Olipa kerran optimistinen Euroopan Unioni (European Union),

Ja muukin pikku ilkeily on blogihenkilöllä mielessä tämän kesän ensimmäisenä kuumana iltana, kun Euroopan johtajat ovat kokoontuneet kotikaupunkiin ”päättämään”, miten pääsevät ylös kuopasta, jonka ovat itse kaivaneet. Vanha, anglosaksinen kansanviisaushan sanoo, että, jos olet joutunut kuoppaan, lopeta kaivaminen. Tämä on tietysti hyvä neuvo useimmiten, pohjavesihän on hiton kylmää, niin kuin ovat eurooppalaiset äänestäjätkin, ja poliitikot tietävät tämän erityisen hyvin.

Euroopan johtajat eivät tietenkään ole tavallisia ihmisiä vaan poliitikkoja, jotka pelkäävät äänestäjiä, eli siis meitä tavallisia ihmisiä, jotka unohtavat tämän totuuden aina vaalien välisenä aikana. Itseasiassa lähestulkoon aina on jossakin päin 25-jäsenistä Unionia poliitikkojen uhkana jonkinlainen äänestys, ja tämä vaikeuttaa asioiden käsittelyä nykyisenlaisessa Unionissa, jossa päätöksenteon on oltava yksimielistä korkeimmalla tasolla, Euroopan unionin neuvostossa. Tämä ei koske Euroopan Parlamenttia (well, who gives a shit) heillähän ei asioista päättämisen kanssa ole mitään merkittävää tekemistä. Jopa komissiolla, eli ”kollegiolla”, eli komissaareilla ja Unionin virkamihistöllä, on suurempi todellinen valta kuin äänestäjien valitsemilla MEP:llä.

Blogihenkilön naputellessa tätä lastua, kodin ympärillä pörrää yksinäinen helikopteri turvaamassa kuopankaivajien turvallisuutta. Ja avoimen terrassinoven takana on nihkeänlämmin kesäilta, joka on kääntymässä sametinpehmeäksi yöksi. Uutisissa ilmoitettiin juuri, että englantilaiset ovat hylänneet viimeisen tarjouksen, joten helikopteri häipynee pian häiritsemään muita brysseliläisiä, se on ollutkin täällä jo tuntitolkulla.

Ennen kuin tästä asiasta sanotaan mitään enempää, on syytä kertoa eurooppalainen vitsi. Arvoisaa Lukijaa varotettakoon ensin, että tämä on vanha fyysikkovitsi ja fyysikothan… no olkoon sanomatta:

Fyysikko, insinööri ja psykologi kutsuttiin konsulteiksi maitotilalle, jonka tuotanto oli ala-arvoisella tasolla.
Insinööri antoi ensimmäisen neuvon: ”Lehmien pilttuiden on oltava nykyistä pienempiä, tehokkuus kasvaa, kun lehmät ovat pienemmässä tilassa, kutakin varten on varattava kahdeksan kuutiometriä tilaa. Maidon virtauksen nopeuttamiseksi lypsykoneen letkujen halkaisijaa on suurennettava neljällä prosentilla.”
Psykologi neuvoi näin: ”Navetta on maalattava sisältä vihreällä värillä, tämän pitäisi johtaa suurempaan maidon tuotantoon. Laitumelle pitää istuttaa enemmän puita ja lehmät on opetettava halaamaan niitä ainakin kerran päivässä ja mieluimmin auringonlaskun aikaa ja aina täydenkuun öinä. Lisäksi lypsy on tehtävä lehmisavujen lähellä.”
Fyysikko antoi oman neuvonsa viimeisenä, piirsi taululle ympyrän ja aloitti: ”Otetaan likiarvoisesti pyöreä lehmä…”

Euroopan Unionin merkittävin ongelma poliitikkojen itsensä lisäksi on epäsymmetrisyys, joka pahenee jatkuvasti. Symmetriaongelmat koskevat sekä vanhoja että uusia maita, joiden talouksien mittarit kilkattavat eri tahtiin. Ranska ei saa viiniään kaupaksi ja haluaa haluamattomien eurooppalaisten kuluttajien maksavan viinistä, vaikka eivät sitä joisikaan. Portugalilaiset haluavat laulaa fadoja, joita kukaan muu ei halua kuunnella, ja espanjalaiset tappavat sunnuntaisin lehmiä vereltähaisevassa amfiteatterissa verenhimoisten katsojien edessä kaikkien maiden kasvissyöjien kauhuksi. Tsekit haluavat maksaa menolipun kaikille työttömilleen ja lähettää heidät johonkin muualle työttömyyskortistoitavaksi työvoiman liikkuvuuden nimissä.

Saksalaiset haluavat takaisin luotettavan D-markkansa, ja niin haluavat italialaisetkin liiransa, koska he haluavat päästä takaisin entiseen, tuttuun ja turvalliseen inflaatiokierteeseensä ja kuljettamaan tuttuja, arvottomia rahojaan kottikärryillä ohuen eurolompakon sijasta. Kukaan ei välitä hollantilaisista ja ruotsalaisista. Eikä kukaan Wisla-joen länsipuolisista ihmisistä halua Romaniaa, Bulgariaa eikä varsinkaan Turkkia Unionin jäseneksi.

Tämän lisäksi ongelmina ovat presidentti Chirac ja pääministeri Blair. Kummallakin on uhkana kasvojen menettäminen, joten omasta kannastaan ei voi antaa tuumaakaan periksi. Ranska maksaa vanhoista ja rikkaista jäsenmaista vähiten Unionin pohjattomaan rahakirstuun, josta ranskalaiset maanviljelijät käyvät talikoimassa lannoitetta suoraan pelloilleen. Englantilaiset eivät maksa juurikaan enempää, eivätkä halua maksaakaan ennen kuin ranskalaiset ovat oppineet lannoittamaan tuottamattomia peltojaan tavallisella paskalla, eurojen sijasta.

Lisäksi Chirac, Blair ja Schröder ovat epäonnistuneet yrityksissään muodostaa Unionille yhtenäinen ja voimakas sisäpiiri.

Blogihenkilö on aina jotenkin epämääräisillä ajatuksilla ja periaatteesta vastustanut suurempaa poliittista integraatiota. Ehkä se kuitenkin olisi parempi tällaisen poliittisen paskasakin vetämässä Euroopassa, mutta saattaa olla jo liian myöhäistä.

Niin että sen pituinen se.