...ja vuotten tuhka satoi katseisiimme...

Tiger Moth Sandringhamin rannalla Australiassa 11.1.2014

P.S. Salaisuus on paljastunut.

Voisiko joku ystävällisesti muistaa minulle runoilijan ja runon nimen alla olevaan, jotenkin Saima Harmajan makuiseen runonpätkään, jonka olen joskus raapustellut muistikirjaani:

"Kas kauan sitten on jo menneet päivät nuoruuden / kuun paisteessa kun kahden vapisimme. / Jo päivän helle tulinen joi kuiviin sydämen / ja vuotten tuhka satoi katseisiimme..."

Voihan tuo tietysti olla miehenkin kirjoittama. Varmasti ehkä voi olla kirjoitettu jo ennen sotia, sellaiselta ainakin maistuu sitä mässyttäessä. Internetiltä ei näytä löytyvän. 

Muistikirja on tietysti sitä varten, että se auttaa muistamaan asioita, jos vain muistaa kertoa sille mitä pitäisi muistaa. Minulla onkin koko joukko toinen toistaan hämärämpiä muistikirjamerkintöjä; monista ei edes tiedä mitä sanovat, kun pitäisi olla apuna joku, joka osaa lukea suttuista käsialaa. 

Päiväkirjamerkitöjen suhtaan taitaa päteä sama kuin vanhojen valokuvienkin: jos ei itse niitä katsele, ei taida katsella kukaan muukaan. Tosin sitä toivoo, että jossakin, ehkä vasta muutaman sukupolven päässä, on utelias jälkeläinen, jolle vanhat, jo kuolleet, osin tuntemattomat ihmiset ovat kiinnostavia. 

Kukapa meistä ei haluaisi olla jollakin tavalla kuolematon!


P.S Ei ollutkaan runoilija Saima Harmaja vaan Kaarlo Sarkia. Runo on  'Kuutamonäky', 27 vuoden kypsässä iässä julkaistussa esikoiskokoelmassa Kahlittu, (WSOY, 1929), viimeisin julkaisija on ntamo (näköispainos, 2012). Alla vielä runon viimeinen värssy ntamon julkaisemassa muodossa (Google Booksin avulla löytyy koko teksti täältä, alkaa sivulta 99):

Mut turhaan - iäks mennehet on hetket nuoruuden, / kuun paisteessa kun kahden vapisimme. / Jo päivän helle tulinen joi kuiviin sydämen / ja vuotten tuhka satoi katseisiimme. 

Minun olisi tietysti pitänyt itsekin muistaa tämä, sain apua Facebookin kautta, olenhan käynyt samaa Tyrvään yhteislyseota (nykyisin Vammalan lukio), tosin vuosikymmeniä myöhemmin. Koulussa oli Sarkian rintakuva (veistänyt Essi Renvall), mutta runoilijasta ei juuri silloin keskusteltu edes suomen kielen oppitunneilla (tosin ei keskusteltu runoudesta paljon muutenkaan) luultavasti tämän homoseksuaalisuuden vuoksi, joka tietysti vielä 50-luvun lopulla oli täydellisesti tabu. Koulun rehtorina oli meidän, ilkeämielisten koululaisten mielestä sotahullu ja muutenkin äärioikeistolainen urheilija (tietysti aivan väärä käsitys henkilöstä, jota emme silloin, emmekä kai sittemminkään sen kummemmin tunteneet).