Virtuaaliolemus, totuus ja paskanpuhuminen

Askarruttavat alinomaa blogimaailmassa asuvia. Illuusia, tuo Illusian siivekäs pikkuserkku, sinisilmäinen ja vaaleatukkainen, eteerinen hahmo, on realisoitunut otsaa ja silmiä lukuun ottamatta ruumiittomana virtuaalimaailmaan varta vasten muodostetuista bittijonoista ehkä sadoille näyttölaitteille ympäri maailmaa. Sen lisäksi hän on aloittanut keskustelun blogien luokituksesta ja niiden merkityksestä omalla hienolla blogillaan. Tämäkin osoittaa, että eksistentialismi on jokaisella vain pienen virtuaaliraapaisun syvyydessä kyberihon alla. Se on ihmiselle olennaisempaa kuin uskonnollisuus, joka tietysti onkin vain eksistentialismin nurkkaanajautunut alalaji.

Blogihenkilö kuvittelee, että ihminen on luonut virtuaalisesti niin kauan kuin Ihmisiä on ollut olemassa. Arvoisa Lukija tuntee sanat kotiliesi, alttari, ikoni, taideteos ja monia niiden ”fyysisiä” vastineita aistihavaintojen maailmassa. Henkilön mielestä ihmisen perimmäiseen olemukseen kuuluu abstrakti mutapaini, jonka tuloksena tulee uudelleen muotoiltu kasa abstraktia mutaa, jolle jokin yhteisen, idealistisen mielemme tuottama tuntematon, kosminen olio puhaltaa idolin hengen.

Hyvin vanhoilta ajoilta on omassa ajassamme vain vähän todisteita luomisvoimasta, kuten joitakin hätkähdyttäviä seinämaalauksia ja Willendorfin Venus. Ne olivat oman aikansa omakustantajien ja bloggaajien esi-isien tekeleitä. He teeskentelivät olevansa olemassa oman kuolevan ruumiinsa ulkopuolella ja julkaisivat, jotakin, jota meidän aikamme ymmärtää taiteeksi.

Arvoisaa Lukijaa pyydetään hetken ajattelemaan kaikkien tuntemiensa ihmisten puhelinvastaajien viestejä. Kuinka moni niistä on täsmälleen julkaisijansa ”näköinen”. Niiden luoja näyttelee miniroolin, jonka haluaa julkistaa maailmalle: hienostunutta, hiljaista, mölyävää, täsmällistä. Tämä voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Ja tästä päästäänkin blogien totuudellisuuteen.

Nimittäin Illuusia vaatii, että hänen lukemansa blogit olisivat totuudellisia ja että paskaa puhuttaisiin vain satunnaisesti. Tämä on tietysti hieman hymyilyttävä vaatimus virtuaalihenkilöltä, jonka nimi on Illuusia, mutta tehdään se huomio jollakin toisella kerralla ja tarkastellaan sen sijaan ”totuutta”.

Kysymme: ”Mikä on totuus?”

Ja kas, huomaamme, että emme ole ensimmäisiä, jotka esittävät kysymyksen. Itse asiassa se on vähän suurehko kysymys lyhyen lastun vastattavaksi. Siitähän on julkaistu laajoja tieteellisiä tutkimuksia, joita muita teorioita julkaisseet tutkijan tutkijakollegat ovat sitten väittäneet harhaanjohtaviksi, ala-arvoisiksi ja täysin mitättömiksi ja esittäneet oman teoriansa ainoana totuutena.

Blogihenkilö näyttää ajattelevan, että totuus on suhteellinen käsitys, ja että ideoiden maailmassa, jossa ihminen elää tietoisena oliona, ei absoluuttista totuutta ole olemassakaan. Virtuaalinen totuus on tietysti virtuaalista, joka taas tarkoittaa blogihenkilölle ”jotakin, joka ei ole sinällään fyysisessä maailmassa olemassa, mutta on olemassa ideoiden maailmassa ja saadaan sieltä tietokoneohjelmiston avulla näennäisesti olemassa olevaksi ja tarkastelun kohteeksi”. Reaalimaailma pystyy vain vaivoin tai ei ollenkaan jäljittelemään virtuaalisen olioita. Näin ollen epämääräinen kivikasa on ”alttari”, omituisen muotoinen puupala on ”taideteos”, kivistä tehty ympyrä on ”kotiliesi”, värillinen kuva ilman perspektiiviä on ”ikoni”.

Itse asiassa kaikki kirjallisuus, taide, tiede, ajattelu yleensä on virtuaalista. Kaikki, mikä merkitsee meille jotakin Ihmisinä, on virtuaalista. Fyysinen maailma on kahle.

Useimmat blogistanian olioista muistuttavat muiden medioiden olioita, runo näyttää paperirunolta, novelli näyttää paperinovellilta, lastu paperilastulta. Jotkut virtuaalioliot, kuten Karri Kokko ja Leevi Lehto, ovat kokeilleet (suomalaisina tiennäyttäjinä) virtuaalimaailman käyttöä ”perinteisestä” sisällöstä, esitystavasta tai luomisprosessista poikkeavalla tavalla, toistaiseksi ilman suurta menestystä.

Leevi Lehto on myös haastatellut amerikkalaista runoilijaa, Charles Bernsteinia epätavallisen tulevaisuudesta, tekstissä sanotaan Bernsteinin sanoneen mm. näin:
"Minäkin olen sitä mieltä, että runoudella on oikeus olla olemassa itsesään. Se ei tarvitse hyvien ja oikeiden päämäärien kainalosauvoja."

Haastattelussa omaan napaansa tuijottaja haastattelee toista samanlaista, siksi sillä on merkitystä blogikirjoittamiselle. Ja blogihenkilö ajattelee, että tämä runoudelle vaadittu oikeus voidaan vaatia koskemaan blogejakin. Se, ovatko ne totta vai valhetta, on yhdentekevää. Niiden oikeus olemassaoloon on siinä, että ne ovat olemassa.

Virtuaaliystävä Illuusia näyttää ajattelevan että blogeilla pitäisi olla ominaisuus, jota hän kutsuu ”totuusarvoksi”, niille ominaisen ”käyttöarvon” lisäksi. Itse asiassa hän näyttää sanovan, että blogilla ei ole (hänelle) käyttöarvoa ilman näennäistä totuusarvoa. Esimerkkinä Illuusia mainitsee, että jatkuvaa huumeiden käyttöä käsittelevä blogi, jossa virtuaalimaailman luoja näyttää ajattelevan koherentisti, on jotenkin totuusarvoton blogina.

Blogihenkilölle tämä näyttää väärältä tavalta lähestyä blogeja. Näyttäisi mieluummin siltä, että blogeilla on käyttöarvoa, joka määräytyy blogin lukijan transienttien tavoitteiden perusteella. Ja tähän liittyy oleellisesti kyky, tarve ja todennäköisyys puhua myös paskaa.

Totuus on liian vaikeasti määritettävä voidakseen olla hyödyllisenä tavoitteena. Lukijan transientit, jotenkin epikurolaiset tavoitteet viittaavat nautinnonhaluun, epävarmuuteen ja postmoderniin maailmaan yleensä. Helsingin Sanomien kaltaista pysyvää olemassaoloa mielipidemammuttina ei blogille oikein voi ajatella. Voi olla, että tietokoneisiin perustuva virtuaalinen todellisuus onkin mahdollista vain nykyisessä, postmodernissa minä-maailmassa. Kirjoittajat luovat virtuaalista minuutta lukijoille, jotka ovat myös virtuaalisia. Vai tunteeko joku Sun äitiäs.