Aamutaivaltaja ja vähän illankin

Kuva Hanhensulka: Radio Novan kuumailmapallo Caulfieldin taivaalla

Tyynessä ilmassahan äänet kuuluvat paremmin.

En tiedä miksi. Heikon tuulen suhina ei kovin kova ole, mutta tarpeeksi kova kuitenkin sekoittamaan äänet sekamelskaksi, josta ei kaukaisempia, yksittäisiä ääniä juurikaan erota.

Sunnuntaiaamuna kaupunginkin äänet ovat tavallista heikommat. Siksi kai Radio Novan kuumailmapallon polttimen kohina kuului avoimesta puutarhan ovesta jo ennen kuin palloa itseään olisi voinut pihasta katsella. Polttimen kohinan lisäksi kuului kovaäänistä puhetta, josta ei tosin yksittäisiä sanoja pystynyt erottamaan kuin silloin tällöin: ‘look’, ‘yeah’, 'awesome' ja sensellaisia.

Kamera siis esiin ja naksumaan. Sain otettua satakunta kuvaa pallon johlallisesta ylilennosta. Niistä onnistui jotenkuten vain puolentusinaa kuvaa, joten suhde oli itselleni tavanomainen. Jos kuvia naksuttelee tarpeeksi niin joukkoon saattaa eksyä ainakin yksi sellainen, jonka voi hyvällä omallatunnolla säästää.

Kuvia tallentaessa tulee usein mieleen kysymys siitä, miksi niitä tallentaisi. Kukapa niitä jälkeenpäin katselisi. Paperikuvat valokuvakansiossa sattuvat ehkä helpommin jälkipolvien käteen kuin jollakin – tulevaisuudessa ehkä lähes liian vanhanaikasella – medialla säilötyt kuvat. Paperikuvissakin on vuosien varrella ollut laatueroja. Ajatellaan vaikkapa 60-luvun nopeasti haalistuneita värikuvia. Itku kai niistä tulisi, jos itkeä kehtaisi.

 Kuvat itsekään eivät ehkä tulevia sukupolvia houkuttelu. Mutta mistäpä sen varmuudella voi sanoa. Siksi niitä kai tulee tallennettua roppakaupalla (mitä roppakauppa sitten tarkoittaakaan sähköisessä muodossa).

Ja niitä ehkä tallentaa myös oman kuolemattomuutensa vuoksi. Tosin vienosti punastuvin poskin.

Koe

Tämä on vain uuden työkalun kokeilua.

Äänivallin murtaminen on myös visuaalinen tapahtuma oikeissa olosuhteissa. Kuva on US Navyn F14-koneesta.

P.S. Kuva on Navyn virallisen kuvaajan ottama.

Mahdollisuuksia

Anchorage Daily News

Kaksi lentokonetta törmää toisiinsa Alaskassa lähellä Nightmutea Nelson saarella. Matemaattista mahdollisuutta törmäykselle maassa, jossa on vain vähän ihmisiä ja vielä vähemmän lentokoneita, lienee vaikea ilmaista numeerisesti niin, että se merkitsisi jotakin määritettävissä olevaa. Olisiko 10 potenssiin -9, -10 tai -11 oikean suuruinen luku.

Todennäköisyys sille, että salama osuu juuri sinuun, Arvoisa Lukija, tai miksei minuunkin, on ehkä luokkaa 1 mahdollisuus 500,000:sta. Asteroidin tai muun avaruuskiven osuminen juuri jompaan kumpaan meistä olisi ehkä luokkaa 1 mahdollisuus 20,000:sta.

Hiki rupeaa kihoamaan otsalle.

Muistan, kun joskus keskikouluaikaan (keskikouluksi kutsuttiin piinapenkkiä jota käytettiin lasten kiduttamiseen joskus keskiajalla) yritin karistaa kuoleman ajatusta pelkurinmielestäni, ja tämä asteroidijuttu tuli jostakin luettua. Unet saattoivat mennä moisesta ajatuksesta jopa useaksi tunniksi. (Nuorten poikien yleiseen tapaan unenlahjani olivat silloinkin vahvemmat kuin kuolemanpelkoni, joten mitään pysyvämpää vammaa näistä ajatuksista ei unenpuutteen vuoksi päässyt syntymään.)

Kuolemanpelkoansa voisi hyvin lievittää voittamalla täysosuman lotossa. Suomalaisessa lotossa (7 numeroa 39:stä) voittomahdollisuus olisi jotakin luokkaa yksi noin 15 miljoonasta. Toisaalta, jos lotossa täytyisi löytää 7 oikeaa numeroa 99:stä, olisi voittomahdollisuus luokkaa yksi noin 15 miljardista.

Eli noilla kahdella alaskalaisella lentäjällä olisi ollut saman suuruusluokan mahdollisuus voittaa tuollainen 99-numeroinen lotto kuin ajaa yhteen Alaskan tyhjällä taivaalla. Ja monta kertaluokkaa parempi mahdollisuus voittaa täysosuma suomalaisessa lotossa täyttämällä vain yksi lottorivi.

Toinen näistä lentäjistä (naislentäjä, joka teki onnistuneen pakkolaskun) säilyi hengissä. En osaisi edes arvata minkä suuruusluokan mahdollisuus on ajaa Alaskassa yhteen lentokoneella ja säilyä siitä hengissä.

Olipa mahdollisuus siihen mikä oli, ja varmasti puhuisimme hyvin pienestä numerosta, niin mahdollisuus sille, että kumpikaan näistä piloteista yleensä syntyi silloin kuin syntyi, on huimaavan monia kertaluokkia pienempi kuin kahden lentokoneen törmääminen Alaskan ilmatilassa.

Ihmisen syntymisen edellytyksenähän on juuri oikea lukumäärä oikeassa järjestyksessä olleita isovanhempia, juuri sellaisissa olosuhteissa kuin elivät, tehden täsmälleen sellaiset temput kuin eläessään tekivät. Jostakin Aatamin ajasta eteenpäin katsoen mahdollisuus juuri näiden kahden pilotin olemassaoloon juuri tässä ajassa ja juuri siinä lentokoneen kokoisessa volyymissa alaskalaista ilmatilaa olisi kai käytännössä mahdottomuus. Ottaen huomioon sen, että sekunninkin aikaisempi tai myöhäisempi saapuminen juuri oikealla korkeudella oikeaan paikkaan olisi voinut estää yhteentörmäyksen syntymisen.

Toisaalta, Arvoisa Lukija, taaksepäin katsottuna mahdollisuudet ovat huomattavasti paremmat. Esimerkiksi juuri meidän kahden olemassaololle on käytännössä täsmälleen 100 prosenttiset mahdollisuudet. Muutenhan me emme tässä katselisi toisiamme tämän virtuaalieetterin läpi silmästä silmään.

Mahdollisuudet ihmiselämän onneen, mielestäni elämistä voi hyvin sanoa suureksi onneksi, ovat siis toisaalta hyvin pienet että taas toisaalta hyvin suuret, riippuen siitä katseleeko elämäänsä eteen vai taakse päin. Olisi tietysti parempi, jos elämän onni olisi varmempaa nimenomaan eteenpäin eikä taaksepäin katseltuna.

Mutta se olisi tietysti aivan toisenlaista elämää aivan toisenlaisessa maailmankaikkeudessa.

Lento-onnettomuus Everestin juurella

Kuva Himalaya Times: Lukla, yksi Nepalin turismin tärkeimmistä kentistä. Tunnetaan myös nimellä Tenzing-Hillary Airport. Kentän kautta kuljetetaan kaikki Everestiä ihailemaan menevät turistit, jotka jatkavat sieltä joko samoillen tai helikoptereilla.

Tämän aamun lento-onnettomuudesta Kathmandun lähettyvillä on vähän lisätekstiä ja Nepal TV:n tekemä videoDaidaloksen lennossa. Kuvassa näyttäisi olevan juuri Dornier, joka tapauksessa se on Luklan kiitotien lentoonlähtöpaikalla. Kiitotielle laskeudutaan vain tuolta toisesta päästä eli ylämäkeen ja lentoolähdöt suoritetaan alamäkeen.

Fly like a bird! Well, almost...

Klikkaa kuvaa videon aloittamiseksi YouTubella.

Jos arvoisien lukijoiden joukossa on vielä miehiä, joilta elämä ei ole kolhuillaan kutistanut kiveksiä herneen kokoiseksi, niin tällä videolla on tilaisuus korjata asia kerta heitolla. Jos taas on naisia, jotka eivät enää välitä laskuvarjohyppelystä sen pitkäveteisyyden vuoksi, niin videolla esitellään harrastus, joka saattaisi olla naisillekin oikein sopiva.

BA lento-onnettomuus

Kuva: News of the World, tuleva lentokapteeni briiffaa matkustamon henkilökuntaa välilaskun aikana

Heathrowssa vajaaksi laskussa jääneen British Airways'in Boeing 777:n matkustajat ovat henkensä velkaa Rouva Fortunalle.

Onneksi pilotit eivät tehneet moottoreiden sammuttua mitään radikaalia virhettä estääkseen fysiikan lakeja toimimasta lennon viimeisellä kolmella kilometrillä. Näin koneeseen varastoitunut kineettinen energian, tai pitäisikö sanoa inertia, kantoi sen lentokentän aidan yli nurmikolle, johon sakkasi ja jätti molemmat päälaskutelineensä siihen, ja liukui vielä parisataa metriä kiitotien 27 kynnyksen tienoille ja aiheutti helkkarinmoisen ongelman koko Euroopan ilmaliikenteelle. Heathrow on Euroopan vilkkain lentokenttä ja vaikeudet sen liikenteessä heijastuvat koko läntiseen Eurooppaan.

Koneen kapteenina oli Peter Burkhill (suom. vaikkapa Pekka Tomppelimäki, "burk" nimittäin tarkoittaa Oxfordin sanakirjan mukaan samaa kuin "berk", sillä saattaa tietysti olla joku vanha, jo unohtunut merkityskin, mutta mitäpä me vanhoista) ja ohjaimissa perämies John Coward (eli suomeksi Jussi Pelkuri). Perämiehen kohdalla nimen ei voi sanoa olleen enteenä, selvästi hyvinkin rohkea mies.

Sen sijaan kapteeni Burkhillin nimessä saattaa olla ripaus ennettä.

Tämänpäiväinen News of the World -sensaatiolehti nimittäin julkaisee paljon puhuvan kuvasarjan lentokapteenin nuoruudenpäiviltä jolloin hän lensi British Caledonian-lentoyhtiölle. Ja juhli rankasti, niin kuin lentomiehistöjen oikeuksiin tietysti kuuluukin, jollakin lennollaan Ameriikkaan. Kateellisena niitä kuvia tietysti katselee ja kateellisena on hyvä kirjoittaa tällaista vihjailevaa lastuakin.

Suomalaisen suviyön auvoa

Kuva Hanhensulka 2007: Tokhaapsalun kiitotien 26 finaali nähtynä 11 km korkeudelta, vanhat hävittäjäkoneiden suojat ovat pieninä tähtinä näkyvissä rullaustien reunalla. Haapsalun pikkukaupunki näkyvissä kuvan oikeassa alakulmassa

Kaikki lastun kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla niitä (koko noin 600x400).

On merkillinen tunne kellua 11 kilometrin korkeudessa rikkinäisen pilvipeiton yläpuolella ja katsella alas maanpäälle.

Leikkikaupungit liukuvat näkyviin ja jäävät taakse kävelyvauhdilla. On aikaa katsella ja ajatella näkemäänsä. Moniväriset peltosuunnikkaat tilkuttavat utuista maata. Näkee jokia, jotka on padottu ihmisen hyödyksi, järviä, joiden rantavesissä kelluu abstraktin ihmistaiteen saasteläikkiä. Ja merta, jota halkovat valkoiset matovanat edessään pieni valkoinen piste, kuin hentokuorinen muna, joka matelee eteenpäin tuskin havaittavalla vauhdilla ja vetää perässään omaa historiaansa.

Me kaikki ”tiedämme”, jotkut jopa uskovat, että Maa ja kaikki, mikä siinä kasvaa, on lahjoitettu ihmiselle käytettäväksi ikiajoiksi (ihmisen määrätön hybris on jopa siunattu pyhillä kirjoituksilla, kts. 1. Moos. 1:28-30). Tarpeettoman ylisuuriksi kasvaneiden aivojensa rajattoman idealistisen luovuuden ansiosta henki hallitsee materiaa ja hallinnan rumuuden ja todellisen koon näkee parhaiten kiipeämällä ilmaan – avaruuden kynnykselle.

Yhdentoista kilometrin korkeudella erottaa jo, että horisontti on hitaasti kaareutuva viiva, emme elä maanpinnan pannukakulla vaan pallomaisella avaruusasemalla, kodissa, jolle ei ole vaihtoehtoa. Jos alus palaa, me palamme sen mukana.

On yhteensattuma, että ihmisen silmänkorkeudelta verkkaisella kävelyvauhdilla katseltu ”maisema” polulla jalkojen alla, pikkukivineen, muurahaisineen ja käpyineen, liikkuu näennäisesti samansuuruisella kulmanopeudella kuin maisema lentokoneesta katseltuna. Lentokoneen matkalentokorkeudelta tiiraillut maisemat liukuvat yhden asteen verran sekunnissa. Siksikin kai maiseman katselu ylhäältä tuntuu jotenkin turvallisen tyynnyttävältä. Vaikka ihminen astuu kerralla eteenpäin vain yhden metrin verran ja suihkukone rynnistää matkalentokorkeuksilla parisataa metriä sekunnissa, harhautettu silmä näkee maanpinnan verkkaisen vauhdin, ja on tyytyväinen itseensä ja koko näkyvään, hitaasti muuttuvaan maailmaansa.

Viime viikolla istuin Lufthansan koneissa ensin Brysselistä Müncheniin ja sieltä Tšekin, Puolan ja Balttian maiden ilmatilan kautta Helsinkiin.

Alkumatkasta rikkinäinen pilvipeitto esti paljoa näkemästä. Itämeren yläpuolella pilvet alkoivat rakoilla enemmän ja Latvian ja Viron rajoilta näkyi jo utuinen maan- ja merenpinta niin, että tunnisti tuttuja seutuja. Pärnu, jonka hienohiekkaisilla rannoilla on asteltu joskus muinaisuuden kullatuissa muistoissa, jäi taakse, ja kalevalaiset Saaret, Hiiumaa ja Saarenmaa, tulivat näkyviin. Tuntui jo melkein kuin olisi kotona saakka.

Hiiumaan, suomeksi kai Hiidenmaa, ja paljon pienemmän Vormsin saarten kohdalla mantereella, Läänemerin lahden rannan Haapsalun satamakaupungin lähettyvillä, kaupungista lounaaseen Kiltsin kylässä, näkyy lentokenttä, joka on ollut lähes käyttämätön viimeiset viisitoista vuotta neukkujen lähdettyä lopullisesti Virosta. Kentän nimi on Tokhaapsalu, kiitotie (08/26) on 2500 metrin mittainen ja sen ympärillä näkyy atomipommeilta turvattuja hävittäjien suojia kuin pieniä, monisakairaisia tähtiä. Neukuilla oli siellä torjuntahävittätukikohta, jolta lähtevät koneet kävivät kuvailemassa ruotsalaisten ja NATO:n vakoilukoneita, ja joskus Finnairin reittikoneitakin, Itämeren yläpuolella.

Tokhaapsalun kentän käyttäjänä oli neukkuaikaan 425. hävittäjälennosto (IAP 425, NATO-englanniksi Interceptor Aviation Regiment). Käytössä oli 38 MiG23-hävittäjää, jonkalaisista Suomenkin ilmavoimat jossakin vaiheessa haaveili, mutta tyytyi lopulta MiG21 MF-koneisiin, joilla korvattiin vanhentuneet F-mallin migit, MiG21-koneet olivat halvempia ja muutenkin paremmin suomalaisille sopivia. Haapsalusta lähteneet hävittäjäkoneet leikkivät usein sotaa suomalaisten MiG21:ien kanssa Suomenlahden yläpuolella. Suomalaiset totesivat nopeasti, että 21-koneet kaartoivat korkealla lennettäessä selvästi 23:sia tulisemmin, joten kaartotaistelun suomalaiset aina voittivat, vaikka muuten olisivat olleet tositilanteessa alakynnessä neukkujen suuren ylivoiman vuoksi.

Sekä Pärnussa että Tallinnan lähettyvillä oli myös hävittäjätukikohdat, joilla oli enemmän koneita kuin Tokhaapsalussa, eli niillä kolmella kentällä oli jo enemmän taistelukalustoa kuin Suomen ilmavoimilla yhteensä. Ja vielä enemmän olisi löytynyt Leningradin ”puolustuspiiristä” ja itärajan takaa eri kentiltä aina Muurmanskia myöten. Hyvä ettei lähdetty silloin soitellen sotimaan!


Kuva Hanhensulka 2007: Naissaari Tallinnan edustalla, vasemman alakulman tuntumassa, länteen terävästä niemenkärjestä erottaa juuri ja juuri Lõunakülan pikkukaupungin ääriviivoja

Ja Suomenlahti, johon ilmavoimien koppalakkini joskus hukkui kiukkuisen tuulenpuuskan vuoksi. Ensin Tallinnan pikkusaaristo, komearantainen Naissaari suoraan Tallinnan edustalla, ja sitten Helsingin edustan saaristo, Korkeasaari näkyi hyvin ja Helsingin ahtaannäköinen keskusta ennen kuin kaarreltiin Malmin lentokentän länsipuolitse ja laskeuduttiin kiitotielle 33, joka on Helsingissä käytössä vain harvoin riippuen kulloisistakin tuulista.

Kuva Hanhensulka 2007: Laskeutuminen Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotielle 33, takana näkyy "Seutulan" yleisilmailuterminaali

Suomessa vallitseva tuuli on lounaasta (ei siis luoteesta kuten olin tähän kirjoittanut vahingossa), ja Seutulan kentällä käytetään siksi useimmiten pääkiitotietä 22 laskeutumisiin ja lentoonlähtöihin. Kiitotiet nimetään magneettisen suuntansa mukaan; kiitotie 22:n (sekä oikean että vasemmanpuoleisen) lentoonlähtö- ja laskeutumissuunta on 221 astetta. Sama kiitotie toisesta päästä katsottuna on nimeltään 04 (magneettinen suunta 041 astetta). Tällä matkalla siis laskeuduttiin kiitotielle 33, jonka suunta on 326 magneettista astetta. Toisesta päästä poikkikiitotie on nimeltään 15 (suunta 146 astetta).

Terminaalissa otin esille vanhan Nokian puhelimeni, jonka olin kaivellut laatikon pohjalta esiin Pohjanmeressä uineen uudemman Nokian tuhouduttua korjaamattomaksi, ja huomasin, että joku oli soittanut päivän aikana 22 kertaa ja jättänyt useita äänisanomia. Se joku oli poikani, joka halusi tietää koska laskeudun Helsinkiin ja olenko mahdollisesti vuokrannut auton Suomessa olon ajaksi (olin kyllä, ja sain Hertziltä käyttööni mukiinmenevän mukavan Nissan Noten, jonka perälle iso matkalaukkuni mahtui kuin olisi sitä varten suunniteltu).

Soitot ja kyselyt johtuvat Hanhensulkien geeneistä. Nimittäin tässä suvussa miehet ovat verkkoaivoisia idiootteja (yours truly mukaan luettuna), jotka lopettavat arkiasioiden muistamisen (historian vuosiluvut ja sen sellaiset tärkeät asiat tosin muistetaan erittäin hyvin) samalla tulenpalavalla sekunnilla, kun pappi on Hanhensulkien miesten suunnattomaksi onneksi sanonut aamenensa. Valitulla aviosiipalla on sitten aina norsun muisti, vaikka ovat muuten aivan suloisia sekä ulkonäöltään että luonteeltaan, ja siihen muistiin voi tallentaa omia asioitaan tarpeen mukaan, jos muistaa sen tehdä.

Usein tällaista vaikeaa asiaa ei tahdo muistaa, ja syntyvä keskustelu kulkee jotenkin näin:

”Kulta, milloin se Appi Hanhensulka tulleekaan Suomeen??
”No, en mä nyt oikein muista.”
”No, soitapa sille!”
”Mikäs sen kannettavan numero onkaan? Kun– ”
”32-477-3……, (senkin idiootti)!” (noita viimeisiä sanoja ei usein tarvitse edes sanoa ääneen, eikä niitä sanotakaan, niiden voi kuitenkin olettaa aina olevan mukana)
...
”Voi v…., se ei vastaa taaskaan puhelimeensa. Ei oo vissiin muistanu kääntää päälle!”
”No, olisko se tulossa jo tännään, vae vasta huomenissa?!” (lisääntyvä savonmurre osoittaa tarkkaavaiselle kuulijalle, että jännite on kasvanut uhkaavalla tavalla, tätä eivät Hanhensulat kuitenkaan koskaan huomaa, kun eivät ole tarkkaavaisia kuulijoita)
”Joo, tänään…vai olisko se vasta huomenna?!?”
”(senkin idiootti), soitapa uuvvestaan!”
”Jne…”

Illalla mentiin sitten saunaan. Miniä P. meni nukkumaan jo 11 paikkeilla. Saunassa keskustelua jatkui puoli kolmeen saakka, ja välillä istuttiin ihanassa kesäyössä terassin tuoleilla ja polteltiin maukkaita pikkusikaareita, maisteltiin lonkeroita ja sandelseja ja löydettiin aivan oivallisia ratkaisuja moniin hyvin monimutkaisiin, koko maailmaa koskeviin ongelmiin.

Elo oli muutenkin oikein auvoista leppeässä suomalaisessa suviyössä.

Ilmailuohjelma Euronews'illa

Harvinaista herkkua, ilmailuohjelma, näytettiin pari päivää sitten saksalais-ranskalaisella Euronews-uutiskanavalla. Se on tehty yhteistoiminnassa EUROCONTROL'in kanssa.

Video on noin 15 minuuttia kestoltaan ja antaa aika hyvän kuvan siitä, miten lentoliikennevirtojen ennakko-ohjailu Euroopassa toimii. Lennonjohtotoiminnasta ei videon avulla saa juuri mitään järkevää käsitystä, mutta se on silti katsomisen arvoinen. Hae jotakin hyvää juotavaa, klikkaa ylläolevaa kuvaa ja ala nauttia.

Video on englanninkielinen, jos halua muuttaa kieltä on mentävä Euronews'in omalle saitille sitä vaihtamaan.

Miehittämättömiä lentolaitteita

Kuva: Boeing on valmistanut miehittämättömän helikopterin, jonka ensimmäinen lento suoritettiin tämän kuun alussa Amerikoissa

Otsikolla ei tarkoiteta UFOja, vaikka siltä näyttäisikin, vaan siviili- ja sotilaslentokoneita ja helikoptereita, joita voidaan lentää muun ilmaliikenteen seassa ilman ohjaamomiehistöjä.

Tällä hetkellä tällaiset lentolaitteet ovat vain viranomaisten (kuten sotilaiden, poliisien ja rajojenvartijoiden) käytössä, mutta rohkeat lentokoneenvalmistajat suunnittelevat jo rahdin ja jopa ihmisten kuljettamiseen soveltuvia maassiivisen kokoisia ilma-aluksia.

Nykyiset matkustaja- ja rahtikoneet ovat jo nyt käytännössä automaattisesti lentäviä, ohjaajat on kuitenkin vielä pakko pitää mukana turvallisuussyistä (back-up system, you know), mutta tulevaisuuden entistä varmemmilla ja varmistetummilla tietokoneilla ohjaajista voidaan päästä kokonaan eroon.

Julkisuudessa ei ole esitetty selkeää syytä sille, miksi siviililentokoneissa näin pitäisi edes tehdä, ohjaajat ovat loppujen lopuksi melko halpa ja hyvä back-up-systeemi, joista matkustajatkin - ainakin naispuoliset ja ehkä parin prosentin verran miehenpuolistakin - näyttävät erityisesti tykkäävän.

Tosin suurin (ja aina kuolettava) yksittäinen syy lento-onnettomuuksiin on ns. kontrolloitu lento maahan (controller flight into terrain), eli ohjaaja posottelee koneensa suoraan päin mäkiä. Nissä onnettomuuksissa, joita tapahtuu harvoin, koska nykyaikaisille matkustajakoneille ei onnettomuuksia yleensäkään tapahdu juuri yhtään, lähes poikkeuksetta on syllinen ohjausratin ja pilotin selkänojan välissä, eli siis koneen ohjaaja. Näistä onnettomuuksista päästään helposti eroon paremmalla automaatiolla ja silti pilotti voidaan - täysin turvallisesti - pitää ohjaamossa ihailemassa matkustajien puolesta edessä avautuvia maisemia. Ja hänelle saattaa olla joissakin harvoissa tilanteissa jopa käyttöäkin koneen ohjaamiseksi.

Turvallisuuskysymykset on tietysti ratkaistava ennen miehittämättömien lentokoneiden käyttöönottoa siviilitarkoituksiin.

Sillä alalla onkin vielä jonkinverran tehtävänä. Esimerkiksi eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla matkustajalentokoneilla on äärettömän pieni "onnettomuusalttius", luokkaa 0.06 onnettomuutta jokaista miljoonaa lentotuntia kohti (ja vain pienessä osassa näistä menetetään ihmishenkiä, suurimmassa osassa ainoa loukkaantunut on pilotin ylisuuri ego). Sen sijaan nykyisillä miehittämättömillä lentokoneilla tapahtuu keskimäärin 1600 onnettomuutta miljoonalla lentotunnilla. Melkomoinen ero! Joten eipä vielä pidätetä hengitystä miehittämättömien matkustajajumbojen puolesta.


Daidaloksen lennossa kerrotaan tänään hieman lisää miehittämättömistä lentolaitteista.

Alla on videolinkki (Windows Mediaplayer) Northrop Grumman-lentokonetehtaan miehittämättömän ilma-aluksen ensilennosta, klikkaa kuvaa, jos haluat katsella (linkki aukaisee videotiedoston suoraan Mediaplayerille). Muita Grummanin videoita ja kuvia voi katsella täällä.

Ilmailukoulutusta Rovaniemellä

Tänä aamuna sekä Rovaniemen kaupunki että Tartu Aviation College ilmoittivat kansainvälisen lennonjohtajien koulutuksen aloittamisesta Rovaniemellä. Daidaloksen lento on tietysti ainavalppaana ja kirjoittaa siitä myös tänään.

Ilmailujuttua

Kun en muuta ehdi tähän hätään sanoa, niin mainostan sen verran, että Daidaloksen lennossa kirjoitetaan tänään siitä, että Google Earth'illa ja Google Map'illa voi nähdä satelliittien ottamia kuvia lentävistä lentokoneista ja annetaan pari esimerkkiäkin. Ja eilen illalla on kirjoitettu lyhyt juttu Kamerunissa toissapäivänä sattuneesta Kenya Airways'in lento-onnettomuudesta.

Venäjä juhlii kosmonauttejaan

Kuva: Gagarinin avaruusaluksen reitti maapallon ympäri

Tänään on Venäjän kosmonauttien juhlapäivä, päivä on myös Juri Gagarin’in suorittaman ensimmäisen miehitetyn avaruuslennon vuosipäivänä (12.4.1961).

Yliluutnantti (ylennettiin lennon aikana majuriksi ja nimettiin Neuvostoliiton sankariksi) Juri Gagarin lensi Vostok-1 –avaruusaluksella yhden kierroksen maapallon ympäri. Lento kesti yhteensä 68 minuuttia.

Lennon loppuvaiheessa (noin 7 kilometrin korkeudessa) Gagarin poistui Vostokistaan heittoistuimella ja laskeutui erillisellä laskuvarjolla maahan lähellä Uzmorijen kylää Saratovin alueella lähellä suomalaisten entisiä asuinsijoja Volgan mutkassa. Venäläiset eivät siinä vaiheessa olleet varmoja Vostokin kestävyydestä, eivätkä halunneet menettää aivan ehjää kosmonauttiaan. Huhujen mukaan he olivat jo menettäneet ainakin yhden kosmonautin, nimeltään Ivan Ivanovits, siinä vaiheessa, mutta näille huhuille ei ole olemassa mitään todistusaineistoa, joten jääkööt huhuiksi.

Huhuja lietsomassa saattaa olla se, että ennen Gagarinin lentoa neukut lähettivät Baikonurin kosmodromilta kokeilumielessä avaruuteen miehenkokoisen pelokkaannäköisen nuken, jonka rintaa oli kiinnitetty nimilappu Ivan Ivanovits. Myös nukke pääsi takaisin maan kamaralle ja kannettiin paareilla pois laskeutumispaikalta.

Arvoisa Lukija muistanee, että amerikkalaiset kokeilivat aluksiaan nukkien sijasta simpansseilla, jotka osoittautuivat ihmisen veroisiksi avaruuskulkijoiksi, mutta huolimatta halpuudestaan, korvattiin kuitenkin amerikkalaisilla ihmisastronauteilla, joista ensimmäisenä lensi taivaalle Alan Shepard 5.5.1961 avaruusaluksellaan nimeltä Freedom 7. Shepard kävi myöhemmin jopa kuussa, tammikuussa 1971, lennolla Apollo 14.

Gagarin puolestaan kuoli 27 maaliskuuta 1968 lento-onnettomuudessa lennonopettajansa, Vladimir Serugin’in, kanssa lähellä Moskovaa.

Kuva: neukkujen 12 kopekan postimerkki, joka juhlii avaruusajan Neuvostoliiton sankareita

Onnettomuus synnytti huhumyllyn, joka jatkuu vieläkin. Huhuista uskottavin on se, että Gagarin ja Serugin olivat molemmat päissään ja silloinhan ei mies ole parhaimmillaan (tosin Suomen ilmavoimissa sanotaan, että ”majurina mies ei ole parhaimmillaan”, mutta en ole varma pätikö tämä myös Puna-ilmavoimien majureihin). Joka tapauksessa lentosankareiden kone, MiG-15, meni mäkeen nokka edellä ja jätti jälkeensä suuren kuopan lisäksi mahdollisuuden Radio Jerevanin tapaiseen näykkimiseen.

Muiden huhujen mukaan:

Serugin tappoi molemmat, koska oli kateellinen Gagarinin suunnattomasta suosiosta. Molemmat pelastuivat heittoistuimilla ja Gagarin lavasti oman katoamisensa, hankki plastiikkakirurgeilta uuden naamataulun ja elää, ehkä samassa paikassa kuin Elvis, onnellisena elämäänsä loppuun saakka. Arvellaan myös, että ulkoavaruuden oliot kaappasivat Gagarinin. Tai että, Gagarin selvisi onnettomuudesta hengissä ja kuoli vasta 1990 jossakin moskovalaisessa mielenterveysinstituutiossa, joita herraparatkoon onkin Venäjänmaalla ollut riittävästi kautta aikain. Myös silloista Neuvostoliiton johtajaa, Leonid Brezhnev ’iä on asiassa syytetty: hänen väitetään olleen kateellinen Gagarinin maineesta ja kiukuissaan tämän huolettomista, vodkanvoitelemista elämäntavoista, ja järjestäneen onnettomuuden näistä syystä.

Vuoden 1968 onnettomuuden tutkinnassa mukana ollut insinööri Igor Kuznetsov on yrittänyt saada Kremliä aloittamaan uuden onnettomuudentutkinnan. Igorin mukaan koneen paineistuksessa oli vika, jonka vuoksi kone meni mäkeen. Igor haluaa uudella tutkimuksella puhdistaa suuren Neuvostoliiton sankarin ja koko Äiti Neuvostoliiton maineen. Presidentti Vladimir Putin on kuitenkin estänyt tutkinnan aloittamisen.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että Putin jatkaa omalla hallinnollaan tsaarien ja Neuvostoliiton kommunistipuolueen kunniakkaita hirmuhallintoperinteitä ja ylläpitää hitaastipalavaa kansanmurhaa Tsetseniassa, niin tässä nimenomaisessa asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Muutama vuosikymmen sitten MiG-15:lle sattunut onnettomuus ei ole mikään erityinen ihme, erityisesti, kun ohjaimissa oli tunnetusti kovin viinaanmenevä mies.

Näin ollen Gagarinin kuolemassa ei ole mitään sen kummempaa ihmettelemistä.

Gagarinin kunniaksi on nimetty asteroidi (Gagarin 1771), mutta tästä ei pidä kovin paljoa innostua, nimittäin Beatle-rumpali Ringo Starikin on saanut nimensä jonkin asteroidin kylkeen.

Venäjä on tällä hetkellä avaruusmatkailun johtava maa. Tilanne jatkuu samanlaisena kunnes amerikkalaiset saavat avaruussukkulansa korvattua jollakin luotettavammalla kuljetuslaitteella. Tämä tapahtunee vasta vuoden 2012 jälkeen tai niillä main. Kansanvälisen avaruusasema ISS:n miehistöjen ja tavan kuljetus hoidetaan lähes yksinomaan venäläisellä kalustolla. Tosin avaruussukkulaa käytetään silloin tällöin, ja kovin pelokkaasti, painavamman kaman, kuten ISS:n uusien modulien, kuljettamiseen.

Ensi lauantaina (14.4.2007) ammutaan Venäjän suurimmalta kosmodromilta Baikonurissa (Tjuratam, Kazakstanissa) ilmaan (lento Soyuz TMA-10) miehistö, jonka turistijäsenenä on unkarilaissyntyinen miljardööri Charles Simonyi, joka on viides avaruusturisti. Aikaisemmat olivat amerikkalaiset Dennis Tito (2001) ja Greg Olsen (2005), eteläafrikkalainen Mark Shuttleworth (2002) ja amerikaniranilainen naisturisti Anousheh Ansari (2006).

Simonyi on entinen Microsoftin työntekijä (mm. Wordin ja Excelin pääarkkitehti, toivotaan silti hänen turvallista paluutaan takaisin maanpinnalle:), joka on sittemmin perustanut oman firman nimeltä International Software Corp. 58-vuotias Simonyi muutti Unkarista Amerikkaan 20-vuotiaana opiskelijana ja on nykyisin USA:n kansalainen.

Muuten vielä sen verran noista Venäjän rakettien laukaisuasemista, että Vienan meren etelärannalla, Plesetskissä, on kosmodromi, jolta ammutut raketit aiheuttavat Suomessa eniten ns. UFO-havaintoja (Venus-planeetan lisäksi tietysti, monille meistä näyttää olevan lähes mahdotonta uskoa, että taivaalla on jopa hyvin kirkkaita taivaankappaleita). Sieltä lähtevät raketit suuntaavat usein Kuolan niemimaan ja pohjoisnavan ylittävälle radalle (vakoilu- ja sääsatelliitit ammutaan sinne päin, että saataisiin helposti pohjois-eteläsuuntaisille molemmat navat ylittäville radoilleen). Suomessa raketit näkyvät komeasti ja viranomaiset saavat aina näihin liittyviä UFO-ilmoituksia.

Plesetsk oli aikaisemmin maailman vilkkain avaruusasema ja sillä on edessään vielä suurempi tulevaisuus.

Kazakstanin epävarman poliittisen tilanteen vuoksi Baikonur aiotaan sulkea sen jälkeen, kun nykyisin käytetyt Proton-raketit siirretään eläkkeelle. Venäläisten pääasemaksi tulee silloin Plesetsk, joten UFO-havaintojen määrä Suomessa ei ainakaan vähene. Tosin monet raketit tultaneen ampumaan itäisille nousuradoille niiden vaatimien avaruustrajektorien vuoksi.

Lentoliikenteen öljystä ja Bill Gates'ista

Kuva: EUROCONTROL Press Release


Daidalos on herännyt talviunestaan ja postaa tänä päivänä euroopplaisen lentoliikenteen tilastoista.

Lentoliikenne kasvaa rajusti, kuten oheisesta grafiikasta voi nähdä. Niille, jotka ovat huolestuneita ilman ylenmääräisestä lämpenemisestä, tämä ei tietysti ole hyvä uutinen. Toisaalta se osoittaa, että yhä suurempi osa ihmisistä pääsee nauttimaan tämänkin teknologisen kehityksen hedelmistä.

Lentoliikenteen osuus kasvihuonekaasuista on noin 1 %:n luokkaa, eli liikennettä rajoittamalla ei suuriin päästösäästöihin ole mahdollista päästä.

Lisäksi liikennerajoitukset, jos ja kun niitä lopulta saadaan aikaan, tulevat koskemaan pahiten niitä, joilla on vähiten varaa lentää ja jotka yleensä lentävät vain sukuloidessaan tai lomaillessaan. Lomamatkat tehdään vieläkin pääosin etelän aurinkoon, jonne - sanotaan nyt vaikka tällaisesta saarivaltakunnasta kuin Suomi - ei millään muilla liikennevälineillä ole mahdollista mennä.

Lentoliikenteessä öljyä on nykyisellä tekniikan tasolla mahdoton korvata millään muulla polttoaineella.

Joten tulevaisuudessa, kun arabien öljy on loppunut tai loppumaisillaan, öljyn poltto lentokoneissa jatkuu vielä pitkään sen jälkeen, kun kaikki nyt öljyllä talojaan lämmittävät ekotaistelijat ovat siirtyneet muihin lämmitysmenetelmiin. Vahinko, että aikaisemmin yleiset kakluunit (vai pitäisikö se olla kakluuna? tai jotain) poistettiin taloista kehityksen aallonharjalla alkaen 50-luvulta.

Kehityksen nimissä silloiset (ja nykyisetkin) poliitikot lisäksi tuhosivat suurimman osan kaupunkien viehättävistä keskuksista ja antoivat tyhjennetyt tontit gryndereille rahastusmasiinoiksi, mutta mitäpä noista menneistä.

Muuten eilen kuulin mukavasti mieltälämmittävän uutisen BBC:ltä. Nimittäin maailman rikkaimman henkilön, Bill Gates'in, omaisuus on suurinpiirtein yhtä suuri kuin Amerikan vähiten ansaitsevan 30 prosentin yhteenlaskettu omaisuus. (On tietysti, reiluuden nimissä, muistettava myös Gates Foundation'in avustustoiminta erityisesti lapsikuolleisuuden, afrikkalaisen AIDS'in, lääkkeitä vastustavan tuberkuloosin ja malarian poistamiseksi.)

Hurraa vapaus, ahneus ja vapaa kauppa, ynnä globalisaatio. Kummallehan huolestuneet aktivistit muuten pystyisivät edes jotakin tekemään: lämpenevälle ilmastolle vai globalisoituvalle riistolle. Kannattaisi ehkä ajatella aktivismin parasta suuntaa.

- allekirjoitti nimimerkki: Sleepless in Hypocrisy

Tuulien sylissä, tähtien seassa

Kuva European Space Agency: GALILEO -navigaatiosatelliittien järjestelmä

Suomessa käynneillä on aina omat suuret ilonsa, niin kuin nyt lastenkutsutkin. Ja heti puhkesi runosuoni sykkimään. Kirjoitin edellisessä lastussa olevan Lastenkutsut-runon matkalla Euroopan halki pilvettömällä mutta kovin kuoppaisella taivaalla. Lento suuntautui pohjoisen pallonpuoliskon tuulien nk. polaarinen suihkuvirtauksen (Polar Jet Stream) putken sisällä.

Normaalisti polaarinen suihkuvirtaus esiintyy noin 300 kilometrin levyisenä ja kolmen kilometrin paksuisena putkena 10 kilometrin korkeuden molemmin puolin jossakin 55. ja 65. pohjoisen leveyspiirin välisellä alueella.

Lentoyönä putki oli tavallista etelämpänä ja mutkitteli niin, että Helsingistä Brysseliin joutui lentämään reittilentokorkeudella sen sisällä välillä putken reunaa hipoen. Koska suihkuvirtaus puhaltaa aina lännestä itään, oli Brysseliin mennessä kova vastatuuli. Lentonopeus (maanopeus) näytti ajoittain vain 630 kilometriä tunnissa, kun tyynessä ilmamassassa lennetään airbussilla siinä 850 kmt:n nopeuksilla. (Nämä suihkuvirtauskartat kuvaavat tilannetta 300 hehtopascalin (tai millibaarin, miten vain) eli noin 9700 metrin korkeudella keskimääräisestä merenpinnasta laskettuna.)

Suihkuvirtauksen reuna-alueilla esiintyy yleensä aina voimakasta turbulenssia, joka keinuttelee konetta nukuttavan mukavasti, vaikka viinin pysyminen lasissa vaikeutuukin kohtuuttomalla tavalla (tosin suuhunhan se on tarkoitettu eikä lasissa pidettäväksi).

Alla kimaltelevien kaupunkien valot näyttivät oikean tien Airbussillemme. Niiden avulla olisi ollut helppoa suunnistaa perille saakka, vaikka voi olla, että Finnairin pilotit käyttivät satelliitteja suunnistukseensa.

Nykyisin ilmailun käyttämä amerikkalaisten satelliittien verkosto, nimeltään Global Positioning System (GPS), kattaa hyvin koko Euroopan alueen ja satelliittien avulla suunnistaminen on tarkempaa kuin käyttämällä maassa olevia melko epätarkkoja suunnistuslaitteita.

Eurooppalaiset ovat parhaillaan rakentamassa omaa, amerikkalaisten GPS:n ja venäläisten sitä vastaavan GLONASS-järjestelmän kanssa kilpailevaa suunnistussatelliittien verkostoa, jonka nimi on GALILEO.

Amerikkalaiset ovat eurooppalaisten GALILEO:sta raivoissaan lähinnä kahdesta syystä johtuen.

Ensinnäkin GALILEO kilpailee GPS:n kanssa kaupallisten sovellusten tarjonnassa. Ja toisaalta amerikkalaiset eivät luota siihen, että Eurooppa estäisi satelliittiensa käytön vihamielisiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Amerikkalainen GPS on sotilaiden hallitsema järjestelmä (niin kuin venäläisten GLONASS:kin), jonka tarkkuutta muille käyttäjille muutetaan huonommaksi poliittisen tilanteen ja militaristien epäluulojen heilahdusten mukaan. GALILEO puolestaan on poliittisessa eli siviilien hallinnassa ja suunniteltu nimenomaan siviilitarpeita ajatellen.

Satelliittinavigointi on tietysti halpa ja tarkka täsmäohjusten apuneuvo.

Sen avulla ohjuksen saa helposti osumaan kymmenien metrien tarkkuudella oikeaan maaliin. Venäläiset ja kiinalaiset ohjukset ovat tällä hetkellä ainoat Amerikkaa uhkaavat järjestelmät. Mutta Pohjois-Korea ja erityisesti Iran ovat kehittäneet omia aseitaan niin, että ne hermostuttavat amerikkalaisia militaristeja jopa enemmän kuin kuitenkin kohtuullisen sivistyneet ja kultivoidut venäläiset ja kiinalaiset.

Siis sieltä Finnairin lennon ikkunapaikalta, koneen oikealta puolelta, 37,000 jalan eli noin 11,200 metrin korkeudelta, näkyi kaukana maassa kaupunkihelmien ketju. Turku, Naantali, Tukholma, Norrköping, Göteborg, Amsterdam, Rotterdam, Antwerpen ja lopulta Belgian valomeri, joka kattaa mattona lähes koko maan.

Alankomaiden ja Belgian alueet ovat kirkkaimpia valosaastuttajia koko maailmassa.

Suurimpien kaupunkien taivaalla, Helsinki mukaan luettuna, ei nykyisin voi liian valon vuoksi nähdä hyvissäkään olosuhteissa kuin alle 200 tähteä. Etelä- ja Lounais-Suomen maaseudulla näkyy sentään 400-700 tähteä, ja Keski-Suomessa 700-1000. Kainuun ja Lapin maaseudulla näkyy vielä 1300-1900 tähteä, tarkemmilla silmillä ehkä vähän enemmänkin (katso myös Maps of the number of visible stars). Koko taivaankannella on optimaalisissa olosuhteissa paljaan silmän ihailtavana 3000-4000 tähteä.

Eli tähtien määrä ei ole miljoonia niin kuin ”kansanviisaudella” joskus kuulee sanottavan ja pienemmälläkin rantahietikolla on paljon enemmän hiekanjyväsiä, jos niitä viitsii ryhtyä laskeskelemaan.

Lento-onnettomuus Stordissa

Daidaloksen lennossa on lyhyt juttu ja joitakin taustatietoja Stord'issa Norjassa tänä aamuna tapahtuneesta, färsaarelaisen Atlantic Airwaysin BAe-146 matkustajakoneen lento-onnettomuudesta.

CIA:n extraordinary rendition -lennot

Daidaloksen lennossa käsitellään tänään varsin ilmailunörttimäisesti CIA:n kohuttuja lentoja pitkin ja poikin Euroopan ilmatilaa. Otsikko on Air America, sen perilliset ja CIA:n lennot Euroopassa.

Pietarilaiskoneen onnettomuus Ukrainassa

Viime yönä Ukrainassa lähellä Donetskin kaupunkia tapahtuneesta pietarilaisen Pulkovo lentoyhtiön matkustajakoneen onnettomuudesta on postaus Daidaloksen lento -blogissa. Onettomuudessa on tiettävästi kuollut yksi suomalainen lentomatkustaja.

Juhannusmuisto: Onnellisten päivä

Juuri ennen auringonlaskua näin tuossa terassin viereisessä lehmuksen sukuisessa puussa, jonka nimeä en valitettavasti tiedä, harakkaparin hellissä perheenperustamispuuhissa puun ylimmällä oksalla, josta on hyvät näköalat Schumanin rautatieaseman yli kohti Euroopan parlamentin isoa lasipalatsia.

Ja se tietysti toi mieleen onnellisuuden, jota tänä yönä varmasti monet pääsevät Suomen suloisessa suvessa nauttimaan kokkojen roihutessa ja auringon vetelehtiessä hyvin lähellä taivaanrantaa jossakin luoteen ja koillisen välillä. Yöttömässä yössä.

Yksi juhannusyö, kauan sitten.

Lentokelpoinen valoisuus jatkui yön yli ja lennätin sen vanhetessa aina enemmän ja enemmän ”onnellisia” asiakkaita näköalalennoilla nelipaikkaisella Cessna 177-koneella Räyskälän lentokentältä, jonka kiitotiellä ei ole laskeutumisvaloja. Mutta se ei haitannut. Hämärältä kiitotieltä astuttiin kevyesti ylös ja sisään valoisan kesäyön taivaaseen. Lennätettävätkin olivat vaiti, lähes hartaita niin kuin taivaassa kuuluukin olla. Alla Pernun nummia, metsää, peilijärvien pintoja ja vaaleana erottuvia peltoja. Kokkoja näkyi vielä siellä täällä järvien ja lampien rannoilla, vaikka Räyskälän huikean korkea kokko keskellä kenttää oli jo roihunnut ja sammutettu aikoja sitten ja pakanapiirien tanssijat hävinneet mikä minnekin. Joissakin paikoissa kevyttä usvaa oli madellut veden päältä pelloille ohueksi, vaaleaksi hunnuksi. Lentäjät sanovat toisilleen, että ilma on kuin linnunmaitoa, kun on kaunista ja tyyntä, koneessa ei tunnu värähdystäkään ja laskeutumiset ovat helppoja ja keveillä sormenpäillä, tai vain ajatuksin ohjailtuja – kuin hipaisusuudelmat kiitotien asfaltille.

Viimeiset lennot lensin joskus kahden maissa aamulla, kun aurinko oli jo melkein takaisin taivaalla. Silloin viimeiset väsyneet asiakkaat olivat jo niin ”onnellisia”, että heitä ei enää herennyt ottaa kaksirattiseen koneeseen lennätettäväksi. Viimeisetkin asiakkaat ja avustaja, yksi Penni, painuivat koteihinsa tai telttoihinsa hiljaisesta lemmestä vielä kuhisevassa juhannusjuhlien telttakylässä, muutaman nuotion hehkussa istuttiin vielä tuijottamassa hiljaiseen tuleen. Shamaanien ja noitien yksinjurottavaa kansaa, kirkas pullo jalan vieressä pehmeässä, neulaisessa maassa.

Hiljainen jurahdus: ”Hyvää juhannusta, Hanhensulka. Meneppä vielä saunaan!” Heilautus takaisin ja nuotioontuijottaja jatkoi mitä oli ajatellut aikaisemmin.

Räyskälän pikkusauna oli jonkun myöhäisen saunojan jäljiltä lämpimänä. Ähisin tuimat löylyt, puukiulusta vettä kuumille kiville, kävin uimassa ja seisoin hetken aikaa laiturin päässä kuuntelemassa ja katselemassa kuikkapariskunnan yöllisiä puuhailuja vastarannalla. Muuten luonto vain tuoksui ja rötkötti hämäränvihreänä pienen järven ympärillä.

Englantilainen tutkija Cliff Arnall Cardiff’in yliopistosta on laskenut, että tänä vuonna 23.6. oli onnellisin päivä. Hänellä on siihen oikein matemaattinen kaava, tekijöinä: liikunta, luonto, sosiaaliset suhteet, myönteiset muistot lapsuuden kesistä, lämpötila ja odotettu loma tai muu vapaa-aika.

Tutkija Arnall sanoo eilisessä The Independent -lehdessä:

Onnellisuus liittyy moniin asioihin elämässä ja voi laueta monista erilaisista liipaisuista. Ehkä aurinkoisesta päivästä, ehkä lapsuusmuistoista. Halusin kaavani todistavan, että onnellisuuden avain voi olla niin yksinkertainen...

Tämä oli minun yksinkertainen onnenmuistoni avaimineen kaukaisesta juhannuksesta.

Hyvää juhannusta kaikille Arvoisille Lukijoille.

PS. Avustaja Penni sai lentolupakirjan ja kuoli pari vuotta myöhemmin taitolentokeikallaan jonkun maatalousnäyttelyn parkkipaikalle Satakunnassa. Nuotion jurottaja hukkui muutama vuosi myöhemmin auratessaan talvikiitotietä traktorilla tutulle järvenjäälle.

Pätkä Lokki Joonatanista (Richard Bach, suom. Kaija Kauppi, Gummerus, 1973, s. 47):

Joonatan loi viimeisen viipyvän katseen halki taivaan, halki tuon loistavan hopeamaan, missä se oli oppinut paljon.
- Olen valmis, se sanoi.
Ja Lokki Joonatan Livingston nousi ylemmäksi kahden tähtikirkkaan lokin seurassa, kunnes se katosi sysimustalle taivaalle.

Piinapenkissä taas!

Virtuaaliystävä Karpalolta kiehui kiukku yli laitojen ja hän haastoi minut meemiin, jossa on mieltäkiehtovia kysymyksiä, joten niihin täytyy tietysti vastata. Päivittäisen (heh, heh) palstan pito vaatii inspiraatiota hien lisäksi ja tämä tietysti inspiroi kovasti kalkkeutuneita aivoja.

1. Missä on parhaat maisemat ilmasta katsottuna?

Ah, niitä on nähty lentovuosien aikana niin paljon, että on vaikea valita.

Ensimmäiseksi täytyy mainita Mikkelin, Savonlinnan ja Heinäveden seudut Etelä-Savossa. Ensimmäiset matkalentoharjoitukset joskus ilmailun neoliittisellä kaudella jouduin suuntaamaan ilkeän mutta hyvän lennonopettajani P. Kojon käskystä sille alueelle. Alla oli miljoonia toinen toistaan paremmin samannäköisiä järviä, lampia ja lätäköitä, joista ei koneen lentämisen ohella tahtonut saada mitään tolkkua. Ensimmäisen kerran elämässäni todella tajusin mitä tarkoittaa, kun puhutaan tuhansien järvien maasta. Ne järvimaisemat tulivat seuraavan kesän aikana entistä paremmin tutuiksi, kun jouduin lentämään Saab Safirilla mastojen korkeusmittauksia ilmailukarttoja varten heinäkuisessa, pirun turbulenttisessa lentosäässä - ja yleensä krapulaisena. Mutta nuorena ei vaivat ole minkään esteenä.

Kuva: Nattaset kairan takana horisontissa Veikko Vasaman näkeminä

Vuosia myöhemmin vein tuttua, silloista Hymy-lehden toimittajaa Risto Riihosta Ivalon kentälle haastattelemaan yhtä inarilaista riistapoliisia, joka oli Hymy-lehteen sopivan eksentrinen (näinhän sanotaan, kun ei haluta käyttää sanaa ”hullu”, joka suomenkielessä on jotenkin hämärästi myönteinen sana, mehän rakastamme kylähullujamme täysin rinnoin) ja joka oli käräyttänyt jonkun ministerin tai muun kepulaispoliitikon kalastelusta ilman asiaankuuluvia lupia. Joka tapauksessa, oli huikean aurinkoinen, aikainen syyspäivä ja Lapin ruska riehui parhaimmillaan. Edellisyönä oli satanut hyvin ohut lumikerros.

Lensimme Cessna 310:lla hyvin matalalla Sompiojärven yli ja Nattasten nännien välistä. Lapin lempeä maisemat levisivät alla kuin suomalainen sielu – tasaisena väriaariana, jossa näkyi siellä täällä laakeasti nousevia nyppylöitä, joiden nimi päättyy yleensä sanaan –pää. Edessä Laanilan vieressä olivat Kiilopää, Iisakkipää ja Kaunispää ja Kopsujärven takana itärajan suunnalla häämöttivät Luirojoen yläjuoksun Tuiskupäät, Lukkapää ja Ukselmapää. Eihän näitä lappalaisnimiä suomalainen kolonialisti edes osaa suomentaa saatikka sitten ymmärtää.

Minulla on kuvakin siitä (ei tuo yläpuolella oleva, joka on siis Veikko Vasaman omaisuutta) alle sadan metrin lentokorkeudella otettuna, kun lähestytään Nattasia. Joten joskus, kun tulee vanhemmaksi ja muisti alkaa mennä, voi vielä katsella ja ihmetellä, että mikähän tuokin kuva mahtaa olla. On tavallaan hyvä, että muisti huononee vanhempana, näin voi lapsenlapsille kertoa toisenlaisesta - ja tietysti paljon mielenkiintoisemmasta - elämästä.

Ja jos pilvet hyväksytään maisemaksi, niin samalla Cessna 310:lla (joka muutama vuosi sitten räjäytettiin kai venäläisen mafian toimesta dynamiitilla kappaleiksi Malmin lentoasemalla yhtenä lumisena yönä) tehty lento Utista Tampereelle, takapenkeillä neljä örinäkännissä ollutta autokauppiasta, voitaisiin myös ottaa maisema-esimerkiksi. Utissa oli pilvikorkeus 60 metriä, puuskainen tuuli ja kova räntäsade. Pilven ylärajan, 850 metrin yläpuolella oli taivaallisen rauhallista lennellä ja lentokorkeus oli 900 metriä (lentopinta 30, kuten ilmailukielessä sanotaan), juuri tasaisen pilvikerroksen yläpuolella. Täysikuun valaisemat unimaiseman pumpulipilvet raapivat koneen pohjaa. Meillä suomalaisilla shamaanien jälkeläisillä (vaikka Sedis kyllä sanoi, että shamaaneilla ei ole jälkeläisiä, mutta mitäpä elokuvatohtorit shamaaneista tietäisivät joten jätetään lausunto omaan arvoonsa), etsijöillä ja näkijöillä, on tietysti omakohtaisia kokemuksia unisielun lennosta juuri sellaisten maisemien yli, joten Arvoisa Lukija tietänee mitä tarkoitan.

Kuva: Barringer Meteorite Crater Arizona, USA

Ja onhan niitä pajon muitakin. Grönlannin jäävuoret, Alpit ja Himalajan huiput ensimmäisen kerran nähtynä, samoin punakeltaiset suolakentät Ngorongoron kraatteria Nairobista päin lähestyttäessä, tai Arizonalaisessa erämaassa oleva toinen kraatteri (Barringer Meteorite Crater), joka kertoo siitä, kuinka turvattomia me täällä maapallolla todella olemme, vaikka hoitaisimme ympäristöongelmat kuntoon, mikä ei sekään näytä niin varmalta.

2. Kummalla mieluummin, moottorilla vai ilman?

Ilman, moottori vain häiritsee omia ajatuksia ja lentämistä jyrinällään. Ja sitä paitsi se voi laueta milloin tahansa.

3. Mikä on suosikkisi niistä kirjoista joita haluaisit kirjoittaa?

Siitä lähtien, kun aloin lukea ja kirjoittaa tosissani, on mieli tehnyt kirjoittaa samoja kirjoja kuin Waltari kirjoitti. Sinuhesta pidän eniten, mutta erityisesti tekee mieli kirjoittaa Mikael Karvajalka/Hakim uudestaan ja vähemmälle huomiolle jäänyt Turms, kuolematon. Eikä se vielä ole liian myöhäistä.

Jostakin syystä sellainen poikakirjaklassikko kuin Jalmari Saulin Ketunlukon oravapojat on jäänyt mieleen toivekirjana. Haluan kirjoittaa myös sellaisen kirjan kunhan ehdin.

4. Tunnetko kotiseuturakkautta nykyisessä kotimaassasi?

En tunne. Belgia ei miltään osin ole herätellyt kotiseuturakkautta.

Bryssel on tietysti 15 vuoden jälkeen kotikaupunki, mutta eipä sitäkään kotiseutuna rakasta, onpahan vain läpeensä tuttu asuinpaikka, joka ei ansaitse olla Euroopan pääkaupunki muuten kuin sijaintinsa vuoksi. Täältä pääsee onneksi nopeasti vaikka junalla tai autolla Berliiniin, Pariisiin tai Lontooseen.

5. Mikä on positiivisuutesi salaisuus?

Vanhan kyynikon suupielet vääntyvät tästä alakuloiseen hymyyn. Hävettää jo etukäteen kirjoittaa tämä seuraava, mutta sanottavahan se on: rakastan elämää. Ja omalta osaltani vastustan eutanasian ajatusta intohimoisesti. Uskon nimittäin, että tämä on meidän ainutkertainen mahdollisuutemme tietoiseen olemassaoloon, ja se on käytettävä hyväksi niin kauan kuin mahdollista. Sen jälkeen seuraava tyhjyys houkuttelee erittäin vähän.

6. Vasen vai oikea?

Anita Konkan monta kuukautta sitten aloittama vasenkätisyyskeskustelu pani ajattelemaan tätä oikein tosissaan (ja kirjoitin siitä oikein lastun). Olenkin sen jälkeen yrittänyt tehdä mahdollisimman monia asioita vasemmalla kädellä - harjoitellut jopa kirjoittamista - ja toivon tulisesti oikean puolen aivoista kehittyvän vähintään vasemman puolen tasolle. .

Halut ovat siis oikean puoleiseen ajatteluun, joka tietysti tarkoittaa hämäriä ja epämuodikkaita vasemmistoliberaaleja ajatuksia ja epämääräisiä utopioita.

Syyskuun 11. 2001 ja sitä rataa

Ajattelin kirjoittaa tästä asiasta tänne, ja ehkä joskus kirjoitankin. Arvoisa Lukija muistanee, että Amerikassa on yksi kahjo, nimeltään Zacarias Moussaoui, parhaillaan syytettynä Syyskuun 11. 2001 terroritekojen suunnittelusta.

Mutta Daidaloksen lennossa näyttää olevan asiasta tekstiä otsikolla 9-11 Pennsylvaniassa, enkä keksi siihen lisättävää tähän hätään. Joten jääköön ajatukset Daidaloksen varaa. Olen tietysti täysin samaa mieltä, vaikka eipä siellä juuri mielipiteitä näytä esitettävän.

Kuva: Boeing 757-200 laskuasussa