7.1.2011

Huckleberry Finn, Alan Gribben ja talibanit

10 kommenttia

Huckleberry Finn, Alan Gribben and the Talibans.

Kuva on täältä.

Huckleberry Finn oli kai vielä minun ikäluokalleni tärkeä eskapistinen teksti, jonka avulla kului moni sateinen iltapäivä mukavasti aitan vintillä tai jossakin muussa piilopaikassa unelmoimassa lauttamatkoista pitkin suuria, hitaastivirtaavia jokia kuten esimerkiksi jämijärveläinen valtavirta, Jyllinjoki (olen kirjoittanut mm. tästä kirjasta joskus otsikolla Miehuuden kainalosauvat: poikakirjat). Luin tietysti tekstiä silloin suomeksi käännettynä, koska en englanninkielestä mitään vielä ymmärtänyt.

Syntymästään saakka Huckleberry Finn on ollut jonkinlainen kulttikirja, ja sitä voi kai jonkinmoisilla perusteilla sanoa Mark Twainin parhaaksi romaaniksi, sillä romaanihan kirja ilmiselvästi on, vaikka ainakin suomalaisena käännöksenä tulkittaan usein 'vain' poikakirjaksi.

Kirjan pääteema on Huckin kasvaminen ajattelemattomasta taparasismista neekeri-Jimin ymmärtämiseen ihmisenä.

Alkukielellä Mark Twain tietysti käyttää aikansa kielellisiä ilmaisuja. Intiaaneista hän käyttää teksteissään sanaa ’injun’, joka puhuttuna kuulostaa melkolailla samalta kuin jos se kirjoitettaisiin ’indian’. Mustista Twain käyttää sanaa ’nigger’, joka jo siinä ajassa lienee tulkittu vähättelevän rasistiseksi ilmaisuksi, vaikka ’kaikki’ sitä tietysti silloin käyttivät. ’Nigger’ esiintyy alkutekstissä 219 kertaa.

Ongelma historiattomalla tekstin arvioinnilla on, että kriitikon oman ajan arvot ja ennakkoluulot vaikuttavat tekstin – tai muun taideteoksen – arviointiin. Jos tekstiä muutetaan merkittävästi, sen merkitys tietysti muuttuu. Huckleberry Finnistä puhuttaessa ei puhella mistään toisarvoisesta teoksesta: on kyse romaanista, jolla on vankka sijansa amerikkalaisen 'kirjallisuuden kaanonissa’. Hemingwayn kerrotaan sanoneen kirjasta näin:
“All modern American literature comes from one book by Mark Twain called ‘Huckleberry Finn’.”

Eli jotenkin, että ”kaikki amerikkalainen kirjallisuus on lähtöisin yhdestä Mark Twainin kirjasta nimeltään ’Huckleberry Finn’”.

Vaikka tama ei pitäisikään täsmälleen paikkaansa, nimikään ei ole oikein, kirjan merkitys englanninkieliselle lukijakunnalle – ei, pitää sanoa lukijasukupolville – on täysin kiistaton.

Tekstiä on alabamalaisen kustantajan pyynnöstä sensuroinut ‘Twain-asiantuntija’ nimeltä Alan Gribben, Auburnin yliopiston englanninkielen ja filosofian opettaja. Sensuroijan perustelu ’nigger’-sanan poistamiseen on, että hän itse on ollut vaivaantunut opettaessaan tätä rasistista tekstiä oppilailleen. Tämänpäiväisissä haastatteluissa Gribben kieltää ajattelevansa Twainia tai tämän kirjoja rasistisiksi. Kielto ontuu. Jos teksti ei olisi Gribbenin mielestä rasistinen, sitä ei tietysti tarvitsisi sensuroida.

Mielestäni tämä Twainin tekstin tärvääminen on verrattavissa kristittyjen tuhoamiin antiikin taideteoksiin, joilta hakattiin sukuelimet ja kasvot pois uskonnollisen vimman vuoksi, neukkuajan historiallisten valokuvien väärennöksiin sen mukaan kuka kulloinkin oli vallassa Moskovassa, natsien kirjarovioihin ja Afganistanissa tapahtuneeseen Buddhan jättiläispatsaan tuhoamiseen talibanien toimesta. Kyseessä ei ole laadultaan erilainen vaan eriasteinen teko, ja siksi halveksittava.

Gribben on korvannut sensuroimansa ’nigger’-sanat, suomeksi ehkäpä 'nekru', sanalla ’slave’, orja. Tämä muuttaa kirjan sanoman toiseksi. ’Nigger’-sanalla on voimakas rasistinen merkitys, sekä omassa ajassaan että tietysti paljon merkittävämmin nykyajassa (Twainin ajassa se kuului yleiskieleen, nykyajan puhdistetussa kielenkäytössä ei).

Alkuteksti siis puhuu nimenomaan mustiin kohdistuvasta rasismista 19. vuosisadan amerikkalaisessa todellisuudessa ja mustien ihmisarvosta, eikä pelkästään ihmisten orjuuttamisesta, joka on muitakin kuin mustia koskettava asia. Kirjan lopussa Huck näyttää ymmärtävän mustien osaa paremmin kuin kirjan alussa ja teksti kuvaa siis Huckin kehittymistä ihmisenä.

Huckleberry Finniä on sensuroita Amerikassa ennenkin. Yksi syy lienee ollut se, että Jim on ollut parempi isähahmo Huckille kuin tämän oma, juoppo mutta valkoinen isä, joka lisäksi on saattanut olla suomalainen, mikä tässä lopussa vielä häpeillen tunnustettakoon.

Lisälukemista:

Guardian: New Huckleberry Finn edition censors 'n-word'

Los Angeles Times: The expurgated 'Huckleberry Finn'

Blog Beers with Demo: Airbrushing

4.1.2011

Parempi lause

2 kommenttia
Nythän on niin, että blogi on internetin sisällöntuotannon hopealankainen kultavärttinä. Jos haluaisi tutkia internettiläisten lajisielun syvyyttä, sen löytäisi parhaiten henkilökohtaisista bogeista. Ilman blogeja internet olisi vain pintavaahtoa, hetkellisiä sielunvärähdyksiä, triviaaleja uutisvälähdyksiä ja asiantuntijoiden tylyä asiatietoa.

Yritin elää monta kuunkiertoa pelkän Facebookin avulla, mutta eihän ajatus mahdu ulostulleena millään 420 merkin mittaiseen pakkopaitaan. Se tarvitsee ympärilleen tilaa kuljeskella, laajeta ja jopa supistua jos niikseen tulee, muuten saa aikaiseksi vain jonkinlaisen mölähdyksen, jonka kanssa ei viitsi, eikä onneksi tarvitse, kovin pitkiä aikoja elellä. Mölähdys hukkuu hetkessä uusien mölähdysten joukkoon, eikä sitä enää ole.

Blogi (lastu, aurinkolaiva) sen sijaa antaa aikaa niin Arvoisalle Lukijalleen kuin varsinkin kirjoittajalleen. Ehtii kaivella ajatuksiaan ja katsella lähdeteoksia. Blogihan on luovaa työtä, niin kuin oikeakin runo ja proosateksti: novelli, essee, pakina tai jopa kriitikon mustasappinen vuodatus. Kaikki sukulaisia keskenään, luovaa työtä, joistakin maksetaan, joistakin muista ei. Toisilla saattavat korvat olla kulttuurin suhteen, Nabokovin sanoin, 'pelkkiä ornamentteja' (oletettavasti tarkoitti ei-intellektejä taviksia), toisilla taas oikeille taajuuksille hienosäädettyjä instrumenttejä, kulttuuritutkia.

Joka tapauksessa nythän on niin, että tämä blogi tekohengitetään uuteen uskoonsa niin pian kuin vain suinkin keritään. Seuraava lastu on jo työn alla ja tällä viikolla pitäisi saada näytettävään kuntoon kunhan lauseet on viilattu kauniiksi. Tai ainakin 'paremmiksi' niin kuin Asko Martinheimo opastaa kirjassaan 'Parempi lause' (WSOY, 2000), tähän tapaan (s.11):
"...
Kerronnan yhtenäisyys, eheys ja johdonmukaisuus ovat tärkeämpiä kuin vastaavuus todellisuuden kanssa..."

Mutta odotuksensa ja mahdollisuuksiensa välillä ihmisellä on aina luomisen ikkuna, jonka avaamisessa saattaa olla voittamattomiakin esteitä. Tuostapa tuleekin mieleen se, mitä Kalle Holmberg sanoi suomalaisen näytelmän puolesta esseessään 'Todellisuus ja teatteriperinne' Kiila 30:ssä (Tammi, 1966), s.121:
"...
Tällä hetkellä odotan suurimmalla mielenkiinnolla Arvo Salon ja Marja-Leena Mikkolan lupullista tulemista suomalaiseen näytelmään. Molempien lupaukset ovat jo nyt ilmeiset. Odotan niin ikään Veijo Meren ja Eeva-Liisa Mannerin jatkoa..."

En tiedä vieläkö Holmberg odottaa suurella mielenkiinnolla. Ikkunoiden aukaiseminen on ilmeisen vaikeaa mestareillekin, puhumattakaan vaivaisesta blogikirjoittajasta, kirjojen lukijasta ja rakastajasta. Mutta parhaansahan on itse kunkin yritettävä. Jopa lauseidensa kaunistamisessa.