Parnasso on hyvä lehti. Nytkin jo pelkästään etusivua lukiessa, ja oman lehden ollessa vielä matkalla jyrkkää alamäkeä sieltä Suomesta tänne Etelän perukoille, nousi ajattelun hiki otsalle, rypyt syvenivät entisestään ja suu kuivui niin, että piti kaataa vihreäleimaista niihin vanhempiin Ultima Thule-laseihin, joita saa vielä käyttää, kun ei ole vieraita talossa.
Kysymyksiä ja huomioita tuli mieleen, jotkut jopa niin teräviä, että niistä ei edes pystynyt ottamaan pysyvää otetta vaan katosivat ajatusavaruuteen niin kuin terävät ajatukset tuppaavat useimmiten katoamaan. Muistaakseni. Ja laitoin oikein kommentinkin sinne Parnasson päätoimittajan saralle, vaikka sitä kyllä heti laitettuani kovasti kaduin.
Päätoimittaja ihmetteli:
"Mutta sitä en ymmärrä, että tämä tekisi tyhjäksi alkuperäisten tekijöiden moraalisen oikeuden oman työnsä hedelmiin."En kiihkoissani huomannut tuota sanaa 'moraalisen' tuossa ennen kuin myöhemmin vasta ja niinpä siinä heti kommentoidessani mieleen tuli mm. palkka ja se, että mitkä ne sellaisen työn hedelmät olisivat, joista ei saa jostakin päin korvauksia, koska tavara makaa unohtuneena varastoissa tai divarien hyllyillä. Tekijän oikeus luovuutensa hedelmiin lienee lähinnä akateeminen ajatus, jos luodulla ei ole katselijaa/lukijaa/kuuntelijaa. Joka tapauksessa 'moraalista' ei kai voi syödä luovakaan henkilö, meistä luovattomista puhumattakaan, vaikka usein moraalista tuleekin nautittua.
Luovan työn korvauksessa netti on kovasti potentiaalinen auttaja, niin kuin esimerkiksi kirjailija Amanda Hayward ja hänen menestyskirjansa Fifty Shades of Grey osoittavat, onnekkaimmillaan. Auttaa siis, jos sitä ei vastusta nykyajan luddiittina kynsin hampain.
Mainostajien raha on jo kovaa vauhtia siirtymässä nettiin, nämä menevät rahoineen sinne koska kuluttajat ovat jo siellä.
Eli mainostajille nimenomaan kuluttaja on siirtymisen houkutin eikä siellä mahdollisesti jo olevat luovan työn tulokset, vaikka ilman niitä ei tietysti olisi kuluttajiakaan (ajattelen tässä 'luovaa työtä' hyvin väljillä kriteereillä). Olen melko varma, että mainostaja laittaa klikattavan painikkeensa tuotteen viereen, jos luottaa siihen että joku saattaa käydä sitä klikkaamassa. Jopa täysin huolimatta tuotteen taiteellisesta tasosta. Taiteilijalle/luojalle lienee saman tekevää tulevatko ‘hedelmät’ suoraan kuluttajan taskusta vai mainostajien rahakasoista. Luulisin.
Päätoimittaja Jarmo Papinniemi päräyttää sarkastisesti myös, että:
"...pärjätkööt ne, jotka saavat työnsä kaupaksi, mutta ne, jotka eivät saa riittävästi klikkauksia, joutavatkin kuihtua pois. Tämmöinen ajattelu on paitsi sydämetöntä myös typerää."Sydämettömästi ja typerästi vielä ihmettelen, että miten klikkaamattomien luomusten korvaukset sitten voitaisiin toteuttaa? Esimerkiksi kirjallisuuden kuluttajilla ei ole varaa maksaa ostamiensa e-kirjojen lisäksi vielä kirjallisia apurahoja. Edes kulttuuriuhrina. Uskoisin.
1 kommentti:
Luen Parnasson blogia kuin katselisi, mieluiten etäältä, kummitusmailmaa. Esimerkiksi Kettu-merkintä on pelottava, se on jotenkin aivan tolkuton. Tai sitä edeltävä merkintä kritiikistä. Sitten on nämä "pitäisikö ottaa kantaa maailmanpolitiikkaan" -jutut, joita kyllä naurettiin kommenteissakin. Tai huoli poikien kirjoitustaidosta. Näitä on paljon.
Erikseen voi kiinnittää huomiota siihen, kun kirjoittaja pahoittaa mielensä kommentoijista. Viime vapun tienoilta löytyy esimerkkejä, eduskuntavaalien aiheuttama mielipaha kun oli sekin kova.
Mikä se on se Tshehovin novelli, missä henkilö jankuttaa säistä ja sen semmoisista asioista? Parnasson blogissa on samoja sävyjä. Eikä yleensä kukaan sano mitään, sillä kuka tahtoisi suututtaa Suomen suurimman kirjallisuuslehden päätoimittajan. Aika harva.
Lähetä kommentti