Kuva: Burt Lancaster ja Deborah Kerr muhinoivat Täältä ikuisuuteen -DVD:n kannessa hawai'ilaisella hiekkarannalla
Joku Arvoisista Lukijoista saattaa pitää seuraavaa italialaista sananlaskua seksistisenä:
Kun kaunis nainen hymyilee, jonkun kukkaro itkee.
Ja Lukija voi olla ajatuksessaan oikeassa. Italia ei ole tunnettu naisten ja miesten pitkälle viedystä tasa-arvosta, vaikka kuulemma suomalaiset ja ruotsalaiset naiset ovat iki-ihastuneita romanttisten ja rakkauttaymmärtävien italialaismiesten huomioista.
Niin kuin monessa muussakin asiassa saattaa tämän lastunikkarin ylenmääräinen kateus puhua voimakkaammin kuin italialaisen yhteiskunnan todelliset tasa-arvo-olot.
Keväisensuloinen vappuaika on oikea hetki tutkia, mitä rakkaus voisi olla. Juhannus olisi ehkä vielä parempi, koska maa on yleensä silloin kuivempaa kuin vappuna ja näin rakkauden tutkimisen biologis-empiirinen kenttätyö olisi helpommin toteutettavissa. Mutta vappuaika on vielä hyvin mielessä, joten mietitään rakkautta nyt pelkästään kuivan teoreettisista lähtökohdista.
Minä kuulun siihen sukupolveen, joka oli 20- ja 30-lukujen Suomessa vapautuneiden naisten kasvattama. He tiesivät jo mitä halusivat sekä elämältä että miehiltä ja olivat sodassa osoittaneet, että nainen on miehen veroinen sukupuoli sekä kestämään sodan vaivoja että pitämään yhteiskunnan pyöriä pyörimässä. Erityisesti sillä aikaa, kun miehet makailivat ikimuistoisella seikkailuretkellään pitkin itäkarjalaisia korpia mukavissa, miehenhajuisissa korsuissa russakoiden, kirppujen ja muiden syöpäläisten seassa.
Tosin naisten tieto ja tahto eivät vielä vaikuttaneet hirveän ratkaisevasti siihen, minkälaisen miehenrutjakkeen he saivat vaivoikseen – tässä on kysymys kysynnän ja tarjonnan laeista – mutta näiden naisten lapset kasvatettiin viemään ensimmäisten itsenäisen Suomen ikäpolvien aloittaman emansipointiprojektin loppuun saakka – katkeraan loppuun saattaisi joku irvileukainen sovinistisika (joka tietysti aina on mies) sanoa.
Joka tapauksessa monille oman sukupolveni miehelle nainen oli korkealla jalustalla. Itse asiassa niin korkealla, että jalustan päällä olevan naisen sieluun oli vaikea nähdä kunnolla ennen kuin jalusta oli elettyjen yhteisten vuosien mukana alentunut tarpeeksi.
Sukupuolisuuttani, ja sitä, miten yleensä suhteuduin rakkauteen, olivat hioneet ensin kirkasotsaiset poikakirjat ja varsinkin tyttökirjat, sitten Anna Karenina, maailman paras rakkausromaani. Ja tietysti kulttuuriatihkuvien Kalle- ja Jallu -lehtien vanhat numerot yhden jalattoman suutari Aallon puuvajan vintillä Jyllinjoen rantatörmällä, Boccaccio’n Decamerone, Marcel Ayme’n Vihreä tamma, ja kliseisiksi luetut Lady Chatterleyn rakastaja, Kravun kääntöpiiri, Punainen rubiini ja tietysti Raamattu, ehkä jotkut Hesekielin kirjan kohdat ja ennen kaikkea Korkea veisuu, jonka sanoilla ja seksiä tihkuvalla äänellään Aulikki Oksanen viihdytti sukupolveni herkästi rakastuvia miehiä. Aulikki ei tietysti ajatellut houkuttavansa miehiä mitenkään muuten kuin toverillisesti – olihan hän täysin emansipoitu huivipää, jolle miehen mielipiteet kommunistisesta manifestista olivat tietysti paljon seksiä tärkeämpiä.
Kuva: Inside Deep Throat, dokumentti Deep Throat -elokuvastaMutta muitakin opettajia oli. Niin kuin jo nuoren aikuisen ikään ehdittyä – ja New Yorkin 42. kadun puolivalaistuissa ja muutenkin hämäräperäisissä teattereissa nähtyinä – sellaiset elokuvataiteen loistavat helmet kuin kaikkien aikojen tuottoisin filmi, symboliikka täynnä oleva Deep Throat, ruotsalaista naista ylistävä Swedish Minx ja urheilijaystävällinen Debbie Does Dallas. Tämä viimemainittu tarkoitti Dallas Cowboys –nimistä amerikkalaista jalkapalloseuraa, jonka Debbie siis ”hoiti” – perusteellisesti – 1.5 tunnissa.
The Guardian –sanomalehti kertoo (otsikolla Revealed: how scent of a woman attracts lesbians) ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa koehenkilöt haistelivat hikisiä alusvaatteita ja laittoivat ne hajun miellyttävyyden mukaan paremmuusjärjestykseen. Tutkimus osoitti että heteromiehet ja lesbonaiset innostuivat samasta naisen hien hajusta, jossa vaikuttavana aineena oli estrogeenipohjainen EST:ksi kutsuttu yhdiste, jota löytyy mm. naisten virtsasta. Arvoisa Lukija saattaa päätellä, että tämä selittää hyvin tiettyjä seksikäyttäytymisen muotoja, jotka ovat yhteisiä heteromiehillä ja lesbonaisilla.
Kevät on päässyt vaikuttamaan myös yleensä kuivakkaina tunnettuihin New Scientist –lehden tiedetoimittajiin, jotka julkaisivat pari viikkoa sitten laajoja artikkeleita rakkaudesta, jota käsiteltiin tieteelliseltä, uskonnolliselta ja yksilökeskeiseltä lähtökohdalta. Lue esimerkiksi artikkeli nimeltä How to pick a perfect mate.
New Scientist vakuuttaa, että tietysti rakkauden, niin kuin lähes kaiken muunkin käyttäytymisen perusta on biologinen. Meidät on ohjelmoitu käyttäytymään sellaisella tavalla, että saisimme suvunjatkamiskykyisiä ja menestyviä jälkeläisiä ja pystyisimme ylläpitämään ja kasvattamaan heidät siihen saakka, kun toivottavasti lähtevät pois kotoa. Miehet tietysti etsivät vain sitä yhtä ominaisuutta. Mutta naisilla on monipuolisempi näkökohta parinvalinnassa.
Niin kuin viimepäivien lehtitiedoista on voitu lukea, naiset itse asiassa etsivät kahta erilaista miestyyppiä: leveäleukaista alfa-miestä ja lapsenkasvoista kotihiirtä. Ensin mainittu pääsee helpommin siittämään lapsia, koska lähellä ovulaatiota naiset katselevat mieluummin mieshormonia tihkuvaa macho-miestä. Muina kuukauden aikoina hiirulainen on enemmän naisten makuun ja hänet houkutellaan seksillä pitämään hyvää huolta sekä äidistä että lapsista.
Uuden, suomalaisen, ajattelevan rokin mestarin, Korento-yhtyeen Ihmistaidetta –kappale (albumilta Tandemlento, EMI, 2005, sanat ja sävelet Juha J. Korento) alkaa rullaavalla ja rokkaavalla rivillä kysymyksiä tähän tapaan:
voiko kaiken selittää kemialla?/ minua alkuaineilla, sinua rakennekaavoilla?/ voiko fysiikka selittää himoni?/ kaiken mitä liikkuu yöllä päässäni?/ onko rakkaus biologiaa?/
Rakkaus ei kuitenkaan liene pelkästään biologiaa, vaikka tietysti silläkin on biologinen pohjansa, jossa jotkut huomaamattomasti myskintuoksuiset feromonit näyttelevät merkittävää roolia.
Jos rakkaus olisi pelkkää biologiaa, silloin eläinten voisi sanoa rakastavan parejaan. Tosin mistäpä minä tiedän vaikka rakastaisivatkin. Mutta todennäköisesti rakkaus sellaisena kuin me ihmiset sitä harrastamme (?) on tietoisen tason toimintaa, kulttuurinen konstruktio. Pornoelokuvien suunnaton suosio ehkä vahvistaa tätä käsitystä.
Biologinen osuus rakkaudesta varmistaa sen, että meistä suurin osa haluaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen tositarkoituksella, haluaa harrastaa sukupuoliyhteyttä ja tehdä lapsia. Muuten laji ei tietysti jatkuisi.
Super-puolisoita on kuitenkin vaikea löytää, koska heitä on niin vähän.
Jonkun Marilyn Monroen tai Richard Geren nappaaminen on kai useimmilta meistä saavuttamaton unelma. Jokaisella naisella ei ole vyötärön ja lantion suhde juuri täsmälleen oikea, huulet houkuttavasti töröllään ja lapsenkasvoissa suuret ja kosteat (ja mieluimmin likinäköiset) silmät. Toisaalta kaikilla miehillä ei ole leveitä hartioita ja kapeaa lantiota, litteää vatsaa ja ulkonäköä, joka mainostaa hellyydestä ja menestymispotentiaalista - tai vaihtoehtoisesti jykeviä leukaperiä tai jo valmiiksi paksua lompakkoa.Ja unelmista toipumiseen tarvitaan rakkautta.
Me ilmeisesti – tutkimusten mukaan – rakastumme lähes tulkoon itsemme tasoiseen kohteeseen viehättävyysarvoilla mitattuna. Eli tyydymme kohtaloomme rakkauden avulla.
Rakastuminen tapahtuu herkimmin heti sukupuoliyhteyden jälkeen, jolloin aivot erittävät ainetta nimeltä oksitosiini – hellyyshormooni – jonka ansioista yhdynnästä seuraa se lämmin hehku koko kehossa, joka panee näkemään ilot jakaneen partnerin ehkä uusin silmin, jotenkin kauniimpana, jotenkin kurvikkaampana, jotenkin miehekkäämpänä. Tai ainakin raukaean myooppisen ja kostean verhon läpi. Ja vaikutus on usein riittävän pitkäikäinen kantamaan jopa kieloilta ja ruusuilta tuoksuvalle alttarille saakka.
Tavallisen hiiri-miehen paras taktiikka olisikin saada unelmiensa nainen sänkyyn mitä pikimmin, että rakkaudelle voisi antaa edes jonkinlaisen mahdollisuuden puhjeta oraalle.
Miehistä taidetaan myös sanoa, että:
Miehet pitävät vaaleaveriköistä, mutta tyytyvät aina kehen tahansa.
Ai niin. Korento päättää Ihmistaidetta -kappaleensa näin:
/okei olet vettä hiiltä ja rautaa/ ja muutamaa muuta ainetta/ mutta tapa
jolla se kaikki sussa yhdistyy/ on jotain ainutlaatuista/ olet
ihmistaidetta/
Ja tuohon voi tietysti innokkaasti yhtyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti