Ja syystäkin. Nimittäin kirjailija Anita Konkka kirjoitti 25.6. otsikolla Juhannusaatto Siperiassa jostakin menneestä juhannuksestaan nenetsien kanssa tulilla Uralin juurella Štšutšje-joen rannassa.
Ja tästä kateuksissaan blogihenkilö näki kostoksi unta, joka tarvittiin kateuden poistamiseksi. Uni oli muuten niin sekava, että siitä ei voi tehdä kuin epämääräisiä muistiinpanoja. Mutta porontaljainen kota siinä esiintyi moneen kertaan – karhu myös ja hirvenhiihtoa Otavan tähtien valossa. Karhu saattaa olla suomalaistenkin esi-isä, niin merkittävässä asemassa hän on meidän tarustossamme. Ja unessa oli myös toteemipaalu, jolla oli ihmisen kasvot, jotka henkilö on nahnyt vain – tuota – unissaan.
Unilla on ilmeisesti mieltä rakentava merkitys enemmän kuin ennustava. Vaikka kyllä unetkin ennustavat, koska niissä esiintyvät toiveemme ja pelkomme ohjaavat ”oikean elämän” päätöksiä, jotka toteutettuina tapahtuvat niin kuin unessa ”näimme”. Syntyy itse itseään toteuttava ennuste, jossa näkyvät omien unien varjot. Unessa puramme sielumme ja rakennamme sen uudestaan samoista aineksista toisessa järjestyksessä.
Niin kuin kirjoittaessakin. Jokaiseen tekstiin kirjoittaja purkaa paloja sielustaan ja panee ne kokoon uuteen järjestykseen, uudeksi tarinaksi. Luettuna teksti repii kirjoittajansa uudestaan rikki ja kokoaa uudeksi lukijan mielessä. Sekä Kirjailijan häiriöklinikka että Kirjailijaelämää ovat suorittaneet omissa aurinkolaivoissaan uudelleenrakentamista Anthony De Mellon kirjan Havahtuminen pohjalla, ja siihen tarkoitukseen tämä on tietysti luentokirjansa kirjoittanutkin. Itse blogihenkilö on aina suhtautunut suurella epäluulolla kirjoittajiin, jotka julistavat ja kirjoittavat paljastaakseen ”totuuden”, jonka voi nähdä vain, jos uskoo kuten totuuden julistaja uskoo. Tietysti voisi sanoa, että liiallinen kyynisyys estää totuuden löytämisen, mutta henkilö näyttää ajattelevan, että paljon arvoa ei tuntuisi olevan sellaisella totuudella, joka pystyy piiiloutumaan pienen ja viattoman kyynisyyden taakse. Tällaisen ajatuksen ei tietenkään pitäisi estää minkään kirjan lukemista.
Todellisessa elämässäkin esiinnymme jokaisessa tilanteessa valitsemasamme roolissa: äitinä, isänä, teini-ikäisenä, isovanhempana, jne. ”Kokonaisena” emme ehkä esiinny kuin omassa mielessämme ja vain ”valaistuneimpina” hetkinä. Virtuaalielämässä "minä" välittyy sellaisena kuin sen kirjoittaa näyttölaitteelle. Virtuaalikirjoittaja purkaa mielensä pieniksi palasiksi ja rakentaa identiteettiä, jonka haluaa muiden näkevän. Näin tehdään kaikissa aurinkolaivoissa, kirjoittajan oikeasta identiteetistä riippumatta. Kirjoittajan uskalluksen mukaan toiset käyvät kirjoittaessaan syvemmällä sielussaan kuin toiset, ja se on bogeissa näkyvän erilaisuuden salaisuus.
Blogihenkilö on saattanut nähdä liikaa juhannusunia, on aika mennä nukkkumaan ja herätä arkiaamun raskaana vaaruvaan aurinkolaivaan.
15 kommenttia:
I wonder that sometimes, too. But it's supposed to be Finnish!
Päätit sitten, Hanhensulka, hylätä lastun ja siirtyä aurinkolaivaan. Oliko helppoa?
Ei lastussa edelleenkään mitään vikaa ole. Lueskelin juhannukseni iloksi muutaman Aholta: kyllä hänen kielensä elää edelleen.
Olen ihmetellyt mikä lastussa vikana. Se on vakiintunut termi lyhyelle proosakirjoitelmalle. Matti Kuusi nimitti kokoelmaansa Ohituksia lastuiksi, kun oli haastateltavana Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikalla. - eipä silti, on se pärekin hauska, kuten myös aurinkolaiva.
Saa nähdä mien käy. Helppoa ei ollut. Aurinkolaiva tuntuu vielä kovin suureelliselta, voi olla että se ei kuitenkáan tartu. Toistaiseksi en ole nähnyt parempaa nimitystä kuin lastu.
Latasin lastuja jokin aika sitten Gutenberg'in saitilta, joka onkin oikea aarreaitta (jossakin mielessä). Sieltä ladatut kirjat voi sitten muokata mieleiseensä muotoon tulostettavaksi.
On mielenkiintoista kuinka hyvinkin muotoiltu A4-kokoinen paperinippu ei tunnu oikealta kirjalta. Vain kovissa kansissa oleva pienempi juttu tuntuu siltä. Ja oikean näköistä on mukava näpelöidäkin lukiessaan, taitaa olla sitä kirjafetisismiä.
Sylvi, olen samaa mieltä tietysti. Toisaalta ymmärrän Häiriöklinikan Kirstin vastustuksen, hänhän oli tympääntynyt Ahoon jo kouluaikana. Aho onkin merkillinen kirjailija: arvostettu ja kuitenkin vähän ylenkatsottu. Ensimmäinen ammattikirjailijamme ja kuitenkin jäänyt Kiven varjoon, vaikka ei kirjailijana yhtään Kivelle häviäkään.
Ilmeisesti ei ollut "ihmisenä" hirveän sympaattinen, siihenhän viittasi Sibelius-elokuvakin. Vaikuttaisiko aikalaisten antipatia vielä tähän päivään saakka.
Ahon lastut ovat hyviä esimerkkejä siitä, mitä nämä blogikirjoituksetkin voisivat olla, esimerkiksi lastu nimeltä Pahan omantunnon puu tai Wäinämöisen viimeinen soitto, joka loppuu näin:
"Mutta kun hän on kadonnut selän siintävän perille, kun saattajat ovat rannalta poistuneet, seisoo siinä vielä kivellään tuo nuori poika, unelmiinsa vaipuneena, kuin kuuntelisi hän jotakin kaukaista ääntä, jotakin sisässään syntyvää säveltä..."
tai Tyven meri, joka loppuu näin:
"Täällä olisi teidänkin hyvä olla. Rakentakaa tänne majanne, te, niinkuin minäkin. Ei muu maksa vaivaa, sillä kaikki muuhan on turhuus ja hengen vaiva."
Kuin kutsuja aurinkolaivaan tai - niin - lastuun:))
Päre on arkinen ja nopeasti kuluva, himmeän valon antava.
Lastu on sytyke: se lehahtaa nopeaan liekkiin, mutta palaakin pian. Mutta se on myös materiaali (lastuvakka), ja siksi se säilyy hyvinkin kauan. Se on kevyt, yksinkertainen ja hauraskin, mutta toisaalta kestävä (metallistakin saa lastuja).
Aurinkolaiva? En oikein osaa
määritellä. Minusta se tuntuu vain liian monimutkaiselta ja juhlalliseltakin tällaisen tekstin nimeksi - eikä se oikein tunnu kuvaavan TEKSTIÄ. Kaunis sana se on, erinomainen.
Niinpä olisin edelleen lastun kannalla.
j.k. minä kirjoitin tuon anonyymin kysymyksen aamulla, mutta sekoilin viestin lähettämisessä. Anteeksi.
miten olisi sahanpurut? tai miksi kutsutaan niitä höylättyjä kiemuraisia, ovatko nekin lastuja? entä juustoraaste? tai leivänkyrsä? makkaranpätkä? chips? ei mutta nyt menen syömään ruokaa, kylmää gazpachoa jääkaapista :)
Aurinkolaiva sopisi paremmin kulkuneuvon, siis vaikkapa blogin nimeksi, ellei sitten ajatella koko blogimaailmaa suurena avaruusaluksena, Aurinkolaivana.
En ole kylläkään nähnyt, mistä se nimi on alkujaan keskusteluun on tullut, kun olen uurastanut blogini uumenissa. Annoin itselleni kuukauden oppia tämän jutun, nimittäin blogin pitämisen. Se on ummessa muutaman päivän kuluttua, ja sitten alkaa taas työnteko.
Lastu on hyvä nimi? Olenkin ehdottanut omassa blogissani, että ehkäpä kokoamme vielä yhdessä "Lastulevyn".
ill, lue pieni kansatieteellinen katsaus lastuihin ja päreisiin blogistani. Lähteenä omat kokemukset muinaisilta ajoilta, jolloin poltettiin päreitä ja höylättiin lastuja.
Pirkko
tällaista se on kun täytyy elääkin, ei ehdi mukaan oman bloginsa keskusteluun.
Minustakin aurinkolaiva sopisi hyvin blogin nimeksi, kas kun kukaan ei ole vielä...En oikein osaa kutsua ainakaan omia skribellyksiäni aurinkolaivoiksi.
Lastulla on kirjoittamiseen liittyviä perinteitä ja sen ymmärtää siksi helposti kirjoittamiseen liittyväksi. Päreelle en ole vielä lämmennyt oikein. Uusiokäytöstä ei sinänsä ole mitään pahaa sanottavaa, mutta kuitenkin...
Ehkäpä lastu sopisi parhaiten kuvaamaan näitä kirjoituksia.
Päre voisi olla fleimin vastine, sille ei kai vielä ole suomalaista sanaa? Yksi perustelu muistaakseni Kirstillä oli juuri päreiden polttaminen, joka hyvin vastaisi fleimejä.
Kirstin kirjoituksiin sana 'päre' sopii hyvin. Hän opettaa kirjoittamista, joten hänen kirjoituksensa ovat varta vasten, "hyötykäyttöön" tehtyjä.
Ne todellakin valaisevat kirjoittamista ammattina. Hänelle kertyy mukava pärevarasto käytettäväksi opetuksessa, ehkäpä kirjoittamisenopas.
Sinä, Hanhensulka, tiedät parhaiten, mitä Sinun omat kirjoituksesi ovat. Kyllä ne ovat tainneet syntyä lastuina työn ohella.
Minä en oikein tiedä, millaiseksi minun blogini kehittyy. Toivon, että se houkuttelee minut kirjoittamaan joka päivä. Kirjoitustyöni on enimmäkseen korjaamista ja hiomista.
Se alkaa muutaman päivän kuluttua, ja tämä blogilla leikkiminen vähentyy. On ollut hauskaa havaita, että teknisen puolen oppii hallitsemaan kohtuullisesti muutamassa viikossa, oppisi nopeammin jos ohjeet olisivat selvempiä.
Mitä tarkoitat fleimillä? Soihtua? Tuohusta?
Fleimi täällä virtuaalimaailmassa taitaa tarkoittaa kiukkuista ja hyökkäävääkin puheenvuoroa, ärtynyttä leimahdusta, niitähän on kiiltomadolla vähän väliä. En mitenkään tarkoita, että Kirstin kirjoitukset olisivat sellaisia, päinvastoin.
Tuohus sopisi paremminkin sopuisan puheenvuoron nimeksi ja soihtu taas julistavan. Niin että kyllähän suomenkielestä virtuaalijuttuihin sopivia sanoja löytyy.
Millä voisi korvata virtuaali-sanan? Olen nähnyt käytettävän lumemaailmaa virtuaalimaailman tilalla. Lume on merkitykseltään runollinen, jopa myyttinen, vähän kuin tämä uudenlainen olomuotokin. Lumetodellisuus, lumehenkilöllisyys, lumemaailma, lumeolotila, sopii kaikkiin hyvin ja muodostaa kauniita yhdistelmiä, paljon virtuaalista parempi, se puolestaan tuo mieleen lähinnä nörttien maailman ja toivon, että kukaan ei blogeja ajattele nörtteilyksi. Täällähän on sisältö teknologiaa tärkeämpää.
On kiehtovaa, että tämä on niin uutta, että täytyy keksiä sanasto.
Minulle 'flame' tuo mieleen keskiajan ja 1500-luvun ja lapsuudenaikaiset tuulastusreissut minua vähän vanhemman enoni kanssa.
Sitä sanastoa pitäisi ruveta kokoamaan.
Aivan niin uutta tämä pohdiskelu ei ole kuin Pirkko näyt ymmärtävän. Leena Krohn on pohtinut Internetin mahdollisuuksia tuotannossaan kauan, siitä saakka kun ensimmäiset peinet merkit verkon laajentumisesta kaikkien ulottuville olivat näkyvissä - jos osasi havaita. Terminologiaa hän ei tuossa linkin tekstissään juuri pohdiskele, muutta mielenkiintoista kylläkin:
http://www.kaapeli.fi/krohn/internet.html
Olen katsellut joskus Krohnin kirjoituksia. Hän näyttää seuraavat tarkoin kansainvälistä keskustelua, jota internetistä käydään.
Olen seurannut mm Financial Times- lehdestä uutisia ja mielipiteitä uusista virtauksista. Lapseni ovat osallistuneet kansainvälisiin keskusteluryhmiin yms jo kauan, mutta käytännössä olen itse täysi aloittelija internetissä (aloitin blogini o-pisteestä). Minulla on ollut kotisivu vuoden verran (sisarenpojan laittama),ja se on nyt remontissa.
Nämä blogit taitavat olla uutta Suomessa - ja niillä ei ole sanastoa vielä. Sitä olisi ehkä kivaa koota. Se taitaa kuitenkin syntyä vähitellen luonnostaan. Niinhän kieli kehittyy puheessakin, sitä ei voi kahlita.
Pirkko
Sellainen pieni tarkennus, etten minä varsinaisesti Ahon tuotantoon tympääntynyt, se oli minulle tullut jo aikaisemmin tutuksi luettuani ihan omaksi huvikseni läpi kootut teokset, ja jostain syystä erityisesti Heränneitä teki suuren vaikutuksen kansakoululaiseen. Tympäännyin siihen, miten opettajat koulussa puhuivat Ahosta ja hänen lastuistaan. Jotenkin tärkeillen, varsinaisen asian hukaten.
Mutta hauska kun tämä nimiasia puhuttaa. Ehkä erityyppisiä juttuja voisikin nimittää eri nimellä? Onko niille pakko keksiä samaa yhdistävää nimeä?
Kirsti
Lähetä kommentti