Suomeen

Kuva Hanhensulka: Veljmiehen takapuoli Kuopion aamun auringossa elokuussa 2006

Tänään ja eilen alkoi Belgiassakin lopulta kesä. Knokken rantakadulla oli leuto kesätuuli ja lämmintä ainakin 28 astetta. Kokeilin uutta, uintimatkalla Pohjanmeressä kastuneen kameran tilalle ostettua Sonyn alfasysteemiä ja hyvin otti kuvia vaikka kaikkia toimintoja ei vielä edes osaa kunnolla käytellä. Pakko oli jotakin oppia, että osaisi Suomessa filmata sukua ja kauniita maisemia.

Nimittäin huomenaamulla lennän Belgian kesää pakoon Munchenin kautta Helsinkiin ja Järvenpäähän. Seuraavana aamuna aikaisin kohti Savoa, Kuopioon ja pikaseltaan Sonkajärvelle. Sitten pari yötä Valamon luostarissa, jos hyväksyvät sekulaarisen syntisäkin kattonsa alle ja takaisin Järvenpäähän. Jossakin välissä täytyy ostaa kirjoja, käskyn mukaan ehdottomasti ainakin Kennedyn aivot tai ei ole kotiin takaisin tulemista ja Kartano-laseja tusinan verran (viinilasien seuraksi vesilaseja) Mannerheimintiellä olevasta muotoilijanliikkeestä ynnä lontoonrakeita kopallinen tuliaiseksi. Ja perjantaina kipinkapin Frankfurtin kautta takaisin Brysseliin, että ehtii maanantaiaamun kokouksiin.

Että sellainen kesälomanpoikanen on edessä. Säätkin ovat näköjään Suomessa kohtuulliset.

Ossip Zadkine: De Poeet

Kuva: Hanhensulka ©2007

Kesäkuun alussa virtuaaliystävä Tuima (Tuumailua-blogin kirjaaja) ehdotti, että kuvaisimme lempipatsaitamme ja julkaisisimme kuvat blogeissa. En pääse lempipatsaitani kuvailemaan tähän hätään, mutta päätin ottaa kuvia joistakin, jotka sattuvat kutittamaan silmää.

Ensimmäiseksi sattui viime sunnuntaina tuo yllä oleva patsas belgialaisen Knokken rantakaupungin taiteilijoiden joka sunnuntai kaupattavine tauluineen miehittämällä Albertplein-torilla.

Patsaan on muotoillut valkovenäläis-juutalainen kuvanveistäjä Ossip Zadkine (1890-1967) ja se on paljastettu vuonna 1956. Patsaan nimi on De Poeet, eli suomeksi tietysti Runoilija. Zadkine "veisti" kubistista taidetta - niin kuin kuvasta ehkä näkyykin.

Sanottakoon vielä, että kuvassa näkyvät henkilöt eivät liity Hanhensulan sukuun, vaan ovat täysin viattomia sivullisia (huolimatta tuon farkkupuseromiehen selvästi suomalaisenoloisesta habituksesta).

Härkätanssija

Kuva Hanhensulka 2006

Justus Lipsius oli flaamilainen (hollantilainen) tiedemies, joka tutki ja julkaisi antiikin kirjallisuutta 1500 ja 1600 lukujen vaihteen tienoilla. Hän on saanut muistomerkikseen rakennuksen, jossa majailee Euroopan Unionin Neuvosto.

Lipsius rakennus on Rond Point Schumanin vieressä. rakennuksen edestä löytyy tämä kreetalaisen härkätanssijan patsas.

Sinuhe egyptiläisen lukeneet muistanevat, että Sinuhen yksi suurista rakkauksista oli härkätanssija nimeltään Minea, jonka nimi on ehkä viittaus minolaiseen (kreettalaiseen) kulttuuriin (tai mistäpä minä Waltarin viittausten taustoista tietäisin, saattoi olla sattumaakin tämän Sinuhen naisen nimi, vaikka en kyllä usko sattumaan juuri tässä asiassa). Härkätanssijoista on kuvia minolaisten ajalta säilyneissä ruukunpalasissa ja sen sellaisessa vanhassa roinassa.

Tämä härkätaistelun muoto onkin jotenkin ihmisen arvolle sopivampaa kuin nykyisin Iberian niemimaalla suoritettava härkien rituaalitappaminen sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen. Ja näyttääkin paljon kauniimmalta.

Minolaisista ei kai paljoa tiedetä. Heidän kirjoituksensa on Euroopan vanhinta ja poikkeaa "manner-Euroopan" vanhoista kirjoituksista. Heidän arvellaan olevan jotenkin tekemisissä Vähän-Aasian muiden kulttuureiden kanssa, esimerkiksi sen joka perusti nykyisin Catal Höyük'inä (ääntyy tsatal höjök) tunnetun (ehkä maailman vanhimman) kivikaupungin Turkin Anatoliassa, Konyan tasangolla.

Minolaisesta kirjoituksesta saa lisätietoja mm. suomalaisilta pakanoilta.

P.S. tämä on oikeastaan koebloggaus, olen siirtymäisilläni käyttämään Picasa-kuvaohjelmaa bloggerin oman kuviensiirtopalvelun sijasta, sen verran ovat hermot kireällä bloggerin takkuilun vuoksi. Tosin ihmisen tekemähän tämä Picasakin on, joten ehkä sekään ei käy yhtä helposti kuin minolainen härkätanssi.

Valokuvatorstai: Kohtaaminen

Kuva: Hanhensulka ©2006

Valokuvatorstain tämän (yhdeksännen) viikon teema on kohtaaminen.

Kuvan patsas on Pariisissa, Bercy'n kaupunginosassa, hotelli Sofitel'in edessä. Se ei tietysti esitä Narkissosta, koska on ilmi selvästi nainen, mutta minulle tulee aina ohi kävellessä siitä mieleen Narkissoksen tarina. Narkissos oli tietysti "patologinen itsensä kohtaaja", rakasti vain itseään ja ihaili kuvajaistaan vedestä kunnes kuihtui ja kuoli. Ekho-nymfi, jonka Hera oli tuominnut puhumaan (toistamaan) vain muilta kuulemiensa puheiden loppuja, rakasti Narkissosta ja riutui lopulta kuoliaaksi, vaikka hänen äänensä elääkin vielä.

Me kirjalliset (ja valokuvauksen) harrastelijat olemme kuin ekhoja, tuijottelemme kirjallisia (valokuvauksellisia) (sic.) esikuviamme, narkissoksia, jotka ihallevat vain oman kauniin kuvansa heijastusta menestyksensä kuvastimessa (meissä, ihailijajoukoissaan). Molemmilla on vaarana "tuhoutuminen" paikalleen, luomattomaksi.

Prometheus-tarina muistuttaa jotenkin myös narsismista. Prometheus meissä yllyttää ihmisiä lyhytnäköisessä tiedeuskossaan rajattomaan kehitysvimmaan, joka on uhkaavasti viemässä elinympäristöämme tuhoon.

Kuvatorstai: Muutos

Wiertz-kadulla Brysselissä uuden Parlamenttirakennuksen varjossa on outo patsas, joka kuvannee euro-rahayksikön voittoa ja kansallisten valuuttojen häviämistä.

Kuvassa on ylimpänä tietysti euron symboli, jota pitää kädessään nainen käsi pystyssä. Itseasiassa vähän samaan tapaan kuin Marianne, Ranskan tasavallan uhmakkaan paljasrintainen ja - vallankumouksen symbolina - frygialaismyssyinen allegoria vapaudesta, joka vuodesta 1792 alkaen symbolisoi Ranskan epäonnistunutta, ensin terroriksi, sitten Robespierre'n ja myöhemmin Napoleonin yksinvallaksi muuttunutta toivorikasta vallankumousta.

Euro-patsaassa näkyy alimpana hahmoja, jotka näyttävät olevan hukkumaisillaan. Koko patsas muistuttaa jollakin tasolla monia hukkuneiden patsaita ympäri maailmaa, mm. Tampereella Kuru-laivan Siilinkarin luona tapahtuneen haaksirikon muistomerkkiä.

Euro-patsas on muutoksen symboli ja käy näin hyvin kuvatorstain muutos-teemaan.

Kuvassa näkyy myös kadun nimi: Rue de Wiertz – Wiertz laan.

Antoine Wiertz oli belgialainen taidemaalari (1806-1865), jonka kuvat ovat täynnä kauhua ja niitä on tuskallista katsoa. Yksi hänen teemoistaan sopii hyvin tähän muutos-teemaan: elämän ja kuoleman rajapinnan tutkiminen kuten esimerkiksi hyvin ahdistavissa tauluissa Giljotiinilla irrotettu pää ja Ennenaikainen hautaus. Viimemainittu on saanut aiheensa Wiertzin aikalaiselta Edgar Allan Poe ’lta, joka kirjoitti samannimisen kauhutarinan.

Euron luominen on yksi merkittävimmistä muutoksista Euroopan historiassa. Wiertzin giljotiinilla irroitettu pää symboloi hyvin Euroopan kansalaisten hidasta tottumista uuteen valuuttaan, monet laskevat vieläkin hintoja mielessään vanhoilla valuutoilla. Ennenaikainen hautaus symboloi myös hyvin samaa muutosta: Euroopan kansalaiset eivät olleet täysin valmiita muutokseen, joka oli poliitikkojen ja liikemiesten väkisin läpiajama, vaikka saattoi hyvinkin olla edullinen Euroopan talouselämälle ja ehkä ihmisillekin. Vanhoilla valuutoilla laskemisen voi nähdä (Wiertz' in) enneaikaisesti haudatun epätoivoisena kurkkimisena kiinnipysyvän arkunkannen raosta.

Wiertz ’in vähän tunnettu, kauhuntäyteinen museo on Euroopan parlamentin lähellä, mikäli Arvoisa Lukija haluaa laimentaa ylitsepursuavaa onneaan Brysselin käynnillä.