Holy hoarding

Mielenkiinnolla olen, niin kuin varmaan Arvoisa Lukijakin, seurannut Dan Brownin kiistelyä kopiointisyytteitä vastaan.

Syyttäjinä ovat non-fiction -kirjoittajat Michael Baigent ja Richard Leigh, joiden julkaisema The Holy Blood and the Holy Grail on syytteen mukaan Brownin Da Vinci -koodin isä tai isoisä tai jotain. Brown tietysti kiistää syytteen.

The Holy Blood... -kirjasta kirjoitetaan myös täällä. Kovin paljoa siitä kirjasta ei ennen tätä meteliä ole tietysti kuultukaan (tosin sitä on myyty jo pari miljoonaa kappaletta), vaikka kirjat (Da Vinci Code ja tämä The Holy Blood...) ovatkin olleet jo ennen tätä lontoolaisissa kirjakaupoissa näytillä vierekkäin (niillä on sama kustantaja Englannissa, Random House). Muuten yritin joskus lukea tätä The Holy Blood...ia, mutta jäi kesken jo melko alussa, sen teksti ei ole helppoa luettavaksi edes oman genrensä kirjana.

Luin The Times (of London, you know) -lehdestä, että Browinin kirjallinen vastine syytteisiin on kuin opas kirjoittajille siitä, kuinka tarina tulisi tutkia perusteellisesti ennen kirjoittamista, sitten pitäisi rakentaa synopsis, jossa kunkin luvun rakenne ja sisältö on jo näkyvissä. Ja viimeksi vasta kirjotetaan.

Täytyy jostakin löytää kopio Dan Brownin puolustuspuheesta. Näitä oikeusselostuksia lukiessa olen tullut siihen tulokseen, että tärkeintä kirjailijalle kuitenkin on se, että jo aloittelevana skribeltäjänä pääsee naimisisiin Blythe Brownin kanssa.

On vaikea kuvitella hyödyllisempää aviopuolisoa kirjailijalle. Blythe tekee Brownin puolesta tämän kaikkien kirjojen tutkimustyön, kerää taustamateriaalin ja kirjoittaa kirjailijalle muistiinpanot ja ohjeet siitä, mitä pitää tai kannattaa lukea. Ja arvatenkin pitää vielä kodin ja talouden kunnossa tyypilliseen naisten tapaan avuttomien miesten katsellessa hämmentyneinä sivusta ja odottaessa kai mammutteja, joita voisi lähteä metsästämään ruoaksi - ja ajankuluksikin. Tai vaihtoehtoisesti mennä poikien kanssa kaljoille (ja miksei tyttöjenkin) tai sählyä pelaamaan, jne. kukin inklinaationsa ja tarpeittensa mukaisesti.

Muistatte ehkä bloggari Kutrin (kirjailija Katri Manninen) pitkistä päiväkirjamerkinnöistään (Kirjailijaelämää), hän sanoi mm, että kirjan kirjoittamiseen menee häneltä normaalisti vain kaksi viikkoa aikaa. Myöhemmin Kutri tarkensi sanomalla, että tutkimustyöhön, valmisteluun ja varsinkin mietintään saattaa mennä jopa vuosi tai pitempäänkin, ja vain "raakaan" kirjoitustyöhön se kaksi viikkoinen. Katrin kirjoittajanopastus löytyy täältä.

Ilkka Remeksen, jota ehkä jossakin mielessä voi suomalaisista kirjailijoista verrata Dan Browniin, sivuilta löytyy Työhuone, jossa Ilkkakin antaa vihjeitä kirjailijaksi aikoville. Myös kirjailija Timo Montosen (viimeisin kirja Kaksitoista aamua, Palmenia, kuva oikealla) Kirjoita itse -opas (pdf-muoto) löytyy internetiltä, Jyväskylän yliopiston saitilta itse asiassa.

Omituisinta ja selittämätöntäkin on, että molempien kiisteltyjen kirjojen julkaisija on sama (tuolla ylempänä mainittu Random House). Sari Mikkonen sanoo kirjeessään "Reading Katherine Mansfield" WSOY:n sivuilla:

Miten upeata ja tyydyttävää selittämättömyyskin voi olla!

Arvoisa Lukija ehkä arvelee, että laitoin tuon lainauksen tuohon pelkästään siksi, että saisin tekstiin linkin kirjailija Mikkosen hienoon kirjeseen. Ja Lukija voi olla tässä aivan oikeassa. Mutta monissa tapauksissa selittämättömyyden olisi ehkä parempikin jäädä selittämättömäksi. Niin kuin ehkä tässä Browninkin tapauksessa. Kirjaakin myytäisiin ehkä vielä entistä enemmän, jos sen taustalla olevaa mysteeriä ei todistettaisi kokonaan olemattomaksi. Vaikka onhan 40 miljoonaa myytyä kirjaa tietysti yhden nimikkeen osalta aika paljon.

Ilman mieltäkiehtovien asioiden selittämättömyyttä eivät konspiraatioteoriatkaan tulisi toimeen, ja mistä pirusta me sitten juoruilisimme kaljalasiemme yli - Karpelan perheeseen tulossa olevasta vauvasta vai? Tai ehkä presidentin avio-ongelmista tai -onnesta? Ja sen sellaisista, todella kiinnostavista aiheista.

Muuten Maria Magdalenasta sen verran, että hänen pääsynsä Raamatun sivuille - maineestaan huolimatta - on mielestäni osoitus siitä, että Raamattuun senttailevat apostolitkin ajattelivat hänellä olevan enemmän tekemistä kristinuskon päätarinan, Jeesuksen, kanssa kuin uskalsivat suoraan sanoa herkästi nokkiinsa ottavalle kristittyjen joukolle.

Arvoisa Lukija on ehkä ajatellut mielenkiintoiseksi senkin, että The Holy Grailin... kolmas kirjoittaja Henry Lincoln ei ota osaa Brownin syyttämiseen.

Tässä on trailer hänen televisio-ohjelmaansa Exploring the Da Vinci Code, joka kertoo pappi Bérenger Saunièren koodista ja Rennes-le-Château'n kylästä Ranskan Languedoc Ruossillon'issa. Tämä video ja viereen kuvattu (video ja kirja) Origins of the Da Vinci Code ehkä selittävät - ainakin osaksi - syyn syyttämättömyyteen. Holy hoarding, indeed.

Paikallishistorioitsijamme Sedis kirjoitti näistä asioista jo elokuussa 2005, niin kuin Arvoisa Lukija ilman epäilyksiä muistaakin.

Laitan tähän loppuun vielä linkin Lili Wessmanin arvosteluun Da Vinci -koodista, julkaistu Satakunnan Kansassa 13.7.2005 otsikolla Da Vinci -koodi on villi kohokas. Sediskin näyttää viittaavan siihen lastussaan. Joten, can't be bad!