Video: Hanhensulka 2009, musiikki on Mozartia, Viulukonsertto No. 2 D -duuri, K. 211: II. hunajaatihkuvasta Andante -osasta, viulunvarressa Frank Peter Zimmermann. Videot on otettu Sonyn Handycam AVCHD-kameralla, manipuloitu ja liimailtu Corel'in VideoStudio 12:lla, tallennettu Windows Media Audio/Video -tiedostoon 1080-kuvana ja siirretty tänne Bloggerin videolinkityksen kautta. Kokoa ei ole kuin vajaat 4 MB ja alussa ollut kirkas 'high definition'-kuva on muuttunut haparoivaksi sutuksi. Täytyy löytää joku parempi tapa videokuvien siirtämistä varten. Ehdotuksia?
Melbournen Federation Square on vilkas jokaisena päivänä, niin kuin Ruotsin kansallispäivänäkin, 6. kesäkuuta. Lokkeja on ehkä vielä ihmisiäkin enemmän.
Videolla hetken näkyvä valoinstallaatio on englantilaisen United Visual Artists -taidekollektiivin 'VOLUME', joka on Federation Squarella kesäkuun, vuoden pimeimmän kuukauden, ajan (5.7.2009 saakka). Taideteos on osa tämän talven The Light in Winter -tapahtumaa, talvifestivalia, yksi talvitapahtuman kolmestatoista 'Gift of Light'-installaatiosta.
Federation Square on Melbournen taidetapahtumien näkyvin osa. 'Aukio' on postmodernien, vartavasten tarkoitukseensa suunniteltujen 'taidetalojen' ympäröimä mäki, jossa ihmiset seurustelevat, juopottelevat, syövät ja pitävät muutenkin hupaa.
Australian elävien kuvien museo, ACMI (Australian Centre for Moving Image), toivottaa tätä nykyä kävijöilleen 'Get Lost', tarkoitus on ilmeisesti olla ACMI:n näyttelyihin kutsuva mieluummin kuin torjuva. Ainakin se pistää sopivasti silmää.
6 kommenttia:
Kiitos hienoista kuvista! Tykkään kun joku kuljeksii kuvien keskellä ja antaa muidenkin sitten nauttia niistä.
Näin on, ihminen maisemassa on kuvien suola, varsinkin videokuvien. Ongelmana on miten saada alkuperäinen terävyys, täsmällisyys ja syvyys säilytettyä internetin käsittelyssä. Ongelma on tietenkin 'sama' kuin 'Beam me up, Scott' - ongelma StarTrekissä:)
Muuten joskus olen ajatellut, että mitä varten digitaalisia kuvia ja videoita otetaan. Useimpia säilytetään tietokoneiden suolistossa kenenkään niitä koskaan näkemättä. Valokuva-albumilla oli puolellaa, että sen voi työntää vieraiden syliin selailtavaksi kahvin ja konjakin jälkeen. Samaa ei voi oikein tehdä tällä digitaalitavaralla.
Mahdammeko olla matkalla sellaiseen tilanteeseen, että sukujen muistot häviävät vielä entistäkin enemmän, kun ei ole edes kuvia näytettäväksi.
Värivalokuvan myötä tulee olemaan vajaa 40 vuoden jakso jolta tuskin säilyy muuta kuin jo museoidut valokuvat. Kromogeenisen värivalokuvan kesto on noin 30-40 vuotta.
Digitoin juuri erästä kylähistoriikkia, ja 70-luvulta ei ole saatavissa juuri nuuta kuin haalistuneita ja lähes yksivärisiä kymppikuvia.
Mustavalkokuvat ovat parempia, mitä vanhempia ovat. Erittäinkin 1900-1930 ajan lasilevyiltä pinnakkaisina valotetuilta löytyy fantastinen määrä informaatiota vaikka kuva olisikin pieni.
Olettaisin että digiajan ensimmäisen vuosikymmenen käy samoin kuin värikuvan kanssa. Kenties tyhmän muistin halpeneminen pelastaa tilanteen?
Sukuni muistot/ valokuvat,
ehdin toissakesänä pelastaa,
ennenkuin moderni veljeni
teki täysremontin.
Taitaa olla paras palata
ikivanhoille lähteille,
kun digimaailma nielee;
nimittäin jos on lapsia
ja lastenlapsia, kerrotaan
heille ketä oli olemassa
ja minkälaista elo oli!
Hm... Raamatun tapa...!
Tämä valokuvien säilytysjuttu on omassa mielessäni kahdesta syystä.
Ensinnäkin hankin ensimmäisen kunnon skannerin hiljakkoin ja olen aloittanut vanhojen kuvieni digitoinin. Mustavalkoiset kuvat tallentuvat aika hyvin, värivalokuvien kanssa on ongelmia, mutta monet niistäkin ovat hyväksyttävän näköisiä ajatellen vain tulevia sukupolvia eikä niinkään taiteellisia arvoja.
Toinen syy on vanhempieni valokuvakokoelmien säilyttämisen ongelma. Ongelmana on ensinäkin valtavan suuren valikoiman digitointi (joka saattaa olla liian suuri homma ja kuvat ovat Suomessa) ja toisekseen se, että kuvissa olevien ihmisten henkilöllisyyden selvittäminen on vaikeaa. Tosin muistan heistä koko joukon, mutta en läheskään kaikkia.
Jos joku on samanlaisen tilanteen edessä ehdotan, etä aloitatte työn vielä silloin kun vanhemmat-isovanhemmat ovat vielä elossa; haudan takaa on lisätietoja kohtuuttoman vaikea saada.
Tulevaisuudessa on digitoitujen kuvien kanssa lisäongelmana se, että ne pitää siirtää uuteen teknologiaan tarpeeksi pian: flopit ovat jo hävinneet, CD ja DVD ovat häviäviä tekniikoita, niin kuin monet tulevat tekniikatkin.
Lisäksi tietysti kuvat on arkistoitava niin, että niistä jollakin ihmeellä löytää hakemansa, mitään hyötyä ei niistä kai ole jos ovat jossakin muistissa suunnattomana pilvenä ilman rakenteen häivääkään. Arkistoinnissa mielikuvitus joutuu erityisen kovalle koetukselle.
JE tuossa yläpuolella mainitsi värikuvien häviämisen ongelman, aikanaan sekin oli uusi uljas tekniikka. Vaikka paperikuvat haalistuvatkin ajan mittaan, ihmisen silmä kuvanlukutekniikkana tuskin häviää aivan lähitulevaisuudessa, joten vanhalla tekniikalla (paperi-silmä) saattaa olla pitempi tulevaisuus kuin transienteillä tekniikan ihmeillä.
Terve
Olisikohan jälki parempi, jos itse pienentäisit videon esityskokoon sillä Corelilla?
Se Sonykin saattaisi osata tehdä teräväpiirtovideosta pienen kopion nettikäyttöä varten.
elvis
Lähetä kommentti