Autuaita ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan. Matt.5:5.
Elsass oli hyvä paikka ajatella omaisuuden epäreilua jakautumista ihmisten ja jopa ihmisryhmien – tai kokonaisten kansojen – kesken.
Sofistikoidumman selityksen puutteessa voi melko perustellusti väittää, että maailman epätasa-arvon ja monen muun surkeuden syynä on perimmiltään se, että jossakin historian hämärissä kehitimme perinnöllisen maanomistuksen konseptin.
Voi myös esittää arvauksen, joka saattaa hyvinkin sattua kohdalleen, että perinnöllinen maanomistus kehittyi patriarkaalisten uskontojen alkaessa toden teolla levitä Lähi-idässä joskus jääkauden lopun ja Mustanmeren altaan täyttymisen välisenä aikana (n. 10,000–5,000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, eaa. tai ”vanhanaikaisesti” lyhennettynä eKr.). Ja tämä liittyi keräily- ja metsästyselinkeinon vaikeuksiin – ei enää ollut helposti keräiltävää ja metsästettävää – ja maatalouden leviämiseen.
Eurooppaan omistusajatuksen toivat indoeurooppalaiset maanviljelijä-karjanhoitajat, joiden aggressiivinen kulttuuri työnsi lintukotoiset baskilaiset ja suomalaiset ekoihmiset ja luonnonpalvojat maanosan keskeltä sen äärialueille, ja heidän mukanaan hävisi tuhansiksi vuosiksi vapaamielisyys ja tasa-arvo, jotka ovat kirosanoja omistususkon kiihkoilijoille.
Ja tästä pääseekin helposti Sun äitiis, joka kertoo käynnistään Virossa tai Eestissä jossakin lastussaan (tai päreessään, hänhän on nainen) muutama päivä sitten. Minulla on aina vaikeuksia päättää, kumpi sana olisi oikea ja poliittisesti korrekti näinä helposti loukkaantuvien ihmisten aikoina, Viro vai Eesti. Hän, siis Sun äitis, sanoo myös, että ei koskaan käynyt Neuvosto-Virossa. Minä puolestani kävin. Vierailukesä oli kai vuonna 1980 ja matkaseurana vaimo, anoppi ja vaimon poika.
Vaihdoimme heti Tallinnan satamassa hyvällä hinnalla ruplia joltakin nuorelta yksityisyrittäjä-pankkiirilta, olimme yön yli Viru-hotellissa ja lähdimme aamulla bussilla Tarton kautta Viljandiin, jonka laidoilla meille näytettiin neljäkerroksista tehosikalaa ja jossa myös yövyimme. Viljandissa siis, emmekä sikalassa.
Illallisen aikaan viljandilaisessa hotellissa tapasimme Suomesta ennen sotia Viroon muuttaneen naisen, joka valitti olojen kovuutta ja katkeruuttaan siitä, että oli muuttanut pois suloisesta Suomenmaasta. Hänen puolestaan tuli oikein haikea olo, ja toisaalta onnellinen olo myös: olihan hän selvinnyt hengissä välttäen Stalinin ajan kansanmurhat (englanninkielinen ilmaisu ethnic cleansing on jotenkin jämäkämpi ja täsmällisempi ilmaisu) ja pakkomuuton Siperiaan, jotka Parvilahden ja Poika Tuomisen mukaan olivat yleiset suomalais- ja virolaiskohtalot sotia ympäröivällä neuvostoajalla.
Hotellissa oli myös tallinnalainen televisioryhmä, joka sattui illastamaan viereisessä pöydässä. He puolestaan yllättävän vapaasti arvostelivat venäläis-kolonialistista hallintoa Virossa ja vihjailivat naama mustanpuhuvana, että muutos oli vielä tulossa. Tosin koko porukka muistutti niin paljon suomalaisia ylettömän juopumuksensa vuoksi (Gallen-Kallelan Kullervokin tuli jotenkin nolostuttavasti mieleen), että oli vaikea uskoa heidän poliittisen ajattelunsa tarkkuutta ja terävyyttä ja jätimme heidän uhmakkaat ajatuksensa omaan arvoonsa.
Jälkikäteen tietysti harmittaa, että ei tullut kirjoitettua kuullusta mitään, ajan henki oli kai virolaisille paljon kirkkaammin ymmärrettyä kuin meille suomalaisille, jotka olemme kautta aikojen olleet polvillamme hallitusvaltamme edessä. Neukkuvalta ei ollut tässä suhteessa yhtään venäläis- tai ruotsalaisvallasta eroavaa. Joskus ihmetyttää, että sellainen rohkeutta (mutta arvostelukyvyttömyyttä) osoittavat toimet kuin nuijasota, Kustaa III:n ampuminen, Anjalan liitto, Bobrikovin murha tai kansalaissota ylipäätään olivat suomalaisille reaalipoliittisille alistujille mahdollisia. Tosin olemme yksi Euroopan parhaiten menestyviä kansoja, joten paljon huonomminkin voisi olla.
Sotilaina, muiden tottelevaisina seuraajina, olemme tietysti olleet miehistä parhaita kautta aikojen.
Elsassissa kävin onnistuneesti entisöidyssä linnassa nimeltään Haut-Kœnigsbourg, jonka ensimmäinen osa valmistui 1147, ja jonka suomalaiset hakkapeliitat valloittivat, polttivat ja kännipäissään vahingossa tuhosivat muutenkin 30-vuotisen sodan aikaan 1630-luvulla ruotsalaiskuninkaansa Kustaa II Adolfin nimissä, joka taitaa vieläkin olla Kaarle XII:n lisäksi ainoa suomalaisten todella omakseen tuntema kunkku, ehkä lähinnä satusetä Z. Topeliuksen ja hänen Välskärin kertomuksia –tarinoidensa ”ansiosta”.
Olen tainnut ennenkin mainita ensimmäisen ranskankielen opettajani täällä Brysselissä. Hänen sukunimensä oli Berg ja hän kertoi sukunsa isälinjan olevan jonkun Vaasan seudulta lähtöisin olevan hakkapeliitan alenevaa polvea. Tämä oli haavoittunut jossakin kahakassa – ehkä juuri linnan valtauksessa – ja jäänyt asustelemaan Elsassiin parannuttuaan ja saanut jälkeläisiä, joista yksi siis teki lujasti töitä opettaakseen minulle sujuvaa ranskaa, mutta epäonnistui. Tosin syy oli minussa, niin hentoa ja kaunissilmäistä naista ei tietysti henno syyttää yhtään mistään, paitsi ehkä oppilaidensa ajatusten harhailusta. Mutta kauniista tai muistakaan naisista en aikonut nyt puhua mitään, vaikka aihe onkin kovin lähellä sydäntä.
Sen sijaan Elsassin kohtalo naapureidensa Saksan ja Ranskan käsissä on hyvä esimerkki siitä, kuinka Eurooppaa on vuosisatojen aikana ”suurvaltojen” toimesta jaettu paikallisista kulttuureista välittämättä. Elsass ja sen naapuri Lothringen (ranskalaisittain Lorraine), niin kuin Beneluxmaatkin ja Sveitsi myös, ovat itse asiassa jäänteitä Kaarle Suuren pojan Ludvig Pyhän kolmelle perijälle omanaan jakamasta isosta frankkien kuningaskunnasta, jonka pääosia olivat Austrasia (nykyinen Saksa), Neustria (Pohjois-Ranska), Aquitania (Etelä-Ranska) ja Lombardia (Pohjois-Italia). Pojista Ludvig sai silloisen Austrasian, Kaarle Kaljupää Neustrian ja vanhin, Lothar, pitkän kapean kaistaleen Eurooppaa Belgiasta aina Pohjois-Italiaan saakka ja antoi nimensä Lothringenille, joka myös kuului hänen perintömaihinsa.
Elsassilaiset puhuvat vieläkin, pakko-ranskan lisäksi, omaa kieltään, joka on ehkä tarkemmin katsottuna yläsaksan murre, mutta en uskalla tätä varmuudella sanoa. Samoin Etelä-Ranskassa puhutaan vielä paikoitellen yleisesti langue d’oc -kieliä. Ranskan kieli (langues d'oïl -tyyppiä) oli kehittynyt vulgäärilatinan ja alkuperäisen Pariisin seudun frankkien kielen sekoituksesta paikalliseksi lingua francaksi vasta 1500-luvulle tultaessa, ja tuli ranskalaisten yleiskieleksi ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Siihen saakka paikallisia (vernacular) kieliä oli puhuttu yleisemmin kuin virallista ranskan kieltä, vaikka sivistyneistön ja kulttuurin kieli oli tietysti ranska.
Espanjan koillisosan, Katalonian, asukkaat puhuvat myös omaa kieltään. Pari päivää sitten katalonialaiset päättivät satoja vuosia jatkuneen itsenäisyysriitansa Espanjan kanssa äänestämällä alueensa ”vapaaksi” Espanjan ikeestä. Arvoisa Lukija saattaa olla täysin välinpitämätön tämän uutisen suhteen ja tekee siinä varmasti aivan oikein.
Toisaalta tällä saattaa olla merkittäviä seurauksia Euroopan Unionin tulevaisuudelle. Nythän Unioni on itsenäisten valtioiden vapaa liitto, yritän tässä välttää federaatio-sanan käyttöä, vaikka se ehkä tulee helposti mieleen. Vahvoilla etnisillä alueilla, kuten Katalonia, Baskimaa, Skotlanti, Lappi tai Elsass, saattaisi olla paremmat mahdollisuudet vaikuttaa omiin asioihinsa itsenäisinä federaation osina sen sijaan, että ovat Unionin jäseniä ”emämaansa” alaisuudessa. Tavallaan Jugoslavian likapyykin pesu on johtanut juuri tällaiseen tulokseen. Pienet, itsenäiset Balkanin maat ovat samankokoisia jopa pienempiä kuin esimerkiksi Katalonia sekä alueeltaan että väkiluvultaan. Belgiakin roikkuu koko ajan hajoamisen partaalla, walloonit ja flaamit eivät kielierojen (ranska ja hollanti) vuoksi sovi saman katon alle kuin pakottamalla.
Hyvin menestyviä taskuvaltioita on Euroopassa ollut "kautta aikojen", ajatellaan vaikka Vatikaania, Monacoa, Andorraa, San Marinoa ja Lichtensteinia ja jopa meidän sisäsiittoista pohjoisen ulottuvuuden ystäväämme, Islantia, neljännesmiljoonine asukkaineen, joista yksi on kovin iki-ihana ja herttainen Silvia Night.
Unionin ehdotettu perustuslaki ei tietysti sovi etnisiä rajoja noudattavaa Euroopan jakoon, mutta sehän joudutaan joka tapauksessa neuvottelemaan uudestaan. Samalla sitä voisi montteerata vähemmän älyttömästi keskitetyksi, vaikka poliitikot ovatkin vallanhimoisia piruja, joille vapaus, lukuunottamatta omaa vapauttaan, on pikemminkin Helvetin esikartano kuin poliittinen Paratiisi, joten paljoa vapauksia ei heiltä tietysti voi odottaa.
Joten tuolla alussa oleva lause Vuorisaarnasta Matteuksen mukaan ei ehkä kuitenkaan todellisessa maailmassa toteudu sävyisten ihmisten osalta, jos toteutuu muutenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti