Lapsista ja lapsenlapsen jne. lapsista

Hanhensulan ”afo-aarreaitasta”: Nautittavat hetket maksetaan nauttimalla. Väkinäisten hetkien maksuksi riittää rahakin.

Olen saattanut jo mainita, että kävin Suomessa. Lensin sinne viime viikon keskiviikkona ja painuin moottoritietä minkä valtion saabista lähti Vantaan kentältä Tampereelle ja hotelli Ilvekseen.

Kummasti kaikki hienotkin hotellit ja erityisesti niiden asuinhuoneet muistuttavat jotenkin kylmän kalsealla tavalla toisiaan. On kylpyhuone sisääntulon vieressä, on yksi leveä tai kaksi kapeampaa sänkyä, jotka vievät suurimman osan tilasta. On yksi tuoli. Ja on televisio, josta saa tilata huomaamattomasti ja tarvittaessa laskuun häpeällisiä todisteita liittämättä ”elokuvakanavan” tai katsella ilmaiseksi paikallisia uutisia.

Aina ruotsalaisessa hotellissa majaillessani katson uutisia sillä silmällä, että toteaisin niiden muistuttavan kovasti suomalaisia uutislähetyksiä.

Eikä tässä toiveessa juuri koskaan pääse pettymäänkään. Pukeutuminen, ilmeet, eleet ja puhujan pään muoto eivät juurikaan eroa suomalaisista uutistenlukijoista. Puhe tulee kovin väkinäisen kankeana ja ilmeet ovat totisen osaaottavia ja vakavia. Riippumatta siitä, mistä milloinkin puhutaan.

Nyt Suomessa ehdin yhtenä aamuna katsella sen oikean suomenruotsalaisen kulttuurieläimen, ent. ministerin, pianistin, psykiatrin ja kirjailijan, Claes Andersonin ja sen mikä-sen-nimi-nyt-olikaan, no, sen lakinaisen joka tapauksessa, sykofanttista (ei ole nyt aikaa tarkastaa tuon sanan suomalaista oikeinkirjoitusta) toistensa nuoleskelua joissakin tärkeissä asioissa. Tämä on kuitenkin ja valitettavasti aamuteeveen kohokohta ja kliimaksi. Niin alas näyttää teeveen anti aamuisin vajonneen. Joten Andersonia ja sitä toista täytyy tästä oikein kiitellä.

Heidän vahdikseen on palkattu hento ja hyvännäköinen nuori nainen, joka yrittää aina välillä piipertää kiehtovalla äänellään jotakin, jonka molemmat suurisuiset kulttuurisudet jättävät huomiotta ja näyttävät muutenkin siltä kuin alkaisivat juuri hotkia aamupalakseen tätä punahilkka-parkaa. Ja molemmat näyttävät jo syöneenkin pari punahilkkaa matkalla Lasipalatsiin, jonka toisessa päässä blogiystävämme Saara jo varmaan samanaikaisesti pitää aamusaarnaansa laiskalle ja muutenkin kovakorvaiselle kirjanmyyjäkunnalleen, jos heistä on joku sattunut ylipäätään tulemaan töihin juuri sinä aamuna.

Mutta pääasia Suomen matkalla oli käynti nelivuotiaan pojanpojan synttäreillä, jotka olivatkin oikein mukavat juhlat. Isovanhemman sielulle tekee oikein hyvää lukea iltasatuja, leikkiä salaa lasten leluilla ja lelluttaa jälkikasvujaan käsistä ja jaloista niin, että kartano kaikuu riemun kiljaisuista ja kai vähän kauhunkin. Desibelejä on noin 150 ja äänenkorkeus juuri isovanhemman korvan kuulokyvyn tuntumassa, jossakin 15,000 hertsin paikkella. Eli samoilla lukemilla hyvin tuntemani Fouga Magisterin moottoreiden kiljunnan kanssa: sekä kovuudeltaan että korkeudeltaan.

Ja sitten kotiin tultuani näen, että Ripsa ja Rauno Räsänen ovat keskustelleet lasten saannista tuolla alempana olevan Plotinos-lastuni kommenttiloorassa. RR on lisäksi jatkanut juttua omalla blogillaan samalla kun on kertonut, mitä mieltä minun olisi ollut hyvä olla Plotinoksesta kirjoittaessani. Tällainen täydentäminen onkin todella hyödyllistä ja toivottavaa, ja siitä on muutenkin vain hyvää sanottavaa, niin että tietää seuraavalla kerralla korjata ajatuksiaan oikeanmakuiseen suuntaan.

Mutta piti oikeastaan vain kirjoittaa lasten ja lastenlasten ja lastenlastenlastenten jne ihanuudesta. En kuitenkaan ehdi sitä nyt tässä kiireessä tehdä, joten laitan tähän alle tekstin aikaisemmin (heinäkuussa 2005) kirjoittamastani lastusta, joka päällisin puolin näyttää edelleen olevan yhtäpitävä tämänhetkisten ajatusmöykkyjeni kanssa.

***

Lapsista ja niiden tekemisestä puhutaan näköjään muuallakin kuin vällyjen alla: puolesta (tosi hienosti, vaikka Sediksellä onkin jäänyt pahasti hihna päälle ja sosiaalitieteilijöiden tavoin puhuu pääasiassa asian sivusta, mutta sehän on sosiologian tai siis hänen tapauksessaan historiankirjoituksen todellinen olemus) ja vastaan. On yllättävää, että lapsia tekemättömät vaativat hyökkäävillä puheillaan lapsellisia perustelemaan lastensa elossapitämistä. Sitäpaitsi, jos joku ei pidä sängyssä iloittelusta, niin voihan lapsen tehdä niinkin, ettei nauti siitä ja vaikka silmät kiinni, niin kuin kai useimmat lapset tehdäänkin.

Tälle blogihenkilölle lapsenteko ei ole oikeus vaan armolahja, jonka on antanut esi-isien ketju. Ja henkilölle elämä on aina kuolemaa, tai oleminen olemattomuutta parempi vaihtoehto.

Tietoisesti lapsettomat ovat valinneet omien ajatustensa mukaan olemattomuuden oman aikansa jälkeen. Se on heidän valintansa ja heidän oikeutensa valita. Eikä siihen tulisi kenenkään lapsellisen puuttua. Jos tarpeeksi moni tekee tämän vapaan valinnan, laji haviää olemasta. Ihminen näyttää olevan ainoa tietoinen olio maailmassa. Koska olemassaolo on tietoisuudesta kiinni, ihmisen mukana häviää koko olemassaolo.

Blogihenkilölle tulee tästä mieleen myös itsemurha, koska ”ihminen” ei ole vain se vaivainen, hetken leijuva tomuhiukkanen, johon joku on vahingossa puhaltanut elävän hengen. Vaan jatkumo, joka alkaa jostakin, me kutsumme alkua Aatamiksi ja Eevaksi, ja jatkuu niin kauan kuin eliöketju, josta ihminen pitää paikkaansa omaksi ajakseen, on olemassa.

Yksilöiden, äitien ja isien, ketju on blogihenkilölle päätähuimaava ajatus.

Jokaisen esi-vanhemman kokemukset, tunteet ja ajatukset ovat mukana, ja muodostavat tämän nimenomaisen henkilön. Kukaan muu kuin juuri tämä ei voisi kirjoittaa juuri tässä paikassa ja tällä hetkellä tätä sanaa ”tätäskä”. Älä Arvoisa Lukija kysy merkitystä, henkilö ei tiedä sitä itsekaan, se vain tulla tupsahti tyhjyydestä ehkäpä maailmankaikkeuden pimeän aineen ja näkyvämmän alkukuran avulla henkilön ajatusmaailmaan – ja siinä se nyt on.

Jokainen omassa ajassaan lapsettomuus-ratkaisuaan tekevä yksilö tekee ratkaisunsa kaikkien esi-isiensä ja kaikkien potentiaalisten jälkeläistensä osalta. Ja jos ratkaisu on olemassaoloa vastaan, sitä voidaan kutsua itsekkyydeksi.

Blogihenkilöllä on ollut suunnaton onni syntyä vanhemmaksi ja myös isovanhemmaksi kahdelle pojalle. Oman lapsensa jäljistä maailmassa on suunnattoman ylpeä, henkilön tapauksessa pojan, koska ei ole tyttäriä siunaantunut, vaikka yrittämisestä ei ole syytä henkilöä syyttää. Oman pojan ajatusten lukeminen mm. näillä ja muillakin palstoilla ja hänen muiden luovien ajatustensa tuotteiden näkeminen ja kuuleminen on suuri onni tai jopa jonkinlainen hurmos. Tietysti hän on itsepäinen inttäjä – tullut toiseen vanhempaansa siinä suhteessa – mutta hän elää ja ajattelee ja luo ja puhuu paskaa pöhnässä ollessaan, jopa ylpeän vanhempansa kanssa. Ja hänen edessään on jatkona jo kaksi poikaa, ja jos onni on tämän eliön puolella, heidän edessään muita poikia ja tyttäriä.

Saara sanoi tuolla omassa blogissaan suutuspäisään, että ” Lasten tekeminen ei ole pelkästään lasten tekemistä. Se on ihmisten tekemistä. Lapsi on IHMINEN.” Vaikka Saara onkin kiukkuinen ämmä, niin kirjoittaa se osaa ja joskus sen ajatusten kanssa on oltava samaa mieltä. Niin kuin nyt tuossakin.

Anita Konkka näytti sanovan jossakin blogissaan lastenlastensa kuvan alla näin: ” Lapsenlapset: Alisa, Jyry ja Jeremi vilpolassani eli parvekkeella viime lauantaina. Alisan sylissä on kissa Noora, työtoverini tai pikemminkin työnjohtaja, koska se valvoo tietokoneen vieressä mitä minä teen. Alisalla on yhtä isot etuhampaat kuin mnulla.”

Ja ihan onkin Konkan etuhampaat Alisalla, eli samassa ihmisketjussa he omalla paikallaan kököttelevät. Ja kissaketjun päästä on Konkalle siunaantunut vielä hyvä ystäväkin, tämä Noora.

Tuulien sylissä, tähtien seassa

Kuva European Space Agency: GALILEO -navigaatiosatelliittien järjestelmä

Suomessa käynneillä on aina omat suuret ilonsa, niin kuin nyt lastenkutsutkin. Ja heti puhkesi runosuoni sykkimään. Kirjoitin edellisessä lastussa olevan Lastenkutsut-runon matkalla Euroopan halki pilvettömällä mutta kovin kuoppaisella taivaalla. Lento suuntautui pohjoisen pallonpuoliskon tuulien nk. polaarinen suihkuvirtauksen (Polar Jet Stream) putken sisällä.

Normaalisti polaarinen suihkuvirtaus esiintyy noin 300 kilometrin levyisenä ja kolmen kilometrin paksuisena putkena 10 kilometrin korkeuden molemmin puolin jossakin 55. ja 65. pohjoisen leveyspiirin välisellä alueella.

Lentoyönä putki oli tavallista etelämpänä ja mutkitteli niin, että Helsingistä Brysseliin joutui lentämään reittilentokorkeudella sen sisällä välillä putken reunaa hipoen. Koska suihkuvirtaus puhaltaa aina lännestä itään, oli Brysseliin mennessä kova vastatuuli. Lentonopeus (maanopeus) näytti ajoittain vain 630 kilometriä tunnissa, kun tyynessä ilmamassassa lennetään airbussilla siinä 850 kmt:n nopeuksilla. (Nämä suihkuvirtauskartat kuvaavat tilannetta 300 hehtopascalin (tai millibaarin, miten vain) eli noin 9700 metrin korkeudella keskimääräisestä merenpinnasta laskettuna.)

Suihkuvirtauksen reuna-alueilla esiintyy yleensä aina voimakasta turbulenssia, joka keinuttelee konetta nukuttavan mukavasti, vaikka viinin pysyminen lasissa vaikeutuukin kohtuuttomalla tavalla (tosin suuhunhan se on tarkoitettu eikä lasissa pidettäväksi).

Alla kimaltelevien kaupunkien valot näyttivät oikean tien Airbussillemme. Niiden avulla olisi ollut helppoa suunnistaa perille saakka, vaikka voi olla, että Finnairin pilotit käyttivät satelliitteja suunnistukseensa.

Nykyisin ilmailun käyttämä amerikkalaisten satelliittien verkosto, nimeltään Global Positioning System (GPS), kattaa hyvin koko Euroopan alueen ja satelliittien avulla suunnistaminen on tarkempaa kuin käyttämällä maassa olevia melko epätarkkoja suunnistuslaitteita.

Eurooppalaiset ovat parhaillaan rakentamassa omaa, amerikkalaisten GPS:n ja venäläisten sitä vastaavan GLONASS-järjestelmän kanssa kilpailevaa suunnistussatelliittien verkostoa, jonka nimi on GALILEO.

Amerikkalaiset ovat eurooppalaisten GALILEO:sta raivoissaan lähinnä kahdesta syystä johtuen.

Ensinnäkin GALILEO kilpailee GPS:n kanssa kaupallisten sovellusten tarjonnassa. Ja toisaalta amerikkalaiset eivät luota siihen, että Eurooppa estäisi satelliittiensa käytön vihamielisiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Amerikkalainen GPS on sotilaiden hallitsema järjestelmä (niin kuin venäläisten GLONASS:kin), jonka tarkkuutta muille käyttäjille muutetaan huonommaksi poliittisen tilanteen ja militaristien epäluulojen heilahdusten mukaan. GALILEO puolestaan on poliittisessa eli siviilien hallinnassa ja suunniteltu nimenomaan siviilitarpeita ajatellen.

Satelliittinavigointi on tietysti halpa ja tarkka täsmäohjusten apuneuvo.

Sen avulla ohjuksen saa helposti osumaan kymmenien metrien tarkkuudella oikeaan maaliin. Venäläiset ja kiinalaiset ohjukset ovat tällä hetkellä ainoat Amerikkaa uhkaavat järjestelmät. Mutta Pohjois-Korea ja erityisesti Iran ovat kehittäneet omia aseitaan niin, että ne hermostuttavat amerikkalaisia militaristeja jopa enemmän kuin kuitenkin kohtuullisen sivistyneet ja kultivoidut venäläiset ja kiinalaiset.

Siis sieltä Finnairin lennon ikkunapaikalta, koneen oikealta puolelta, 37,000 jalan eli noin 11,200 metrin korkeudelta, näkyi kaukana maassa kaupunkihelmien ketju. Turku, Naantali, Tukholma, Norrköping, Göteborg, Amsterdam, Rotterdam, Antwerpen ja lopulta Belgian valomeri, joka kattaa mattona lähes koko maan.

Alankomaiden ja Belgian alueet ovat kirkkaimpia valosaastuttajia koko maailmassa.

Suurimpien kaupunkien taivaalla, Helsinki mukaan luettuna, ei nykyisin voi liian valon vuoksi nähdä hyvissäkään olosuhteissa kuin alle 200 tähteä. Etelä- ja Lounais-Suomen maaseudulla näkyy sentään 400-700 tähteä, ja Keski-Suomessa 700-1000. Kainuun ja Lapin maaseudulla näkyy vielä 1300-1900 tähteä, tarkemmilla silmillä ehkä vähän enemmänkin (katso myös Maps of the number of visible stars). Koko taivaankannella on optimaalisissa olosuhteissa paljaan silmän ihailtavana 3000-4000 tähteä.

Eli tähtien määrä ei ole miljoonia niin kuin ”kansanviisaudella” joskus kuulee sanottavan ja pienemmälläkin rantahietikolla on paljon enemmän hiekanjyväsiä, jos niitä viitsii ryhtyä laskeskelemaan.

Lastenkutsut

(Kirjoitettu Kiekun ja Kaikun hengessä)

Edessä on juhlat suurekkaat
Äiti hankkii vaatteet kuosikkaat
”Muuten lähdetä ei töllistä
Sehän on niin häpeällistä”

Juhlija on neljän ikäinen
Tomera ja suuriälyinen
Toiveikkaina silmät kiiltävät
Lahjat edessään kun siintävät

Odotukset suuret vellovat
Paketeista kuuluu kolinat
”Lahjat auki heti revinkin
Niistä ovella jo kiittelin!”

Juhlat riemukkaasti remutaan
Riehutaan ja lauluin kemutaan
Pelkästään kai äidin iloksi
Vaatteet tehdään sottaisemmiksi

Äidit huolekkaina seuraavat
Miten lapsensa noin peuhaavat
”Eivät huonommilta näyttäne
Kieltä ärtyisästi käyttäne?”

Isät viinakaapin löytävät
Joukolla he sinne töytäävät
”Kuule, Kulta, sinä ajanet
lakipykälät on kiukkuiset!”

Isillä on autot kulkevat
Hellät vaimot, silmiin sopivat
Silti silmät sivuun vilkuttaa
Iloisesti puntit kilkuttaa

Mummut innostuvat kehuihin
Kirkasta kun kaatuu mehuihin
Miniätkin saavat kehuja:
”Eivät pussaa vieraan jehuja!”

Ukit kyhjöttävät nurkissaan
Hyvät viskit jäissä purkissaan
”Sitä tarvitaankin kovasti
Istuaksemme kuin rovasti!”

Viimein riemujuhlat loppuvat
Kengät kilvan tiellä kopsuvat
Prinsessat ja Prinssit lastataan
Auton perään tuoliin tuutumaan

Hiljainen on tupa Pauhalan
Juhlaväki löytää Uinulan
Äiti vielä isää viekoittaa
Toiveikkaasti tälle kuiskuttaa:

”Lasta lisää yks tai parittain
Riemuamme siten monistain
Ilon amme ovat lapsoset
Ilonamme vaikka kaksoset!”