Afrikka ja Kongo erityisesti

Olivat illalla mielessä television ääressä ja hampaita täytyi taas narskutaa perusteellisesti. Tuli nimittäin katsottua Bob Geldof’in ohjelmaa Afrikasta, joka tänään käsitteli Kongon Demokraattista Tasavaltaa.

Monen muuan asian lisäksi Afrikassa on myös merkillistä se, että mitä rikkaammasta maasta on kysymys, sitä köyhempiä sen asukkaat ovat. Kongo on tästä hyvä esimerkki. Maassa on suuria luonnonrikkauksia, ongelmana on rikkauksien jakaminen eikä niiden puute. Tätä vakuutti blogihenkilölle afrikkalainen ystävä nimeltään, Ludovic, jo Biafran sodan aikaan Dahomeyssä (nyk. Benin). Ludovic oli opiskellut Prahassa nuorempana ja blogihenkilön tuttavuuden aikaan kävi joskus poliittisissa kokouksissa Kongossa, mikä hyvin nuorelle blogihenkilölle oli kiihottavan romanttisen vallankumouksellista. Erityisesti koska Ludovic oli kovasti murhatun kongolaisen terroristin ja poliitikon Patrice Lumumban näköinen ja piti tätä muutenkin suuressa arvossa.

Kongoa ei voi edes ajatella tavallisesti valtioista puhuttaessa käytettävällä kielellä. Pimeyden sydän kuvaa sitä yhtä hyvin nyt kuin silloin, kun Joseph Conrad kirjoitti Kongoa käsittelevän kirjansa. Kongon kohtalo belgialaisten käsissä näyttää kuinka mielentön koko alusmaa-ajattelu oli. Kongohan ei aluksi ollut Belgian omaisuutta, se kuului Belgian kuninkaalle, Leopod II:lle, henkilökohtaisina tiluksina, ja siitä tuli Belgian valtion omaisuutta vasta, kun kumiviljelysten tuotto ei enää riittänyt maan ylläpitokustannusten peittämiseksi ja Leopold olisi joutunut käyttämään ryöväämiään rahoja Kongon hyväksi. Belgialaisten toimesta Kongossa murhattiin joidenkin arvioiden mukaan jopa 10 miljoonaa ihmistä. (Katso myös aikaisempi lastu, jossa käsiteltiin Kongoa ja Belgian osuutta sen historiassa.)

Blogihenkilö on pitänyt Bob Geldofi’ia, joka on irlantilainen, jotenkin traagisena hahmona. Jotenkin Don Quijoten haarniskan kantajana omassa ajassamme. Ja niin hän tietysti onkin. Hän jopa näyttää osaan sopivalta ryppyisine naamoineen ja kuulostaa oikealta yksinkertaisin iskulausein kuten: Give your fucking money. Geldof on suuriääninen suunpieksijä, wind bag, joka tuli tunnetuksi muusikkona yhtyeellään Boomtown Rats.

Vuonna 1984 Geldof sai levyidean, jonka nimeksi tuli Band Aid, ja keräsi miljoonia erityisesti silloin esillä olleen Etiopian nälänhädän lievittämiseksi. Vuonna 1985 Geldof’in ideoima Live Aid keräsi 70 miljoonaa puntaa Afrikan avuksi. Ja tänä vuonna hän ideoi Live8-konserttisarjan, joka alkaa 2 heinäkuuta.

Geldof kuuluu niihin ihmisiin, josta vaistomaisesti ei pidä. Hän on suulas, pahansisuinen, liioitteleva, dublinilaisen juopon näköinen itsekeskeinen ääliö, josta pitäisi tehdä pyhimys. Aika tarvitsee oman näköisensä idolit ja pyhimykset . Ja tähän aikaan sopii Bob Geldof hyvin, kuten myös U2:n Bono, jolla on oma kampanja nimeltään DATA. Geldof on kerännyt muusikkoystäviensä kanssa suuren kasan rahaa Afrikan auttamiseksi, mutta tämä on vain häviävän pieni, jopa merkityksetön, prosentti siitä, mitä valtiot ja poliitikot, joita Geldof ystävineen moittii toimettomuudesta, ja vapaaehtoisjärjestöt ovat keränneet ja lahjoittaneet Afrikalle.

Blogihenkilön mielestä tämä vertaus on kuitenkin jotenkin merkityksetön. Geldof on rahan sijasta nostanut Afrikan hädän erityisesti nuorison tietoisuuteen (nämähän pitävät valtioiden, poliitikkojen ja vapaaehtoisjärjestöjen tiedotuksoa tyhjänpäiväisenä horinana) ja tällä on pitkällä tähtäyksellä suurempi vaikutus kuin rahalähetyksillä, jotka usein päätyvät afrikkalaisten omien korruptoituneiden poliitikkoja ja virkamiesten taskuihin, niin kuin kai kävi osalle Band Aidinkin varoja.

Geldof on yllyttänyt kannattajiaan kokontumaan Edinburgiin 5-6 heinäkuuta, samanaikaisesti G8-kokouksen kanssa. Paikalle odotetaan jopa miljoonaa mielenosoittajaa. Blogihenkilökin on jo pölyttänyt vanhoja samettihousujaan. Jos sitä tästä vielä... Tosin silloin on kyllä vielä romantikkojen taidetta näytillä Brysselin kaunotaiteiden museossa ja puolisolla taitaa olla jotakin muuta mielessä...