Koiria ja ajatusvirtaa

Kuva New York Times: Portrait of the Cartoonist as a Dog Owner by Joe Sacco.

Poika siellä jossakin Hämeenlinnan liepeillä vietti lämpimän hetken koiransa kanssa ja jakoi sen Facebookillaan. Itse en ole mikään suuri koirien ystävä, vaikka pitkän elämän aikana on monia koiria ollutkin ystävänä, monet jopa useimpia ihmisystäviä läheisempiä.

Pojan lämmin hetki muistutti mieleen pikku pätkän Shakespearen komediasta, joka on suomeksi jostakin syystä tunnettu nimellä Kaksi nuorta veronalaista kääntänyt mm. Paavo Cajander, alkukielellä The Two Gentlemen of Verona. Valitettavasti tekstiä ei ole pantu tarjolle Gutenbergille, joten en voi tarjota Cajanderin komeaa suomennusnäytettä. Mutta tämä koiratarina menee jotenkin näin pähkinänkuoressa (ja suorakielellä).

Klovni Launce 'omistaa' koiran nimeltä Crab. Erään kerran Crab kusaisee herrasmiehen eteishalliin ja joutuu rikoksestaan kiinni ja tuomitaan piiskattavaksi. Launce tunnustaa rikoksen koiraparkansa puolesta ja joutuu itse piiskatuksi, ja kyselee yksinpuhelussaan Crabiltä, uskoisiko tämä, että joku tekisi saman palvelijansa puolesta. Eikä ehkä tekisikään.

Tästä pääsee sujuvasti puhumaan kirjoituksen tyyleistä. Nimittäin nämä Shakespearen yksinpuhelut ovat ihan selvää ajatusvirtaa, useimmat eivät kai edes kohdistu muille kuin puhujalle itselleen tai tässä Launcen tapauksessa koiralle. Solipsismi ei ollut tuntematonta Shakespearenkaan aikana. Eikä ajatusvirtakirjoitus pullahtanut yht'äkkiä kirjallisuuteen sata vuotta sittten. Taisi Austenkin aikanaan tekstailla ajatusvirtaa. Saattavat solipsistit olla jopa enemmistönä kirjailijoiden joukossa.

Kohta kirjoitan lisää Nepalista ja saatan näyttää huonoja kuviani.

Hotellissa oveni ulkopuolella mellastaa juuri nyt intialainen 'herrasmies' juovuksissa kuin Ellun kana. Vaikka en tiedäkään kuinka juovuksissa Ellun kana oli, tai edes sitä, kuka oli Ellu.

Pilatus, Lady Macbeth ja muita ahkeria pesijöitä

Jokainen kristikunnan jäsen tietää varmasti jo alakouluikäisestä lähtien tarinan Pontius Pilatuksen symbolisesta käsien pesusta taivuttuaan, vastentahtoisesti, rähinöivien juutalaisten vaatimukseen ottaa Jeesus hengiltä ristiinnaulitsemalla Kolgatalla yhtenä synkkänä pitkänäperjantaina vajaa kaksituhatta vuotta sitten. Eikö muuten Kolgata olekin sopivan onomatopoeettisesti kolkolta kuulostava nimi teloituspaikalle?

Suomenkielessäkin sanotaan helposti, että ”minä pesen tästä käteni” kun ei pidetä jostakin, oletettavasti sanojalleen epämiellyttävästä asiasta. Niin sanotaan monissa muissakin kielissä.

Pesemisellä ja pahoilla ajatuksilla näyttää olevan arkipäiväistä kielenkäyttöä syvällisempikin yhteys.

Shakespearensa tuntevat saattavat muistaa tarinan Lady Macbeth’istä (Macbeth, V, i), joka, usutettuaan ensin äijäänsä tappamaan kuningas Duncanin, valitti:

--Out, damned spot! Out, I say!

ja jatkoi:

--What, will these hands ne'er be clean? No more o' that, my lord, no more o' that: you mar all with this starting…

Kaikki Arvoisat Lukijat muistanevat myös, että Koraani käskee oikeita uskovaisia peseytymään tarkasti määritellyllä rituaalilla ainakin viisi kertaa päivässä ennen rukoushetkien pyllistelyä kasvot Mekkaan päin käännettyinä.

Raamattu, Koraani ja Shakespeare ovat ennenkin olleet oikeassa kuvatessaan ihmisten sisäistä maailmaa, miksi ei siis pahuuden poispesussakin. Nyt jotkut tiedemiehet Kanadassa ja USA:ssa ovat paremman tutkimuksen puutteessa tarkkailleet kontrolloiduissa oloissa ihmisten pesuhalukkuutta. Ja todenneet, että pahojen ajatusten, pettämisten, valehtelun ja sen sellaisten normaaliin ihmiselämään kuuluvien tekojen ja henkilökohtaisen hygienian välillä on yllättävän suora yhteys.

Asiaa tietysti tutkittiin opiskelijoiden avulla, synnillisistä ajatuksista kun oli kysymys. Tutkitun ryhmän jäseniä pyydettiin ajattelemaan joko jotakin tekemäänsä syntiä tai hyvää tekoa. Sitten heille tarjottiin kosteuspyyhkeitä ja kyniä.

Ne jotka olivat ajatelleet pahoja, nappasivat kaksi kertaa useammin kosteuspyyhkeen kuin hyviä ajatuksia ajatelleet, jotka ottivat mieluummin kynän – ehkä kirjoittaakseen suurenmoiset ajatuksensa paperille. Eikä siinä kaikki. Pahoja ajatelleiden omantunnon tuskat todettiin pienemmiksi, jos saivat pestä kätensä heti ajattelun perään.

Toisessa tutkimuksessa eettisesti arvottomia ajatelleet opiskelijat arvioivat näytettyjen pesuaineiden hinnan korkeammaksi kuin ne, jotka pidättäytyivät pahoista ajatuksista.

Science – lehdessä (8.9.2006) julkaistun tutkimuksen mukaan psykologit ovat jo pitkään epäilleet, että pahoilla ajatuksilla ja puhtaanapidolla on suora yhteys, ja kutsuneet ilmiötä Macbeth-efektiksi. On mm. todettu, että eettisesti epämiellyttäviä Jeesuksesta lukeneet uskovaiset menevät helpommin kirkkoon kuin tällaisia lukemattomat. Ja uskottomat liberaalit, jotka ovat pettäneet moraalisia arvojaan, tuntevat suurempaa tarvetta tarjoutua vapaaehtoistyöhön.

Mutta huono omatunto näyttää olevan helpohkosti voitettavissa. Tutkimuksessa ne pahoja ajatelleet opiskelijat, jotka saivat pestä kätensä, tarjoutuivat puolta vähemmän vapaaehtoistyöhön kuin ne, joilla ei ollut mahdollisuutta rituaaliseen puhdistautumiseen.

Naistenlehtien ”agony aunt”’it ovat tietysti aina tienneet likaisen elämän ja puhtaanapidon yhteyden. Miehiään uskottomuudesta epäileviä partnereita on kehotettu tarkkailemaan miestensä pesuhuonetapoja erityisen tarkkaa. Jos miehen nähdään pesevän käsiään kovin usein (ehkä jopa kokonaisen kerran päivässä) tai ottavan suihkuja tavallista ahkerammin, on heti perusteltua syytä epäillä tämän aviollisen uskollisuuden syvyyttä.

Tämä kaikki kerrottakoon sekä vihjeenä että varoituksena Arvoisille Lukijoille, vaikka moraalittomat ajatukset eivät tietysti saastuta näiden ikivalkoisen tahratonta mieltä. Joten vihje ja varoitus saattavat olla hukkaan heitettyjä.