Aivan kummia mellakkauutisia ja vähän kirjailijoistakin

Kuva: British Library, Graham Greene - The Spoken Word, CD kaupan hintaan £9.95

No onhan se kummaa, kun vähän aikaa on kytkettynä pois internetin iloista, niin ei pysy ajan tasalla oikein mistään uutisista.

Myanmarissa ovat munkit mellakoineet. Tosin sitä tietoa ei ole voinut välttää tietämästä. Joka kerta, kun avaa televisioonin, niin eivätkö riehu ja mellakoikin oranssisissa kaavuissaan ja väistele hallitsevan militääri-juntan ampumia luoteja.

Virtuaaliystävä Ripsa tuon edellisen blogos-lastun kommenttiloorassa sanoo, että tänään perjantaina (28.9.2007) pitäisi kaikkien tukea burmalaisia panemalla punaisen paidan päällensä.

Minäkin yhtyisin mielelläni tähän mielenosoitukseen, mutta en omista yhtään punaista paitaa. Ja jos vaikka omistaisinkin, niin se olisi kontissa Rotterdamin satamassa odottamassa pääsyä Australiaan menevään laivaan. Joten taitaa jäädä mielenosoitus omalta osaltani suorittamatta. Tosin panin sentään vahingossa aamun sateisessa pimeydessä kaulaani punaisen solmion, vaikka en ollut edes nähnyt Ripsan komentoa!

Ja muutkin kuin munkit ovat viimeaikoina riehuneet – jopa Norjan suurlähetystön illalisilla.

Niin kuin nyt tunnetusti joviaalin hyvänahkainen ja ainariitelemätön kirjailija Arto Paasilinna, joka, Apu-lehteä lukeneiden Iltalehden ainavalppaiden tutkijajournalistien mukaan, häiriköi ja meuhkasi viikko sitten prinsessa Märtha Louisen illallisilla Norjan suurlähetystössä, ja lisäksi leuhki, hyppi, loikki, taputti ja vaati huomiota.

Eli käyttäytyi niin kuin kunnon suomalaisen miehen tuleekin käyttäytyä hemmotellun, NORJALAISEN tytöntyllerön seurassa. Koko prinsessa instituutio kuninkaineen, kuningattarineen, prinsseineen ja muine loisineen on häpeällinen anakronismi valistuneessa ajassa ja NORJALAISTEN (ja ruotsalaistenkin sen puoleen) pitäisi lopettaa koko pelleily. Paasilinna yritti tietysti välittää merkittävällä tavalla pariisilaista kallispalkkaista belle de nuit’ta (vai pitäisikö iki-ihanaa Cathrine Deneuve'ia ajatellen sanoa "belle de jour", suomalaisittain kai päiväperho) muistuttavalle prinsessalle, että tämän pitäisi hankkia joku muu ammatti, mutta huonosti kieliä puhuvana tuli vahingossa käsitetyksi aivan väärin. Eikä ehkä käsitetty väärin ensimmäisellä ehtoollisella!

(JK kello 1429 CET: tarkkaavainen lukija on ehkä aehtinyt huomaamaan, että tällä kirjoittajalla on ollut mielessä se ruotsalaisten prinsessa, mikä sen nimi nyt olikaan, kirjoitushetkellä. Kun Iltalehden kuvaa katselee, niin tuo arvio ilotyttöjen ja prinsossojen yhdennäköisyydestä on aivan liioiteltu. Norjalaiset prinsessat ovat tietysti ruotsalaisiin verrattuna paljon maalaisemman näköisiä ja puuhailevat asiakkaiden kanssa vain enkelien välityksellä! Mikä piru siinä on kun näille blogeille ei saa toimitussihteeriä juttuja korjailemaan ennen julkaisua!)

Mutta jätetään suomalainen kirjallisuusmaailma nyt kiehumaan omiin liemiinsä ja kerrotaan, että Lontoossa on löytynyt monituntinen Graham Greenen haastattelu, joka julkistetaan ensi tiistaina (2.10.2007) kirjailijan syntymäpäivän kunniaksi. Greene täyttäisi sinä päivänä 103 vuotta (syntynyt lokakuun 2. 1904), jos olisi säilynyt hengissä elämästään. Mutta eihän meistä monelle taida niin lopulta käydä.

Vaikka mistäpä senkin tietää, negatiivistahan ei voi koskaan todistaa oikeaksi.

Yksikin positiivinen tapahtuma kumoaisi koko kuoleman myytin ikuisiksi ajoiksi, joten toivossa on jokaisen hyvä elää. Haasteellinen elämä jopa virkistää mieltä. Mahdollisuus ikuiseen elämään (tarkoitan tietysti täällä maan päällä, taivaissahan – ja siinä toisessa paikassa – nyt jokaiselle on tarjolla ikuinen elämä, siitä ajatuksesta puuttuu kokonaan haasteellisuuden virkistävyys), siis mahdollisuus ikuiseen elämään saattaa todellisuudessa, ja hyvin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna, olla yhtä todennäköistä kuin loton päävoiton saaminen. Voin tosin olla tässä väärässä, koska matematiikkakaan ei ole vahvoja puoliani. Mikä ei ole ollenkaan ihme ottaen huomioon, että lukion (hyvin) lyhyen matikan opettajani, joka tosin oli pitkä ja huonoryhtinen mies, oli koulutukseltaan pappi.

Joka tapauksessa British Library myy tiistaista asti CD:tä, jolla on Greenen vuonna 1982 tehty haastattelu ja joitakin muita ennenkuulumattomia radiohaastatteluja. Joten kaikki kirjallisuuden ystävät joukolla tiistaiaamun lennoille Lontooseen CD:tä ostamaan.

British Library (olisiko tuo Britannian kansalliskirjasto suomenkielellä) kehuu tietoaarteitansa tähän tapaan:

“We hold over 13 million books, 920,000 journal and newspaper titles, 57 million patents, 3 million sound recordings, and so much more. Start exploring here.”

Eli suomeksi jotenkin, että: ”Säilytämme yli 13 miljoonaa kirjaa, 920,000 aikakausi ja sanomalehtinimikettä, 57 miljoonaa patenttia, 3 miljoonaa äänitallennetta ja paljon muuta. Aloita tutkiminen täältä”.

Graham Greene-CD on tarjolla myös heidän on-line kaupassaan, jos Arvoisa Lukija ei heti tiistaina ehdi tai viitsi lähteä Lontooseen saakka ostoksille.

Tämänaamuinen The Independent-sanomalehti kirjoittaa Greenestä ja CD:stä otsikolla “Insights into the manic life and works of an author of true genius” (jostakin syystä on-line artikkeli on otsikoitu: 'Unheard' recordings shed light on Greene's life and work) mm. tähän tapaan:

”…When Mr. Lewis (haastattelija Nigel Lewis) quizzed about his working day, inquiring whether the novelist was a ‘nine-to-five man’, Greene quipped that he was ‘more like a nine-to-quater-past-ten man’. After a couple of hours of uninterrupted writing, he was prone to eye strain, he explained…”

Eli suomeksi jotenkin, että: ”…Kun Mr. Lewis kysyi hänen työpäivästään, että oliko kirjailija ’yhdeksästä-viiteenä –mies, Greene vastasi sarkastisesti olevansa paremminkin ’yhdeksästä-vartin-yli-kymmeneen’-mies. Parin tunnin keskeytymättömän kirjoittamisen jälkeen hänen silmänsä tuppasivat väsymään, kirjailija selitti…”

Joka tapauksessa tämä CD täytyy tilata brittien pääkirjastosta, onhan Graham Greene tämänkin kirjoittajan mielikirjailija, monien muiden mielikirjailijoiden lisäksi tietysti. Olenkin parhaillaan lukemassa uteliaisuudesta Mika Waltarin Komisario Palmun erehdystä. Lukemista toisaalta auttaa ja toisaalta häiritsee se, että elokuvaversio on niin selvästi mielessä. Jokaisella henkilöllä on lukijanmielessä elokuvan antama olomuoto, joka tavallaan pienentää tilaa, jossa lukijan mieli pääsee vapaasti liikkumaan. Toisaalta itseni kaltaiselle laiskahkolle lukijalle, jonka silmät tuppaavat väsymään Greenen tapaan, tuttuudesta on kieltämättä apuakin.

British Libraryn The Spoken Word-CD-sarjassa on aikaisemmin julkaistu muidenkin kirjailijoiden haastatteluja. CD:illä on saatavilla ääninäytteitä mm. Samuel Beckett’iltä, W.H. Auden’ilta, H.G. Wells’iltä ja Bernard Shaw’lta.

Hyviä lahjavihjeitä kirjallisille ystäville ja miksei sukulaisillekin.