Kansainvälinen avaruusasema saa uuden miehistön: historia tapahtuu taaskin yht’äkkiä

Kuva: Energia, astronautti Peggy Whitson

Tänään, Aleksis Kiven päivänä (joka ei liity muuten avaruusmatkailuun kuin Simeonin Kuu-käynnin vuoksi), tehdään taas avaruushistoriaa. Kansainvälinen avaruusasema (ISS) saa ensimmäisen naiskomentajan ja ensimmäisen muslimivierailijan.

Nimittäin Baikonurista ammutaan taivaalle Sojuz-lento TMA-11, jonka kyydissä täristelevät ISS:lle amerikkalainen Peggy Annette Whitson, joka jää avaruuteen ISS:n Expedition-16:n komentajaksi, ja malesialainen Sheikh Muszaphar Shukor Al Masrie, joka voitanee luokitella viralliseksi avaruusturistiksi. Sojuz-lennolla on mukana myös ukrainalaissyntyinen Venäjän liittovaltion sankari, pilotti-kosmonautti Juri Ivanovitš Malentšenko, joka jää avaruuteen ISS:n pääinsinööriksi. Avaruusmatka on Whitsonin toinen ja Malentšenkon neljäs, molemmilla on takanaan myös ”avaruuskävelyjä”. Muszaphar, joka on ammatiltaan lääkäri (ortopedinen kirurgi), sen sijaan on avaruudessa ensimmäistä kertaa ja palaa kipin kapin takaisin maahan ISS:n edellisen miehistön kanssa.

Avaruusmuslimin suurin ongelmansa on tietysti tietää mihin päin kääntää kasvonsa rukousten ajaksi.

Tämä lento alkaa lisäksi ns. paastokuukauden, ramadanin, aikana. Muszaphar on kuitenkin saanut malesialaisilta muslimitietäjiltä luvan olla paastoamatta lennolla. Ramadanin aikainen paastoaminen estää muslimeita syömästä mitään päivänvalon aikaan, sen sijaan yöllä saa mässyttää sen verran kuin sielu sietää. Monissa muslimimaissa ramadanin ajaksi koko elämä kääntyy ylösalaisin, päiväsaikaan ei kaduilla näe juuri ketään, yöllä kaupat ja ravintolat ovat auki, ja elämä jatkuu...

Muszaphar ei ole mikä tahansa tavanomainen avaruusturistimiljonääri, vaikka hänen kotimaansa Malesia joutuukin maksamaan lennosta tavanomaiset 25 miljoonaa dollaria. Nimittäin Malesian valtio on lennon vaihtokauppana sitoutunut ostamaan venäläisiä hävittäjäkoneita 900 miljoonan dollarin edestä. Summa ei ole suuri öljyrikkaalle muslimimaalle. Malakan niemimaalla sijaitsevan perustuslaillisen kuningaskunnan vuosittaiset öljytulot ovat 15 miljardia dollaria, tai niillä main.

Sheikh Muszaphar ei ole ensimmäinen muslimi avaruudessa.

Tämä kunnia kuuluu saudiarabialaiselle prinssille ja kansainväliselle tyhjäntoimittajalle nimeltä Sultan bin Salman bin Abdulaziz al-Sa'ud, joka palveli ”turistina” avaruussukkula Discovery’lla 1985 (lento STS-51-G). Lennolla mm. lähetettiin avaruuteen ensimmäinen arabisatelliitti ARABSAT-1B. Sultan on nykyisin Saudien turistihallinnon johtaja, mikä ei liene kovin aikaavievä tehtävä ottaen huomioon, että Saudi Arabiaan on tavallisena turistina lähes mahdoton päästä.

Saudi Arabian noin 5000 prinssistä Sultan eroaa sikäli, että hän on prinssi Salman bin Abdulazizin poika. Salman puolestaan on toiseksi nuorin ns. sudairi-veljeksistä, ”sudairi-seitsikosta”, jotka olivat kaikki Saudi Arabian ensimmäisen kuninkaan, wahhabilaisen Abdulaziz Al Sa'ud’in ja tämän kuudennen (?) vaimon, Hassa bint Ahmad Al Sudairi’n, poikia. Sudairi-veljeksistä on tullut vaikutusvaltaisin saudien kuninkaallisen suvun haaroista. Veljeksistä yksi on jo ollut Saudien kuninkaanakin: vuonna 2005 kuollut playboy-kuningas Fahad bin Abdulaziz. Nykyinen, syvästi uskonnollinen ja vanhoillinen kuningas Abdullah bin Abdulaziz ei ole saman äidin tuotteita (hänen äitinsä on kahdeksas (?) vaimo, Fahda bint Asi al-Shuraim), eikä hyväksy sudairi-veljesten kansainvälistä ilonpitoa.

Sivuaskelena mainittakoon, että amerikkalaiset tutkivat parhaillaan tarkasti nykyisen kruununprinssin, sudairi-veli Sultan bin Abdulazizin pojan, Bandar bin Sultan'in pankkitilejä. Hänen epäillään vastaanottaneen "cool'in" runsaan miljardin dollarin verran rahaa lahjuksina englantilaiselta BAe Systems-yhtiöltä typhoon-hävittäjälentokeneiden saudeille myynnin yhteydessä. Kauppa kuuluu ns. Al Yamamah-aseita-öljyä-vastaan -projektiin, joka alkoi jo 1980-luvulla. Typhoon-kaupan ehtona oli, että brittiviranomaiset lopettavat Bandarin lahjontasyytteiden tutkimisen, ja näin tietysti tapahtui pääministeri Tony Blairin painostettua asiassa omia oikeusviranomaisiaan.

Amerikkalaiset ovat asiassa kovin kyrpiintyneitä, koska heidän tarjoamansa kilpaileva hävittäjä hävisi. He ovat aloittaneet omat lahjustutkimuksensa, mutta näistäkään emme ehkä kuule enempää tulevaisuudessa. Brittien puolustusministeriö nimittäin lausui Guardian-sanomalehden mukaan typhoon-kaupasta mm, että sopimus vahvistaa "the key objectives shared by the two governments with regard to national security and actions to combat global terrorism". Eli jotenkin, että sopimus vahvistaa molempien hallitusten avaintavoitteet kansallisen turvallisuuden ja kansainvälisen terrorismintorjunnan osalta". Mitä tuo nyt sitten selväkielellä tarkoittaisi! Toisaalta 15 niistä 19 syyskuun 11. päivän lentokoneterroristeista oli saudeja...

Joka tapauksessa tänään tehdään Kazakstanin tasavallan alueella lähellä Tiuratamin kylää sijaitsevalla venäläisellä Baikonurin kosmodromilla S.P. Koroljevin raketti- ja avaruusteknologiayhtiö Energian (Raketno-kosmitšeskaja korporatsija ”Energija” imeni S. P. Koroljova) toimesta yht’äkkiä sekä naisasialiikkeen että islamilais-malesialaista avaruushistoriaa alkaen kello 1622 Suomen aikaa.

Vaalien jälkipyykkivä

Kuva: Golden Raspberry Award

Motto: Cloths make the man, the naked people have little or no influence in the society (Mark Twain).

Kävi siis vaaleissa juuri niin kuin olin ajatellut. Niinistö sai enemmän ääniä kuin kukaan poliitikko ansaitsisi. Ja omat vihreät chick-tärppini, Anni Sinnemäkeä (7680 ääntä Helsingistä) lukuun ottamatta, jäivät odottelemaan seuraavia eduskuntavaaleja ja vielä edessä olevaa loistavaa tulevaisuuttaan. Erään ministerin entisillä poikaystävillä näytti menevän oikein hyvin, vaikka ministeri itse taisi saada pahasti kulttuurikintuilleen, jos 5757 äänestäjän suosiota nyt voi tappioksi kuvailla, vaikka ilkeästi vertailemalla siltä näyttäisikin.

Sattumalta ministeri on vain yhden askeleen toisen kulttuuriministerin sijoituksesta Uudellamaalla. Andersson näytti tässä koituksessa saneen kuitenkin paljon enemmän ääniä, 9346, vaikka sijoitukset olivatkin niin lähellä toisiaan. Olisiko molemmilla kulttuuriministereillä loistava tulevaisuus jo takanaan, vai olisiko sittenkin vielä jollakin ihmeellisillä keinoilla edessäpäin. Mistäpä senkin osaa tässä vaiheessa oikein arvata, vaikka 5757 ei todellakaan kuulosta riittävän maagiselta luvulta. Arvoisa Lukija ehkä osaa sanoa tähän jotakin viisaampaa.

Muut ehdokkaani eivät menestyneet mitenkään hirveän huonosti: pääehdokkaani Maria Väkiparta (jonka pitäisi kiivaasti tarkastella nettiolemassaoloaan kriittisellä silmällä) sai Satakunnasta 1046 ääntä, ihastuttavan Suomi-neidon näköinen Sirpa Kauppinen Uudeltamaalta 1397, kemisti-henkilö Mari Saario Varsinais-Suomesta 629 ja klisheistä todennäköisesti mitään tietämätön ”nainen ja olennainen” Kirsikka Siik Pirkanmaalta 1080 ääntä. Seuraaviin vaaleihin on vielä aikaa, joten, jos vihreänä hehkuvissa rinnoissa intoa riittää jatkotyöhön, kaikki voivat seuraavissa vaaleissa olla vaikka ääniharavia.

Niin kuin oli Niinistö. Se varsinainen niin kuin tavallaan myös varsinaissuomalainen ja vihreä Ville Niinistö, joka pääsi viimeisenä siltä listalta Eduskuntaan 5169 äänellä. Oma epäilykseni on, että Ville sai Niinistö-lisää, niin kuin (ehkä) suloinen kulttuuriministerimme edellisissä vaaleissa, vaikka tietysti aivan muista syistä. Mutta tämä saattaa olla pelkästään perusteetonta ilkeyttä. Pienistä ajatuksista Villeä ei pidä syyttää, hän sanoo uusimmassa päreessään mm, että ”vihreät olivat kokoomuksen lisäksi ainoa vaalivoittaja viidestä suuresta”. Heh, heh, vai viidestä suuresta!!!

Jotenkin tuli tästä Villestä aina-ei-kilttiin mieleeni eräs Thomas Jefferson Johnson, jota Eddie Murphy näytteli omalla kaoottisen taiteettomalla tavallaan elokuvassa The Distinguished Gentleman (1992), josta Washington Postin elokuva-arvio (Desson Howe) sanoo mm, että ” Should you get through this Eddie Murphy political comedy without fatigue, frustration or boredom, you may consider your serenity complete”. Mitäpä tuohon lisäämään, muuta kuin, että kovin tuo kritiikki muistuttaa arviota näistä ja monista muista eduskuntavaaleista sen jälkeen, kun Veikko Vennamo ja Eino Poutiainen lopettivat poliittisen puurtamisensa, niin ja Taisto Sinisalo myös. Bless them all!

Tarinan tuntematomasta taviksesta, Thomas Jefferson Johnsonista, joka siis pääsi nimensä vuoksi vahingossa USA:n presidentiksi (tämä ei ole ulkopoliittisesti arveluttava viittaus nykyiseen istuimen haltijaan), oli muuten kirjoittanut eräs Jonathan Reynolds, joka on saanut jopa yhden palkinnon elokuvatuista kirjoituksistaan. Hän nimittäin voitti Kultaisen Vatun (toivottavasti tuo tuli oikein kirjoitettua) eli Razzie Award-palkinnon huonoimmasta käsikirjoituksesta vuonna 1988.

Razzien voittanut filmi oli nimeltään Leonard Part 6, jossa toinen musta koomikko, Bill Cosby, näytteli Leonard Parkeria, eläkkeellä olevaa CIA-agenttia, joka kutsutaan takaisin hommiin pelastamaan maailmaa murhanhimoilta kasvistensyöjiltä ja tappajiksi hypnotisoiduilta jäniksiltä (eli tarinan Leonard on jonkinlainen elokuvataiteen Sauli Niinistö), ja jolla on lisäksi suuria vaikeuksia ihmissuhteittensa kanssa (I rest my case!). Washington Postin Rita Kempley puolestaan sanoo tästä kulttuurisaavutuksesta arviossaan mm. näin: ” The only good thing about Bill Cosby's "Leonard Part 6" is that we didn't have to see Parts 1 through 5”. Huh, huh!

Mutta siis tuosta Ville Niinistöstä piti puhua, mutta en nyt keksi, mököttäessäni kiukkuisena noiden kannatettujen naisten puolesta (paitsi siis Anni Sinnemäen, jonka puolesta en mökötä vaan hymyilen autuaana niin kuin aina kun hänen kuvaansa saa (esteettiseen) nälkäänsä tai janoonsa katsella), hänestäkään, siis Villestä, mitään muuta hyvää tai pahaa sanottavaa, en edes hänen vaatteittensa istuvuudesta tai alastomuudestaan, kun en ole Mark Twain. Niin että olkoon!

Kansainvälinen naistenpäivä

Tietenkin naistenpäivä on joka päivä. Mutta koska tänään (todennäköisesti) juhlitaan naisia yleisemminkin ympäri maailmaa, niin juhlitaan tässä blogissakin.

Joten menestystä kaikille maailman naisille. Ja toivotaan vaikutusvaltaakin. Vaikka voima, valta ja kunnia tahtovatkin olla jonkinlaista nolla-summa-peliä. On siis oltava varovainen sen kanssa kuinka paljon niitä asioita toivoo kenellekin jaettavaksi.

Ja kiitos omastakin puolestani. Olemassaolo on olemattomuutta parempi.

Lisää naistenpäivätietoa on täällä.

Kuva on BBC:n naistenpäivä-aiheiselta saitilta (vuodelta 2004). Ja kuvaa naisia tiilenteossa Multanissa, Pakistanissa. Olen joskus kouluvuosina ollut kesätöissä tiilitehtaalla sekä tuolla kurapuolella että kärräämässä kuumia tiiliä pois uunin dantemaisesta pätsistä.

Nainenkin tähän muistikuvaan liittyy. Nimittäin yhden naisen ainoa tehtävä oli kaataa uunista tulevien kärräreiden päälle vettä ämpäristä, ja hän otti tehtävänsä niin tosissaan, että joidenkin kärräreiden piti siitä oikein toppuutella ärräpäiven kanssa.

Saattoi olla, että ämpärinaisella oli naisten ja miesten väliseen yhteiseloon liittyviä patoutumia purkamatta ja näki ämpärissään hyvän keinon niiden tasaamiseksi. Toisaalta voi olla, että hän oli vain innokas työssään. Mutta ei se puhdas ja viileä vesi varmaan kenellekään pahaa tehnyt. Saattoi joillakin olla jopa päivän ainoa puhdistautuminen, silloin olivat ajat ja olosuhteet toiset kuin nykyisin. Vettä ei kotona säästelty siksi, että siitä olisi ollut yleismaailmallisesti pulaa, vaan siksi, että se oli useissa kodeissa pakko kantaa vinttikaivosta ämpärillä sisään. Ja sehän oli tietysti miesten työtä.

Valitaan miellyttävin puolue ja kaunein ehdokas ja…

Kuva: suhteellisen äänimäärän laskija Victor D'Hondt (1841-1901)

Sananvapaus on kuin sinfoniaorkesterin konsertti, jossa soittajat saavat soittaa mitä haluavat. Kansanvaltainen hallinto on kuin sellaisen konsertin kapellimestari. (Hanhensulka, 2007)

Arvoisa Lukija on saattanut huomata, että Suomessa on uhkaavasti lähestymässä se aika, jolloin jokaisen demokratiaan luottavan ja sitä kunnioittavan henkilön on taas kerran päätettävä olla äänestämättä.

Tätä kutsutaan kansalaisvelvollisuudeksi.

En tiedä missä sitä kutsutaan kansalaisvelvollisuudeksi, mutta olen nähnyt useiden poliitikkojen mainitsevan julkisuudessa sanan kansalaisvelvollisuus sanojen moraali ja äänestäminen yhteydessä, joten velvollisuuden täytynee olla moraalinen ja perustua Suomen Lakiin.

Äänestämättömyyspäätöstä varten on ensin valittava äänestämättä jätettävä puolue ja sitten se henkilö, jolle ei ääntään tule antamaan. Jos tätä ei tee, antamatta jäänyt ääni saattaa koskea täysin väärää puoluetta tai henkilöä ja menee kokonaan hukkaan. Ja jos näin käy, vaalien jälkeen ei ole moraalista oikeutta valittaa vaalien tuloksena kokoon kutsuttavasta kansaneduskunnasta.

Päätös vaatii runsaasti harkintaa ja selkeät kriteerit. Ilman kriteereitä äänensä antamattomuus saattaa olla arvauksen varassa ja arvaamalla tehdyt päätökset osoittautuvat usein vääriksi.

Suomi on edustuksellinen demokratia, jossa puolue – kulissinaan sen päätöksiin vaalikaudeksi sidotut kansanedustajat – edustaa kansaa ja käyttää poliittista valtaa kansalaisten puolesta. Puolueen päätökset toteutetaan maan hallituksessa, johon puolue nimeää palkkiojärjestelmän mukaan harmittoman joukon mahdollisimman epäpäteviä jäseniään, joita kutsutaan ministereiksi. Muina esimerkkeinä edustuksellisesta demokratiasta voidaan mainita entinen ihanteellisen tasa-arvoinen Neuvostoliitto, presidenttivaltainen Ranska ja Englannin parlamenttaarinen kuningaskunta, jolla ei ole koskaan ollut perustuslakia.

Suomessa vaalit ovat kovin vapaat. Toisin kuin esimerkiksi Belgian demokraattisessa kuningaskunnassa, jossa jokaisen äänioikeutetun on pakko äänestää. Tosin belgialaiset poliitikot ovat tulkinneet tätä pakkoa siten, että äänioikeutetuksi lasketaan vain äänioikeutetuiksi rekisteröityneet. Rekisteröityminen on vapaaehtoista.

Vaaleissa ei pelkästään valita kansanedustuslaitosta vaan mitataan myös kansalaisten luottamusta puoluejärjestelmään.

Mitä vähemmän vaaleissa annetaan ääniä, sitä enemmän puolueet nauttivat äänestäjien luottamusta. Ja tietysti päinvastoin.

Siksi on puolueiden ja poliitikkojen mielenrauhan vuoksi välttämätöntä, että mahdollisimman moni jättää äänestämättä.

Suuret äänestysprosentit tekevät puolueet ja näiden johtajat rauhattomiksi ja he saattavat ryhtyä toimiin, joilla on kauaskantavia ja kohtalokkaita seurauksia koko yhteiskunnalle. Pienet äänestysprosentit puolestaan rauhoittavat poliittista elämää: poliitikot voivat jatkaa leppoisia uniaan ja nauttia täysin rinnoin ansaitsemistaan kulukorvauksista, eikä yhteiskunnalle tule heidän toimistaan mitään pysyvämpää vahinkoa. Siksi vaalien vapauden takaaminen on suomalaisen yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeää.

Valittujen kansanedustajien vähäinen äänimäärä on myös kansanvallan ja poliittisen elämän kannalta edullista.

Suuret äänivyöryt ns. ääniharavoille häiritsevät rauhallista politiikantekoa. Ääniharavat uskovat helposti omaavansa erityisen suuren mandaatin poliittisiin tekoihin ja aiheuttavat poliittista häiriötä mm. vaatimalla ministerinsalkkuja vastoin puolueen selviä päätöksiä ja tekemällä muitakin äänestäjiä miellyttäviä, ns. populistisia aloitteita. Tällaisen tilanteen välttämiseksi on erityisen ehdottomasti oltava äänestämättä, tai, jos sitä ei voi välttää, äänestettävä kaikkein nimettömimpiä ehdokkaita. Usein nämä eivät ole edes tehneet mitään erityisiä poliittisia lupauksia, joita joutuvat istuessaan rikkomaan.

Ja sitten muutama sana kriteereistä. Äänestäjät eivät näytä helposti ymmärtävän annetun äänensä ja valitun puolueen ohjelmajulistusten välistä merkittävää yhteyttä. George Bernard Shaw on sanonut jotenkin, että:

Kansanvalta takaa, että meitä ei hallita paremmin kuin ansaitsemme.

Valittu puolue, joka päättää mitä valitut edustajat päättävät asioista, pitää valita todellisten mielipiteidensä mukaan. Nykyoloissa näyttäisi siltä, että ainoastaan Vihreä liitto vastaa omaa näkemystäni tulevaisuuden maailmasta. He kannattavat saasteetonta ympäristöä ja maapallon resurssit huomioon ottavaa kasvuvauhtia. Omalta kannaltani Vihreät on siis ainoa mahdollinen puoluevalinta.

Ehdokkaan valinta on vaikeampi kysymys. Olen onneksi brysseliläinen, joten voin vapaasti valita mihin vaalipiiriin jätän ääneni antamatta. Jo monen vuoden ajan olen ollut ihastunut kansanedustaja Anni Sinnemäen, jonka kamppanjablogissa on valitettavasti vain yksi postaus, ihastuttaviin silmiin ja kovin soisinkin hänen jatkavan kansan edustamista ja uskon niin tapahtuvankin. Tämä tunnustus antaa Arvoisalle Lukijalle vihjeen valintakriteereistäni. Anni sanoo omaa poliittista ajatteluani pahasti raapaisevasti saitillaan Marcel Proustista näin:

Proust sanoi, että rakkaudesta lopulta jää jäljelle vain raastava mustasukkaisuus...

Huh, huh, kun osui pahasti kohdalle. Mutta Vihreän liiton piirissä on suuri joukko muitakin hyvillä poliittisilla ominaisuuksilla varustettuja naisia – onhan nimittäin itsestään selvää, että valitun henkilön täytyy olla nainen, miehet ovat historian aikana osoittaneet missä määrin heihin voidaan luottaa poliittisten päätösten tekijöinä. Alla muutama omilla kriteereillä valittu ehdokas.

Niin kuin esimerkiksi Uudeltamaalta eduskuntaa pyrkivä akat. pätkätyöläinen Sirpa Kauppinen, joka sanoo vaalisivuillaan mm., että:

...Vanhemmuuden kustannukset jaettava tasan työnantajien kesken. Lasten tekemiseen tarvitaan useinmiten kaksi...

Sirpa ei selitä, miksi lastentekoon tarvitaan kaksi työnantajaa, oman käsitykseni mukaan siinä on mukana yksi työnantaja ja yksi työntekijä, mutta tämä on pikkujuttu ja osoittaa vain kuinka vaikeita kysymyksiä nimenomaan poliittiset kysymykset ovat. Sirpa on kaikin puolin varteen otettava ehdokas ääneni saamattomuudelle. Ainoana miinuksena näkisin sen, että hän kutsuu itseään Siruksi, mutta se mennee hänen vaatimattoman ikänsä tiliin, eikä pitäisi olla esteenä valinnalle.

Varsinais-Suomen vaalipiiristä yrittää eduskuntaan arjen asioita erityisesti kannattava biokemisti Mari Saario, joka haluaa blogillaan kaikkien yhdessä näyttävän mistä kansalaisyhteiskunta kusee, vaikka häveliäänä kemistinä ei halua käyttää näin brutaaleja ilmaisuja. Hän huutaa meille kaikille houkuttavasti näin:

Tule ulos vihreästä kaapista. Sylkäise päin isolla rahalla ostettuja kamppanjoita.

Satakunnan vaalipiiristä eduskuntaa yrittävässä Maria Väkiparrassa yhdistyvät varsin ihastuttavalla tavalla kaikki poliitikon tarvitsemat ominaisuudet, häveliäästi jätän ne nyt kuitenkin tässä mainitsematta. Satun tietämään hänen mielipiteitään enemmänkin keskustelujen perusteella ja tiedän myös, että hänellä on kaksi poliitikolle hyödyllistä akateemista tutkintoa (kauppatieteet ja valtiotieteet), hän on eronnut turhautuneena monikansallisen konsulttiyhtiön hunajanhoukuttavista tehtävistä ja toiminut kansankynttilänä ja nyt Satakunnan vihreiden toiminnanjohtajana. Ja lisäksi on vaikea ajatella naista, joka sopisi paremmin kalevalaisen Ainon esikuvaksi. Ihmissusista ja oikeista susista Maria sanoo blogissaan tähän tapaan:

...Palatakseni lopuksi susiin, häirikkösudet on syytä poistaa, muttei kaikkia koiriakaan tapeta tai lähetetä Brysseliin vaikka häiriintyneet yksilöt silloin tällöin käyvät ihmisen kimppuun.

Olen ehdottomasti samaa mieltä Marian kanssa, että häirikkösusia ei pidä Brysseliin lähettää, niitä on täällä jo ihan tarpeeksi saakka omasta takaa. Ilmastonmuutoksesta ja energian kulutuksesta hän puolestaan sanoo näin:

...Konkreettisia toimia kasvohuonepäästöjen hillitsemiseksi olisivat mm. autoverotuksen porrastaminen päästöjen mukaan, joukkoliikenteen tukeminen ja kehittäminen, uusiutuvan energian tukeminen, energiankäytön tehostaminen teollisuudessa sekä energiansäästötalkoot kotitalouksissa (yksinomaan sähkölaitteiden sulkemisella standby-asetuksen sijaan Loviisan toinen reaktori
voitaisiin sulkea ½ vuodeksi)...

Pirkanmaan vaalipiiristä on ehdolla iloisen nimen ja soman hymyn omaava Kirsikka Siik, joka on arkkitehti.

Hän sanoo vastustamastaan ydinvoimasta mm. näin:

...Ennen kuin tarjotaan ratkaisuja, on tiedettävä, mihin ongelmaan ratkaisua haetaan. Jos tavoitteena on energiankulutuksen kasvun mahdollistaminen lyhyellä aikajänteellä vähän tuotantoaikaisia hiilidioksidipäästöjä tuottavalla tavalla, ydinvoima on pätevä ratkaisu … Energiaongelmien ratkaiseminen rakentamalla vielä yksi ydinvoimala vaikuttaisi olevan vähän kuin yritys parantaa hammassärky särkylääkkeellä. Akuuteimmalla hetkellä ratkaisu vaikuttaa helpolta ja halvalta, mutta hetken päästä särky on palannut ja varsinainen ongelma ihan yhtä isona ellei isompana edessä...

Ja mitäpä tuohon olisi lisättävää, paitsi, että Kirsikka sanoo myös näin:

...En kannata ydinvoimaa, koska minusta on reilumpaa ratkaista oman kulutuksemme ongelmat omana elinaikanamme ja omassa maassamme kuin lykätä niitä muille...

Tosin Kirsikan saitilta ei löydy vaihtoehtoisen energiantuotannon ohjelmaa, sen sijaan hän ehdottaa kulutuksen vähentämistä ottamalla sähkölaitteet pois töpseleistään (niin kuin satakuntalainen Mariakin ehdottaa). Energian vaihtoehtoisen tuotanto-ohjelman paljastamien olisi tietysti liikaa vaadittu kansanedustajalla ehdokasvaiheessa. Mutta toisaalta olisihan se mukava tietää.

Loppuun vielä annettakoon kaikkille äänestämättä jättäville neuvoksi Suomen politiikkan sitoutumattoneen Ivan Turgenevin Nihilisti Bazarovin lause, jolla ei välttämättä ole mitään tekemistä tämän lastun kanssa, mutta tasapainottaa somasti alkuun kirjoitettua Hanhensulan aforisminalkiota:

Sinä vain istut paikallasi ja arvostat itseäsi, mitä merkitystä sillä on, voit aivan yhtä hyvin istua paikallasi arvostamatta itseäsi

Romanssia ja naisdekkareita

Pitkäperjantai ja joulu olivat lapsuuden ajan pitkäveteisimmät päivät. Täytyi kulkea varovasti pyhävaatteissa ja yrittää seurustelemalla tappaa pitkäpiimäistä aikaa, jouluna tosin pystyi leuhkimaan saamillaan lahjoilla ja kadehtimaan muiden lahjoja, jos omissa ei ollut liikoja kehumisia. Pitkänäperjantaina ei ollut edes sitä kevennystä ja mämmi oli pannut mahan huonoon kuntoon, niin, että puolet ajasta meni ulkohuusseissa istuessa, joka kevättalven kylmissä ei ollut herkullista ajankulua.

Kuva: Giacomo Casanova veljensä taidemaalari Francesco Casanovan jälkipolville ikuistamana

Näin ollen en kirjoita mitään pitkänperjantain sanomasta, vaikka luterilaisen kirkon Juudaksen syyttely ottaakin aina päähän. Jos Jumala kerran on kaikkitietävä ja kaikkivoiva, Hän tietysti tiesi Juudaksesta ennakolta ja oli pannut hänet jopa asiallekin - petturin rooliin - muuten meillä ei ehkä 2000 vuoden kuluttua olisi paastosta vapauttavaa pääsiäisjuhlaa.

Mutta siitä siis ei pitänyt kirjoittaa. Sen sijaan kirjoitan naisista.

Ja johdannoksi on kaikille miehille sanottava, että, jos teillä ei ole Taivaan antina tai vanhempienne geenien perusteella aloituslauseen keksimisen armolahjaa, voitte heittää hyvästit ansiokkaalle Casanovan uralle. Naiset nimittäin päättävät ensimmäisten 30 sekunnin aikana onko tarjolla olevasta rutjakkeesta poikaystäväksi tai jopa aviomieheksi saakka. Tätä on tutkittu oikein yliopistotasolla. Koekaniineina oli 100 naista ja miestä, ja syntyneitä suhteita tullaan tarkastelemaan jatkossakin niiden syvyyden ja pitkäikäisyyden selvittämiseksi.

Mutta siitäkän ei pitänyt kirjoittaa.

Sen sijaan Arvoisa Lukija tietänee varsin hyvin, että naiset ylläpitävät kirjallisuutta. Lukijoista - sekä ostajista että lainaajista - suurin osa on naisia. Ja taitaa olla naisenemmistö jopa kirjoittajisssakin nykyisin.

Tämän vuoksi naisten kirjallisen maun tietäminen on jokaiselle toivorikkaalle kirjoittajalle ensiarvoisen tärkeää. Jos nimittäin haluaa myydä kirjojaan niin, että niistä lähtee jokapäiväinen leipä. Tietysti suurin osa kirjailijoista vakuuttaa naama vakavana julkisuuteen, että heille ei ole väliä, vaikka kirjojaan ei lukisi kukaan. Kysymys siitä, miksi he sitten ylipäätään kirjoittavat julkaistavaksi jää arvailujen varaa.

Perinteisesti romanttisten kirjojen on oletettu olevan naislukijoiden ehdottomia suosikkeja. Seksivapaat kirjat, joissa kaunis ja hento sankaritar saa komean ja rohkean alfa-mies-sankarin itselleen ja joutuu - anteeksi pääsee - naimisiin (naisethan tietysti pääsevät ja miehet joutuvat avioliiton onnelaan). Mutta - nähtävästi - tämä romanssin suosio ei välttämättä enää pidäkään paikkaansa. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan (Woman & Home -lehti) naiset ovat hylkäämässä romanssit murhatarinoiden ja seikkailukirjojen vuoksi.

Kirjailija Kirsti Ellilä taisi eilisessä päreessään (13.4. Tapasin toimittajan) ehdotella miehenpuolille nais- ja tyttökirjojen lukemista oppiakseen jotakin naisen sielunelämästä, joka onkin miehille yhtä tuntematon, kuin auton kaasarin rakenne naisille. Mutta tämä ehdotus ei ehkä sitten olekaan hyvä.

Sen sijaan miesten ehkä pitäisi lukea sellaisia naiskirjailijoita, joiden kirjat vilisevät älykkäitä ja fyysisestikin kykeneviä naissankareita, jotka osaavat lukea karttaa, ajaa autoa, hakata konnilta hampaat kurkkuun ja vietellä puolustuskyvyttömät miehet sukupuolisten halujensa tahdottomiksi tyydyttäjiksi. Näyttää siltä, että nykyajan naiset haluavat samaistua senkaltaisiin roolihahmoihin miuluummin kuin sanotaan vaikka Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon Elizabeth Bennetiin (Keira Knightley näytteli jotakin muuta kuin Austenin kuvaamaa naista viimeisimmässä elokuvassa), vaikka kirjassa on sentään onnellinen loppukin.

Mutta 40 % naisista ei pidäkään onnellisesta lopusta. Muistini mukaan tämä korreloi hyvin muiden tilastojen kanssa. Taitaa olla niin, että nykyisin saman verran avioliitoista päätyy avioeroon. En tiedä onko näillä kahdella tilastolla mitään tekemistä toistensa kanssa.

Nykyajan rikoskirjailijoiden paksuin kermakerros muodostuu lähes pelkästään naisista. P.D. Jamesin tai Ruth Rendellin kirjat ovat omassa olympolaisessa korkeudessaan, johon nykyisillä mieskirjailijoilla ei liene mitään asiaa. Tietysti mm. Alexander McCall Smith kirjoittaa nautittavia kirjoja ja hänellä on lisäksi kirjoissaan naissankarikin, botswanalainen Precious Ramotsve (Botswana's only - and finest female private detective).

Agatha Christiellä oli iki-ihana Miss Marple sankarittarena. Patricia Cornwellin tohtori Kay Scarpetta on nykyaikaisempi versio älykkäästä naissankarista. Samoin Gillian Slovon Kate Baeier. Monilla muillakin naiskirjailijoilla on pystyviä naissankareita, jotka näyttävät miehille heille luonnostaan kuuluvan vähempiaivoisen luolamiehen paikan.

Suomessa naiset ovat perinteisesti dekkareissakin pysyneet statisteina "omalla paikallaan". Ja ratkaiseet juttuja asioihin sotkeutuvan amatöörin tai rikostutkijan vaimon roolissa. Tosin onhan meillä Leena Lehtolaisen Maria Kallio, joka ei häviä yhtään nykyajan ulkomaisille kilpasiskoilleen.

Unohtamatta tietysti mitenkään meidän blogistaniamme ikiomaa Suuren Naisdekkarin Vera Vaaraa.

Miesten on hyvä muistaa tämä ja tuo yllämainittu 30 sekunnin päätösaika naisten parinvalinnassa. Jos nimittäin enää uskaltavat naisia edes lähteä iskemään tosi tarkoituksella.