Korjataan ensin, että Lahtisia on tällä hetkellä vain 11,585 eikä edellisessä lastussa mainittu 22,539, joka tarkoitti kaikkia Lahtisia kautta aikojen. Niin laskien Virtasia on ollut 50,360 ja Korhosia 44,348, joten Lahtisten on syytä panna hösseliksi peiton alla etteivät jäisi lisää jälkeen noista muista nen-päätteisistä nimistä.
nen-päätteiset nimet muuten jakautunevat kahteen pääryhmään, itäiseen ja läntiseen, joilla on jonkinverran päällekkäisyyttä ja jako ei taida muutenkaan olla oikein selvä kuten tuosta ylläolevasta linkistä Mikkelin kaupungin saitille näkyy.
Kuva: Eero Järnefelt, Kesäkuun yö
Mutta. Länsi-Suomessa eivät tavalliset ihmiset juurikaan olleet oman sukuisiaan ennen 1900-luvun alkua, vaan olivatpahan vain jonkun poikia tai tyttäriä, tai nimetty asumansa talon mukaan. Itä-Suomessa taas sukunimet ovat olleet yleisiä jo vuosisatoja - ehkä "aina". Vanhoja itäsuomalaisia nen-päätteisiä ovat sellaiset kuin Havunen, Huttunen, Jääskeläinen, Karhunen, Kettunen, Kauppinen, Korhonen, Pöyhönen (Böisman, Boisman) Remeksinen (Remes) jne. Virtanen lienee sekä uusi länsisuomalainen, että myös osaksi vanha itäsuomalainen nimi. Lahtinen on ilmeisesti puhtaasti uusi länsisuomalainen niin kuin peltonen, jokinen, järvinen, ojanen, nurminen, kauranen, ja varmaan rukiinenkin, jos sellaista nimeä olisi olemassa.
Tämä ei ole tietysti ihan vedenpitävä jaottelu, mutta periaate lienee niin kuin tuossa yllä on sanottu. Katso myös artikkeli Ruotsin suomalaismetsien suomalaisnimistä.
Kirkonkirjojen tietoja on nähtävissä internetillä mm. täällä näkyvässä etsittävästä Historiakirjat (Hiski)-tietokannassa. Valitettavasti tiedoissa on suuria puutteita, eivätkä ne edes kata 1900-lukua. Esimerkiksi Sonkajärven kirkonkirjatiedoissa on suurehkoja aukkoja, joiden vuoksi ei internetillä voi kovin luotetavasti vielä sukuaan tutkia. Ehkä parannuksia tulee myöhemmin.
Sukututkimus on kiinnostava ajankulu, joka ei ihan nuorena tule mieleen, ja sitten kun kiinnostus kasvaa, suvun yhteinen muistipohjasta on kuopattu mullan alle suuria palasia. Tulevien sukupolvien sukututkimustyö tulee vaikeutumaan mm, tästä nimilain kohdasta, joka mahdollistaa ketjutiedon katkeamisen jokaisen sukupolven kohdalla:
Jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä, lapsi saa sen sukunimen, jonka vanhemmat ilmoittavat lapsen sukunimeksi ja joka jommallakummalla vanhemmalla on ilmoitusta tehtäessä.
Eli palataan taas pekantytärten ja juntinpoikien täyttämiin aukkoisiin aikakirjoihin.
4 kommenttia:
Kiitos näistä kiinnostavista lastuista nimi asioista, olen paljon uutta oppinut! Nen-päätteiset nimet erittäin kiinnostaa minua kun molemmat isän ja äidin suvussa ovat, sieltä savosta kun olevat kotoisin. En kyllä löytänyt isän sukunimeä, sen verran erilainen kun on, ja siinähän sitten olisi vaikeata suvun tutkimusta kun niin vähän on tallettu ja vanhin sukupolvi on jo kauan hävinnyt.
Siitä nimien antamista lapsille - siirtolais lapsena kärsin kovasti vaikeasta ja hyvin pitkästä nimestä, ja myös miehenikin samoin kärsi, jotta annettiin meidän lapsille semmoiset nimet jotka ovat yleisesti helppoa sanoa minkä kielellä vain. Kuitenkin olemme ylpeitä nimistämme että emme vaihtaneet niinkuin monet siirtolaiset tekivät ennenaikaan, silloin kun oli vaikeampi yhtyä pohjoisamerikan kansan mukaan. Nykyään on helpompaa siirtolaisille, jotkut mielellään sanovat Marja-Leena oikealla tavalla!
Lapsen kannalta on varmaankin parempi, että nimi on kaikille helppo sanoa. Tosin sitten vanhempana osaa arvostaa ehkä erikoisempaa, eksoottisempaa nimeä. Ehkä paras olisi antaa molemmanlaisia nimiä niin lapsi voi aikuisena valita (tosin puhuttelunimen vaihtaminen on vaikea kysymys).
Sedälleni tuli sieltä Kanadasta pitkään vielä sodan jälkeenkin paketteja joltakin naiselta osoitettuna Jack (ei siis Jaakko) ja sukunimenä oli meidän sukunimemme ilman nen-päätettä. Eli ilmeisesti Jaska-setä oli käyttänyt nimensä "kanadalaistettua" muotoa siellä asuessaan. Isän valokuvakokoelmissa on hänestä paljon valokuvia sieltä, komea nuorimies kaksirivinen puku päällä ja olkihattu kallellaan päässä tai rennosti kädessä roikkuen.
Joskus pitäisi käydä katsomasta niitä maisemia. Taisi ainakin joitakin vuosia olla tukkijätkänä ja jonkun ilmeisesti voimalan rakennustyömaalla. Piti tarkkaa kirjanpitoa tuloistaan, joka on kiinnostavaa informaatiota myös näin 70-80 vuotta myöhemmin.
Oikeastaanhan vielä Länsi-Suomessakin esiintyy esim. vanhoina taloniminä itäsuomalaistyyppisiä nen-päätteisiä nimiä, joista osaa esiintyy Itä-Suomessakin sukuniminä ja joitain harvinaisempia ehkä vain Länsi-Suomessa. Esim. Varsinais-Suomessa on sellaisia vanhoja talonnimiä kuin Tilkanen, Raatikainen ym. Ainakin joskus ne taipuvat paikanniminä monikossa, mutta sukuniminä tietysti normaalisti yksikössä. Voisi kuvitella, että nämä nimet ehkä kertovat joidenkin itäsuomalaisten nimien länsisuomalaisesta alkuperästä ja joskus ehkä joidenkin länsisuomalaisten nimien itäisestä alkuperästä. Aikaisemminhan tuolla vrk:n saitilla oli myös karttapalvelu, joka kertoi mistä päin Suomea mitäkin nimeä löytyy eniten, mutta nämä nimien alkuperät tietysti menevät paljon kauemmas. Länsisuomalais-tyyppiset nen-nimethän taas usein ovat sellaisia, että kun suvussa menee muutaman polven taaksepäin, niin isossa veljessarjsassa lähes poikkeuksetta joka veli ja sisar ottaa eri nimen, hyvä jos edes kaksi päätyy samaan nimeen. Toisaalta taas Länsi-Suomessakin on paljon harvinaisia muuntyyppisiä nimiä, esim. talojen tai luonnonpaikan nimeeen perustuvien torpan tai lohkotilan tms. nimen mukaan annettuja, joita ei ole ehkä aina kuin tuossa yhdessä suvussa yhdellä paikkakunnalla. Vaikka samanlaisia harvinaisia on kyllä nuorissa otetuissakin nimissä (tyyliin Vuorenkaiku). Omien isovanhempieni nimistä esim. yksi on länsisuomalainen nimi suositummuislistan top !0:ssä, mutta yhtä on kaikkiaan vain nparisenkymmentä ja kaikki samaa sukua.
Kiitos seikkaperräisestä kommentista. Otin tietysti palstan luonteeseen sopivan yksinkertaistetun lähestymistavan. Kuitenkin ne savolaisnimet nen-päätteineen voivat olla vaikka kuinka vanhoja, On taidettu jopa sanoa, että olisivat vanhimpia maailmassa, mutta mistäpä sille löytyisi vahvistusta.
Nuo länsisuomalaiset talon ja torpannimet ovat tietysti hyvin yleisiä. Vaikka olenkin ainakin 1505 vuoteen jatkuvassa, savolaisessa nen-päätteisessä suvussa isän puolelta, niin äidin puolelta olen länsisuomalaiselta pitkäikäiseltä piikalinjalta, jotka torppariksi tultuaan ottivat torpallensa nimeksi Koskela (Jyllinjoessa oli siihen aikaan pienenpieni koski torpan rannassa) ja siitä sikisi ensimmäisen viljelijäpariskunnan sukunimi.
Saivat vain tyttöjä aikaiseksi (piikalinjaahan suku oli pelkästään ollut siihenkin asti, kun isistä ei ollut paljoa tietoa, riuskoja tyttöjä siis kaikki sen puolen esivanhemmat!), ja näin seuraavassa sukupolvessa Koskela jäi talonnimeksi ja uuden kotivävyn nimi tuli viljelijäperheen nimeksi.
Sillain ne nimet muuttuivat. Minuakin kutsuivat kaikki Koskelan S:ksi ja oma arvokas savolaisnimeni oli kaikille kai tuntematon. Mutta ei se haitannut variksensaappaisten jalkojen tahtia.
Harmin paikka, että se vrk:n karttaohjelma hävisi, siitä voi kivasti katsoa kuinka nimien esiintymistihentymät ovat muuttoliikkeen vuoksi siirtyneet alkuperäisiltä paikoiltaan lähinnä Helsinkiin, jotkut jopa ulkomaille. En tiedä miksi ottivat sen pois.
Lähetä kommentti