Käsissäni hyväiltävänä, ja apuna ajatuksille loihtimassa kadonneita mielikuvia, on vuosien aikana kerätystä kokoelmastani jäljelle jäänyt ainoa kivi. Kiviä olen kerännyt Mika Waltarin soikeasilmäisen Lars Turmsin yllyttämänä (Turms Kuolematon), vaikka itselläni ei olekaan halpaa saviastiaa, jossa kiviäni pitäisin. Joka kerta heittäessäni kiven pois, hyväilin sitä juuri niin kuin tätä kiveä juuri nyt, ajattelin sen löytymispaikkaa ja mitä silloin toivoin tai pelkäsin.
Tämä kivi on Komorien pääsaarelta - ranskalaisittain Grande Comore ja paikallisella kielellä Njazidja. Komorien (islamilaisen liittotasavallan) pääkaupungin, Moronin laidalta ranskalaishotellin luota Intian valtameren lämpimistä mainingeista noukittu säännöllinen ja sileä soikiomainen pötkylä, jota en ole raaskinnut tai uskaltanut heittää menemään, vaikka kaikki muut löydetyt kivet ovat lukuisten muuttojen vuoksi heitetty pois mikä minnekin. Hotelli oli meren ja kaksituhattaviisisataa metriä korkean uhkaavan tulivuorihirviön puristuksissa. Kivi on tietysti vuoren aktiivisesta suusta niin kuin kaikki muukin Komoreilla, saaria ei olisi ilman tulivuorta.
Kiven lisäksi laitan musiikkia soimaan, ja koska uskallan puhua rakkaudesta uskallan sanoa myös, mitä lautasella pyörii itse kootussa CD:ssä. On tietysti Katri Helena, Indica, Anneli Mattila, Johanna Kurkela ja Maija Vilkkumaa. Ja varalla vielä Madonnaa ja Annie Lennoxia. Tämän noitakatraan kanssa uskaltaa jopa rakkautta yrittää taklailla, vaikka sielu värähteleekin kunnioittavasta pelosta.
Rakkaudesta en, jos olisin oikea mies enkä vain virtuaalinen, uskaltaisi sanoa yhtään mitään, ainakaan ehdotonta. Ja virtualisenakin uskaltaudun vain raapaisimaan rakkauden kostean kuumaa ja hekumasta hellää kylkeä aukaisematta ajatuksiana kokonaan - edes itselleni.
Edes itselleni en voi myöskään sanoa ehdottomasti uskoisinko Eeva-Liisa Mannerin kokoelmasta Kuin tuuli tai pilvi (WSOY, 1949) runoon Laulu sadelinnulle :
Rakkaus tulee ja menee
kuin tuuli tai pilvi
eikä se taakseen katso...
Vaikka rakkaus olisikin virtaavaa ja pysymätöntä, se on välttämätöntä. Ilman rakkautta olisi elämä kai kovin painavaa ja sydän tyhjä. Ihmisestä voisi sanoa näinkin:
Mitä tyhjempi sydän on, sitä enemmän se painaa.
Ja se on sanottukin. Sanoja on, V.A. Koskenniemen Vaeltavan viisauden (WSOY, 1979, esipuhe päivätty 1952) mukaan tietysti nainen, Mme Amiel-Lapeyre. Näin naisen suulla todistetaan, että rakkaus ei ole meille vain normaali olotila, vaan välttämättömyys.
Rakkaus on tietysti ikuista. Mutta ikuisuus on pitkä aika, useimmiten paljon pitempi kuin rakastavaisten muisti. Vaikka rakkautta aina vannotaan ikuiseksi, rakastavat unohtavat rakastavansa joskus jopa muutaman minuutin tai tunnin kuluttua rakkauden akteista. Illan kiihkeinä vannotut valat näyttävät aamun teräksenharmaassa ja kaiken kirkastavassa valossa kai useimmiten hulluudelta.
Ja rakkaus onkin hulluutta. Ainakin Ville Sutinen väittää näin artikkelissaan Rakkaus on mielenhäiriö - Rakastuneen hullun lyyrinen diskurssi 2000-luvun esikoisrunokokoelmissa Nuori Voima-lehden numerossa 4/05, jonka teemana on Rakkaus:
...Rakastunut haluaa pitää kiinni hulluudesta ja rakastuneen diskurssista,
yön imaginaarisesta huumasta, eikä tunnusta arkirealistista aamua. Tämä voi
vaihtua ahdistukseksi, jos rakastunut kokee hulluutensa negatiivisena, eikä
pääse ulos imaginaarisen diskurssin sisältä...
Ah. Olen tietysti aina tiennyt, että esikoisrunoilijat tuntevat tarkasti, ajattelevat syvästi. Mutta, että tietävät salaisimmatkin ajatukseni... Toisaalta on lohduttavaa tietää, että itse ei ole ainoa aivonsa hulluiksi rakkaudesta turvottava ihminen maailmassa. Nyt tiedän myös, miksi rakastuessa näyttää häpy häipyvän ihmispololta. Ja tulee käyttäydyttyä kuin, niin, rakastunut, mikä ei ulkopuolisesta näytä miellyttävältä. Vaeltavassa viisaudessa nimittäin sanotaan myös näin (Bacon, Essays):
Jatkuva liiottelu ei ole miellyttävää muuta kuin rakkaudessa.
Ja toisaalta Balsac on sanonut Koskenniemen mukaan Physiologie du mariage:ssa:
Rakastavaiset eivät tiedä mitään häveliäisyydestä.
Rakkaus ei ole pyyteetöntä, ehkä äidinrakkautta lukuunottamatta. Annie Lennox kuuluu kiteyttävän juuti nyt laulussaan Waiting in vain (Album: Medusa)
...I don't want to wait in vain for your love...
Jostakin syystä meillä suomalaisilla, varsinkin miehillä, on suuria vaikeuksia todella tunnustaa rakkautta, vaikka emme tietysti ole rakastumatta muunmaalaisia vähemmän, edes italialaisia, joista kuulema suomalainen nainen uneksii ainakin yhtä paljon kuin suomalainen mies venäläisistä, suloisista ja kaikkeen suostuvaisista naisista pietarilaishotelli Europeiskajan baarissa (taitaa olla nykyisin nimeltään Grand Hotel Europa, mutta mitäpä siitä).
Monille (useimmille) miehielle rakastetuksi tuleminen on maailman tärkein asia, vaikka eivät sitä aina juuri näin sanoisikaan. Eikä pelkästään rakastetuksi tuleminen, vaan myös se, että mies tunnustettaisiin/tunnistettaisiin rakkautensa avulla oikeaksi mieheksi, vaikka olisi runoilijakin. Milan Kunderan kirjassa Elämä on toisaalla (WSOY, 1973, suom. Kirsti Siraste) päähenkilöstä, Jaromilista, runoilijasta, kerrotaan:
Niin, olemme jo sanoneet, että Jaromil olisi ollut valmis antamaan kaikki
runonsa, jos häntä vain olisi pidetty miehenä. Täydentääksemme sanojamme: ellei
häntä runnustettaisi mieheksi, vain yksi asia voisi hieman lohduttaa häntä: se
että hänet tunnustettaisiin edes runoilijaksi.
Tommy Tabermanilla, vaikka onkin suomalainen ja vielä mies, on rakkaudesta paljon sanottuna. Esimerkiksi näin kokoelmasta päivä päivältä rakkaampaa (Weilin+Göös, 1975, s. 74):
Olen ruukkuani vihaava ruusu.
Saapuisit jo, taittaisit
minut, lyhyet hetkeni
lähellä sydantäsi
kukkisin
kauniimmin kuin koskaan.
Mitä rakkaudesta jää jäljelle kun se loppuu? Jäljellejäänyt ei ole ainakaan tyhjää. Rakkautta ei unohda. Muistaa kosketuksia, salaisia sanoja, verenmakuisia suudelmia, syleilyjen kiihkoa. Antonella Anedda (Nuori Voima 4/05, suom. Hannimari Heino)
Halusin ettei rakkauteni ehtyisi
että se kantaisi täytenä - ristiriidassa
jopa muistonkin kanssa ja vähät välittäisi vartalosta
joka kääntyi minusta pois...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti