View Larger Map
Ernest Hemingway asui 1922-23 numerossa 74 Rue Cardinal Lemoine, Pariisin 5. kaupunginosassa. Se oli siinä ajassa, josta syntyivät Moveable Feast'iin (Nuoruuteni Pariisi, suom. Jouko Linturi, 1964) puretut muistot intohimosta kirjoittaa ja köyhyyden nipistelemästä vatsasta neljä vuosikymmentä myöhemmin. Sen Hemingway siis kirjoitti (1957-60) vasta vähän ennen kuolemaansa (kuoli 1961) ja kirja julkaistiin postuumisti viimeiseksi jääneen vaimon, Mary Welshin, editoimana.
Hemingway kirjoitti jossakin kirjeessään 1951:
If you are lucky enough to have lived in Paris as a young man, then wherever you go for the rest of your life, it stays with you, for Paris is a moveable feast.Saman voinee sanoa mistä tahansa paikasta ja siellä asutusta nuoruudesta. Pariisi on tietysti paljon houkuttavampi kuin Tampere (mikäpä ei olisi), mutta muistojen makeus ei ole paikasta kiinni ja 'minne kulkeekin lopussa elämässään, paikka säilyy mukana', sillä nuoruuden muistot missä tahansa ovat 'mukanakulkevaa juhlaa'.
6 kommenttia:
Ei minun mielestäni Tampereessa ollut mitään vikaa. Olin asunut monta vuotta lapsena Kangasalla.
Tampereella oli hyviä teattereita. Sitä varten minä menin sitten Draamastudioon.
Muuten: kartta ei näy minun koneellani.
Onkohan se kamalan iso sitten?
Nyt näkyi kuva. Oliskin elänyt maailmansotien välisen ajan. Olen kuullut siitä kuvauksia: kuin viimeistä päivää.
Peruutan puheeni Tampereesta. Nuoruuten Ruotsi ja USA ovat pysyneet varmaan mielen pohjalla eniten.
Mutta ehkä enemmän Tampereen ihmiset kuitenkin. Enempi omia.
Eipä Tampereessa mitään merkittävää vikaa ole. Itse olen asunut siellä yhteensä 17 vuotta ensin opiskelemassa ja vähän myöhemmin töissä. Nyt on pitkä aika viimeisestä vierailusta, mutta kyllä sinne tästä ehkä vielä mennään.
Vuodesta 1914 vuoteen 1945 oli ihmisen historiassa melkomoinen pyöritys. Kolme vuosikymmentä vastasi ehkä kokonaista vuosisataa. Weimarin tasavallassa olisi ehkä ollut hauska asua. Täällä onkin juuri taidenäyttely siitä ajasta, saatan palata asiaan myöhemmin.
Nuorena reilaajana Pariisissa ranskaa osaamattomana, huh. Almost had a sticky end.. Gare d'Austerlitzin infopisteessä hokemassa Gare du Nordia: mies päätään puistellen piirsi kartan. Sitten ranskalainen renttulääkäri poimi (puolipakolla) autoon, heitti rinkan takakonttiin ja sai omistajan seuraamaan perässä. Säästyin 'maksulta' kuin ihmeen kaupalla. Hyvää Pariisia: lasitetut katukahvilat jotka houkuttavat kylmälläkin, suuret puistot ja bulevardit jotka jatkuvat maan ääriin. Todellista Pariisia: tuuletusaukkojen yllä lämmittelevät pummit, rottia metrokiskoilla. Miten idealisoitu harhakuva Pariisista usein välittyykään.. ennakkopäätöksellä romantisoitu. Paris - it means nothing to me. Ei ainakaan mitään yksioikoista. Mutta siinä maailmamme viehätys, suuri arvaamattomuus.
Hyvä muistelu. Kaikessa on omat hyvät ja huonot puolensa, niin kotona kuin kylässäkin. Omat Pariisin muistoni ovat pääsääntöisen mukavia, ehkä valikoivasti unohdettuja ja muistettuja. Onnekseni ehdin käymään Pariisissa juuri ennen Marais'n ja hallien saneerausta 70-luvun alussa ja ruokatukkukauppiaiden pakkosiirtoa Rungis'iin, nykyisin maailman suurimpaan 'torikauppaan'. Eivät olleet vanhat hallit aivan sellaiset kuin Billy Wilder kuvasi Shirley Maclainin ja Jack Lemmonin avulla Irma la Douce'ssa, mutta kovasti oli nähtävää Tampereelta lähteneelle 'maailmanmatkaajalle'.
Lähetä kommentti