Ja apropos, Eila Kivikk'aho...
Vuoden 1952 Eila runoili näin otsikolla Muuan Isämeitä
Anna meille - tarkoitan:
älä ota pois.
Vaikeata lastesi
luopua ois.
Elämäämme helpottaa
vaikket koskaan vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.
Ja vuoden 1975 Eila ennakoiden soiden kuivausongelmia otsikon Vesistö alla näin:
Kuivaamaton suo
maan oma patoallas.
Ja senkö perkaat?
Millä sitten hillitset
kevään, suiston tulvat.
2 kommenttia:
Sinulleko hän kirjoitti:
Ja laulustakin
kysymys jää, tauko, kuin
pudonnut sulka.
Minullepa tietysti, niin kuin moni muukin runoilija. Tuntuukin toveittain, lähes aina, kuin olisin pudonnut sulka.
Lähetä kommentti