 |
| Naamiokäpinkäinen eukalyptuksen oksalla |
Kuvat ©Hanhensulka
Naamiokäpinkäinen (eli
Coracina novaehollandiae ja eng.
Black-faced Cuckoo-shrike) on viereisessä kuvassa omassa maisemassaan Australiassa Victorian osavaltion etelärannalla Phillip Islandin saarella kesällä 2011. Linnun naapureina elää
koala-yhdyskunta, joka syö kuvan
eukalyptus-puun (
Eucalyptus globulus, eng.
Tasmanian blue gum) lehtiä.
Australian villi elämä, miten tuo 'wild life' kääntyisi oikealle suomen kielelle, on yhtä omalaatuista kuin alkuasukkaansakin. Ajatellaan tässä hetki vaikkapa
platypusta, lättänokkaista vesieläintä jonka naarailla on häntänsä päässä turvanaan myrkkypiikki.
Tosin englantilaiset kolonialistit tärväsivät australialaisluontoa tarpeettomasti tuomalla tulleessan englantilaista villieläimistöä kuten kaneja ja kettuja ammuttavakseen ja linnustoa, mm. intialaisen
pihamainan (
Acridotheres tristis, eng.
Common Mynah), pari erilaista varpuslajia, laulurastaan ja mustarastaan sekä myrkyllisiä sammakoita ja tietysti kameleita, jotka ovat vallan villiintyneet mantereen keskustassa niin, että niiden määrää aiotaan vähentää, en tosin tiedä miksi.
Typeryydellähän ei ole rajoja. Ongelmia yritetään korjata tuomalla maahan lisää eläinongelmia, joita sitten aiotaan korjata vielä uudella ongelmalla ja niin edelleen, todennäköisesti
ad infinitum.
 |
| Kiukkuinen koala eukalyptuksen kyljessä |
Koalat ja kengurut ovat kai Australian tunnetuimpia villieläimiä. Koala on varmasti laiskin kaikista eläimistä, ehkä laiskiaistakin laiskempi. Se nukkuu sulattamassa vähäenergistä ruokaansa parikymmentä tuntia vuorokaudessa ja lopun ajastaan syö lisää jonkun eukalyptuspuun lehtiä, tai parittelee, jos syömiseltä on jäänyt ylimääräsitä energiaa tai jos muuten viitsivät vaivautua. Yhdellä uroksella saattaa lähipuissa olla haaremina puolentusinaa naaraita, laiskalle elikolle siinä on varmasti riittävästi vaivaa ja unenpuutetta.
Tuo ylimmän kuvan naamiokäpinkäinen istuu
Tasmanian sinisen eukalyptuksen (eli
Eucalyptus globulus, eng.
Tasmanian blue gum) oksalla päästelemällä
kriiark-ääniään, joita toiset käpinkäiset ehkä pitävät kauniina.
Phillip Islandin koalat syövät pelkästään sen puun lehtiä, vaikka muualla maistuvat lehdet muistakin eukalyptuksista.
 |
| Laiskotteleva dingo roskiksessa |
Itse tykkään
dingoista, koiraihmisiä kun olen, vaikka ei kissoissakaan mitään sanottavaa vikaa ole, paitsi että eivät pidä koirista. Dingo (
Canis lupus dingo) on joillakin aboriginaalikielillä
warrigal tai
walaku ja näitä nimiä on varmasti yhtä paljon kuin aboriginaalikieliäkin, joita lienee vieläkin jäljellä kymmeniä. Se on villi koira ja Australian eläinkunnassa 'uusi' tulokas, ja nykyisin tärkein petoeläin, vain parituhatta vuotta vanha. Nimittäin ennen meidän valkoisten kolonialistien tuloa ovat nykyisen Indonesian saarilta täällä käyneet kalastajat (tai tutkimusmatkailijat, kukapa sen tarkasti tietäisi) jättäneet jälkeensä eväinä mukanaan kuskaamiaan koiria, joista nämä nykyiset dingot ovat saaneet alkunsa.
Lokkikunta varmaan piti historiansa tärkeässä vaiheessa maailmanlaajuisen kokouksen, jossa päättivät ryhtyän ihmisten asuinkaveriksi. Täällä Australiassakin niitä on jokaisella roskakasalla, torilla, merenrannalla ja ilmassakin niin, että aika ajoin ei tiedä mihin jalkansa pistäisi sitä pahemmin likaamatta. Yleisin lokkilaji ainakin Viktoriassa on
hopealokki (
Larus novaehollandiae, eng.
Silver Gull), jolle kumma kyllä on annettu suomalaiseksi nimeksi pelkkä käännös englanninkielisestä nimestä.
Alla oleva lokkipotretti on otettu Phillip Islandin lounaisnipukassa olevasta paikasta nimeltä
Nobbies, jossa on yleensä hirmuinen määrä lintuja maassa ja ilmassa ja ehkä vielä niitäkin enemmän villielämää ihastelevia
melburnilaisia, niin kuin tämä Hanhensulkakin. Lähellä on lintujärvi nimeltään
Swan Lake, Joutsenlampi, jossa on vettäkin aina silloin tällöin. Sinne täytyy mennä auringon noustessa muuten ei näe kuin vedessä olevia renkaita, joista linnut ovat juuri räpsytelleet tiehensä rantörmän yli-innokkaita kolonialistibongareita pakoon.
Muiden bongareiden tulo on yleensä itsellenikin merkki siitä, että on aika koota kiikarinsa, kameransa, jalustansa ja rohkeutensa, että uskaltaa kulkea käärmeiden merkitsemää suopolkua takaisin autolleen nauttimaan jotakin vegetaarista aamuvälipalaa ennen kotiinlähtöä.
 |
| Hopealokki poseeraa |