uuteen ikäpolveen.

Toisaalta kukapa UNIX-maailmasta sen kummemmin enää välittää, perseestä mikä perseestä.

Mutta Intiassa ja Inarissa asiat ovat siis toisin. Intialainen firma voi palkata etätyöntekijän Inarista – eikä välitä, vaikka inarilaistoimisto sijaitsisi kodassa ja kahvitunnit vietettäisiin kodan edessä tulilla – tai päinvastoin.

Englannissa etätyötä tekevien määrä on noussut viime vuosina tasaisesti noin 1 % vauhdilla.

Se ei ole vuodessa kovin suuri muutos, mutta sanotaan vaikka yhden työntekijäsukupolven aikana muutos on jo huikea. Ja se tapahtuu pikku hiljaa, ilman sen suurempia vallankumouksia. Usein jopa niin, että aikaisemmin palkkarenkinä tunkkaisessa toimistossa istunut perustaa oman pikkufirman ja tekee yksityisyrittäjänä – verohelpotusten kannustamana – samoja hommia kotonaan, samalla kaitsien mukuloitaan ja hoitaen puutarhaansa tai poiketen viereiseen nurkkapubiin aina, kun laiskuus pääsee yllättämään. Todellisuudessa tällaiset kotona työtätekevät tekevät pitempiä päiviä kuin toimistossa työskentelevät, ja voivat helposti adaptoitua eri aikavyöhykkeiden välisiin eroihin.

Isaac Asimov kertoi jossakin Foundation-sarjansa kirjassa (Foundation and Earth? En pysty nyt tarkastamaan) planeetasta, jossa tällainen kehitys oli viety äärimmäisyyksiin. Planeetan asukasluku oli hyvin pieni ja kaikki asuivat isoissa taloissa robottien hyvässä ja turvallisessa hoidossa (Arvoisa Lukija muistanee Asimovin robotiikan kolme perussääntöä) fyysisesti eristettynä koko muusta maailmasta. Muistaakseni yhteisöllä oli ongelmia sosiaalisissa suhteissa, lisääntyminen taisi olla erityisen vaikeaa, mutta ei nyt puhuta seksistä. Vaan todetaan, että yhteiskunta on juuri sen suuntaisella kurssilla.

Joku saattaa pitää sellaista yhteiskuntaa utopiana tai jopa dystopiana, enkä ala tästä nyt etukäteen väittelemään. Joka tapauksessa sellaisen kehityksen ei välttämättä tarvitse päätyä idioottimaiseen yhteiskuntaan, vaikka meidän aikaisemmin historiamme valossa joku katastrofi ehkä senkin kehityksen päässä on odottamassa. (Aikaisemmin en ollut omalta osaltani niin nokonuuka tässä asiassa, mutta uhkaavan tuhatvuotisen elämän edessä asioita täytyy ruveta ajattelemaan uudella tavalla).

Tämä kehitys on lähinnä ns. Mooren lain alaisen tietokonetekniikan, PC:n ja Windowsin ansiota. Paremman provokatiivisen väitteen puutteessa sanon vaikka, että yhteiskunta on kehittynyt sarjana askeleita, joilla olemme siirtyneet erikoistapauksista yleistyksiin. PC’han on yleistys mainframe-tietokonehirmuista henkilökohtaisiin järjestelmiin.

Muutos alkoi jo kymmenientuhansien vuosien takana, mutta aloitetaan vaikka ensimmäisten historiallisten todisteiden aikakaudesta. Jumalista tuli ihmisten näköisiä. Heidän erikoisasemansa yleistettiin ja tapansa inhimillistettiin ja lopulta kehitys vei yhteen, ihmisennäköiseen jumaluuteen. Joka sitten yleistettiin jopa kaikilla tavoin ihmisestä syntyneeksi.

Valistusaika mahdollisti vallan yleistyksen ruhtinailta meille kaikille. Tosin vallankäyttö koski ensin vain paljon maata omistavia miehiä, mutta sekin yleistettiin lopulta naisia koskevaksi – lapsen ovat vielä jääneet ilman muodollista valtaa, vaikka todellista despootin valtaa heillä tietysti on kaikissa perheissä ylen määrin. Nyt ollaan jopa siinä tilanteessa, että presidenttinä voi olla viehättävästi lespaava, äkkiväärä ja punatukkainen nainen – vielä parisataa vuotta sitten tällaiset naiset olivat vaarassa tulla poltetuksi roviolla.

Tieto oli ensin salattua ja tarjolla vain tiukastikontrolloidulle eliitille. Mutta se yleistettiin koululaitoksen kehityksellä, kirjapainotaidolla, kirjastoilla, yleisellä tiedonvälityksellä ja lopulta internetillä, niin, että nykyisin kukaan ei voi syyttää tiedottomuuttaan tiedon puutteella.

”Kaikissa asioissa” kehitys on samansuuntainen: maailmanlaajuinen matkustaminen on kaikkien ulottuvilla, yritysten omistus on siirtynyt patruunoilta laajalle osakaskunnalle, globalisaatio tuo kulutushyödykkeet kaikkien ulottuville, yhteisistä hautausmaista ollaan siirrytty kaikille tarjottavaan terveydenhuoltoon, kuka tahansa voi oppia soittamaan, säveltää, kirjoittaa kirjan tai tehdä muuta taidetta. Niin kuin taideteosten tasosta usein nähdäänkin.

Tämä on tietysti aivan oikean suuntaista kehitystä. Mutta onhan siinä ongelmansakin. Nyt ollaan päätymässä siihen, että yleistys tekee kaikesta triviaalia. Erityinen ei onneksi ole kokonaan hävinnyt. Yleisen reuna-alueilla on vaahtoa, jossa muhii tiede, innovaatio, todellinen taiteellisuus, toisinajattelu, tulevaisuus.

Siksi olisi jopa väärin vihata makinkäyttäjiä.

Päinvastoin heitä tulisi pitää kuin kukkaa kämmenellä – niin kuin kaikkea muutakin erikoista, kaunista ja ”hullua”. Saattaahan olla, että he ovat kuitenkin jossakin asioissa oikeassa. Vaikka vaikeaa sitä on tietysti makin suhteen uskoa.

Mahdollinen maailma: historiaa seuraaviksi kolmeksi vuosikymmeneksi

Tarkoitus tässä lastussa on puhua tulevaisuuden historiasta.

Älykäs, omahyväinen tyhmyys on ihmistä hyvin kuvaava ominaisuus. Sekä onneksi että onnettomuudeksi, meidän mielemme pystyy toimimaan näennäisen loogisesti tilanteissa, joissa todellisuuden ja tietojen välillä on ammottava kuilu. Tiedemiehet kertoivat hiljan, että me pyrimme täyttämään tätä kuilua arvauksilla, unilla, tarinoilla, myyteillä ja puhtaalla hölynpölyllä, jotka pystymme lisäksi melko vaivattomasti pukemaan sellaiseen muotoon, että kuulijamme ja lukijamme nyökkäilevät usein myöntyvästi ja alkavat hyvässä tai pahassa lykyssä uskoa mitä juuri sanoimme.

Arvoisa Lukija ehkä nyökkää tässä kohtaa hyväksyvästi ja viittaa tämän blogin lastuihin potentiaalisena todisteena tästä väitteestä, mutta tarkoitus ei nyt ole pelkästään tuijotella omaan napaansa vaan katsoa maailmaa vähän laajemmin aina tulevaisuuteen saakka, sehän on, niin kuin kliseenä usein todistamme, vieras maa niin kuin tietysti menneisyyskin.

Hanhensulan päiväkirja: 11.9.2031, Torstai

Kevät on taas tulossa. Isonauraja eli Kookaburra rääkäisi kiimaisesti läheisessä eukalyptusmetsikössä Geelongin takaisilla kukkuloilla aamu-unien läpi ennen heräämistä todistaen ehkä uuden kevään läheisyyttä, kookaburran tarkoitusta on usein hyvin vaikea päätellä aivan oikein.

Tänä torstaiaamuna sen, kevään siis, tuntee jopa vanhoissa luuparoissa. Vanhuus taitaa alkaa hiljalleen vaivata ikääntyviä luita, eivätkä lihaksetkaan toimi enää niin kuin ennen, vaikka kantasoluistutuksilla ja muulla geenimanipulaatiolla ja ihon kiristyksillä (joita kaikkia aikoinaan muuten tyhmyyksissäni kovasti vastustin mielestäni eettisesti hyvin arveluttavina) on elimistöäni uusittu sieltä ja täältä niin, että äitikään ei lastaan omakseen tunnistaisi, jos vielä eläisi.

Kolmekymmentä vuotta sitten eilinen konsertti ja sitä seuraava illallinen eivät olisi tuntuneet mitenkään pahalta, pikemminkin päinvastoin, varsinkaan tällaisessa korkeankirkkaassa aamussa, joka ympäröi terassia ja tuoksuvaa puutarhaa. Meri näkyy vastakorjatuilla silmillä rauhallisena viivana Geelongin talojen yli. Silmät ovatkin nyt paremmat kuin koskaan hiljattain tehdyn ultraäänileikkauksen vuoksi, tuskin olen nähnyt tämän tarkemmin edes lapsena.

Ulkona oli lämmin vielä aamuyöstä, kun kävelimme Melbournen South Bankistä illallisen jälkeen myöhäistä meluavaa elämää sykkiviä, sateen jäljiltä monivärisiä valoja kiiltäviä katuja ja Yarra-joen yli menevää siltaa Flinders-kadun juna-asemalle. Rouva Ruu Morbidi ja Anni jäivät keskustan hotelliinsa, he olivat tulleet levitaatiojunalla Brisbanesta Melbourneen rokkikonserttiin: onhan se harvinaista, että suomalainen yhtye, vaikka onkin sellainen megastara kuin DragonFly, esiintyy Australian lintukodossa. 90,000 katsojaa pullisteli Astro Stadionia liitoksistaan.

Onneksi Mr. Dragon itse, suomalaisnimeltään Korento, oli saanut kolhiintuneen kehonsa esiintymiskuntoon pudottuaan viime viikolla palmusta Vanuatun saarella. Oli siellä ottanut osaa vanuatualaisten puolesta järjestettyyn Rock Cools The Earth – konserttiin. Vanuatun koko väki ollaan siirtämässä meren alle jäävältä saareltaan johonkin päin Australiaa, mutta paikasta käydään vielä kiivasta väittelyä. Onneksi Mr. Dragonille ei käynyt putoamisessa pahemmin ja konsertti pystyttiin viemään läpi niin kuin oli suunniteltu, eikä kipsissä ollut vasen nilkkakaan haitannut lavaesiintymistä juuri yhtään.

Tämän aamun lehdissä käydään tietysti viileän kliinisin analyysein läpi kaukaisen vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumia. Sitä muistellaan vieläkin jonkinlaisena maailman totuudenhetkenä, vaikka kolmenkymmenen vuoden muut tapahtumat ovat haudanneet sen merkityksettömäksi, melkein näkymättömäksi yleisestä tietoisuudesta. Monille meistä vanhemmista ihmisistä se oli uuden vuosisadan, ja vuosituhannenkin, narratiivinen alkupaukku, maailman uusin vuosi 0.

Edessäni pöydällä avoimen, tietokoneeseen yhdistetyn moleskin-päiväkirjani alla on levällään juuri OzzieMediaNetistä tulostamani Herald Sun-lehti – lastenlasten suureksi huviksi haluan vieläkin tuntea paperin kuivuuden sormissani lehtiä ja kirjoja lukiessani ja kirjoittaa muistiinpanoni vanhalla Mont Blanc –mustekynällä, jonka päässä oleva valkoinen tähti on kulunut pois jo vuosikymmeniä sitten. Käsin kirjoitetut tekstit ja piirroksetkin siirtyvät onneksi automaattisesti tietokoneeni Life Record –ohjelmaan aina, kun moleskin on yhteydessä internetiin, joten näiden haja-ajatusten tallentaminen elektroniseen muotoon ei ole vaivalloista tai aikaa vievää.

Herald Sun’issa on sivukaupalla analyyseja 9/11-jälkeisestä maailmanmenosta värikuvineen WTC-rakennusten sortumisesta New Yorkissa, joita en kuitenkaan viitsi tarkemmin lukea vaikka tulostinkin ne paperille. Omatunto soimaa turhasta tulostamisesta, vaikka paperin valmistukseen ei tarvitakaan enää metsänkaatoa. Suomalainenkaan metsäteollisuus ei enää elä kuin metsäyhtiöiden historiikeissa.

Onko siitä tosiaan jo kolmekymmentä vuotta? Tuntuu kuin se olisi ollut vasta eilen, niin kuin useimmat vanhat asiat nykyisin, eilisen asiat taas tuntuvat vuosikymmenten takaisilta, vaikka otan tunnollisesti muistipillerin joka aamu niin kuin lääkäri on käskenyt ja muisti toimii ilman merkittäviä ongelmia.

Juuripuristettu appelsiinimehu saa aivosoluihin lisää vauhtia ja näiden kolmenkymmenen vuoden tapahtumat vierivät räjähtelevinä kuvina aamunkankean mielen sopukoissa.

Islamilaisen Konfederaation, Umman, uusi – nuoren, jo ammoin kuolleen egyptiläisen filmitähden Omar Sharif’in näköinen – kalifi, nimeltäänkin Omar, näyttää antaneen seraljistaan Bagdadissa tiukkoja lausuntoja Herald Sun’ille öljyn uhkaavasta loppumisesta, alueella nyt vallitsevasta Ikuisen Rauhan tilasta ja islamilaisesta demokratiasta.

Lähi-Itä ei ole vieläkään toipunut moraalisesti eikä taloudellisesti vuosien 2008-12 sodasta, jonka lopussa iranilaiset räjäyttivät atomipommin Tel Avivissa ja israelilaiset kuukautta myöhemmin vastaiskuna omansa Teheranissa ja muissa isoissa iranilaiskaupungeissa tappaen yhteensä 10 miljoonaa iranilaista. Juuri toisen kautensa aloittanut Yhdysvaltain romanttiset illuusionsa lopulta menettänyt presidentti Al Gore veti välittömästi maansa joukot pois Afganistanista, Irakista ja Venäjän takaisen Kaukoidän islamilaisista maista, eikä USA ole sen jälkeen ottanut osaa mihinkään sotiin, joita Amerikan mantereen ulkopuolella on käyty.

Yhdistyneet Kansakunnat menettivät loputkin arvovallastaan ja Gorea vuonna 2016 seurannut protektionistinen ja populistinen presidentti Condoleezza Rice potkaisi YK:n päämajan lopullisesti New Yorkista ja järjestö lopetti toimintansa.

(James) Monroen oppi on molempien yhdysvaltalaisten puolueiden ainoa ulkopoliittinen ohjenuora vielä nykyisinkin, ja kukapa heitä voisi siitä syyttää, vaikka amerikkalaiset ovatkin ilmoittaneet harkitsevansa vuonna 2022 Geneveen perustetun Kansojen Ystävyysliiton jäsenyyttä. Terrori-iskut USA:n alueella ovat olleet erittäin harvinaisia, maahan on käytännössä poliisivaltio, jossa kansalaisten vapaudet ovat tarkasti rajattuja ja valvottuja. Venezuelan öljykentät ovat vielä tietysti amerikkalaisjoukkojen vallassa ja todennäköisesti pysyvätkin niin kauan kuin öljyä sieltä on saatavissa. Amerikkalaisjoukkoja on lisäksi Kuubassa ja joillakin muilla Karibian meren saarilla.

Lähi-idän sodan seurauksena Saharan pohjoispuolisten arabimaiden, Egyptin, Saudi Arabian ja Persianlahden arabiemiirikuntien yksinvaltiaat hallitsijat syöstiin nopeasti vallasta ja kymmenen seuraavan vuoden aikana koko alueella, mukaan lukien muu islamilainen maailma Kiinan länsiosia ja Intian pohjoisosia myöten, riehui sisällissota, jonka loppumisesta on nyt vasta vajaa vuosikymmen. Kaikkien ulkopuolisten suureksi helpotukseksi islamilainen maailma yhdistyi vuonna 2025 Ummaksi, jonka poliittinen keskus on Bagdadissa ja uskonnollinen Mekassa Arabian niemimaalla.

Kiinan jakautuminen, oliko se jo vuoden 2015 aikana (?), alqaiidisten islamilaisterroristien pommiattentaattien, leipämellakoiden ja vallankumouksen seurauksena, teki Intiasta ainoan aasialaisen supervallan. Neljään osaan jakautuneen Kiinan kaakkoisrannikon megakaupunkien muodostama teollisuusmahti, Zhujiang, alkaa tosin taas nousta entiseen asemaansa halpojen ja korkealaatuisten kulutustavaroiden tuottajana. Muissa entisen Kiinan osissa käsitykseni mukaan viljellään kai edelleen riisiä ja syödään se lähes suoraan pelloilta. Tai näin olen asiasta ajatellut, en ole siellä käynyt sitten vuoden 2010. Entinen, vanhan Silkkitien varren suuri, kiinalainen länsiosa, vuodesta 2023 nimeltään Turkanistan, on Islamilaisen Konfederaation köyhin jäsenmaa.

Venäjä on pienentynyt entisestään mutta sen poliittinen painoarvo on kasvanut Neuvostoliiton hajoamista seuranneesta arvovaltakuopasta. Presidentti Putinin varovainen ulkopolitiikka ja tiukka sisäpolitiikka takasivat Venäjälle pitkän ja rauhallisen kehityskauden. Nykyisin Venäjä on hyvinvoiva hyvinvointivaltio, jossa valtio takaa kansalaisille helpon elämän kehdosta hautaan. Nykyinen presidentti on suomalaissyntyinen Matti Aaltonen, jonka suku taitaa olla jostakin Mikkelin seudulta lähtöisin.

Että sellaista ajatellaan Melbournen seudulla tänä torstaina. Oma mieli on kuulas ja optimistinen. Maailman tila on tänään ehkä paljonkin parempi kuin vielä kymmenenkin vuotta sitten osasi toivoa. Lehdestä luin vain pari päivää sitten, että Pariisin ja Lontoon ydinsaastearvot ovat jo lähes hyväksyttävällä tasolla. Monet entiset asukkaat ovat uhanneet muuttaa takaisin, vaikka Euroopan Unionin hallitus ei tekisikään asiassa päätöstä. Heidän mielestään asiaa on jo pitkitetty tarpeeksi kauan. Mutta kirjoitan siitä jossakin muussa päiväkirjamerkinnässä.

Nyt taidan lähteä käymään Melbournessa, en menekään tänään junalla vaan käytän sähköistettyjä rullaluistimiani. Raikas ilma tekee varmasti oikein hyvää - ja liikunta.

Lisälukemiseksi:

Martin Ames, The age of horrorism, The Guardian 10.9.2006

6.6.06: The Date with the Devil?

Odotus on loppunut, 6.6.06 on nyt. Tätä kirjoitettassa on melko aikainen ja anteliaankirkas kesäaamu. Toistaiseksi päivä on mennyt mukavasti: aurinko paistaa, kanit ajavat toisiaan takaa pihanurmella selvästi himokkaalla mielellä ja tuttu harakkapari katselee paheksuvan näköisenä karvaisten naapuriensa ilonpitoa. Sanoinko jo, että aurinko paistaa. Eilen illalla – tai oikeastaan yöllä – katselin Jupiterin, Saturnuksen ja kuun muodostamaa tasakylkistä kolmiota, joka on epätavallinen, mutta edes vilkkaalla mielikuviteuksella en saanut siitä johdettua mitään pedonlukuun 666 viittaavaa, ja kuukin on jo 70 % täydestä eikä ollut laisinkaan verenvärinen, vaikka tällaisen päivän aamuyöstä luulisi asian olevan aivan toisin.

Arvoisa Lukija näkee tästä, että tämän lastunikkarin mieli on täynnä konspiraatioteorioita, ja on siinä aivan oikeassa.

Konspiraatioteoriat ovat aina kiehtoneet ihmisten mieltä, minun muiden mukana. Useimmat Dan Brownin Da Vinci koodin lukijoista tuskin ahmi kirjaa taiteellisen hurmoksen vallassa. Ei, me kaikki luimme sen (ja katsoimme elokuvan), koska haluamme uskotella itsellemme – ja muille myös – että totuudesta on vain toinen puoli näkyvillä. Toinen puoli on piilossa – tai piilotettuna – ja haluamme kovasti tuntea myös sen. Nykyaikainen tiede on jo opettanut meille, että maailma on todellisuudessa paljon ihmeellisempi kuin osaamme hurjissa kuvitelmissa kuvitella: Big Bang on hyvä esimerkki tästä, evoluutio toinen, ja aivojen rakenne, silmä, 20-metrinen ohutsuoli, jolla on omat ”aivot” (Arvoisa Lukija muistanee mahankouristukset ja –kurinat ennen kouluaikaisia ruotsinkielen tai kirkkohistorian kokeita) ja entä sitten maksa, tai 5-sormisen käden käyttökelpoisuus. Kun näitä kaikkia ajattelee, voi aivan hyvin uskoa jopa numeron 666 syvälliseen ja piilotettuun merkitykseen.

Lienee sanomattakin selvää, että tämä lastunikkari ei tietoisella tasolla usko tällaisiin huuhaajuttuihin, vaikka ovatkin muuten hyvinkin uskottavasta Raamatusta peräisin. Ilmestyskirjan 13. (hui) luvun 18 jae kertoo tämänpäiväisen konspiraatioteorian perusasiat. Sehän puhuu merestä nousevasta pedosta, jonka tunnusluku on 666.

Arvoisa Lukija on tietysti tieteellisesti valveutunut ja näin olleen tietää mm. että (järjestysluvultaan 6. alkuaineen) helpostiyhtyvän hiilen, jumalien lahjan elämän rakenteiden peruselementiksi, sisällä on 6 elektronia, 6 neutronia, ja (arvasit oikein) 6 protonia. Tämä on tietysti puhdasta sattumaa, toisin kuin se, että hiilen ylenmääräinen esiintyminen ilmakehässä aiheuttaa kasvihuoneilmiön ja sivilisaation tuhoutumisen – ainakin sellaisessa muodossa kuin sen nyt tunnemme. Tätä on kovasti helpottamassa 6 hiili- ja 6 vetyatomia sisältävä bentsenikehä, (jonka keksi päiväuniaan lontoolaisessa bussissa nukkunut saksalainen nimeltään Friedrich Kekule) ja jonka ansiosta voimme iloisesti poltella erilaisia öljypolttoaineita ja saastuttaa samalla vaivattomasti ympäristöä (tosin bentseeni ei pala kunnolla ilman suuria happimääriä).

Puhumattakaan siitä, että hiilen atomimassa on noin 12 amu'a (jotakin, jolla atomien massoja mittailaan), joka kerrottuna itsellään antaa tietysti 144. Arvoisa Valistunut Lukija tietysti muistaa, että Israelin sukukuntia on 12, näistä merkitään pelastetuiksi ennen Ilmestyskirjan pedon ilmestymistä 12,000 kustakin sukukunnasta, siis yhteensä 144,000 pelastettua. Lukijan on turha yrittää päästä tähän joukkoon, senhän ovat miehittäneet Ainoan Oikean Uskon pelastettavat, mormonit, ainakin, jos uskoo Mormonien Kirjaa, joka tietysti – niin kuin Raamattu ja Koraani – on suoraan Jumalan suusta, mutta mormoniprofeetta Joseph Smith’in avuliaan värikkäästi kirjaamaa tekstiä.

Voi olla, että nykyisessä sekulaarisessa ajassa tämän päivän odotus on ollut vähäisempää kuin sanotaan vuoden 666 , tai vuoden 1000, tai 6.6.1006, tai jopa vuoden 2000 (jonka piti kerralla pyyhkäistä kaikki maailman tietokoneet käyttökelvottomaksi), vaikka silloin tietysti ihminen oli jo päässyt eroon suurimmasta osasta taikauskoista vaahtoa, joka vanhojen kirjoitusten ympärillä pyörii vieläkin. Meistä suuri osa nimittäin näyttää uskovan, että vanhoilla kulttuureilla oli jotakin salattua tieteellisesti merkittävää tietoa, joka on päässyt livahtamaan unohduksiin ja huomaamattomaksi sellaisten tieteen tyhmyreiden kuin Newton tai Einstein ajatuksista.

Joka tapauksessa tämän päivän pelottavin – vaikka ei ehkä odottamattomin – uutinen tulee Hollywoodista. Omen-elokuvan uusi versio leviteään elokuvateattereihin tietysti juuri tämän päivän kunniaksi. Muistattehan, lapsukainen Damien’in, joka tässä uusimmassa versiossa (tietysti) osoittautuu itsekseen antikristukseksi.

Toisaalta tämä on hyvä uutinen Euroopan ”ulkoministerille”, entiselle NATO:n pääsihteeri Javier Solana’lle, jota on, ilman muuta täysin ansiotta, mainostettu eurooppalaiseksi antikristusehdokkaaksi. Tähän en uskalla ottaa sen enempää kantaa, viittaan vain Solanan aikanaan kirjoittamaan ehdotukseen numero 666, jolla luotiin pohja Euroopan uudelle yhtenäiselle asejärjestelmälle. Samalla hänen nykyinen tehtävänsä EU:ssa määritettiin niin, että hän on käytännössä EU:n ja ilmeisesti koko Euroopan vaikutusvaltaisin mies. Merkittävänä vapaamuurarina hänen todellinen vaikutusvaltansa on tietysti vielä sitäkin suurempi.

Voi olla, että tänään synnyttäneistä naisista monet ovat olleet onnellisia mutta sydän syrjällään odottaessaan lapsukaisensa ensimmäistä rääkäisyä ja näkemistä. Ja ovat ehkä kuulleet Wagnerin kohtalonomaisesti jumputtavaa musiikkia synnytyksen kohinan keskellä. Jotkut ovat saattaneet vaatia jopa synnytystä eiliseksi tai huomiseksi tämän päivän sijasta, huolissaan vähän samaan tapaan kuin ne kiinalaisnaiset, jotka joutuvat synnyttämään lapsosensa tulihevosen vuonna.

***

Nyt on iltapäivä jo pitkällä, eikä uutisissa ole ollut mitään erityisen hälyttävää, jos siksi ei lasketa nuorikkoministeri Tanja Saarelan lieviä vatsavaivoja (joita ei tietysti sovi vähätellä, lehdet tekevät aivan oikein uutisoidessaan tällaisen tärkeän kulttuuritapahtuman). Päivä näyttää olevan samanlainen kesäkuun 6. kuin kaikki aikaisemmatkin (paitsi oma ensimmäinen hääpäiväni (hmmm), jolloin oli helluntai:), vähän viileäpuoleinen vain. Taivaalla on litteiden kumuluspilvien jonoja, ja Keski-Euroopan yllä aina näkyvä saasteume, joka tiivistyy erityisesti noin 3000 metrin korkeudessa, on yhtä tiheä ja tunkkaisen näköinen kuin tavallisestikin. Kanit ovat häipyneet johonkin pensaisiin, eivät ehkä kehtaa tehdä mitä sitten tekevätkin avoimella nurmella. Harakkapariskunta sen sijaan naureskelee räkäisesti ja kuopii maata tavallisilla paikoillaan.

Muuten oletteko kuulleet kertomuksia tulevasta maailmanlopusta. Päivämääräkin on jo tiedossa: 22.12.2012, jolloin talvipäivänseisauksen aurinko on täsmälleen Linnunradan ”tummassa painanteessa”. Jos ette, niin kerron siitä kyllä mielelläni, mutta jääköön odottamaan uutta lastua lähempänä tapahtuma-aikaa.