Australialaisilla on omituinen huumorintaju.Heidän miehensä kutsuvat itseään nimellä Bruce ja naisiaan nimellä Sheila. Tässä ei sinänsä ole mitään kummallista, ainahan ihmiset toisilleen lempinimiä antavat. Ja voi olla, että tämä nimikäytäntö on enemmän ulkomailta Australiaan katsovilla kuin australialaisilla itsellään, stereotyyppejä siis.
Kaupunkien ulkopuolella tosin näkee miehiä, joita voi oikein hyvin kutsua nimellä Bruce (tosin ei päin näköä), likaisissa shortseissa, linttaanastutuissa sandaaleissa ja likaisissa t-paidoissa, joiden rinnoissa on vekkuleita kulttuurisanomia ulkomaailmalla. Kuten "fuck off", ja sensellaista. Ja kunnon australialaisella miehellä on päässään akubra-lakki, lehmän tai kengurun nahasta tehty cowboy-hattu, jonka pinta on yhtä paahtunut ja ryppyinen kuin kantajallaankin.
Makeisiksi voi ostaa vaikkapa "roopoo'ta" (kuva yllä), eli suklaalla kuorrutettua kengurunpaskaa, joka onkin oikein hyvän makoista. Kengurun ulosteet ovat vähän saman näköisiä kuin meikäläisillä jäniksillä, isompia vain. Ja kengurut näyttävät "aina" ulostelevan samoihin paikkoihin.
Kuva Hanhensulka: australialaiseksi naamioitunut, helläsydäminen lastunikkari sahaa eteläisen pallonpuoliskon kovasydämisiä puita nuotioon pantavaksi, Päässä on akubraksi naamioitunut taiteilijanlakki, ostettu Monet'n muistoa kunnioittavasta kaupasta Givency'stä Pariisin pohjoispuolellaTelttailualueilla näkee usein isoja papanakasoja, jotka keskittyvät tiettyyn paikkaan. En tiedä tosin, millä perusteella kengurut papanapaikkansa valitsevat. Ehkä papanat ovat protesteja ihmisten valloittamista laidunmaista tai jostakin.
Aboriginalit eivät kai sellaisia protestikasoja tee, vaikka heilläkin siihen syytä olisi.
Australian uusi labour-hallitus ilmoitti hiljan pyytävänsä kohtapuoleen anteeksi aikaisempien sukupolvien syntejä, erityisesti ns. varastetusta sukupolvesta. Eli "puoliverisistä" aboriginaalilapsista, joita "pelastettiin" kohtaloltaan pakkokuljettamalla pois aboriginaalialueilta sivistyksen piiriin ja pakottamalla heidät kouluun ja sen jälkeen piioiksi tai rengeiksi valkoisten kolonialistien suurtiloille.
Phillip Noyce'n erinomainen australialainen elokuva nimeltä Rabbit-proof fence kertoo yhdestä ryhmästä näitä "varastettuja lapsia", jotka eivät pitäneet uudesta "sivistyneemmästä" kohtalostaan.
6 kommenttia:
Jaa.
Kyllä tuosta päätellen australialaisten huumorintaju on hieman outo.
Vastaavia suklaakonvehteja täällä kutsutaan nimellä Mozart-kugeln (Mozartin kuulia).
Sahauskuvasta tuli mieleeni, että toivon muuttokontissanne olevan kunnon pokasaha nyt. Saavat aussit mallia kunnon metsurikulttuurista!
Täytyypä ostaa pokasaha kun käyn Suomessa vielä ennen etelänlentoa.
Eläkä unohda Fiskarsin kirvestä. Paras yhdistelmä on semmonen yksi halkaisukirves ja toinen pienenmpi, raivauskirves, en muista mitä se on suomeksi mutta englanniksi on hatchet.
On tämä hullua, kun ei tunne ees työkalujen nimiä suomeks. Siinä näkee että 50-luvun työnjako on perheissä ollut mitä on ollut. Ja sitten kun jo parikymppisestä on puhunut kotona vain englantia...
Meinaan pikkubroidi teki monen motin järeät savusaunan lämmityspuut jo 11-vuotiaana, ei minusta olisi ollut.
Hatchet takoittaa kai samaa kuin suomalaisten vain kirveeksi kutsuma katkaisu- ja karsintakirves, jossa on tasapäinen, vasaraksi sopiva hamana. Leveämpiteräinen väline on suomenkielellä piilukirves, jolla salvataan hirsiä. Englannin "axe" on myös jonkinlainen yleiskirves niinkuin hatchet'kin. Englannin "adze" on myös salvaustyökalu, vaikka on aivan toisen näköinen kuin piilukirves. Kaikki kirveet käyvät hyvin myös aseiksi.
Karsimiseen käytetään ehkä yleisemmin kassaraa (vesuria), joka kai englanniksi olisi "billhook" eli samantapainen työkalu kuin "machete". Tosin viimemainittu ei ole käyräteräinen vaan muistuttaa kai lähinnä jumalattoman suurta lapinleukua.
Sainkin ensimmäisen varsinaisen palkkani 12 vuotiaana heiluttelemalla vesuria Riihivuoren sahan rantalepikoissa, olisiko ollut kivikaudella tai niillä main, jolloin lapsityövoimaa sai vielä melko vapaasti käytellä jopa metsätöissä:)
Kyllä, lapset olivat töissä siinä missä aikuisetkin.
Muistatko perunannostolomat? No kyllä se meillä ainakin oli aivan oikea työloma. Seinäjoella piti tuoda koulukeittiöön puolukoita vissiin litra/oppilas, mikä ei ollut erikoisen vastenmielistä, koska vispipuuroa sitten oli odotettavissa.
Kangasalla oli sitten vähän enemmän töitä, koska siellä olivat isot kartanot ja muut tilat. Minä poimin omenoita ja panin niitä puisiin laatikoihin, osa suoraan myyntiin, osa kellariin, siis talviomenat.
Osa porukkaa toi taas puolukkaa koulukeittiöön, osa nosti perunaa ja niin edelleen. Ja muistan semmoisia syksyjä, että tuli vettä kaatamalla ja oppilaat hätisteltiin muualle pelloilta kun sotilaat tulivat hätiin että saatiin perunaa talveksi.
En minä noiden töiden oppimista pahana pitänyt. Päinvastoin. Ja vieläkin kun on elo-syyskuu, pitäisi ehdottomasti päästä mustikka- ja puolukkametsään.
Harmittaa kun kaupungissa se vaatii kyllä jo auton käyttämistä. Eli kyydin kerjäämistä. Onneksi vanhempi sukupolvi on metsän antimista tismalleen samaa mieltä kuin minäkin. Pois kuleksimasta lumen tieltä!
Joo, eipä ne työt pahasti mieltä pahentaneet. Marjat ja perunat meilläkin päin kerättiin koululaisvoimin ja pitkin vuotta saatiin sitten marjapuuroa.
Muistan ensimmäisen vesuripalkan saatuani ajatelleeni olevani varsin varakas mies.
Lähetä kommentti