Korttajärven pohjamudasta jääkiekkomailoja

Konspiraatioteorioitsijat etsivät aina ns. savuavaa asetta.

Ilmastotieteen savuava ase taidettiin löytää toiissapäivänä jonkun verikoiraa näyttelevän ilmastopakanan toimesta. Tämä oli pukeutunut hakkeriksi ja kaivanut kilokaupalla säköposteja, jotka todistavat (oletettavasti) sen, että ilmastonlämpenemiseen lujasti uskovat tiedemiehet ovat yrittäneet peitellä oman uskonsa vastaisten tietojen julkituloa. Sähköposteja toisilleen lähetelleet uskovaiset ovat odotettavasti väittäneet, että heidän postejaan on tulkittu kuin Piru Raamattua ja sen lisäksi irrallaan kontekstistaan.

Ilmaston lämpenemistä on todistettu jääkiekkomailaa muistuttavalla käyrällä, josta käy ilmi, että viimeisten aikojen lämpötilat ovat kääntyneet jyrkkään nousuun, ja lisäksi, että syypää nousuun on ihminen.

Mailateorian kannattajista erityisesti kaksi, Michael Mann ja Keith Briffa, ovat todistaneet kovin äänekkäästi ja omien sanojensa mukaan vastaansanomattomasti, että maailma lämpenee ihmisen toimesta katastrofaalisesti ja ellemme tee jotakin meidät perii aiemmin mainittu Piru. Todistusaineistona oli k'ytetty my;s suomalaisia tutkimustuloksia Korttajärven (UPDATE: jossakin Jyväskylän seudulla) pohjamutien tarjoamasta todistusaineistosta kääntämällä ne juuri päivastaiseksi, olettaen ehkä, että Suomen kaltaisessa takapajulassa ei osattaisi lukea – ainakaan englanninkieltä.

Te siellä suloisessa Suomessa olette tietysti nähneet Martti Backmanin tekemän televisio-ohjelman nimeltä Ilmastonmuutos peruutettu, joka lienee lähetetty YLE TV1:llä. Onneksi nykyajan ihmeiden avulla sitä voi hämmästellä YouTubella kolmiosaisena täälllä ja ilmeisesti myös YLE Arenalta. Backman ei ehkä ansaitse kaikkien jakamatonta suosiota puolueettomana ohjelmantekijänä, mutta samaa lienee sanottava myös mm Al Goresta, joka hänkin on esitellyt omaa PowerPoint juttuaan yleisölle, jopa siinä määrin, että sai asiasta jopa Nobelin rauhanpalkinnon. Tämähän on norjalaisten jakama palkinto, jonka arvoa ehkä lisää huomattavasti se, että viime vuonna palkinto annettiin kunnon savolaiselle ex-pressalle, joka lisäksi on Hanhensulkien sukua.

Tarkkaava Lukija ehkä kiinnitti huomiota siihen, että Backmanin ohjelma lähetettiin Berliinin muurin kaatumisen muistopäivänä. Tällä ei ehkä ole asian kanssa mitään yhteyttä, eikä silläkään, että sama päivä oli myös Kristalliyön muistopäivä, vaikka sitä eivät ehkä kovinkaan monet enää muista.

Tosin syytä olisi, totalitääriset ajatukset eivät ole kaukana edes ilmastonmuutosuhkailusta. Arvoisa Lukija on ehkä kiinnittänyt huomiota Uuden Uljaan Euroopan Presidentin, what’s-his-face, toiveeseen, että Kööpenhaminan kokouksessa ei pelkästään laitettaisi maailman ilmastokirjoja sekaisin, vaan samalla luotaisiin koko maapallonlaajuinen hallitus. Uuden Presidentin nälkä on ehkä ehtinyt jo kasvaa kovasti parin presdenttipäivänsä aikana, ja tähtäimessä on vielä laajempi presidenttiys.

Lisälukemista:

Atte Korhola: Ilmastotieteen lamakausi.

Runoilijan salista tai jostakin siltä suunnalta

Tässä vaiheessa lukuvuotta sitä silloin aikoinaan, oliko se tosiaan jo viime vuosituhannella, oli jo päässyt hyvään vauhtiin ’hienomman kirjallisuuden’ suhteen kesän riehakkaan kevytkirjallisuuden lukufestivaalin jäljiltä. Ja alkoi katsella mitä uutta oli joulua varten kustannustoimittajien harhautumattoman hienolla maulla lukijoiden ihailtavaksi kulloinkin kustannettu. Ja tietysti oli aika myös katsoa mitä hengentuotteita oli valittu palkittaviksi. Nyt lukijaminä on jotenkin hämmentynyt; täällä Etelämeren rannalla nimittäin valmistutaan juuri nyt kuuman kesän kuumiin lukukarkeloihin ja 'hinompi kirjallisuus' saa aivan kohdakkoin haistaa pitkät 'poot' käyttääkseni idioomia, jota ainakaan australialaiset eivät käytä, joten sitä ei voi edes parhaalla tahdollaan kutsua kliseeksi näin pää alaspäin eläessään (hups, taisi tuossa viimeisessä tulla päästettyä pitkä ja haiseva klisee, mutta taitakoon vain).

Sitä ei tietysti silloin aikanaan tavallisena lukijamaallikkona edes käsittänyt, että kirjailijat myös seurasivat suurella kiihkeydellä syksyisiä kirjamarkkinoita.

Ei käsittänyt ennen kuin oli lukenut Iltasanomista Kirjanpitäjältä ylenannettua vuodatusta kirjailijan tuskasta, ruskasta ja ... ei kun siis pelkästään tuskasta ja ruskasta. Eikö muuten tämä Kirjanpitäjältä-kolumnisti näytäkin kovasti kuin nuorelta kirjailija L. Lehtiseltä, paitsi että on vielä painavamman, vanhentuneemman ja jotenkin – miten sitä uskaltaisi sanoa – elähtäneemmän oloinen. Elähtäneemmän siis pelkästään siinä merkityksessä, että on jo elänyt ja levähtänyt melkoisen kasan vuosia ja ainakin enemmän kuin silloin aikaisemmin, kun suuri poliittinen tulevaisuus ei vielä ollut läheskään takana päin.

No olkoon nyt edessä tai takana, ei siitä oikeastaanpåtänyt mitään puhua, vaan Kirjanpitäjän valituksesta kirjojensa menestyksestä ja menehdyksestä. Hän sanoo mm. tähän tapaan:

”...
Aina tähän aikaan vuodesta me kirjoja kirjoittavat ihmiset huomaamme miten tuon toisen kirjoittajan kirjat myyvät omiani paremmin, kustantaja mainostaa niitä enemmän ja puolueelliset kriitikot kehuvat vain niitä. Ensimmäisenä tulee mieleen vahtaa kustantajaa, mutta sama meno kuuluu olevan käynnissä myös muissa kustannusyhtiöissä. Tuskainen kirjailija on jätetty yksin pahaan maailmaan.
...”

Tämä tietysti aiheuttaa ahneessa lukijassa armottoman halun kiirehtiä kirjakauppaan ostamaan syksyn ylihinnoiteltuja kirjauutuuksia, mutta halu jää valitettavasti kovin tyydyttämättömäksi pelkästään liian suuren matkan ja ehkä myös suurehkon hinnan vuoksi.

Täältä Australiasta käsin ei oikein nimittäin osaa ymmärtää sitä, että kirjat näyttävät maksavat paljon enemmän suomalaisille lukijoille verrattuna meihin australialaisiin.

Kun katson suomalaisen kirjakaupan hinnastoa niin en voi olla panematta merkille täysin kateettomasti, että Keltaisen kirjaston tarjoama Italo Calvinon Jos talviyönä matkamies maksaa 26.40 euroa ja vastaavasti myös kovakantinen If On A Winters Night A Traveller on hinnaltaa 29.95 Australian dollaria. (Yksi Au-taala on noin 0.6 euro-taaleria, eli tämä meikäläisten hinta on pyöreästi laskien 18 euroa.)

En osaa tuota sen kummemmin kommentoida, vaikka ero näyttääkin kovin merkittävältä.

Sen sijaan todettakoon, että Finlandia raatia olisi syytä syyttää vaikkapa angstimaniasta, kun katsoo tämän vuoden valittuja. Lukuhimojen täytyy olla melkomoisia, että tästä kasasta pääsee jouheasti läpi. Itse ehdotan pelkistä nostalgiasyistä voittajaksi Merete Mazzarellaa ja kirjaansa Ingen saknad, ingen sorg, En dag i Zacharias Topelius liv. Sen suomalainen nimi kuulostaa aivan kuin joltakin Mauri Sariolan ’jännäriltä’, Ei kaipuuta, ei surua. Nimi ainakin on kovinkaunis. Luetuista arvosteluista jää jotenkin sellainen maku, että kirja olisi Alastalon salin ja Runoilijan talon ristisiitos, mutta saatan olla tässä kovin väärässäkin.

Oikeastaan oli asiaakin. Nimittäin vanhin pojanpoika täyttää komeat seitsemän vuotta ja tarvitsisi ekaluokan lukutaitoaan vastaavan kirjan. Olisiko hyviä ehdotuksia. Iltasatuina hänelle kuulemma pitää nykyisin lukea mm. Baltian maiden historiaa, tosin jossakin määrin sensuroituna kovin helläluontoisen ja kauniin miniäni vaatimuksesta.

Mikä on tietysti aivan oikein ja kohtuullista niin kuin naisten vaatimukset tietysti aina muutenkin ovat.

Lukulistaa 2009: Lokakauden lukemisia

Kuva Hanhensulka: Lukemista lokakuulla 2009

Lokakaudeksi tämä kevään 2009 toinen kuukausi muuttuikin. Onneksi itseasiassa.

Nimittäin talven jäljiltä vesivarannot Viktorian lukuisissa makeanvedenvarastoissa olivat viitisen prosenttiyksikköä viimevuotista vähäisemmät. Sen sijaan lokakuun lopussa ollaan samanverran viime vuotta edellä. Altaat ovat täynnä lähes 40 %:n volyymilla.

Tervetuoloa siis kesä vaan Viktorian janoisille pelloille ja satumaisiin eukalyptus-metsiin, vedessä kyllä löytyy.

Huhupuheiden mukaan vesirajoituksissa nousemme tasolle, jolla puutarhaansa voisi kastella sunnuntaina ja keskiviikkona sekä aamulla, kuten tähänkin saakka, että myös illalla. Tosin omaan päähäni ei mahdu, miksi kukkia pitäisi kastella saman päivän aamutuimaan ja uudestaan illan suussa, mutta on täällä muutakin kummallista.

Kuten tämä päivä. Koko Viktoria on kiinni ja ihmiset kokoontuneet pukeutuneina hepsankeikoiksi ja hulivileiksi katselemaan hevosten ravaamista sormenkorkuisten ratsastajien ajamina pitkin syväruohoista kilparataa ja lyömään vetoa siitä, mikä näistä isojen hevosten ja pienten jockeytten parivaljakoista on tosikoitoksessa kaikkia muita kovempi. (P.S. Voittaja oli kuulemma yllätys, nimeä myöten, voittajaratsuna oli nimittäin nelivuotias ori nimeltä Shocking, jota miljonäärinä tunnettu pääministerimme Kevin Rudd'kin oli aivan oikein veikannut voittajaksi)

Tänään on siis Melbourne Cup Day, joka ulkopuolisen silmin näyttää suuremmalta juhlalta kuin Australia Day sitten keskellä kesää - tammikuussa.

Mutta ei nyt pitänyt puhua hepsankeikoista eikä myöskään hulivileistä vaan kirjallisuudesta. Yllä olevassa kuvassa on lokakuun luku-urakkaa Hanhensulan kirjoituspöydän kulmalla. Kuvassa pitäisi näkyä:

Catullus: The Poems of Catullus, alkulatinasta sujuvalle englannille kääntänyt runoilija ja Ezra Pound-ekspertti Peter Whigham (1926-1987), Penguin Classics, 1966.

Donner: Elämänkuvia (Kirjapaja Oy, 2004, suom. Laura Voipio)

John Armstrong: In Search of Civilization; Remaking a Tarnished Idea, Penguin Books 2009.

Raija Oranen: Leijonan osa, Teos, korjaamaton oikovedos, julkaisuvapaa 27.8.2009. Tästä piti kirjoittaa Teokselle jotakin, arvelen että useat Arvoisasta Lukijasta olivat samassa veneessä, mutta osaltani jäi kirjoittamatta, koska sain sen tänne periferiaan kovin myöhään, vaikka oli lentämällä tänne lennähtänytkin.

The Arabian Nights, toim. Kate Douglas Wiggin ja Nora A. Smith, kuvitus Maxfield Parrish, esipuhe Mark Helprin, Quality Paperback Book Club, New York, 1996. Alkuperäisistä Tuhannen ja yhden yön 264 tarinasta ovat toimittajat toimittaneet kirjan pehmeisiin kansiin, 339 hienolle, kermanväriselle paperille suureksi pettymyksekseni vain kymmenen vahvasti poliittisen korrektiuden mukaisiksi sensuroitua satua. Esipuheen mukaan oli poispyyhitty 'vain arabeille ja vanhoille herroille soveltuvat pätkät'.

Aemmin olen lukenut, hyvin kauan sitten, kaukaisella viisikymmenluvulla, ja hyvin kaukana täältä, kylmässä ja paksun lumen peittämässä maassa, Helmi Krohnin pienehkön kokoelman näitä iki-ihania persialaissatuja (vai lienevätkö sittenkin intialaisia aivan ensimmäiseltä alkuperältään) nimellä Tuhannen ja yhden yön tarinoita (vuodelta 1919) ja vähän myöhemmin J.A. Hollon käännöstyön Tuhatyksi yötä, johon oli valittu viisikymmentäyksi parasta tarinaa.

Lawrence Durrell: The Alexandria Quartet, Faber and Faber, London, 1968. Kvartetti sisältää romaanit Justine, Balthazar, Mountolive ja Clea, jotka on suomennettu neljänä eri kirjana, suomentajana kirjailija T. A. Engström. Durrellia ei ole taidettu kovin paljon suomentaa, vähemmän vielä kuin velipoikansa Geraldin kirjoja, vaikka aihetta kyllä kovasti olisi. Näistä Aleksandria-kvartetin rakkaustarinoista pääsee mukavasti alkuun, ja joku kyvykäs lukija saattaa innostua luettuaan jopa suomentamaan muitakin Durrellin teoksia (vaikka onhan näitä rumien, valkoisten, anglosaksisten miesten kirjoja suomeksikin jo pilvin pimein luettavina, joten siinä suhteessa ei kirjallisia pulavuosia tarvitse välttämättä vietellä).

Antaeus: Literature As Pleasure, Collins Harvill, 1990. Tämä on vielä luvun alla, aloitettu jo elokuun aikana ja kirjoitinkin tästä (hyvin) vähän aikaisemmassa lastussa.

Myös kuvassa näkyvä J.R.R Tolkien'in On Fairy-stories kummittelee sattuneesta syystä myös lokakuun lukulistalla, vaikka sitä luettiin ankarasti edellisenkin kauden aikana niin kuin tuosta yllämainitusta lastusta voi lukea.

Laitetaan tähän loppuun vielä Arvoisan Lukijan ihmeteltäväksi Catulluksen Carmen numero 58 alkukielisenä, Jukka Kemppisen suomentamana ja kahtena englanninnoksena (ensimmäinen Cecilia Treder'in kääntämänä ja toinen Peter Whigham'ia) ja hännän huippuna vielä norjaksi, kun en löytänyt ruotsinnosta mistään.

(Muuten tästä Catulluksesta tulee aina mieleeni joskus seitsemänkymmenluvun loppupuolella Tukholman Östermalminkadun varrella tapaamani, murteellista suomea käheällä äänellä vääntänyt ehkä nelikymppinen nainen, jolta oli kaksi etuhamasta jossakin rakkauskahakassa isketty sopivan avuliaasti pois tieltä. Tosin oma kohtaamiseni koski pelkästään ystävällistä ajatustenvaihtoa ja tupakanpolttamista, samalla kun kaverini Pietari V. kusaisi myös kovin ystävällisesti läheisen talon seinään suomalaiskateellisen ja oulunmurteisen vastalauseensa ruotsalaisesta hyvinvoinnista.)

Caeli, Lesbia nostra, Lesbia illa.
illa Lesbia, quam Catullus unam
plus quam se atque suos amavit omnes,
nunc in quadriviis et angiportis
glubit magnanimi Remi nepotes.

Suomeksi Jukka Kemppinen:

Lesbia, minun Lesbiani, oma Lesbia,
sama jota Catullus rakasti ennen
enemmän kuin silmiään ja omaisiaan,
ottaa takapihoilla ja syrjäkujilla nyt
kansan urhokkailta pojilta suihin.

Englanniksi Cecilia Treder:

Caelius, our Lesbia, that Lesbia,
that same Lesbia, whom Catullus loved
more than himself and more than all his own,
now loiters at the cross-roads and in the backstreets
ready to toss-off the grandsons of the brave Remus.

Englanniksi Peter Whigham:

Lesbia, our Lesbia, the same old Lesbia,
Caelius, she whom Catullus loved once
more than himself and more than all his own,
loiters at the cross-roads
¤ and in the backstreets
ready to toss-off the 'magnanimous' sons of Rome.

Norjaksi Ricardo Odriozola:

Caelus, vår Lesbia, du vet, den Lesbia,
kvinnen som Catullus elsket mer enn seg selv
og mer enn sin slekt
bor nå på korssveiene og blindgater
og suger til seg Remus barnebarn.