 |
| Naamiokäpinkäinen eukalyptuksen oksalla |
Naamiokäpinkäinen (eli Coracina novaehollandiae ja eng. Black-faced Cuckoo-shrike) on viereisessä kuvassa omassa maisemassaan Australiassa Victorian osavaltion etelärannalla Phillip Islandin saarella kesällä 2011. Linnun naapureina elää koala-yhdyskunta, joka syö kuvan eukalyptus-puun (Eucalyptus globulus, eng. Tasmanian blue gum) lehtiä.
Australian villi elämä, miten tuo 'wild life' kääntyisi oikealle suomen kielelle, on yhtä omalaatuista kuin alkuasukkaansakin. Ajatellaan tässä hetki vaikkapa platypusta, lättänokkaista vesieläintä jonka naarailla on häntänsä päässä turvanaan myrkkypiikki.
Tosin englantilaiset kolonialistit tärväsivät australialaisluontoa tarpeettomasti tuomalla tulleessan englantilaista villieläimistöä kuten kaneja ja kettuja ammuttavakseen ja linnustoa, mm. intialaisen pihamainan (Acridotheres tristis, eng. Common Mynah), pari erilaista varpuslajia, laulurastaan ja mustarastaan sekä myrkyllisiä sammakoita ja tietysti kameleita, jotka ovat vallan villiintyneet mantereen keskustassa niin, että niiden määrää aiotaan vähentää, en tosin tiedä miksi.
Typeryydellähän ei ole rajoja. Ongelmia yritetään korjata tuomalla maahan lisää eläinongelmia, joita sitten aiotaan korjata vielä uudella ongelmalla ja niin edelleen, todennäköisesti ad infinitum.
 |
| Kiukkuinen koala eukalyptuksen kyljessä |
Koalat ja kengurut ovat kai Australian tunnetuimpia villieläimiä. Koala on varmasti laiskin kaikista eläimistä, ehkä laiskiaistakin laiskempi. Se nukkuu sulattamassa vähäenergistä ruokaansa parikymmentä tuntia vuorokaudessa ja lopun ajastaan syö lisää jonkun eukalyptuspuun lehtiä, tai parittelee, jos syömiseltä on jäänyt ylimääräsitä energiaa tai jos muuten viitsivät vaivautua. Yhdellä uroksella saattaa lähipuissa olla haaremina puolentusinaa naaraita, laiskalle elikolle siinä on varmasti riittävästi vaivaa ja unenpuutetta.
Tuo ylimmän kuvan naamiokäpinkäinen istuu Tasmanian sinisen eukalyptuksen (eli Eucalyptus globulus, eng. Tasmanian blue gum) oksalla päästelemällä kriiark-ääniään, joita toiset käpinkäiset ehkä pitävät kauniina. Phillip Islandin koalat syövät pelkästään sen puun lehtiä, vaikka muualla maistuvat lehdet muistakin eukalyptuksista.
 |
| Laiskotteleva dingo roskiksessa |
Lokkikunta varmaan piti historiansa tärkeässä vaiheessa maailmanlaajuisen kokouksen, jossa päättivät ryhtyän ihmisten asuinkaveriksi. Täällä Australiassakin niitä on jokaisella roskakasalla, torilla, merenrannalla ja ilmassakin niin, että aika ajoin ei tiedä mihin jalkansa pistäisi sitä pahemmin likaamatta. Yleisin lokkilaji ainakin Viktoriassa on hopealokki (Larus novaehollandiae, eng. Silver Gull), jolle kumma kyllä on annettu suomalaiseksi nimeksi pelkkä käännös englanninkielisestä nimestä.
Alla oleva lokkipotretti on otettu Phillip Islandin lounaisnipukassa olevasta paikasta nimeltä Nobbies, jossa on yleensä hirmuinen määrä lintuja maassa ja ilmassa ja ehkä vielä niitäkin enemmän villielämää ihastelevia melburnilaisia, niin kuin tämä Hanhensulkakin. Lähellä on lintujärvi nimeltään Swan Lake, Joutsenlampi, jossa on vettäkin aina silloin tällöin. Sinne täytyy mennä auringon noustessa muuten ei näe kuin vedessä olevia renkaita, joista linnut ovat juuri räpsytelleet tiehensä rantörmän yli-innokkaita kolonialistibongareita pakoon.
Muiden bongareiden tulo on yleensä itsellenikin merkki siitä, että on aika koota kiikarinsa, kameransa, jalustansa ja rohkeutensa, että uskaltaa kulkea käärmeiden merkitsemää suopolkua takaisin autolleen nauttimaan jotakin vegetaarista aamuvälipalaa ennen kotiinlähtöä.
 |
| Hopealokki poseeraa |
6 kommenttia:
Keskustelu ajalta kun poika oli ehkä 3-4-vuotias:
- Mitä meidän pikku Oidipus, minä sanon ja halaan lasta.
Lapsi rimpuilee eroon, katsoo isäänsä ja sanoo:
- I'm no platypus!
Toivottavasti ei ollut Oidipus myöskään:)
Täällähän lauantaiaamun keskustelu alkaa humoristisesti. Tirskuntaa Timbuktussa.
Täällä oli just yksi aussi vierailulla, muttei mikään luontoihminen. Tiesi kertoa, että dingoista maksetaan nykyään tapporahaa, ovat tuhoisia muulle eläimistölle?
Romaniassa katukoiran listimisestä saa 75 € tapporahaa. Espanjassa joudutaan lopettamaan lähes puoli miljoonaa irtokoiraa vuosittain. Pienelle osalle löytyy sijoituskoti. Irtokoirut ovatkin valtava vitsaus siellä sun täällä.
Pohjolassa tarhakarkulainen supikoira (vaikkei mikään koira-koira olekaan) aiheuttaa tuhoa varsinkin maassa pesivien lintujen pesillä. Supikoirat pyrkivät Venäjältä länteen. Rajalla käy melkoinen trafiikki. Tietenkin on myös Pohjolan tarhoista karanneet tai vapautetut omamaakantalaiset.
Nyt Timbuktussa on toinenkin narttu, uusin tulokas, suloisa Dooris-chow. Lähtöjään Malagan katukoiruja. Kukaan ei tiedä onko isäntä/emäntä hylännyt koirun vai onko rohkea narttu karannut omin päin, onko koirua käytetty pentutehtailuun ja sitten hylätty vai mikä on tämän koirun tausta. Jonkun ihmisen koira kumminkin ollut, kun löytyi mikrosiru korvasta. Katu ja löytökoiratarha ovat koulineet hauvan loistoluenteiseksi. Timbuktun chow-poika-hulttiot Bones ja Youssuf ovat olleet – pakko Deen myöntää – pilalle passattuja, vaikka yrittävätkin välillä muuta väittää. Doorista ei ole selvästikään ”kasvatettu”, siitä huolimatta tai juuri siksi se on luonnostaan ”koira”, käsittämättömän hyvätapainen ja supersiisti. Paitsi että entisen elämän peruja hillitön hinku roskakasoja tonkimaan ja ilmeinen veto metsästämään. Huomaa, että oli aikoja, jolloin koirun piti hankkia ruoka mistä sen sattui saamaan.
Hau-hau
Kokolailla hyviä koirauutisia Timbuktusta siis.
Dingojen suojelu on juuri nyt keskustelun alla Australiassa, niiden määrä ei ole kovin suuri, mutta tekevät tietysti jonkin verran tuhoja.
Fraser Islandilla suojeltuja dingoja on lopetettu jonkin verran koska niitä on siellä liikaa ja nälkiintyvät ynnä häiritsevät telttailijoiden ruokarauhaa. Dingot ovat suojeltuja määritellyillä alueilla, mutta muuten ne ovat ns. pest ja niitä saa tappaa farmareiden mailla.
Puhtaita dingoja on jäljellä kovin vähän. Ne eivät hauku lainkaan vaan ulisevat yön selässä. Kun ne tulevat teltan kulmalle nuuhkimaan ja kusaisemaan ja päälle ulahtavat komeasti niin tuntee tällainen australialainenkin niskakarvojensa nousevan ylös kuin piikkisialla.
Täällä vaaditaan jopa possumeiden tappamista kaupungeista koska ne joskus mellastavat talojen ullakoilla, mutta ei ehkä mennä aivan näin pitkälle. Meilläkin juoksevat kattoja pitkin yökaudet, mutta niihinhän kyllä tottuu ja ovat oikein suloisia. Kettukusu on sen vähän isomman, brushtail possumin, nimi.
Jollei rajalta tule rautaa, niin supikoiria, susia ja villisikoja sitten.
Noh, Dee ei saanut viime yönä nukuttua, kun sitä askarrutti, miksi dingoa laiskotuttaa? Jos se vai lepää, ruokalepoahan tarvitsee itse kukin, vai? Tai jos se on vanha dingo ja aidosti elämä jo väsyttää, mutta että laiska? Haa Sulkakin on liittynyt faabeli-linjalle, antaa inhimillisiä määritteitä ötöille. Lokkikin poseeraa.
a-kh, epäselväksi jäi, että rautaa, mille puolelle rajaa? Meidän puolesta sudet ja villisiat tervetulleita, mutta farmarit ja eläintilalliset tuskin tykkää tulijoista. Supikoirut pysykööt rajan takana.
Lähetä kommentti