Parin viikon vanhassa New Scientist lehdessä (25.2.2006) kerrotaan tutkimuksesta, jolla mitattiin valitun virtuaalihahmon (avatar) koon merkitystä ihmisten käyttäytymiseen.
Virtuaalinen identiteetti on blogimaailmassakin tärkeä tekijä, edes omalla nimellään bloggailevat eivät bloggaa itsenään, Blogistaniassa medium, eetteri, väliaine, järjestelmä, estää normaalin ihmiskontaktin syntymisen. Me elämme vaihtoehtoista elämää täällä, emme omaamme, niin surulliselta kuin tämä ehkä jostakin Arvoisasta Lukijasta saattaa kuulostaakin.
Lumemaailmalle ominainen eetteriusva antaa osanottajille enemmän vapautta käyttäytyä sosiaalisista normeista tai omasta arkiminästään poikkevalla tavalla. Avatar/identiteetti, jolla on ainakin jonkinlaista pysyvyyttä, on näin ollen tärkeä vastaanottajalle, mutta sillä voi olla päinvastainen merkitys henkilölle itselleen ja lumeminän muutos on helppo suorittaa.
Blogituttava Mina von Münchausen ihmetteli joku aika sitten jossakin lastussaan otsikolla Miimi syitä blogin nimen valintaan. Se prosessi on tietysti tätä identiteetin valintaa (palaan nimikysymykseen omalta osaltani jossakin muussa lastussa).
Anyway.
Tutkijat Nick Yee ja Jeremy Bailenson Stanfordin yliopistosta (Palo Alto, Kalifornia) jakoivat kahdelle tutkittavalle ryhmälle virtuaalihahmon, avatar'in, käyttäen virtuaali- tai sanoisiko lumetodellisuusheadset'ia, jonka käyttäjä on eristetty ulkomaailmasta. Ensimmäiselle ryhmälle jaettiin kookas ja toiselle pienikokonen avatar. Lisäksi toinen ryhmä jaettiin kahtia, puolikkaille annettiin joko hyvännäköinen tai ruma lumehahmo. Jako tehtiin välittämättä "oikeiden" henkilöiden koosta tai ulkonäöstä.
Ihailtuaan itseään virtuaalipeilissä jonkin aikaa tutkittavia pyydettiin neuvottelemaan rahan jakamisesta virtuaalihuoneessa. Neuvottelijoista toinen oli aina kookas ja toinen pienikokoinen.
Tulos osoitti, että kookkaat avatarit olivat agressiivisempia neuvottelutilanteessa kuin pienikokoisemmat, jotka helpommin suostuivat jakoon, joka ei ollut heidän kannaltaan hyvä. Toisaalta rumemmat avatarit seisoivat keskimäärin metriä kaempana neuvotteluparista kuin hyvännäköiset.
Tutkijoiden mukaan tämä tutkimus kertoo miksi ihmiset lankeavat niin helposti älyttömien virtuaalipelien pauloihin. Niissähän pelaaja on omasta olemuksestaan täysin irrallaan ja voi olla lumemaailmansa "sankari", mikä meistä useimmille ei tosielämässä ehkä aina ole mahdollista. Sama ilmiö vaikuttaa muussakin virtuaalikäyttäytymisessä, jossa oma todellinen olemus on piilotettu ja joissa kätetään avataria kanssakäymisen apuna.
Kysymys meikkaamisen ja trendipukeutumisen vaikutuksesta lipsahtaa heti mieleen. Usein kuulee sanottavan kuinka ulkonäkö vaikuttaa omaan mielentilaan ja sitä kautta käyttäytymiseen. Ehkä sekin on geeneissä ja siksi lumemaailmaan on niin helppo uppoutua.
***
Lue lisäksi Nick Yee'n et al artikkeli Cognitive Daily'ssa: How computers can make humans like them. Ja bloggari Walkerings'in ajatuksia näistä samoista jutuista. Nick Yee'n omalla, virtuaalimaailmoja käsittelevällä saittilla on paljon lisäluettavaa.
New Scientistin jutun lukeminen valitettavasti maksaa, mutta tässä on lyhyt pätkä jutun alusta.
2 kommenttia:
Tämäpä vasta mielenkiintoista.
Väittäisin, että onhan se vaihtoehtoinen ja eskapistinen elämäkin jollain lailla omaa... mutta vähät siitä. Jostain syystä aloin miettiä radiota ja sitä, miten radiokuuntelija luo radioäänille eräänlaisia virtuaalihahmoja. Muistan oman häkellykseni, kun musiikkiohjelman amerikkalainen juontaja, radionimeltään Lucky Oceans, osoittautui pieneksi, sympaattiseksi ja ujoksi mieheksi. (Olin kuvitellut salskean cowboyn.) Ja läheiseni, joka on pieni, kalju ja vähän pyöreä, tunnistetaan joskus ostoksia tehdessä (kun luottokortissa on nimi) radioääneksi. Lähes poikkeuksetta kassa sanoo "Et ole ollenkaan sellainen kuin kuvittelin." Mihin läheiseni sanoo: "Taisit luulla, että olen pieni ja kalju."
Jatkaakseni ajatusta - jäin miettimään, onko kauneus yksin kuulijan korvassa, vai voisiko olla niin, että pelkän äänensä varassa julkista kuvaa luovat radioäänet pystyvät tietoisesti tai tiedostamatta rakentamaan 'virtuaalihahmoja', joilla on kuulijoita viehättäviä ominaisuuksia.
Madaltamalla ääntä, liioittelemalla aksenttia, esiintymällä todellisuutta rennommin, napakammin, maskuliinisemmin.
Ts. ehkä internet ei ole ihan ainutlaatuinen tässä suhteessa.
Näin on niin kuin sanot. Jokaisessa asiassa vedämme roolia, tieten tai tietämättä.
Ajattelepa vaikka tuttaviesi puhelinvastaajien lurituksia, taikka omaakin sen puoleen. Se on niin kuin eteinen kotona, johon yritetään saada sopivaa efektiä antamaan tietynlainen kuva. Muistelen että Margaret Thatcherin imago-neuvojat laskivat tämän ääntä, vaikka kyllä kai hänen hallituksensa miesministeriparat pelkäsivät häntä ilma möreämpää ääntäkin.
Lähetä kommentti