31.5.2006

Oikeuslottoa ja lastuanarkiaa

Kuva: Beatles joskus, kun olivat kaikki vielä tappelemassa täällä maan päällä vai olivatko jo silloin pilvissä

Kuuntelen Uuno Klamin vanhanpierunkin korvia hivelevää, puhdasta ja raikasta musiikkia; internetiltä laillisesti (€ 2:49) imuroitua CD:tä, jossa Turun filharmoninen orkesteri Jorma Panulan johdolla soittaa Suomenlinna alkusoittoa, Kalevala Sarjaa, Lemminkäisen seikkailuja Saarella, ja Merikuvia.

Väsyttää vielä päivän ajamisesta ja muustakin puuhailusta. Kävimme nimittäin Lillessä, joka ei ole Euroopan kauneimpia kaupunkeja, Pohjois-Ranskan teollisuuskeskus, jossa on sentään melko kaunis, vanha keskusta. Lounasta söimme paikassa nimeltä La Terasse, kulman takana Suurtorilta. Oma grillattu loheni oli hämmästyttävän maukasta ja mehevää, salakalalla ajoittain mutustelevan kasvissyöjänkin suussa hyvin sulavaa. Puoliso söi senegalilaiseen tapaan valmistettua kanaa, kun kotona ei saa lihaa syödäkseen kuin suurempina juhlapäivinä.

Kuunnellessani lueskelen uutisia ja ajattelen, että sehän on selvä, että oikeudessa käynti on onnen kauppaa, vähän kuin lottoaminen: jos laitat enemmän rahaa oikeudenkäyntiisi todennäköisyytesi voittaa paranevat huimasti, mutta lopputulos on kuitenkin silti onnesta kiinni. Paitsi, jos pystyt ostamaan tuomarin, joka ehkä ei ole erityisen helppoa monissa maissa.

Kuva: Applen viidennen sukupolven iPod

Apple Computer voitti aikaisemmin tänä keväänä oikeudenkäynnin Beatlesiä vastaan (ja sai oikeuden jatkossakin käyttää vähänpuraistua omenaa iTunesin musiikkikaupan logona, vaikka Beatlesien kanteen mukaan logo muistutti musiikinystäviä liiaksi heidän omasta levyjen tuottajafirmastaan, jonka nimi on Apple Corps). Nyt Apple Computer on puolestaan hävinnyt oikeudenkäynnin, ja voittajina olivat, hämmästyttävää kyllä, internet-köyhälistö – eli blogien lastunjyrsijät. Elektronic Frontier Foundation kutsuu saitillaan oikeuden päätöstä sanoilla huge win.

Kalifornian vetoomustuomioistuin San Josessa, Kaliforniassa, kumosi aikaisemman paikallistuomioistuimen (District Court) päätöksen, jolla Apple olisi voittanut. You win some, you lose some, niin kuin lotossakin ja elämässä yleensä.

Tapaus alkoi siitä, että joku Applen omasta henkilökunnasta oli vuotanut salaisia teknologiatietoja bloggariystävilleen, jotka ahneesti julkaisivat salaisuuden blogeissaan (kyseessä oli itse asiassa ”asteroid”iksi kutsutun uuden tuotteen koodi).

Apple haastoi bloggareiden verkkopalvelun tarjoajat oikeuteen vaatien näitä paljastamaan tietojen alkuperäisen vuotajan. Puolustus puolestaan perusteli vastaiskuaan sillä, että bloggari on niin kuin kuka tahansa dzurnalisti, jolla Amerikan lain mukaan on oikeus pitää tietolähteensä salassa (Suomessa ei kai näin perimmiltän ole, vaan julkaisijan on paljastettava lähteensä tai mentävä linnaan, ja useimmat kai mieluummin paljastaisivat kuin lusisivat).

Tämän Amerikan jutun muilla yksityiskohdilla ei ole sen enempää merkitystä. MUTTA...

Minä en halua tulla bloggarina rinnastetuksi lehtimiehiin useasta hyvästä syystä johtuen. Ensimmäinen syy on tietysti se, että lehtimiehet ovat sanantaidon ammattilaisia, ja vertaaminen heihin ei olisi ehkä tarpeellisella tavalla mairittelevaa.

Toisekseen tämä lasturypäs on yksi päiväkirjoistani, joka vain julkaistaan ”sattumalta” täällä internetillä ja kuka tahansa, joka niin haluaa, saa silmäillä sitä aivan rauhassa, tällaiseen silmäilyyn suhtaudun tietysti muiden narsistien tapaan erityisellä myötämielisyydellä. Tilanne olisi sama, kuin jos seisoisin esimerkiksi Kuopion kauppatorilla, siinä kauniin Venla-patsaan tuntumassa, ja sen sijaan että näyttelisin Partasen kalakukko kainalossa ohikopsuttelevien kuopiolaiskaunottarien ihmeteltäväksi alapääni kylmänsinisenruttuista komeutta perperiäni raotellen, näyttelisinkin yläpääni komeutta antamalla kenen tahansa satunnaisen ohikulkijan sormeilla päiväkirjani hiirenkorvaisia sivuja.

Minähän en ”julkaise” mitään, tallennan vain päiväkirjani internetin syövereihin. Itse asiassa minähän en edes tiedä, missä maassa ja missä tietokoneessa päiväkirjani majailee. Tiedätkö sinä, Arvoisa Lukija, omien lastujesi tai päreidesi paikan virtuaaliavaruudessa.

Tärkeämpi syy kielteiseen kantaani on kuitenkin tärkeämpi!

Jos bloggarit rinnastetaan lehtimiehiin, niin heidän ”journalistinen” vapautensa menisi samalla. Jos meistä joku vedettäisiin tuomioistuimeen lehtimiehenä, joku pitkäkyntinen koiranpenikka (=asianajaja) väittäisi tuomarin edessä, että bloggareita koskisivat myös muut lehtimiesten oikeudet ja velvollisuudet. Ja heiluttaisi Lehtimiesten moraalikoodia tuomarin ja syytetyn nokan alla, ja monet meistä eivät ehkä täyttäisi sen koodexin pyhiä pykäliä.

Journalistisen hyvät tavat? Niitä bloggareilla ei tietysti ole, hehän luimuilevat jossakin arkianarkistin ja itsensäpaljastajan välisessä pimeässä ja mutaisessa niche’essä (mitä se sitten onkaan suomeksi: ekologinen kolo, vai?). Poisluettuna tietysti blogisiskon kaltaiset puhdasmieliset ja todistettavasti keskustalaiset kirjoittajat ja huikeamääräiset kutojabloggarit, joilla ei ole päässään pahaa ajatusta ja kutomisen kanssa on niin kiire, että maalliset synnit jäävät heiltä aivan liian pienelle huomiolle.

Vaikka hyvä tietysti oli, että pienet bloggarit voittivat suurta konsernia vastaan. Ironiaa lisää ehkä se, että monen monet bloggarit naputtelevat tietokonemaailman sivuraiteilla taistelevaa Applen anarkistitietokonetta Bill Gatesin pyhäksisiunaaman PC:n tilalla.

Siis, journalisteja emme ole, selväjärkisiksi emme tule, olkaamme siis edelleenkin pelkkiä omaan napaamme tuijottavia, lievästi savuaivoisia bloggareita.

2 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Kilpailu bloggaajien "sieluista" on kovaa. Lapset ja nuoret ovat entistä tärkeämpiä bloggaajia. Financial Times May 30, 2006. Sivu 26.

Hanhensulka kirjoitti...

Näinhän se on, yhä suureneva joukko nuoria ei lue muuta kuin kavereidensa blogeja ja musiikkisaitteja. Ja mainostajat haluavat päästä heidänkin päänsä sisään niin pian kuin mahdollista. Tässä on yksi FT:n asiaan liittyvä juttu toissapäivältä.