Hyviä uutisia

tarjoaa hiljainen bloggari, tohtori Bölke, lastu-turinoissaan 13.6. Elämähän ei ole reilua joten tämä hyvä uutinen täytyy kertoa elämästä huolimatta.

Onko elämä elämisen arvoinen? Blogihenkilö on optimisti perusluonteeltaan. Elämän lasi näyttää aina olevan puolitäysi, eikä se ole toistaiseksi näyttänyt oireita tyhjentymisestä. Samasta syystä henkilö ajattelee, että jokainen elämä on säilyttämisen arvoinen, tosin tässä asiassa henkilö saattaa jäädä vähemmistöön ainakin läheisimmässä virtuaalipiirissään.

Ylläpitääkseen elämänsä arvoa henkilön oli viikonvaihteessa katseltava Beethovenin elämäkerran viimeistä osaa BBC:llä ja kuunneltava virtuaalihenkilöiden Käymälä ja Mikael kommenttien yllyttämänä saksalaissyntyisen, mutta flaamilaisesta suvusta siinneen, Beethovenin viimeisimpiin kuuluvia sävellyksiä, Hammerklavier’iä ja Mikaelin mukaan kuutiosta betonia syntynyttä jousikvartetto op.131:tä. Molemmista aiheutui ylenpalttisen ihailun tuomia hengitysvaikeuksia yliherkälle blogihenkilölle.

Käymälä käsitteli ihmisenä epämiellyttävää ja lopulta täysin kuuroa (sekä fyysisesti että symbolisesti) Beethovenia erityisen kovin käsin lastussaan. Blogihenkilön mielestä kohtuutonta on pitää ihmistä suurempia asioita, kuten viimevuosisadan eurooppalaista onnettomuutta, kenenkään yksittäisen henkilön syynä. Ne vain osoittavat, että elämä itse on juuri ihmisosiensa kunkinhetkisen summan suuruinen. Natsismi oli koko eurooppalaisen kulttuurin tuote, ei vain saksalaisen. Looginen seuralainen patriarkaalisuudesta kumpuavalle feodaalijärjestelmälle ja lukuisalle joukolle historian suurempia ja pienempiä ryöväreitä, mukaan lukien habsburgit ja muut aateliset ja aatelittomatkin kansanryöstäjät, joita Euroopassa riittää, jopa viatonta näyttelevässä Suomessa.

Beethoven, ihminen, joka siis ei ollut preussilainen, ei vaikuttanut millään tavalla siihen, mitä Saksassa tapahtui sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Beethovenin musiikilla on tietysti moniakin funktioita. Mm. blogihenkilön nautintofunktio, joka on riippumaton kaikista muista funktioista, joita tämän musiikilla saattaa olla. Kuten kaikkea taidetta, Beethovenin musiikkia voidaan käyttää ajamaan asioita, joita hän ei alun perin aikonut itse ajaa, mutta näihin seuraamuksiin taiteilija itse on syytön. Myös taiteilijan aikomuksista eroaviin tulkintoihin taiteesta, joihin taiteen kuluttajalla on tietenkin oikeus.

Tästä esimerkkiksi blogihenkilö esittää tunnetun, suomalaisen taiteilijan, Harro Koskisen Sikamessias-taulun, jota käytettiin ajamaan taiteilijan tuomitsemisasiaa valistuneissa kotimaisissa tuomioistuimissa 60-luvulla. Tätä käyttötarkoitusta hän ei ehkä ollut taululleen itse ajatellut. Taiteilija Koskinen harrasti myös underground-taidetta.

Hän pääsi lisäksi julkisuuteen performanssilla, joka tutki erilaisia asentoja, joihin vielä-notkea taidemaalari, nuori, halukkaanverevä nainen ja viaton flyygeli voidaan saattaa, jos oikein tosissaan yrittää ystävällisiä yllytyksiä huutavien taiteenystävien katsellessa. Performanssissa itsensäpaljastaminen meni selvästi ohi suomalaisille miehille ominaisen rituaalisen ristiinkusemisen, joka on ensi kertaa suoritettuna tulkittava jonkinasteiseksi aikuistumisriitiksi, mikä puhuu paljon sekä miessukupuolesta että suomalaisuudesta. Myös virtuaaliystävä Amnell joutui sian kanssa tekemisiin hyvin nuorena.

Asiasta tietämättömälle nuorisolle tiedoksi, että 1960-luku oli kultainen aikakausi, jolloin nuoriso päätti vihdoinkin olla uskomatta vanhempiensa viisauksiin. Tätä ei ollut tapahtunut koskaan ennen historian aikana, ja tuskin tulee enää koskaan tapahtumaankaan.

Tämän kaiken, ja erään muinaismuistojärjestön Tiedonantaja-lehden suorittaman kirjallisen varkauden kohteeksi joutuneen virtuaaliystävä Prosperon aforismien menestystarinan innoittamana tulikin mieleen tähän loppuun sopiva aforismi:
Huono tieto on luuloa, myös hyvä tieto on luuloa, mutta se pystytään perustelemaan paremmin.