Sarah Waters, lipstick-lesbot ja heteromiesten märät unet

Varoitus: tämä lastu saattaa sisältää viittauksia kirjoittajansa sukupuoleen, jotka eivät välttämättä ole oikeita, ja sisältää kielenkäyttöä, jota voidaan joillakin tahoilla pitää loukkaavana. Kiirehdin vakuuttamaan Arvoisan Lukijan kahdesta tärkeästä seikasta: että tämä lastu ei ole (ainakaan tietoista) homo- tai lesbofobiaa ja että – vaikka en voi sietää jalkapalloa enkä likaisia alusvaatteita tai hoitamattomia kynsiä – olen ”pelkkä pitkäveteinen hetero”, seksuaalinen arkieläin.

Tämä lastu alkoi muotoutua päässäni, kun lueskelin The Guardian lehden tämänpäiväistä numeroa, jossa haastateltiin Sarah Waters'ia, lesbokirjallisuuden kuningatarta, joka on julkaissut mm. sellaisen kirjallisuushelmen kuin Tipping the Velvet. Kirjailija itse on kuvaillut kirjojaan sanoilla "lesbo Victorian romp", jota en edes yritä kääntää omalle luterilaiselle kielelleni. Kirjasta tehtiin myös mieltäkiihoittavalla tavalla nautittava mutta jotenkin teränsämenettänyt minitelevisiosarja, joka näytettiin BBC:llä. Tipping the Velvet alkaa mehevästi:

Have you ever tasted a Whitstable oyster? It you have, you will remember it. Some quirk of the Kentish coastline makes Whitstable natives - as they are properly called - the largest and the juiciest, the savouriest yet the sublest, oysters in the whole of England...

Jokainen joka on syönyt ja nauttinut ostereista - ja rakastellut suitsettoman hikisesti - tulee halukkaasti imaistuksi kirjan herkullisille sivuille. Ja, vaikka ei olisikaan historiallisten romaanien ystävä, sitä on vaikea laskea käsistään ennen kuin koko kirja on ahmittu viimeiseen pisaraan. Niin kuin käy hyville ostereillekin, varsinkin, jos on tarjolla hyvää Chablis'ta kyytipojaksi.

Toisen liipaisimen tähän lastuun antoi eräs homoystäväni, jonka pukeutumismaku on äärimmäisen hieno, ja joka kehui ilkikurisesti juuri nyt ylläni olevaa hillityn pinkkililaa paitaa ja siihen somasti sointuvaa hieman tummempaa lilapinkkiä solmiota. Minulla on muitakin homo- ja lesboystäviä – Brysselissä ei tältä voi välttyä (EI, en siis mitenkään edes yritä sitä vältellä), jotka joskus kyselevät kenen miehen kanssa haluaisin rakastella, jos olisin nainen. (Eikö tuo rakastella sana kuulosta jotenkin lapsellisen luterilaiselta verrattuna englanninkielen ilmaisuun "make love".)

Heidän perusoletuksensa on, että jokainen heterohenkilö on vain potentiaalinen homo, joka innokkaasti odottaa pääsyä piilokaapistaan ”todellisen rakkauden puutarhan” iloihin.

Tämä ei minun kohdallani näytä pitävään ollenkaan paikkaansa, en siis ole heteroflexible tai heteroflex, eli: ”heterosexual person who is open to relationships with people of the same sex”. Itse asiassa uneni – olen niissä nainen tai mies – kohdistuvat kovin saman oloisiin naishenkilöihin, joilla kuitenkin vain harvoin on kasvoissa tunnistettavia piirteitä. Anyway.

Monien muiden heteromiesten tavoin (aamuöiden pimeinä ja viinintäyteisinä tunteina tulee puhuttua kaikenlaista, ja muutakin kuin paskaa) ajattelen nimittäin, että naisena haluaisin edelleen olla naisten kanssa. Tai ryhtyisin selibaatissa eläväksi vanhaksipiiaksi ja minua – niin kuin lähes kaikkia paremmin tuntemiani heteromiehiä – voisi hyvin kutsua vaikkapa nimellä ”dreamespian”, unilesbo (tämä on itse keksimäni termi, mutta mainittakoon sekin tässä). Tosin on myös olemassa käsite ”breeder voyeur”, “a heterosexual person who attends a gay bar or event in order to observe gay life”, mutta saattaa olla, että heteromiesten märkiä unia lesbonaisista ei oikein voi laittaa tämän käsitteen alle.

Todellinen liipaisin tähän lastuun tuli kuinkin siitä mieltä häiritsevästä – ja ihanan Halle Berry’n Catwoman’ina nähneenä – mieltä kutittavasta uutisesta, että Catwoman paljastetaan ”lipstick”-lesboksi” sarjakuvakirjan uusimmassa numerossa (hänellähän on jo kaksi lesboystävää, joilla on lisäksi suhde). En voi kuitenkaan vannoa, että tämä huhu Kissanaisesta olisi totta.

Poliittisen korrektiuden ja todellisten asennemuutosten vuoksi heteroihmisten kielenkäyttö on muuttunut rajusti viimeisen vuosikymmenen aikana. Mutta niin on homoväenkin, jotka ovat erityisen tarkkoja siitä, miksi milloinkin kutsuvat homoystäviään.

”Lipstick lesbian” on tästä hyvä esimerkki. Sehän ei ole samaa tarkoittava kuin ”femme lesbian”, kuten minulle on kärsivällisesti selitetty useaan kertaan kutsuttuani vahingossa yhden lesboparin osapuolena olevan hyvän skottiystäväni, nimeltään G, partneria kiihkeän keskustelun tiimellyksessä tukholmalaispubissa lipsticklesboksi. (Samassa keskustelussa oli mukana myös espanjalainen homomies, joka kiivaasti todisti, että Opus Dei on saanut ansaitsemattaan huonon maineen Dan Brown'in Da Vinci Code'n virheellisen kuvauksen vuoksi, mutta se on tietysti toinen juttu.)

G , vastaa hyvinkin seuraavan ”huulipunalesbon” määritelmän mukaista henkilöä: "a lesbian who is beautiful, stylish, or markedly feminine”. Eli kaunis, tyylikäs ja korostetun feminiinen ja ulkomuodoltaan heteromiesten kannalta vähintäänkin hämäävän harhaanjohtava.

Lipstick lesbian -henkilöitä kutsutaan myös termillä "high femme" (a lesbian woman, who expresses the cultural norm for ultra-femininity, eli lesbo, joka leimautuu ultrafeminiiniseksi kulttuurin normistossa). G pitääkin kovasti vaatteista ja erityisesti kengistä, jotka ovat toinen toistaan epämukavamman näköisiä.

Hän ei pidä ”lipstick lesbian”-leimasta vaan haluaisi määrittää itsensä niin kuin partnerinsa, joka on selkeästi ”femme lesbian”, eli ” a dyke who has old-fashioned utopian ideas about feminism”, eli lesbo, jolla on feminismistä vanhanaikaisia, utopistisia ideoita, ja joka on hyvin naisellinen, mutta ei suostu käyttämään huulipunaa G:n suureksi ärtymykseksi. G:n ystävä ei tietenkään hyväksy G:tä ”femme lesbian’iksi”, eikä suostu käymään edes ostoksilla tämän kanssa.

G sanoo olleensa pitkään LUG, lesbian until graduation, eli heterosuhteidensa aikana salaa naisten keskeistä seksiä kokeillut, mutta yleensä sosiaalisen paineen edessä pääasiassa heteroksi taipunut henkilö. Ja G sanoo pelkäävänsä lesboja, joita kuvataan sanoilla "butch" (a culturally defined masculine female, eli kulttuurin kontekstissa maskuliiniseksi naiseksi leimattu) tai jopa "stonebutch" (may pass as male without actually trying, eli kulttuurikontekstissa määrittyy mieheksi sitä edes yrittämättä).

Ne naiset, jotka luopuvat sapfolaisesta elämäntyylistään, saavat nopeasti lesboystäviltään leiman ”hasbian” tai ”wasbean”, jotka ovat vähätteleviä termejä ja liittyvät englanninkielen ”has-been” -leimaan, joka puolestaan voidaan antaa kenelle tahansa ja missä yhteydessä vaan, jopa heteromiehille.

Sosiaalisen paineen vuoksi monet homohenkilöt eivät helposti tule ”ulos”, ja elävät mieluummin jopa onnettomassa avioliitossa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tällainen avioliittokin on saanut oman muodikkaan leiman: ”Brokeback marrage”. Mielenkiintoisessa artikkelissaan (Many Couples Must Negotiate Terms of 'Brokeback' Marriages) The New York Times’in Katy Butler, käsittelee pariskuntien vaikeuksia näissä avioliitoissa.

Julkkisten joukossa huhutaan olevan monia salahomohenkilöitä. Monet meistä muistavat Rock Hudsonin tapauksen. Julkkislesbot ovat (tietenkin) saaneet oman leimansa: celesbian: a celebrity who is a lesbian, eli julkkis, joka on lesbo. Yksi kuuluisimmista on Ellen DeGeneres, joka on sanonut suhteestaan vanhempiinsa näin:

…
When you're gay, your parents aren't saying 'Good for you,' you know? They're like, How did this happen?' You're not only a minority in society, you're a minority in your own family…

Taiteentekijöiden seksuaalinen suuntautuminen ei tietysti vaikuta heidän taiteeseensa eikä myöskään pitäisi vaikuttaa heteroiden suhtautumiseen taiteen tekijään. Esimerkiksi country-laulaja k.d. lang tuskin laulaisi paremmin kuin nyt, jos olisi heteronainen, ehkä ei laulaisi ollenkaan. Kirjailija Sarah Waters tai meidän oma täysin nautittava, kristallista kieltä kirjoittava punamuistelija, Pirkko Saisio, saattaisivat olla, ja olisivatkin, joko kokonaan kirjoittamatta tai kirjoittaisivat aivan toisia kirjoja. Lievästi hymyilyttävä yksityiskohta Saision kirjailijan uralla on vaihe, jolloin hän kirjoitti salanimellä Eeva Wein, ja kriitikot lukivat tekstejä "nuoren juutalaisnaisen" kirjoittamiksi, niin kuin ne tietysti tavallaan olivatkin.

Lesbohuhuista – ja muista lesboasioista – voivat vojöristi-lukijat saada lisää tietoa blogin ”Hothouse” informatiiviselta pitäjältä.

Tässä lastussa olevat termit ovat lesbojen itse käyttämiä ja monet heistä näyttävät toivovan, että heidän ystävänsäkin tuntisivat ainakin muutaman perustermin, etteivät olisi aivan ulkona aiheesta käytävissä keskusteluissa. Sitäpaitsi tuttuus vähentää torjunnan tarvetta!

Ja loppuun vielä sitaatti Sarah Waters'in Tipping the Velvet'istä:

...I think she was never quite sure if I were a girl come to her house to pull on a pair of trousers, or a boy arrived to change out of his frock. Sometimes, I was not sure myself...

Kukapa meistä aina olisi, vai olisiko?.