30.5.2008

Blogihenkilön virtuaalinen kuolema

Kuva: Memento mori

Mikä on pahinta, mikä voi tapahtua?

Jokainen positiivisesti elämäänsä suhtautuva lapsekas optimisti saattaisi ilman epäilyksen häivää sanoa, että kuolema. Ja luulija saattaa olla oikeassa, pintapuolisesti katsottuna.

Mutta ajateltuaan asiaa vähän syvemmin samainen yltiöoptimisti voi hyvässä lykyssä tulla siihen tulokseen, että kuolemanjälkeiseen olotilaansa voi itseasiassa suhtautua suurella rauhallisuudella.

Kuolemansa jälkeen ihmisellä on kai kaksi mahdollisuutta: että oli eläessään Jumalaansa kovasti uskova ihminen, tai että olikin tämän vastakohta, jumalaton ateisti. (Ohitan tässä pelkällä olankohautuksella sen yksityiskohdan, että "ateismi" tarkoittaa teistin antiteesiä, jumalattomuutta siis, eikä sano mitään "ateistin" muusta uskomusmaailmasta.)

Ja kuoleman jälkeen voi sattua niin, että joko uskova tai ei-uskova oli uskossaan oikeassa.

Jos käy niin, että ateisti on jumalauskossaan oikeassa, molemmat pysyvät rauhallisena omissa koloissaan, koska rauhattomuuden edellytyksenä on tietoisuus, jota ei siis ateistin oikeassa ollen enää kummallakaan ole.

Jos taas käy niin, että uskova on uskossaan oikeassa, hänellä itsellään on tietysti Raamatun takaama oikeaus rauhalliseen elämään virvoittavien vetten äärellä. Äkkiä ajatellen ateisti saattaisi tässä tapauksessa olla toisenlaisessa nesteessä. Mutta näin ei välttämättä ole. Muistutan Arvoisaa Lukijaa siitä, että uskova on nyt siis oikeassa, ja meillä kaikilla on tietysti Raamatun lupaama oikeus armoon ja lunastukseen, muistamme kaikki katsomossa olleet oikein hyvin (jos uskalsimme pitää silmiämme auki), että Mel Gibson joutui ristiinnaulituksi juuri tässä nimenomaisessa merkityksessä. Jos asiassa on jotain väärinkäsityksiä Taivaan porteilla, ateisti voi ystävälliseen tapaansa muistuttaa P. Pietaria tästä lunastuksen lupauksesta ja olenkin lähes varma siitä, että P. Pietari päästää muistutettuna pahankin syntisäkin Taivaan iloiseen rauhaan, jos tämä sinne haluaa.

Joka tapauksessa rauhalliset ajat ovat tässäkin tapauksessa edessä sekä uskovalla että ei-uskovalla. Etenkin, kun koko Helvetti-idea on Raamatun koko ikään nähden suhteellisen uusi ja täysin tarpeeton lisäys muutenkin kovin monimutkaiseen, Lähi-idän paimentolaisilta patriarkkaaliyhteiskunnilta perittyyn jumaloppirakennelmaan. (Tässä ei nyt puututa sen enempää siihen ikävään yksityiskohtaan, että ateisti ei voi koskaan tietää olleensa oikeassa. Uskova on tässä suhteessa paremmassa asemassa, koska hän ei koskaan voi tietää olleensa väärässä.)

Olenkin sitä mieltä, että pahinta, mitä voi tapahtua (rauhallisuus-asteikolla mitattuna), on Blogihenkilön virtuaalinen kuolema.

Nimittäin olen nyt sitä kokeiltuani huomannut,että virtuaalista kuolemaa ei seuraa ikuinen, tiedostamaton yö eikä ikuisen iloinen virtuaalitaivaan päivä, vaan virtuaalihelvetti tai vähintäänkin virtuaalinen kiirastuli.

Kuollut virtuaalihenkilö nimittäin käy edelleen vanhoilla paikoillaan, niin kuin Arto Paasilinnan autuas romaanihenkilö, vilkuilee entisten virtuaaliystäviensä päivittäisiä kiistakirjoituksia blogeissa ja kommenttiloorissa ja käy huolestuneena katsomassa virtuaaliruumiinsa lämpötilan laskemista kapitalismille uhratun Blogilistan sivuilla. Ja tulee päivä päivältä rauhattomammaksi.

Kunnes tulee päivä, että rauhattomuuttaan ei voi enää kestää, alkaa hyväillä tietokoneensa näppäimistöä, kääräisee hihansa ylös, pullistaa kirjoitussuontaa sopivasti ja livauttaa elimistönsä rauhoittamiseksi runosuoniinsa virtuaalista sana-kamaa, joka tuntuu oikein ihanalta, vaikka huono omatunto jossakin huonoille omille tunnoille varatussa ekokolossa kolkuttaakin syyttävästi ja arvelee, että virtuaalinen luonne ei näytä olevan yhtään todellista luonnetta voimakkaampi. Ja on siinä täysi oikeassa.

Minkäs luonnolleen mahtaa.

16 kommenttia:

marja-leena kirjoitti...

Tervetuloa takaisin blogimailmaan!

Karpalo kirjoitti...

Joskus kuolleista heräämisiäkin taphtuu. "Ei hän ole kuollut, hän nukkuu"

Olen muuten kaivannut sinua. Miten voit?

Sedis kirjoitti...

Kylläpäs se kesti.

Kirsti kirjoitti...

No kas kas, tervetuloa takaisin. Onneksi ylösnousemus on kohtuullisen helppoa virtuaalimaailmassa.

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos huomionosoituksista. Olenkin seuraavaksi kirjoittamassa suosta nousevista ajatuksen huuruista, joka sattuu hyvin tähän samaan ylösnousemusteemaan.

Vointi on kai vähän samanlainen kuin Lasaruksella, vaikka yksi vastalaitettu kruunu putosi juuri päivällä hampaasta, joten täytyy kai käydä haukkumassa sen asettanutta lääkäriä ensi tiistaina. Tosin haukut menevät tavallaan hukkaan, kun en osaa sitä kunnolla tehdä ranskaksi, unkariksi enkä italiaksi, joita kyseinen ammattimies, nimeltään tohtori Pani, puhuu sujuvasti ja englantia vain kovasti takellellen. Oma syyni, kun en ole vaivautunut oppimaan kunnon kirosanoja:)

Wilhelmiina kirjoitti...

No niin. Mukavaa, että päätit tulla pois kiirastulesta. Niinhän sitä sanotaan, että tuleen ei kannata jäädä makaamaan - vaikkakin moni masokisti saattaisi toki olla tässäkin eri mieltä. ;)

Ripsa kirjoitti...

Olen erityisen iloinen siitä että olet vellonut välitilassa, etkä tehnyt hirvittäviä, lopullisia päätöksiä (puoleen tai toiseen).

Nimittäin kuule on niin että alitajunta tietää parhaiten. Täälläpä taas olet!

Rauno Rasanen kirjoitti...

hanhensulka

Tästä jutustasi pidin kovasti. Olemme lopultakin (ainakin minun mielestäni) todellisia henkilöitä myös ja juuri 'virtuaaleina'.

ripsa

1) Alitajunta/esitietoinen (Id/Se/Reaalinen) ei tiedä mitään, koska se ei ole deskriptiivisesti (antideskriptivismi on asia erikseen) artikuloitavissa, 2) tietoisuus/minä (imaginaarinen samastuminen) luulee tietävänsä, ja 3) yliminä/superego/'omatunto' = symbolinen järjestys, joka konstituoi mahdotonta reaalista - 'valehtelee' aina, koska Reaalinen ei 'avaudu' kuin symbolis-kielelliselle 'harhalle', joka on Toisen metafora (sekä Reaalisen ('Jumalan') että Symbolisen Toisen (= kielellisen Järjestyksen) instituutio.

Se, mitä me siis 'tiedämme', on minuuden 'synnyn' ontologis-projektiivisesta halkeamasta (= ONTOLOGINEN PERUSTRAUMA) - ilmaantunut fantasmaattinen oire, johon meidän pitäisi vain kyetä samastumaan, koska muuta vaihtoehtoa ei ole - ei ole mitään 'totutta, Jumalaa' tvs. fantasian lävistävää positiivista sanomaa, joka pystyisi samanaikaisesti ilmaisemaan ja kätkemään mahdottomaan reaalisen sisältyvän todellisen 'mahdollisuuden' - vaikka yritystä tiettyjen taideteosten ja uskonnollisten ratkaisujen suhteen voisikin pitää erinomaisen innovatiivisina myös tässä suhteessa.

Jäljelle tästä tyhjyyden 'aina jo olevasta' ja samalla äärimmäisen merkitsevästä (jonka havaitsemme konkreettisesti objekti pikku a:n muodossa) - jää esimerkiksi Kantin 'ylevä', joka on osoitus reaalisen mahdottomuuden olemassaolosta todella hyvän taideteoksen ei-representoituvassa 'ominaisuudessa' - tyhjyys, joka koetaan äärimmäisen konkreettisena - tyhjyys, joka lävistää fantasian negatiivisesti, vaikka se ikäänkuin antaakin reaaliselle positiivisen muodon ja sisällön - mutta edelleen siis fantasian tasolla (eli negatiivisesti) - 'tiivistyneenä' tiettyyn hahmoon.

Juuri tällä tavoin Zizekin lacanisoidusa Hegelissä subjekti (objet petit a) ilmaantuu mahdollistamaan/'realisoimaan' Substanssin mahdottoman olemuksen ilmaisten samalla reaalisen kulturisoitumisen ehtona/edellytyksenä kartesiolaisen projektin cogiton uudelleen syntymisen - nyt vain ilman oletusta Subjektin ontologisesta statuksesta.

*
On temppu hieno tää - vain tyhjä jää - mutta miten ylevä ja miten 'konkreettinen' tyhjä! Fantasia on lävistetty - vain oire jää - ja oireen ymmärtäminen sekä siihen samastuminen...

Psykoanalyysi on siis täten saavuttanut tarkoituksensa: ei paranemista vaan oireen ja persoonallisuuden yhteyden/ykseyden.

Ripsa kirjoitti...

Ai jaa. Rauno, olen 100% varma siitä että olet 100% oikeassa.

Oire on siis virtuaalisuus ja persoonallisuuteen liitettynä se sitten tuottaa henkilön?

Minulla on joka päivä epäilyksiä oman ontologisen subjektini olemassaolosta.

Mummo kirjoitti...

Mikä on ylösnousemuksen minimi? Yksi kommentti? Olisitko yhä kuollut tai kiirastulinen, jos kukaan ei olisi sanonut sinulle mitään?

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, missäs sitä on luurattu?!?
ruu

Hanhensulka kirjoitti...

Autch, mummo, sinäpä sen sanoit. Mikä on elämän minimiraja? Kumpa tietäisin.

Ruu, töiden piti jo loppua, mutta hyvin vapaalle kirjailijalle ei tarjoutunut yhtään apurahaa - edes pienen pientä, joten töihin (väliaikaisesti) oli pakko taas mennä. Mutta eiköhän se vielä siitä...

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Tevehdys Brysseliin!

"Maailmassa kaikki alkoi sanalla kyllä. Molekyyli sanoi kyllä toiselle molekyylille ja elämä syntyi. Mutta jo ennen esihistoriaa oli esihistorian esihistoriaa ja oli ei koskaan ja oli kyllä. Aina oli. En tiedä mitä, mutta tiedän, ettei maailmankaikkeus koskaan alkanut... Niin kauan kuin minulla on kysymyksiä mutta ei vastauksia, jatkan kirjoittamista."
Calarence Lispector, Tähden hetki, 1996

Eräskin on laittanut performatiivisen kirjoittamisen väitetyönsä sitaattilauselmaksi oheisen Lispector-lainauksen. Hän on kovin viisas, siis ystävä, me puolestamme emme tiedä vastauksia emmekä ehken kysymyksiäkään, ja tulimme viime kesänä kyhänneeksi Lispectorin Tähden hetkestä rhombin-leijan, jonka harmattan sitten puhalsi Ouagadougoun suuntaan. Pitänee hankkia uusi Hetki yrittää ja yrittää ymmärtää.

Blogikuoleman esikartanoissa käyskentelevät timbuktulaiset

Dee & koirut kirjoitti...

Tällä http://timbuktu.vuodatus.net/blog/1403898
omistus blogikuolinkorinoille.Ehkä avamme pullon Sahelin kuumaa vinho verdeä ja skoolaamme kuolemalle ainakin Timbuktussa, miten lie Brysselissä?

Linnunradan Liftaaja kirjoitti...

Tervetuloo takas munkii puolesta!

Sun äitis kirjoitti...

Näköjään täällä muutkin kehtaavat kommentoida vielä kuukausien päästä, joten joukon jatkoksi minäkin ilmoittaudun! Tervetuloa!

Ensin luulin, että kysymyksessä on pelkkä haamuilu (siinä uuden Blogilistan myötä tämä blogi pllahti päivittyneenä näkyviin, vaikkei ollutkaan), sitten tuli elämä niin täyteen todellisuutta, että virtuaali jäi.

Nyt urakoin kerralla kaikki.