2.6.2021

Long Live Latin

 Lueskelin aikani kuluksi erään eteläsavolaisen lukion opetussuunnitelmaa, joka perustuu uuteen lukiolakiin (2018) ja joka velvoittaa lukoita järjestämään uuden lain mukaista opetusta elokuusta 2021 lähtien. Ja sieltä löytyi tuolla alempana oleva lainaus. 

On jotenkin iloista ajatella, että Suomessa Herran vuonna 2021 puhutaan 'sydämen sivistyksestä' ja luokiolaisen kasvattamisesta 'hyväksi, tasapainoiseksi ja sivistyneeksi ihmiseksi' ja puhutaanpa vielä klassisesta sivistysihanteestakin. 

 Tavoitteet ovat korkealla, niinkuin tietysti oikein onkin. Kyseinen lukio ei kuitenkaan tarjoa latinaa tai kreikkaa oppiaineeksi maan tuleville, sivistyneille toivoille. 

Luin tässä hiljan myös, että Vatikaani suunnittelee latinan kielen alentamista valtion virallisesta kielestä ja korvaamista yhdellä latinan vernakulaarisella versiolla, kansankielellä, italialla. Syynä on se, että nykyisestä pappiskunnasta kovin harvat edes puhuvat latinaa. 

 Mihin on maailma menossa? 

 Latinaa sanotaan kuolleeksi kieleksi, niin kuin hepreaakin sanottiin pari vuosituhatta, kunnes se uskonnonkielen noin 8000 säilyneen sanan avulla pantiin uudestaan alulle nyky-hepreana Israelin valtion virallisena kielenä. Latina pitäisi samalla tavalla korottaa Euroopan Unionin kieleksi, varsinkin nyt, kun englannin ja Englannin merkitys eurooppalaisessa politiikassa on romahtamassa. 

Lueskelen aikani kuluksi ja virusaikaan sopivan laiskahkosti Nicola Gardinin pitkäpiimäisen mielenkiintoista kirjaa Long Live Latin (alaotsikko The pleasures of a useless language, Profile Books, 2016). 

Gardinin mukaan kaikki kirjakielet ovat latinan tavalla kuolleita kieliä, koska niitä ei kukaan puhu, eivätkä kovin monet edes osaa niitä kirjoittaakaan oikein. Vain murteet, slangit, creolit, patoit jne. ovat 'eläviä kieliä', joita kukin puhuja puhuu miten sattuu kielelle sopimaan ja kieliopeista suuremmin välittämättä. 

 Ja ihan oikein onkin, että puhuvat, ja samalla muodostavat uutta ja dynaamista tulevaisuutta, jossa lapsenlapsemme puhuvat kieltä, jota ukit ja famut hädin tuskin ymmärtävät, eivätkä edes oikein enää muista, miten heidän omaa kauniin eläväksi murjomaa kieltään moitittiin huonoksi ja sopimattomaksi, ja hyväksi osoitukseksi siitä, että maailma on menossa kielen mukana täysin hunningolle. 

Niin kuin on kai ollut menossa jo parisataa vuosituhatta, tai pitempäänkin, siitä saakka kai kun ihminen on kieltään puhumiseenkin käyttänyt. 

Eli se laitaus: "Laadukas koulutus, monipuoliset yhteydet ympäröivään maailmaan, yhteisöllinen ja osallistava toimintakulttuuri sekä hyvinvointia ja itsetuntemusta tukevat elämänhallinnan taidot vahvistavat lukiolaisen sydämen sivistystä. Tavoitteena on lukiolain mukaisesti tukea lukiolaisen kasvua hyväksi, tasapainoiseksi ja sivistyneeksi i hmiseksi sekä aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Yksilön ja yhteiskunnan kannalta tärkeänä yhteisenä tavoitteena on klassisten sivistysihanteiden toteuttaminen eli pyrkimys totuuteen, hyvyyteen j a kauneuteen."

Ei kommentteja: