Itselläni on muistikuvia suomalaisten poliisien ratsuväkihyökkäyksistä Vietnam-mielenosoittajia vastaan Helsingissä joskus iloisella 60-luvulla. Vaikka ne olivat vain pieni ja vähäpätöinen osa mielenosoitusten kokonaisuudessa, ne omassa mielessä jotenkin määrittävät niitä tapahtumia, ja varmasti joskus vanhainkodin keinutuolissa lastenlapset saavat kuulla tapahtumista värikkään tarinan, joissa isovanhemmalla on suuri ja merkittävältä kuulostava rooli (olemattoman sijasta) ja poliisit ovat näytelmän konnia. Niin kävi hiljattain myös Kiasman edustalla tapahtuneelle taistelulle ja siitä tulee paikallaolijoille ja muillekin ehkä jonkinlainen urbaani myytti, tosi tai epätosi, kukapa siitä niin kovasti joskus tulevaisuudessa välittää. Ja osallistuneet "opiskelijapojat" ovat sankareita ja poliisit konnia.
Tapahtumia määrittäviä julkisia kuvia on tietysti paljon, jotkut niistä aitoja monet lavastettuja. Iwo Jiman valtauksen lipunnosto oli lavastettu, mutta siitä ei kukaan nyt enää niin välitä.
Lavastamatta vietnamilaisella tiellä alasti ja napalmin polttamana juoksevan alle kymmenvuotiaan tytön kuva määritti sitä sotaa paremmin kuin tuhannet metrit viisaita analyyseja sen ajan lehdissä.
Suomen talvisotaa määrittävät kai kuvat valkokaapuisista suomalaissotureista suksineen (suomalaisille ja ulkomaalaisille samalla tavalla). Jatkosodan määritykseksi sopii ehkä parhaiten ylimyksellisen Mannerheimin ja vähemmän ylimyksellisen Hitlerin tapaaminen radan varrella jossakin Utin lentokentän tienoilla. Tai ehkä kuva Helsinkiä vartioivasta ilmavalvontalotasta. Onhan näitä.
Ja yksi sellainen määrittävä kuva on palestiinalaisisästä suojelemassa 12-vuotiasta poikaansa Mohammed al-Durra’a israelilaisten kivääritulelta jollakin Gazan kadulla. Kuva oli otettu ranskalaisen televisioyhtiön, France-2:n kuvaajan, palestiinalaisen Talal Abu Rahma’n ottamasta pitkästä filminpätkästä, jota France-2 levitti tapahtuman jälkeen ilmaiseksi kaikille halukkaille. Kukapa ei olisi ollut liikuttunut, ja tapahtuman aiheuttama kiukku palestiinalaisten keskuudessa johti vieläkin jatkuvaan intifadaan.
France-2 on haastanut kolme bloginpitäjää oikeuteen näiden väitettyä lastuissaan, että tilanne oli lavastettu ja koko filmi, sanomalehdissä levitettyine kuvineen väärennös. Toissapäivänä oikeuden syyttäjä suositteli, että France-2:n syyte hylättäisiin ja ensimmäisenä oikeuteen joutunut ranskalainen, kansanedustajaehdokas ja internetmoguli (Media Ratings), Philippe Karsenty vapautettaisiin. Kolmen asiassa istuvan tuomarin päätös on odotettavissa 19 lokakuuta.
Oikeudessa kävi ilmi, että France-2:n toimittaja, Charles Enderlin, ei ollut itse paikalla, kun kuvat otettiin. Silti hän, tietenkin luottaen tuttuun kuvaajaansa, sanoi maailmalle levitetyssä editoidussa filmissä, että israelilaiset ampuivat Mohammedin tämän jouduttua vahingossa palestiinalaisten ja israelilaisten tulitaistelun keskelle.
Alkuperäisen otoksen nähneet ”puolueettomat tarkkailijat” (heh, heh) ovat todistaneet, että luodit eivät voineet tulla israelilaisista aseista. Tällaisia ”puolueettomia” ovat mm. l’Express-lehden päätoimittaja Denis Jeambar ja asiaa tutkinut elokuvaohjaaja ja tuottaja Daniel Leconte. Myös joku saksalainen televisioyhtiö on omissa tutkimuksissaan tullut samanlaiseen johtopäätökseen.Näin ollen luodit, mikäli tilanne oli Muhammedin kuoleman osalta totuuden mukainen, tulivat palestiinalaisten itsensä aseista. Taistelupaikalla oli kuvaajia myös muista televisioyhtiöistä, mutta tätä tapausta ei ole muiden filmeillä (tämä ei tietysti todista sitä eikä tätä).
Me voimme tietysti totuudenmukaisesti sanoa, että tällä ei ole kokonaisuuden kannalta suurempaa merkitystä suuntaa tai toiseen. Israelilaiset ja palestiinalaiset ammuskelevat toisiaan kuoliaiksi kuukausi kuukauden perään ja varmasti jatkavat vielä vuosikaudet.
Muistan itse selvästi, kun näin tämän filminpätkän BBC:n uutisissa ja myöhemmin säälittävänä kuvana lehdissä. Ja se vaikutti minun mielipiteeseeni. Ennen näkemistä ja näkemisen jälkeen asenteeni israelilaisiin ja palestiinalaisiin oli selkeästi erilainen. Monista syistä johtuen, joista jotkut (kaikki?) ovat selkeästi subjektiivisia, suhtauduin israelilaisiin myönteisemmin ennen kuvien näkemistä.
Siksi tällä on minulle itselleni suuri merkitys.
En tietysti ole enää siinä määrin sinisilmäinen, että uskoisin kaiken mitä televisiossa näytetään tai lehdissä kirjoitetaan. Mutta siitä huolimatta tämä tapaus on mielessäni suunnaton pettymys. France-2:n toimittajan lisäksi uutistoimituksessa on ollut myös muita päätökseen osallistujia. Viime kädessä tietysti uutisista vastaava päätoimittaja on vastuussa, jos kanava lankeaa lavastettuun ansaan.
Bloggari Karsentyn suurin rikos onkin ilmeisesti ollut se, että hän vaati sekä toimittaja Enderlinin että France-2:n uutispäällikön, Arlette Chabot’n, eroa.
Toimittaja Enderlin on sanonut tilanteesta mm. näin:
…the image corresponded to the reality of the situation, not only in Gaza but also in the West Bank…
Eli suomeksi: ...kuva vastasi todellisuutta ei vain Gazan vaan myös Länsirannan tilanteesta…
Propaganda, vaikka olisi tarkoitettu puhumaan oikean asian puolesta, ei liene journalismia. Ainakaan yleiseurooppalaisessa mielessä, vaikka ehkä vastaisikin ranskalaista käsitystä toimittajan työstä.
Lisälukemista Cybercast News Service:ltä .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti