31.1.2006

Ennakkoluuloista, epäluulosta ja muista poliittisista mielipiteistä

10 kommenttia
Ajatellessani presidentinvaalien voittajaa, muumimammaksi popularisoitua vasemmistoradikaalia Tarja Halosta, tuntui siltä, että tämä lastu täytyy aloittaa oikein ns. aforismilla, joka on tämän kirjoittajankin, itseään (entisenä) radikaalina pitävän, sydäntä lähellä:


Maksu jokaisesta uudesta hetkestäsi on, että muistat sen, mistä olet
luopunut. Sinä tiedät, maksoitko oikean hinnan.

Katselen ikkunasta ulos auringonpaisteiselle pihalle. Vähän virhertavällä nurmikolla on joukko kaneja, jotka lisääntyvät kuin – niin, kanit, ja täyttävät maan, kunnes kiinteistön omistaja, työnantajani, tekee jotakin, josta en haluaa tietää mitään. Ja niin kaikki kanit taas häviävät ja ilmestyvät jonkun ajan kuluttua, kuin napin painalluksella, takaisin isona, yhtenäisenä ja samalla tavalla käyttäytyvänä joukkona.

Näitä nimenomaisia kaneja on kymmenkunta, ja suurin osa katselee itään päin, istuen takakoivillaan niin kuin kanit usein istuvat, korvat höröllään, kuunnellen innokkaasti jotakin itäisen aidan takaa kuuluvaa ääntä. Karhuja ei Brysselin seudulla ole. Kettuja täällä on jonkin verran, mutta tuskin niitä näin päiväsaikaan piileskelee aidan toisella puolella olevassa pitkässä ruskeaksi pystyynkuivuneessa heinikossa. Kolme kaneista katselee koilliseen – kohti Suomen suloisia rantoja, tuuheita lehtoja, hallavia soita ja humisevia ikihongikkoja – makaillen mukavasti mahallaan jalat käännettyinä suloisesti paksun talviturkin sisään. Lämpimän vuoksi arvatenkin.

Ilman varoitusta kaksi itäkania kääntyy katselemaan koilliseen ja painautuu mahalleen maahan niin kuin muutkin koilliseen katsojat. Lähistöllä tarmokkaasti maata nokallaan kopsiva harakkapari nostaa ennakkoluuloisen ärtyneenä päätään kanien mielenmuutoksista, mutta ruoka näin aikaiseen aamulla näyttää olevan nälkäisten lintujen mielessä tärkeämmällä sijalla ja kopsotus jatkuu.

Erilaisuuden pelko, ksenofobia ja rasismi puolestaan kaivertavat sekä tätä kirjoittavan blogihenkilön mieltä että – ehkä vähän tärkeämmin ja jos uskoo usein kuulemaansa – koko länsimaisen yhteiskunnan juuria. Mutta mitä ihmettä se erilaisuuden pelko, rasismi, on. Henkilön mieltä askarruttaa erityisesti sana piilorasismi.

Näitä juttuja hyppäsi ajatuksiin lukiessani eilistä Washington Postia (OK, en mainosta heitä nyt vähään aikaan). Siellä nimittäin referoitiin amerikkalaisen professorin Drew Westen’in tekemää tutkimusta piilorasismista ja äänestämisestä Amerikan presidentinvaaleissa. USA:n politiikassahan on vain kaksi merkittävää puoluetta, joten tällaisia juttuja on helpompi tutkia siellä kuin esimerkiksi Suomessa, jossa lähestulkoon kuka tahansa voi perustaa puolueen ja päästä eduskuntaan – varsinkin, jos on nimeltään Vennamo.

Yksinkertaistaen Westenin – joka on syntyjään itärannikon liberaaleja ja kuuluu johonkin Amerikan yhteiskunnan lukuisista vähemmistöryhmistä – tutkimus sanoo, että ne henkilöt, joilla on piilorasistisia mielipiteitä tai ennakkoluuloja, äänestävät useammin rebublikaanista puoluetta kuin demokraatteja. Ja tämä todistettiin näyttämällä ihmisille kuvia valkoisista ja värillisistä naamoista.

Pieni muistelun pätkä nuoremmilta vuosilta Ylioppilaslehden muistuttamana:


Opiskelijat tulvivat taloonsa. [HYY:n] Hallituksen palkkaamat gorillat heittäytyvät massoja vastaan, yrittävät paikata barrikaadeja (sic!). Raskas marmoripöytä heitetään kohti valtaajia. Sitten otetaan nyrkit avuksi. Liisa Manninen saa raskaan iskun rintaansa. (Johan von Bonsdorff: Kun Vanha vallattiin)

Niin kuin moni muukin Vanhan valtaaja, punaisessa käsivarsinauhassa joukkojaan johtanut trotskilainen Liisa Manninen, Tampereen toimittajakoulun kasvatti on tietysti YLE:n suojatöissä – salanimellä Liimatainen. Kommunismin kaaduttua Manninen on kääntänyt suosionsa kohteeksi arabimaailman, johon tällä valtaajaeliitillä oli jo alun perin hyvät yhteydet, samaa kansainvälistä taisteluahan he kävivät.

Monet valtaajista päätyivät poliitikoiksi – pääosin demareihin, jossa etenemismahdollisuudet olivat paremmat kuin varsinaisessa aatteellisessa kodissa – kommunisteissa – ja monet päätyivät ministereiksi, jopa presidentiksi asti.

Ja tästä päästään sujuvasti Suomen presidentinvaaleihin, joissa en tällä(kään) kerralla äänestänyt.

Vastakkain oli kaksi Suomen poliittisen eliitin kermaan kuuluvaa henkilö, joiden nykyisin julkisuudessa esitettyjen mielipiteiden välillä ei paljoa intohimoja herättäviä eroja ole, huolimatta siitä, että eräs virtuaaliystävä, A. Virtanen, jolla on ilmiselviä vaikeuksia ymmärtää jatkuvuuden ja pysyvyyden välistä eroa, salahaukkui Niinistöä päivittäin Parnasson uusilla kirjallisuussivuilla (ja mikä ettei onhan hänkin kirjailija, tai tarkemmin sanottuna runoilija, joka lisäksi on saanut juuri merkittävän valtionpalkinnon työnsä tunnukseksi – sen lauluja jne). Ja raivoisat ruusut vihreiden riveissä meinasivat repiä toisilta nutturapäiltä pinnit päästä, kun nämä uskaltautuivat kannattamaan Niinistöä toisella kierroksella.

Muilta osin koko kampanja oli lattea, kuin haalistunut, maitoon tehty kalakeitto, vailla intohimoja, ja äänestäjät varmaan ihmettelivät uurnilla, mitä siellä oikein tekevät.

Tämä on tietysti ennakkoluuloinen väite. Joka pulppuaa omista kokemuksistani, valinnoistani, teoistani ja muistoista, joita minulla on omasta elämästäni ja siihen vaikuttavista muista ihmisistä. Ja pulppuaa ehkä vaikeudesta ymmärtää faktojen ja mielipiteiden välistä eroa, tai vaikeudesta yleensä ymmärtää, että mielipiteillä ja faktoina esitetyillä henkisillä asioilla olisi jotakin merkittävää eroa.

Kuva Iltalehti: Miss Suomi-ehdokas haistattaa pitkät poliittisille sellu-mielipiteille.

Minä nimittäin muistan Tarja Halosen parin vuosikymmenen takaa, sen sijaan Niinistön Suomessa en ole edes asunut, joten hänestä minulla ei ole kuin blogiystävieni ennakkoluulojen suodattamia mielipiteitä.

Mielipiteethän ovat kuin persereiät – kuten vanha, roisi sanonta kuuluu – ja lähestulkoon kaikilla ne toimivat samalla tavalla. Eli poistavat kuonaa, jota on tullut ahdettua yläpäästä sisälle.

Arvoisa Lukija hyväksynee sen, että minulla on näitä omia muistikuvia Halosen poliittisesta urasta. En tosin ole koskaan kuullut enkä oikein usko hänen tosissaan sanoneen (vappupäissään tai suutuspäissäänkin tulee usein sanottua asioita, joita ei sitten liiemmälti viitsi jälkikäteen muistella), että Suomen tulisi liittyä Neuvostoliittoon, mutta merkillepantavaa on se, että tällainen väite voidaan esittää eikä se tunnu äkkiä ajatellen mahdottomalta. Hyökkäävän-puolusteleva rektio Halosen leirissä osoittaa, että sielläkään ajatus ei ollut aivan mahdoton. Moni senaikainen äkkiväärä vasemmistolainen toisteli jumalattarensa, suomalaiseksi erityisen värikkään poliitikon Hertta Kuusisen, Terijoen hallituksen 'pääministerimme' Otto-Ville Kuusisen tyttären, sanoja muodossa tai toisessa, kun hän sanoi, että ’Tsekkoslovakian tie on Suomen tie’.

Sen sijaan yritän muistella Tarjan lausuntoja arabimaiden ja länsimaiden välisestä konfliktista, vierailuja länsimaiden vastustajien öljyllä silatuissa hoveissa ja puheita Neuvostoliiton ja Itä-Saksan oloista verrattuna länsimaisiin oloihin, niin kuin esimerkiksi Suomessa. Tämän kaiken siis muistan hämärällä ja ennakkoluulojen värittämällä aikalaismuistilla, ja samasta syystä monilla Tarjan aikalaisena varttuneilla muillakin äänestäjillä on ehkä vaikeuksia antaa ääntään juuri tälle nimenomaiselle äärivasemmistolaiselle naiselle, varsinkin kun hän on lisäksi lakimies. Lisäksi yritin ajatella, mitä hän on saanut mielipiteidensä mukaisesti aikaiseksi ensimmäisen kuuden vuotensa aikana. Ja vastauksen täytyy olla, että ei kokolailla tai juurikaan mitään.

Niinistöllä on varmasti oikeiston mielestä runsaastikin avuja presidentiksi, mutta itse en antaisi ääntäni hänellekään. Varmasti aivan väärillä perusteilla tätä niin kuin Tarjaakin ajattelen, mutta ajattelen kumminkin, että on jotakin, jota en tiedä, valoisasta luonteestaan ja rullaluistimistaan huolimatta, hänessä on jotakin öistä, jotakin pimeydestä, jotakin salattua, jota meillä kaikilla tietysti on, ja niin äänen antaminen on mahdotonta. Onneksi kaikilla äänestäjillä on Suomessa myös mahdollisuus olla äänestämättä. Useimmat poliitikot eivät tietysti huomaa tällaista kannanottoa, mutta siitä huolimatta se on juuri sitä - kannanotto. Voi esimerkiksi aikansa kuluksi ja mielensä virkistykseksi laskeskella äänestämättä jättäneiden ja toisaalta Tarjan ja Saulin ääniosuuksia koko äänestäjäkunnasta. Tarja ei todellakaan ole koko kansan presidentti. Niinhän demokratia tietysti toimii.

Drew Westen on varmasti oikeassa. Vaalikäyttäytymiseen vaikuttavat salaiset ajatukset, ennakkoluulot. Niitä kutsutaan mielipiteiksi. And so what?. Westenin tutkimus vaikuttaakin tyypilliseltä sosiologien nollatutkimukselta, jolle on lisäksi tulkinnassa annettu puoluepoliittinen kierre (spin). What’s new?


Harakkapariskunta on lennähtänyt pihan puihin jököttämään ylimmille oksille karvat ylpeästi pörhöllä. Kanit ovat kaikki hävinneet näkyvistä, osa oikealle, osa vasemmalle. Maailma on muuttunut harmaammaksi ja heikosti vihertävä nurmikko näyttää siltä kuin sille olisi laskeutunut yöpakkasten huurua.

30.1.2006

Kuolemaantuomitun blogi

0 kommenttia
Kuolemantuomio on malka sivistyneeksi itseään kutsuvan yhteiskunnan silmässä. Yleensä se annetaan vain rikoksista, jotka ovat olleet epäinhimillisen julmia, lapsenraiskaus ja murha, raaka murha yleensä. 'Tavallista' ihmistä puistattavia rikoksia, joiden tekijät ansaitsevat kaikkien halveksunnan. Mutta eivät kuolemantuomiota.


Kuva: Näyttelijä Danny Glover (mm. Lethal Weapon-elokuvat) vastustaa kuolemantuomioita.

Kuolemaantuomittujen puolustus, riippumatta todistusten pitävyydestä, on useimmiten syyllisyyden kieltäminen. Mikä tietysti on inhimillistä ja ymmärrettävää. Syyllisyys kielletään jopa tapauksissa, joissa se on ensin myönnetty. Tämäkin on täysin ymmärrettävää.

Useimmiten kuolemaantuomittu on suljettu selliinsä odottamaan tuomion täyttöönpanoa. 'Tavalliset' ihmiset voivat rauhassa unohtaa, että tuomittu on ihminen. Oikeuslaitos ja usein julkinen sana pyrkivät epäinhimillistämään tuomitun, rikoksen yksityiskohtia julkaistaan tarkkoine kuvineen, erityisesti sellaiseen erikoistuneiden lehtien toimesta. On lähes mahdotonta nähdä ihmistä kuvien takana, kumpaakaan ihmistä ehkä - uhria tai tekijää.

Washington Post kertoo perjantaina amerikkalaisesta Vernon Lee Evans Jr:sta, joka on tuomittu kahdesti samasta kaksoismurhasta kuolemantuomioon Marylandissa, USA:ssa. Tuomion mukaan hän suoritti vuonna 1983 palkkamurhan, jonka kohteina oli kaksi häneen liittymättömän huumeoikeudenkäynnin todistajaa: 27-vuotias David Scott Piechowicz ja tämän käly Susan Kennedy, joka oli 19-vuotias. Evansin tyttöystävä todisti tätä vastaan oikeudenkäynnissä.

Evans on tuomion jälkeen ja saatuaan julkisuutta kieltänyt murhanneensa uhreja. Todisteet näyttävät vankoilta, mutta minun on tietysti mahdoton sanoa mitään siitä puolesta.

Evans on kuitenkin aloittanut blogin, jossa hän mm. jakaa viisauttaan kenellä tahansa, joka lähettää kysymyksiä kuolemantuomiota aktiivisesti vastustavalle Ginny Simmons'ille, joka välittää ne Evansille ja jullkaisee vastaukset blogissa nimeltä meet Vernon.

Eli Evans on Vuorten Viisas, jota voi lähestyä ei suoraan vaan edustajansa välityksellä, joka välittää tämän viisauden hedelmiä meille tavallisille ihmisille.

Tämä on taas mielenkiintoinen moraalinen dilemma, onko oikein, että kuolemaantuomittu saa pitää blogia? Onko oikein, että ihmiset kyselevät tämän mielipiteitä sekä yleisistä, mieltään askarruttavista asioista, että tästä nimenomaisesta kuolemantuomiosta? Onko oikein että aktivisti Simmons auttaa tuomittua miestä? Onko oikein, että hän saa vakuutella syyttömyyttään, vaikka todisteet on kahdessa oikeudenkäynnissä todettu riittäviksi tuomion langettamiseksi?

Ja tietysti: onko oikein, että sivistysvaltio langettaa kuolemantuomioita?

Siinäpä taas purtavaa tätä bloginpitäjää viisaammillekin ihmisille. Itselläni moraalirihmastot aivoissa, varsinkin vasemmalla puolella, ovat vahvasti sotkussa. Oikea puoli tietää varmuudella, että kuolemantuomio on jäänne ihmiskunnan raadollisemmasta menneisyydestä ja pitäisi ehdottomasta kuuluakin sinne.

Arvoisalla Lukijalla saattaa olla tässä asiassa paljon selkeämpiä ajatuksia kuin itselläni.

Ja lopuksi, Vernon antaa tämän neuvon huolestuneelle brasilialaiselle Felipelle:



You could have friends if you stopped being on guard. Your music is a
perfect tool to lure a friend. Everyday should be a blessing because you can get
up and do something you really like doing. I’ll tell you what, summer is coming,
set up somewhere and just start playing in that location a couple of days and
see what happens. Instead of going to the movies, go somewhere where men and
women play music.


Mitäpä siihen lisäämän. Taustamateriaalia kuolemantuomiosta Amerikassa täällä.

Koiran vuosi kiinaksi

5 kommenttia



Virtuaaliystävä Linnunradan liftaaja kommentoi edellisessä, että olen mahdollisesti käyttänyt väärää merkkiä Koiran vuodelle, josta ennusteiden mukaan on tulossa sekä hyvä että huono!!?.

Hän saattaa olla oikeassa. Löysin pikaisella etsinnällä kaksi muutakin merkkiä, joita kutsuttiin koiran merkeiksi, joten panen tähän ihailtavaksi toivoen, että ne eivät tarkoita mitään pahaa. Voi olla, että vasemmanpuoleinen tarkoittaa yleensä koiraa ja oikealla oleva tulikoiraa, jonka vuosi eilen alkoi. Voivat mekitä siis mitä muuta tahansa myös.


Samalla sanottakoon, että onnea presidentti Haloselle, vaikka toinen kausi tuleekin ilman ansioita. Toisaalta eipä Niinistö kai olisi presidentin paikkaa sen kummemmin ansainnut. Kukapa olisi. Oma ehdokkaani on viehättävä kulttuuriministerimme Tanja, joka siis kannatti pitkin hampain Niinistöä tälle merkittävälle poliittiselle tuolille.

Tähän alle vielä lynyt kiinalaisen Su Shin runo (en uskalla yrittää suomennosta):


To what can our life on earth be likened?
To a flock of geese,
alighting on the snow.
Sometimes leaving a trace of their passage.

29.1.2006

Hyvää kiinalaista uuttavuotta 4704

10 kommenttia
Tänään alkaa Koiran vuosi kiinalaisessa kalenterissa. Kaikkien on syytä muistaa koiria kuten naamaltaan aina-surullista (nyyh) Mr. Bones’ia, missä tämä sitten lieneekään, kun ei enää ole Timbuktussa, ja viimeksi kuullun mukaan tämä innokas ja adiktoitunut bloggari oli ilmeisesti Ulan Batorissa marraskuun lopulla. Tunnettuja kiinalaiskoiria, Mr Bones’in lisäksi, ovat mm. Shirley McLain, Bill Clinton ja iki-ihana Jennifer Lopez.

Kiinalaisvuosista tietysti lähinnä omaa sydäntäni on Apinanvuosi, oma vuoteni, joka oli edellisen kerran vuonna 2004 ja seuraavaksi vasta 2016.

Kalenterin eläimiä on 12, koska Buddha kutsui kaikki eläimet joihinkin tunnetusti riehakkaisiin uudenvuodenjuhliinsa eläessään joskus 400 vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua. Vain 12 tuli paikalle ja heistä tehtiin kiinalaisen kalenterin maskotteja. Ehkä muut eläimet olivat saaneet kohtalostaan vihiä, eivätkä siksi tulleet? Kukapa senkin niin tarkasti tietäisi.

Helpoin tapa juhlia uuttavuotta on antaa lapsilleen rahaa punaisessa kirjekuoressa, puutteessa kitupiikeiltä vanhemmiltaan saamiensa viikkorahojen varassa elääkituuttavat lapsirukat olisivat varmasti lahjoista ikionnellisia.

Joten, Arvoisa Lukija, tee kerrankin poikkeus: lahjo omaa lastasi:))

Tämä allaoleva merkki saattaa tarkoittaa koiraa, mutta voi se tarkoittaa jotakin muutakin.

28.1.2006

Crash course on gender dependent English

0 kommenttia
Jos menet naisesi/miehesi luo, älä unohda ruokaa (Kaura). Lisäksi tarvitset käyttökelpoisen sanakirjan. Ohessa englannikielinen sukupuoliriippuvainen sanakirja (muokattu hieman kyberavaruudessa leviävästä).

WOMEN'S ENGLISH:
1. Yes = No
2. No = Yes
3. Maybe = No
4. We need = I want..
5. I am sorry = You'll be sorry
6. We need to talk = You're in trouble
7. Sure, go ahead = You'll be in trouble
8. Do what you want = You are already in trouble
9. I am not upset = I am upset, you insensitive moron!
10. You're certainly attentive tonight = Is sex all you ever think about?

MEN'S ENGLISH:
1. I am hungry = I am hungry
2. I am sleepy = I am sleepy
3. I am tired = I am tired
4. Nice dress = Nice arse/tits!
5. I love you = I want to have sex!
6. I am bored = Let's have sex!
7. May I have this dance? = Do you want to have sex?
8. Can I call you sometime? = Do you want to have sex later?
9. Do you want to go to movies? = So, you don't want to have sex yet?
10. Can I take you out to dinner? = Do you want to have sex after a burger and a couple of beers?
11. I don't think those shoes go with that outfit = I'm gay

NIMBYstä, naapureista ja ostereista

11 kommenttia
Kuuntelen Elisabeth Leonskajan soittamia Chopinin nokturnoja samalla, kun olen kiitollisena lueskellut eilisen yksivuotissyntymäpäivän vuoksi saamiani onnitteluja. Musiikkimakuni ei ole kovin kehittynyt (pidän vanhasta muistista ja tuttuudenkin vuoksi Katri-Helenasta ja näistä nuoremmista naislaulajista erityisesti Maija Vilkkumaasta, jonka laulamaa Se ei olekaan niin (huom. Saara) kuunnellessa on kyyneleet aina joko nielussa tai poskella), ja Chopinin musiikista pidänkin eniten juuri kaikkein helpoiten pidettävästä Nokturnosta Opus 9/1 B-molli-Largetto, jota tämä Elisabeth Leonskajakin taitavasti tapailee albumissa, jonka nimi on yllättävästi Chopin: Nocturnes.

Pidän myös ostereista kovasti. Ja syön niitä hyvällä ruokahalulla, vaikka kutsunkin itseäni häpeämättömästi kasvissyöjäksi. Tämä annettakoon anteeksi, koska en syö mitään maaeläimeksi luokiteltavaa, enkä useimpia merieläviäkään, vaikka lohen, sillin, ostereiden, simpukoiden ja grillatun meriahvenen suhteen teen poikkeuksen.

Eli syön siis mielihyvin ostereita.

Tämä totuus putkahti mieleeni seuratessani virtuaaliystävä Kauran (kiitos vaan onnitteluista, Kaura) Viistolla pinnalla löytynyttä linkkiä Jenni-Juulian Vammaisen vartalon kuvat-blogille, jossa J-J puhui mm. NIMBY-ilmiöstä (muistattehan Arvoisat Lukija, NIMBY eli not in my backyard). J-J oli mm. lukenut Ritta Kuparisen väitöskirjaa nimeltä Ei meidän naapuriin. Yllytän kaikkia lukijoita vierailemaan J-J:n ajatuksia herättävässä blogissa. Virtuaaliystävä SusuPetal oli myös käväissyt siellä ja todennut omapäisesti, että Every man is an island. Hän on juuri kirjoittanut omalla saitillaan homo-novellin ilmeisesti Brokeback Mountainin elähdyttämänä, tosin en tiedä tätä elähdyttämisjuttua aivan varmuudella.

Mutta niistä mielellään syötävistä ostereista piti siis mainita. Ja syynä on tällä kierroksella löytynyt bloggari Rita Maestra, joka vierailee suurlöhetystöissä ja kertoo osteri-vitsejä, yksi löytyy täältä. Rita kertoo myös otsikolla Favole in Italiano mitä La Bella Addormentata nel Bosco tarkoittaa.

Hyvä Rita Maestra, huumorintajusi on ilmiselvästi mielenkiintoisella tavalla omituinen. Minä aion kuitenkin edelleen syödä ostereita milloin vain rahat ja tilaisuus sen sallivat. Ja niiden kanssa sopii tietysti erinomaisesti mikä tahansa kuiva chablis, erityisesti La Chablisiennen Grand Cru, ja jos rahat eivät siihen riitä niin heidän Petit Chabliksensa - edes vuodelta 2003 - ei ole ollenkaan pahaa.

27.1.2006

Dionysoksen kevään 204. "lastu"

3 kommenttia


Kirjallisuus pyrkii selittämään kaaosta,
ei järjestämään sitä.

Dionysoksen kevät on yksivuotias tänään

18 kommenttia

Sanomalehtimiehistä, vähän gentlemaneista ja Tintinistä,

2 kommenttia
joka on kuuluisin belgialainen - tietysti, jos Georges Simenonia ei lasketa mukaan, hänhän oli syntyjään Belgian Liege'stä. Arvoisa Lukija muistaa tietysti Simenonin luoman pariisilaisen rikosetsivä Maigret'in.

Kuten hyvin tunnettua, Tintin oli sanomalehtimies. Tai 'on' pitäisi ehkä sanoa, hänhän on fiktiivinen henkilö eikä näinollen vanhene, muutu tai kuole, ellei julkaisuoikeuksien omistaja päätä tappaa häntä hetkellisessä mielenhäiriössä. Tintinhän on omistajiensa leiväntuoja.

Viereinen kuva vihjaa myös, että Tintin saattaa arvostaa hienompiakia asioita elämässä, kuten viinaa , musiikkia ja naisia.

Vähän niin kuin eräs toinenkin belgialainen sanomalehtimies. Belgian suurin lehti on ranskankielinen Le Soir. Ja heillä oli aikaisemmin työssä lehtimies, taloustoimittaja tarkemmin sanottuna, nimeltään Philippe Servaty, jolla oli myös vapaa-ajan harrastus. Hän nimittäin harrasti kahta useimpien miesten mielipuuhaa: naisia ja pornografiaa, ja jostakin kummasta syystä oli päättänyt harrastaa niitä muslimimaassa - Marokossa. Servaty piti kovasti harrastuksestaan ja halusi jakaa ilonsa mahdollisimman monien muiden kanssa, ja - uskomatonta kyllä - julkaisi juttuja ja kuvia marokkolaisista naisvalloituksistaan internetillä. Le Soir-lehti oli vähemmän kuin ilahtunut saamastaan ilmaisesta mainoksesta.

Servatyn toimien seurauksena oli 13 marokkolaisnaisen vangitseminen viime vuoden kesäkuussa syytettynä sukupuolisuhteesta Servatyn kanssa - eli moraalittomuudesta, josta muslimilain mukaan on naisille seurauksena kuoliaaksikivittäminen.

Näin ei onneksi käynyt, ja 11 naisista on nyt vapautettu vankilasta (kärsittyään siis 8 kuukautta tuomiostaan) ja kaksi pysyy vankilassa syytettynä esiintymisestä pornokuvissa. 70 muuta naista on Servatyn jäljiltä tutkittavana Marokossa. Vieressä yksi Servatyn ottamista 'taidekuvista'.

Tästä ei voi oikein sanoa kuin, että tämä Servaty on selvästi naisiin vetoava mies. Oheinen kuvakin sen tietysti todistaa. Ja Agadirin seurapiireissä tullee riittämään meheviä juttuja moniksi tuleviksi vuosiksi. Ja ymmärrettävästi jotkut agadirilaismiehistä uhkaavat tehdä muutakin kuin kuunnella näitä tarinoita. Servaty, jonka 'nom de plume' näissä vapaa-ajan hommissa oli Belguel, on piilossa jossakin päin Eurooppaa - ja mahdollisesti hyvin pitkän aikaa. Hän on ilmiselvästi 'gentleman' luonnoltaa, ja on mm. antanut seuraavan kommentin yhdestä naisestaan:

“I met her walking down the street in her djellaba. A few minutes later
the f***ing bitch did everything I wanted. Miracles do happen, even in a muslim
country!”

26.1.2006

Haamupäivitys

0 kommenttia
Tämä on koelähetys kommentointiongelmien vuoksi!

Lukijatilastojen kaunistamiseksi

9 kommenttia
bloginpitäjät tietysti yrittävät tehdä kaikkensa. Jotkut laiskat bloginpitäjät ottavat helpon linjan ja kirjoittavat ylivoimaisen erinomaista ja informatiivista blogia, joka pelkällä laatupainollaan kiinnostaa hirmuisen suuria kansankerroksia ja kelluu kuukausitolkulla blogitilastojen ensimmäisellä sijalla.

Dilbert'illä on viereinen ehdotus, jolla me tavalliset blogihenkilöt voimme luoda ympäristöllemme toimivan illuusion menestyksekkäästä ja potentiaalisesti hyvin tuottavasta blogista.


Tai vaihtoehtoisesti, blogihenkilö voi harkita tehtävän delegoimista pätevämmälle mutta vain vähän ansaitsevalle henkilölle. Sediksen kommentoima Hesarin ehdotus työvoimaongelmien helpottamiseksi orjatyövoiman käytöllä on myös syytä pitää mielessä.

Erkko-yhtymän aivopesua kaipaa vasta

0 kommenttia
Todella, kun se puuttuu. Belgiassa pohjoismaalaisia lehtiä levittänyt yhtiö on mennyt tämän vuoden alussa nokilleen sillä seurauksella, että suomalaistenkin lehtien, mm. Iltasanomien ja Hesarin, saaminen Brysselissä on tyrehtynyt tyystin.

Tämä panee ajattelemaan lehden todellista merkitystä.

Hesaria olen tietysti kunnon suomalaisena lukenut niin kauan kuin muistia riittää. Erkkojen puristusote suomalaisten mielipideilmastossa on tietysti meille kaikille itsestään selvyys, niin kuin Kekkosen vaalivoitto (eikun siis Halosen) tai KOM-teatterin tasapuolinen suhtautuminen yhteiskunnan moniarvoisuuteen. Hassua on, että kun tällaisesta puristuksesta pääsee välillä eroon, sitä kaipaakin yht’äkkiä aivan vietävästi.

Lehden – niin kuin kirjankin – lukeminen internetillä on vieläkin jotenkin vierasta.

Kyllä sitä tietysti tyytyväisenä toteaa internetinkin välityksellä, että onko Nykänen vankilassa vai naimisissa tai ovatko kaikki rallikuskit alkoholisteja, kun sellaisia juttuja ei kuitenkaan viitsi otsikkoja ja ingressin muutamaa sanaa lukuun ottamatta edes lukea. Mutta lehden haluaa tiiviisti kiihkosta kostuviin nyrkkeihinsä, jos lukee Olli Kivisen, tuon Suomen lehdistön europropagandan etäispesäkeen omahyväisiä kannanottoja – kolumnistithan olivat oman kulta-aikansa bloggareita – tai miten Alpo Rupin Pullapoika-sarjakuva pärjää sarjakuvafestareilla Dilbertin rinnalla.

Ns. lehden näköispainoksen lukeminen 15-tuumaisella näyttölaitteella on täysin toivotonta ja mieltätyydyttävä paperin kahina siitä kuitenkin puuttuu, vaikka lukeminen jotenkin tihrustamalla onnistuisikin.

Eli jos belgiansuomalaisten äänet ratkaisevat väärän presidentin valinnan tulevissa vaaleissa, asiasta voi surutta syyttää Erkkoja ja heidän lehtiä jakavia lahtarikätyreitään.

Tosin Rauno Räsänen kertoo eilisessä blogissaa otsikolla ’Muinaista ’feminismiä’ miksi Halosella on voittamaton rako Niinistöön nähden jopa mielipidemittauksissakin.

25.1.2006

Visionäärin pään sisällä

0 kommenttia

Inside the mind of a Visionary Filmaker on Stanley Kubrick näyttely, johon en valitettavasti ehtinyt sen ollessa Berliinissä ja Frankfurtissa. Sen sijaan hyvällä onnella ja sattumalta onnistuin sen näkemään Melbournessa käydessä.

Nimittäin Australian Centre for the Moving Image esittelee Kubrickin elämää ja töitä tammikuun 29. päivään saakka. Museo on Federation Squarella Melbournen keskustassa. Aukion elämää voi tarkastella WEB Cam'illa Australian päiväsaikaan (yhdeksän tuntia edellä Suomeen verrattuna).

Joten, jos näet tämän ja olet sattumoisin Melbournessa juuri nyt, älä jätä elämäsi tilaisuutta käyttämättä.

Samalla voit poiketa ACMI’n Booth’issa, joka oli valitettavasti huollossa minun käyntini aikana, mutta sinulla saattaa olla parempi onni.

Kirjallinen blogi?

4 kommenttia
Saara, vai oliko se kommenttirobottinsa Petra, etsi kirjallisia blogeja ja oli löytämäänsä tyytymätön.

Tämä Suuri Naisdekkari-blogi ehkä sopisi tämän skitsonäreän naislauman käsitteen 'Kirjallinen Blogi' alle.

Huom: Kuva on kopioitu/varastettu Naisdekkarin blogista, ja saatan joutua siitä vaikkapa Vera Vaaran kanssa vaikeuksiin.

Omituisuuksiani

4 kommenttia
Blogisisko haastoi minutkin tähän tunnustuskilpailuun, joka näyttää lietsoneen jo jonkin aikaa blogistaniassa, joten tässä tulen ja vähän jälkijunassa.

Kuva Hanhensulka: Hämärtyvät muistot (Mäkikylä, Sonkajärvi, kesä 2005)

1. rakastan kirjojen hypistelyä ja haistelua, minun on vaikea kävellä kirjakaupan ohi poikkeamatta sisään, käyn aina Pariisissa Shakespeare ja Co’ssa, jonka edessä haluan tulla joka kerta kuvatuksi (ei ole aina onnistunut, kun en muista ottaa kameraa mukaani)
2. itken pienimmänkin tilaisuuden tarjoutuessa
3. minun on hyvin vaikeaa sanoa ’ei’ - millään kielellä
4. minulla on aina luettavana useita kirjoja samanaikaisesti
5. minulla on toimistossani yksitoista purkkikasvia, joista useimmat hyvin isokokoisia ja jotkut melko huonokuntoisia, mutta elossa, joten en voi niitä poiskaan heittää.

Hups, niitäpä löytyikin juuri viisi. En oikein tiedä ketä haastaisin, koska useimmat meistä ovat jo tehneet tämän tunnustuksen. Haastan kuitenkin Ciliegian ja Vaskitsan, jotka eivät ole vielä tunnustaneet mitään. He päivittävät blogiaan niin harvoin, että ehkä eivät edes huomaa haastetta.

Muuten, toivottavasti olette jo huomanneet Marja-Leena Rathjen sivulla alkaneen englanninkielisen omituisuuskeskustelun.

23.1.2006

Kuraan kuollut kuttukin

0 kommenttia
olisi ehkä paremmassa kunnossa kuin höyhenpeitteinen lentomatkustaja 30 tunnin matkanteon jälkeen.

Kolme tuntia ennen lentoa täytyi mennä kentälle varmistaakseen saavansa käytävänpuoleisen paikan! Turhuuksien turhuus, laihana tuloksena oli litistyminen Qantasin lennolle Melbournesta Singaporeen 6.5 tunniksi kapealle istuimelle kahden satakiloisen miehen väliin, joista toinen murjotti ja toinen oli muuten vaan pahalla päällä.

Kiusallanikin käyttäydyin (yli)pirteästi ja lirkuttelin emänniltä liikaa viiniä, kaksi giniä ennen ateriaa ja tuplakonjakit päälle. Qantas oli unohtanut tilatun kasvisruoan, mutta matkustamon ihanat mutta kovin pitkät ja isokokoiset hengettäret loihtivat klubiluokan puolelta köyhän ja litteän (mutta ystävällisen) turistiluokan matkustajan eteen maukkaan kasvislautasen ja päälle juustolautasen, jonka kanssa kaatoivat lasillisen australialaista, McLarenin laakson shiraz-viiniä. Air Francen lentoon Singaporesta Pariisiin palaan vielä toisessa lastussa. Ja lopuksi tunti kaksikymmentä minuuttia Thalys-junan viimeisen vaunun heiteltävänä päätti rankan matkanteon.

Gaius Valerius Catullus (Jukka Kemppisen suomentamana, WSOY,1990) sanoi kaiken kohdalleen runossaan (huom. linkki on pdf-tiedostoon) Kaada poika vanhaa Falernon viiniä:


Kaada poika vanhaa Falernon viiniä,
mutta kaada raakana.
Humalaisten jumala
on kännissä kuin kärpänen.
Sekoittamaton vesi
on raakalaisten juomaa.
Täällä hallitsee
sekoittamaton jumala
.

Vaikka Catullus tarkoittikin Bacchusta, niin kyllä tuo Dionysoksellekin, vanhemmalle Kreikan-serkulle, hyvin kelpaa. Tosin nyt on toipumisen aika - ehkä sekoittamaton vesi olisi sittenkin parempaa vanhalle ruumiille (eikä tässä kai kaukana siitä tilasta ollakaan).

21.1.2006

Joe-poika Singaporesta,

3 kommenttia
tai jotakin senkaltaista muistuu mieleen nuoruudesta tai lapsuudesta. Ja vanhemmalta ialta muistaa taas hyvin Singapore slingin, joka ei ole vain hyvan makuinen vaan hyvan nakoinenkin, vaikka vaaleanpunainen ei ehka vaikuta erityisen miehekkaalta edes korkeassa lasissa.

Tanaan on jatkoyhteydelle kuitenkin niin kiire, etta Raffles-hotellissa ei ehdi edes pistaytya ja slingit jaavat nain ollen nauttimatta. Changin lentokentan Cactus-baarissa toki ehtii kaataa kurkusta alas yhden huurteisen tiikerin, ja sitten jatkamaan matkaa.

Tanne paasi Melbournesta 6.5 tunnissa. Pariisiin Air Francella vasta lahes 14 tunnin kuluttua. Hanhenkin sulat taitavat noin pitkasta matkasta porroytya. Tervetuloa Euroopan pakkanen ja kurainen talvi - ja auringon ikava.

Artyneen lentomatkustajan olematon keveys

2 kommenttia
Lentomatkustaminen nostaa v-kayraa ylettomasti, vaikka kuinka yrittaisi olla suuttumatta. Oliko se Manu Koivisto, joka sanoi jossakin, etta ei pida provosoitua vaikka provosoitaisiin. Manu itse provosoitui tietysti alinomaan alamaistensa tolvaisyista, ja tunnettu totuushan onkin, etta mika sopii Muhametille ei sovi taman hevoselle. Manun oppi ei ole oikein hyvin mennyt perille omalta osaltani, ja provosoitua taytyy vahan valia, joskus ihan pienistakin asioista.

Istun parhaillaan Melbournen kansainvalisella lentokentalla naama murjotuksesta puutuneena ja suren havinneiden lehtieni ja kirjojeni peraan.

Kavi nimittain niin, etta olin pakannut matkalaukkuni vain 22 kiloiseksi Air Francen opetettua noyryytta Pariisista lahdettaessa - siita opetuksesta jouduin lisaksi maksamaan 280 euroa oppirahaa. Matkalaukkuni hyvaksyttiinkin mukinoitta Qantas-lentoyhtion Boeing 747-400:n kellarikerroksen uumeniin. Valitettavasti kasimatkatavaraani en ollut punninnut. Sen punnitsi puolestani turvatarkastaja, ja totesi, etta sallitun seitseman kilon sijasta painoa oli 13.5 kilo, josta taytyisi nyt maksaa ylipainomaksu.

Kasimatkatavara oli taynna kirjoja, joita olin ostanut jo ennen Euroopasta lahtoa ja taalla etelassa myos. Lisaksi olin saanut lahjoina kirjoja, joita en ollut edes ehtinyt lukea. Sielu joutui kovalle koetukselle, kun taaksensa joutui jattamaan mm. Carpelanin Kesan varjot, joistakin taidenayttelyista ostettuja teoksia ja Milan Kunderan Art of the Novel, jonka ostin syksylla Shakespeare ja Co'sta Pariisin vasemmalla rannalla. Seka joukon suomenkielisia lehtia, jotka onneksi oli jo paaosin luettu. Miniani T. lupasi yrittaa saada niita pois Qantasilta, mutta eipa ole suuria toiveita, etta nain kavisi.

Tata seuraavaa ei tietysti pitaisi sanoa, mutta suutuspaissaan sita tulee sanottua tallaistakin.

Nimittain vaikka olenkin 185 senttinen, painan vain noin 70 kiloa, ja ylipainoinenikin olin viela reilusti alle 90 kilon, joka nayttaa taalla isojen pihvien maassa olevan miesmatkustajien alarajana. Lieneekohan siita oikein laki olemassa, kun ylipainoisuus on niin yleista koko maassa.

Australiahan on maailman ylipainoisin maa. Tama fakta oli itselleni yllatys ensimmaisella kerralla taalla kaydessa. Australian miniani T. on nimittain varsin sipsakka ihminen. Jotenkin olin aina olettanut, etta maa on miehitetty urheilevilla, solakoilla ja pajunvarpua muistuttavilla ihmisilla, joilla on nahka kuin saunanlauteilla savustetun siankinkun kylki. Mutta nain ei siis ole laita. Vaalea ihokin on taalla ruskeaksi paahtunutta yleisempi, koska kaikki ovat patologisen ihosyopapelon vallassa. Ja ihan aiheellisesti tietysti.

Eli kovin on naama mustana ja mieli maassa, vaikka kotimatka on alkamassa kokonaisen viiden Australianviikon jalkeen.

Ulkona aurinko mollottaa vaaleansiniselta taivaalta ja lampotila on 41 astetta varjossa. Kainaloon matkatavaroista pelastettu talvitakki tuntuu itsestakin jotenkin naurettavalta. Mutta taalla on kai muutenkin tullut muututtua muotivammaiseksi farkkushortseissa ja varvastossuissa talloessa. Toivottavasti tyyli on kuitenkin sailynyt sen verran, etta ranskalaiset paastavat sunnuntaiaamuna sankipartaiseksi muuttuneen matkustajan livahtamaan Brysselin-junaan.

Saapa sitten nahda.

12.1.2006

Terveisia Australiasta

5 kommenttia
Hyvaa uuttavuotta kaikilla Arvoisille Lukijoille. Ja anteeksi pitka vaiettu aika, mutta on ollut kiireita.

Nimittain joulu ja uusivuosi on kiehuttu Australiassa. Lento Air France’lla alkoi 18.12. Charles de Gaullen kentalta Pariisin lahelta Singaporen kautta Perthiin Australian lansirannikolla. Air Francen lippuja emme enaa koskaan osta. Nimittain kavi niin, etta ensimmaisen kerran 40-vuotisella lentomatkustajan urallani jouduin maksamaan ylipainosta, jota oli 3.5 kiloa per henkilo. Ylimaaraista maksua lentolipulle tuli 40 kertaa 7 eli 280 euroa. En ole koskaan kullutkaan, etta joku olisi joutunut maksamaan 3.5 kilon ylipainosta, mutta kerta se on ensimmainenkin.

Virtuaalituttava Pilviprinsessa, jolla on paa pilvien keskella, pystyy ehka parhaiten kuvittelemaan glamourin, jota on lentoemantien (ja –isantien) tyossa yli kolmentoistatunnin lentomatkalla, jolla puolet matkustajista on narisevia ranskalaisia. Itse en siina glamouria oikein pysty nakemaan, vaikka pidan pitkista lentomatkoista suunnattomasti. Kayn vahan valia kurkkimassa paivamaisemia tai yollista tahtitaivasta. Ja nautin jokaisesta turbulenssin heilahduksesta. Mutta pitkakin matka paattyy aikanaan. Brysselin kotiovelta Perthin lentoaseman Hertzin tiskille meni aikaa yhteensa 30 tuntia ja matkalla katosi yksi kokonainen vuorokausi, jonka tietysti saa takaisin paluumatkalla.

Joulu meni paratiisissa Intian valtameren rannalla paikassa nimelta Dunsborough. Perthin seudun saa oli viileahko, paivalampotilat vain 20-25 astetta. Dunsborough’n taivasta eivat katuvalot himmentaneet, joten tahdet roikkuivat kolmiulotteiselta taivaalta. Ihminen pystynee paljain silmin nakemaan 4000 tahtea, ja Dunsborough’ssa lahes jokainen niista kai oli tarjolla. Mukaan lukien Etelanristi, jota tosin en nahnyt nyt ensimmaista kertaa. Se tapahtui ensimmaisen kerran Comorien paasaarella samettiyossa lahes ihmisika sitten, mutta se on ihan toinen juttu...

Uusivuosi Melbournessa. Aattona oli 42 astetta varjossa ja keskiyollakin viela lahes 30. Ei valittamista, Melbournen ilotulituskin kilpailee nykyisin Sydneyn kanssa joten sampanjat nautittiin paukkuvan taivaan alla.

Uudenvuoden jalkeen vietettiin viikon verran aikaa The Grampian’in Nature Reservessa. On nahty myos taidenayttelyita, mm. British Art and the 60s seka Exiles and Emigrants, molemmat National Galleryssa Melbournessa.

Mutta kaikesta tasta ja muustakin ehka jollakin toisella kerralla, jos l;ydan sopivan tietokoneen jostakin.

Nyt vain G’Day ja No worries, Mates.