Video YouTubelta
Fran & Marlo Cowan (married 62 years) playing impromptu recital together in the atrium of the Mayo Clinic. He turned 90 in February.
Frank ja Marlo Cowan naimisissa 62 vuotta. Frank on yli 90 vuotinen nuorukainen.
lauantai, kesäkuu 13, 2009
torstai, kesäkuu 11, 2009
Melbourne Dreaming
Melbournen Federation Square on vilkas jokaisena päivänä, niin kuin Ruotsin kansallispäivänäkin, 6. kesäkuuta. Lokkeja on ehkä vielä ihmisiäkin enemmän.
Videolla hetken näkyvä valoinstallaatio on englantilaisen United Visual Artists -taidekollektiivin 'VOLUME', joka on Federation Squarella kesäkuun, vuoden pimeimmän kuukauden, ajan (5.7.2009 saakka). Taideteos on osa tämän talven The Light in Winter -tapahtumaa, talvifestivalia, yksi talvitapahtuman kolmestatoista 'Gift of Light'-installaatiosta.
Federation Square on Melbournen taidetapahtumien näkyvin osa. 'Aukio' on postmodernien, vartavasten tarkoitukseensa suunniteltujen 'taidetalojen' ympäröimä mäki, jossa ihmiset seurustelevat, juopottelevat, syövät ja pitävät muutenkin hupaa.
Australian elävien kuvien museo, ACMI (Australian Centre for Moving Image), toivottaa tätä nykyä kävijöilleen 'Get Lost', tarkoitus on ilmeisesti olla ACMI:n näyttelyihin kutsuva mieluummin kuin torjuva. Ainakin se pistää sopivasti silmää.
sunnuntai, kesäkuu 07, 2009
Kinky and Karlheinz
Kuva saitilta Online companion for ‘Kinky and Karlheinz’Arvoisa Lukija on jo ehkä huomannut, että blogituttava Anni Heino on raapaissut hiljaiseksi mennyttä blogiaan Mayday 34˚35'S 150˚36'E. Eikä syyttä. Hän on julkaissut kirjan: Talking to Kinky and Karlheinz – 170 musicians get vocal on The Music Show (ABC Books, 2008).
Kirja perustuu ABC:n, eli Australian Broadcasting Corporationin, joka on niin kuin brittien BBC tai meidän pikkuinen YLE:mme, radiomusiikkiohjelmaan The Music Show, jossa shown vetäjä, säveltäjä Andrew Ford, on haastateltu ’jokaista, joka on jotakin musiikin alalla’. Shown vieraina ovat kahden vuosikymmenen aikana olleet mm.: Karlheinz Stockhausen, Nigel Kennedy, Patti Smith, The Kronos Quartet, Pierre Boulez ja kirjailija David Malouf, jonka viimeisintä kirjaa, Ransom, olenkin juuri sattumalta lukemassa (kirjoitan siitä jotakin joskus jossakin).
Anni Heinon kirjasta voi luke tarkemmin englanniksi sivulta Online companion for ‘Kinky and Karlheinz’. Ja kirjaan liittyviä 'blogitekstejä' voi lueskella täällä.
maanantai, kesäkuu 01, 2009
Sietämisestä ja kestämisestä
Kuva: Charles-August Mengin, Sappho, kuva ei ehkä anna oikeutta elämäniloiselle ja voimakkaalle antiikin naiselleJotenkin, kun on seuraillut ilonsekaisella surulla Britain’s got talent –shown jälkitapahtumia, tuli mieleen Sapfon runo, jonka alun voisi vääntää vaikkapa tällaiseen suomenkieliseen muotoon:
Joillekin ratsastajat, joillekin sotilaat,/
joillekin purjeiden laivasto on kauneinta/
synkässä maassa; mutta minä sanon ihanaa/
on nähdä himonsa//...
Ei ehkä ole oikein sapfolaisen poljennon mukaista runoutta, mutta eihän sitä iloisesti luistavien punaviinien voitelemaa poljentoa osaisi pirullakaan suomen kankealle ja pitkäpiimäiselle kielelle panna, joten olkoon vähävaivaisesti vaikka noin. Ja vapaastihan Sapfon, kymmenennen muusan, runojalka kai heilui, joten miksei sitten jäljittelijänsä. (Muusista voi lueskella vaikka täältä)
Englantilaiset tabloid-lehdet näkyvät kutsuvan enkelin lailla laulelevaa Susan Boyle'a nimellä 'Hairy Angel'. Vähemmästäkin sitä voisi masentua ja pasmat mennä vahvemmallakin henkilöllä sekaisin. Toivottavasti Susanin 'Shangri La' on vielä käsien ulottuvilla.
maanantai, toukokuu 25, 2009
...If you touch me...
ITV:n Britain's got talent-show'n saitilta saa kilpailun videnauhoituksia.
Kovin harvoin ns. kevyt musiikki tai edes laulaja todella koskettaa sieluun, ainakaan vanhaan ja kyyniseen niin kuin tällä bloginpitäjällä. Tämä Susan Boyle on poikkeus, vaikka ei edes ole kovin kevyt, vieläkin sitä vetelee kiivaasti henkeä sisään ja jopa kyynelehtii pelkästä musiikin voimasta, kun häntä kuuntelee. Joten en malttanut olla ottamatta osaa Boyle-haippiin tällä lastulla. Hänellä on myos oma fan-saitti,.
Muutaman ensimmäisen tahdin pienistä epäpuhtauksista ei kannata välittää (hän näyttää tietoisesti korjaavan hengitystään, kuten käden vienti pallean tienoille osoittaa, koulutus auttanee siinäkin eikä vain äänessä), loppu on sulaa kultaa. Televisio-ohjaaja on saanut aivan loppuun jopa jonkinlaista mystistä hurmosta aikaiseksi. Tämä muistelumusiikki on kovin imelää monien muiden laulamana, Susan saa siihen kaikki tarvittava lataukset juuri oikeassa suhteessa.
Lauluhan kertoo alkujaan kuolemasta, tai musikaalikielellä ehkä noususta taivaaseen. New Yorkissa Winter Garden Theaterissa taivaaseen noustiin 80-luvulla jonkinlaisella vegetaristien avaruusaluksella, mikä tietysti lämmitti sydäntä kovasti.
En ole koskaan tarkastanut kuinka lähellä alkuperäistä T.S Eliotin tekstiä nämä Catsin runot ovat. Pitäisi joskus muistaa se tehdä, jos alkuperäinen "Old Possum's Book of Practical Cats" sattuu silmään joltakin kirjahyllyltä tai vanhojen kirjojen kaupasta. Memory ei ollut vanhan possumin kirjassa vaan Eliotin pöytälaatikossa nimellä 'Rhapsody On a Windy Night', josta lyriikan Cats'ia ja Andrew Lloyd-Weberiä varten kirjoitti näyttelijä, teatteriohjaaja je ennen kaikkea Cats'ien ohjaaja sekä Lontoossa että New Yorkissa, Trevor Nunn, jonka CV on niin pitkä, että sen yksityiskohdat hukkuvat pintavaahtoon.
Tavallaanhan Susan Boylenkin kohdalla on kysymys kuolemasta. Hänen vanha elämänsä kuoli sen edellisen televisioinnin aikana, eikä siihen liene paluuta. Ja tietysti uudelleen syntymisestä.
Ohjelman huonolaatuista videota on eri lähteillä käyty katselemassa yli 100 miljoonaa kertaa, eikä esiintymisestä ole kuin muutama viikko. Tämä kaikki on tietysti jonkinlaista vojörismiä, mutta jostakin syystä se ei hävetä yhtään.
Susan laulaa jokaiselle pettyneelle, turhaan odottaneelle, vähemmän kauniille, ihanteesta poikkevalle, liian nuorelle, liian vanhalle, liian keski-ikäiselle, taidottomalle, pelkurille, elämän harhailijalle, eksyneelle, ikuiselle toivojalle - meille kaikille 'tavallisille' ihmisille, minulle siis. Ja kiitos kun laulaa.
Susanin tapauksessa on koko maailman yhteiselle tarinalle vaikka kuinka paljon ikivanhaa perintöä, tarinanainesta: on neitsyt (tosin jo melko iäkäs), on näennäisesti 'mahdottoman' tavoittelua (Topeliuksen tai Tolkienin taikasormus, Jeesus-lapsen seimi, Kraalin malja, Indiana Jones), itsensä voittamista ja vaikeaa tekoa, jossa vaaditaan lähes yli-inhimillisiä ponnisteluja (Ilmarinen, Luke Skywalker, Don Quijote, James Bond), kuolemasta ja uudelleen syntymästä on selvästi kysymys (Lemminkäinen, Dionysos), antagonistina ovat ilkeät tuomarit ja koko maailmankylä itse asiassa (Pohjan Akka, Darth Wader).
Susan Boyle on elelemässä omaa viisitoistaminuuttistaan. Toivottavasti se kestää vuosikymmenet tavallisella ajanlaskulla laskettuna.
P.S. Tosin Andy Warhol muutti lausettaan myöhemmin muotoon: Jokainen on kuuluisa viidentoista minuutin kuluttua. (joten tässähän on vielä hyvä elellä toivossa:)
Kovin harvoin ns. kevyt musiikki tai edes laulaja todella koskettaa sieluun, ainakaan vanhaan ja kyyniseen niin kuin tällä bloginpitäjällä. Tämä Susan Boyle on poikkeus, vaikka ei edes ole kovin kevyt, vieläkin sitä vetelee kiivaasti henkeä sisään ja jopa kyynelehtii pelkästä musiikin voimasta, kun häntä kuuntelee. Joten en malttanut olla ottamatta osaa Boyle-haippiin tällä lastulla. Hänellä on myos oma fan-saitti,.
Muutaman ensimmäisen tahdin pienistä epäpuhtauksista ei kannata välittää (hän näyttää tietoisesti korjaavan hengitystään, kuten käden vienti pallean tienoille osoittaa, koulutus auttanee siinäkin eikä vain äänessä), loppu on sulaa kultaa. Televisio-ohjaaja on saanut aivan loppuun jopa jonkinlaista mystistä hurmosta aikaiseksi. Tämä muistelumusiikki on kovin imelää monien muiden laulamana, Susan saa siihen kaikki tarvittava lataukset juuri oikeassa suhteessa.
Lauluhan kertoo alkujaan kuolemasta, tai musikaalikielellä ehkä noususta taivaaseen. New Yorkissa Winter Garden Theaterissa taivaaseen noustiin 80-luvulla jonkinlaisella vegetaristien avaruusaluksella, mikä tietysti lämmitti sydäntä kovasti.
En ole koskaan tarkastanut kuinka lähellä alkuperäistä T.S Eliotin tekstiä nämä Catsin runot ovat. Pitäisi joskus muistaa se tehdä, jos alkuperäinen "Old Possum's Book of Practical Cats" sattuu silmään joltakin kirjahyllyltä tai vanhojen kirjojen kaupasta. Memory ei ollut vanhan possumin kirjassa vaan Eliotin pöytälaatikossa nimellä 'Rhapsody On a Windy Night', josta lyriikan Cats'ia ja Andrew Lloyd-Weberiä varten kirjoitti näyttelijä, teatteriohjaaja je ennen kaikkea Cats'ien ohjaaja sekä Lontoossa että New Yorkissa, Trevor Nunn, jonka CV on niin pitkä, että sen yksityiskohdat hukkuvat pintavaahtoon.
Tavallaanhan Susan Boylenkin kohdalla on kysymys kuolemasta. Hänen vanha elämänsä kuoli sen edellisen televisioinnin aikana, eikä siihen liene paluuta. Ja tietysti uudelleen syntymisestä.
Ohjelman huonolaatuista videota on eri lähteillä käyty katselemassa yli 100 miljoonaa kertaa, eikä esiintymisestä ole kuin muutama viikko. Tämä kaikki on tietysti jonkinlaista vojörismiä, mutta jostakin syystä se ei hävetä yhtään.
Susan laulaa jokaiselle pettyneelle, turhaan odottaneelle, vähemmän kauniille, ihanteesta poikkevalle, liian nuorelle, liian vanhalle, liian keski-ikäiselle, taidottomalle, pelkurille, elämän harhailijalle, eksyneelle, ikuiselle toivojalle - meille kaikille 'tavallisille' ihmisille, minulle siis. Ja kiitos kun laulaa.
Susanin tapauksessa on koko maailman yhteiselle tarinalle vaikka kuinka paljon ikivanhaa perintöä, tarinanainesta: on neitsyt (tosin jo melko iäkäs), on näennäisesti 'mahdottoman' tavoittelua (Topeliuksen tai Tolkienin taikasormus, Jeesus-lapsen seimi, Kraalin malja, Indiana Jones), itsensä voittamista ja vaikeaa tekoa, jossa vaaditaan lähes yli-inhimillisiä ponnisteluja (Ilmarinen, Luke Skywalker, Don Quijote, James Bond), kuolemasta ja uudelleen syntymästä on selvästi kysymys (Lemminkäinen, Dionysos), antagonistina ovat ilkeät tuomarit ja koko maailmankylä itse asiassa (Pohjan Akka, Darth Wader).
Susan Boyle on elelemässä omaa viisitoistaminuuttistaan. Toivottavasti se kestää vuosikymmenet tavallisella ajanlaskulla laskettuna.
P.S. Tosin Andy Warhol muutti lausettaan myöhemmin muotoon: Jokainen on kuuluisa viidentoista minuutin kuluttua. (joten tässähän on vielä hyvä elellä toivossa:)
perjantai, toukokuu 22, 2009
Lukemista ja luettua 2009
Kuva HanhensulkaVuosi on ollut tavallinen kirjavuosi Hanhensulkain kirjastossa. On lainailtu kirjastosta, osteltu lähinnä kirjamarkkinoilta ja tietysti saatu lahjaksi myös. Melbournen keskustassa, Federation Squarella, onkin mainiot kirjamarkkinat käynnissä joka lauantai. Aivan vieressä on lisäksi terassillinen baari, josta saa hyvää Pinot Gris -valkoviiniä sanojen painikkeeksi ja onnitteluksi hyvinostetuista teoksista.
Kuvassa näkyy osa tänä vuonna luetuista kirjoista siististi työhuoneen käsikirjaston hyllyyn kasattuna. Kirjastokirjat on jo palautettu ja joitakin muita laitettu oikeille paikoilleen aakkosten mukaan oman kirjaston pitkille hyllyille.
Oikeasta kirjastosta lainasin Patrick French'in paljonpuhuvan V.S. Naipaul-(osa)elämäkerran 'The World Is What It Is: The Authorized Biography of V.S. Naipaul' ja Naipaulin myös kovin paljon puhuvan Intia-kirjan 'India: A Wounded Civilization', molemmat kävisivät hyvin häräntappoaseiksi, mutta unilääkkeeksi niistä ei olisi.
Parhaillaan on luvun alla Umberto Econ matkat hypertodellisuudessa, 'Travels in Hyperreality' ja sen oheislukemistona S.I. Hayakawan vanha teksti nimeltä 'Ajattelun ja toiminnan kieli', Otava vuodelta 1968.
Kaikkia kuvassa näkyviä voi hyvin vaikkapa suositella luettaviksi, paitsi tuota 'Suomen kielen kielioppia', joka, jos uskoo nimimerkki Lukijaa tuolla jossakin vanhan lastun kommenttiloorassa (ja Lukijaa on tietysti aina uskottava), on jo iäkäs ja aikansa elänyt.
Siinä kuvassa pitäisi siis näkyä:
Hannu Salama: Lomapäivä, novelleja vuodelta 1962, Otava,
Eeva Joenpelto: Ritari metsien pimennosta,WSOY:n kotimaiset valiot vuodelta 1966,
Thomas Pynchon: Gravity's Rainbow,
Plato: The Republic,
Jose Saramago: Seeing,
Setälä-Nieminen-Ojajärvi: Suomen kielen kielioppi,
David Attenborough: The First Eden,
Umberto Eco: Travels in Hyperreality, esseitä,
Umberto Eco: On Literature, vähän uudempia esseitä,
Reko Lundan: Rinnakkain, WSOY, 2004,
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani, Teos, 2004,
V.S. Naipaul: The Mystic Masseur, esikoisteos,
Anton Chekhov: Plays,
Salman Rushdie: The Enchantress of Florence,
Michail Bulgakov: The White Guard.
Tuota Econ kirjallisuuskirjaa täytyi lukea melkein kokonainen kuukausi siinä on sen verran pureskeltavaa. Eikä Pynchonkaan hevillä antaudu, sitä lukee vähän kuin Joycea, paitsi, että Pynchon on humoristi, mikäli ymmärrän oikein.
torstai, toukokuu 21, 2009
Rupurantaa ja dekadenssia
Käykääpä toki katsomassa Rupuranta.net'in - periferian hilpeää dekadenssia , vaikkapa saitinpitäjän sommittelemaa iloisensurullista 'pikajunaa Mäntyluotoon', ja muitakin mainioita teoksia, jos ette ole vähään aikaan sinne ehtineet - ja vaikka olisittekin. Merimaisemaa voi kuvissa ihailla jopa television kuvaruudun läpi. Kesä on näköjään tulossa suomalaistenkin rannikolle.
Täällä alkaa talvi virallisesti 1. kesäkuuta. Huomiseksi ennustetaan 20 astetta, joten uhkaa tulla kylmähkö talvikausi.
Täällä alkaa talvi virallisesti 1. kesäkuuta. Huomiseksi ennustetaan 20 astetta, joten uhkaa tulla kylmähkö talvikausi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
