1.6.2006

Sarah Waters, lipstick-lesbot ja heteromiesten märät unet

Varoitus: tämä lastu saattaa sisältää viittauksia kirjoittajansa sukupuoleen, jotka eivät välttämättä ole oikeita, ja sisältää kielenkäyttöä, jota voidaan joillakin tahoilla pitää loukkaavana. Kiirehdin vakuuttamaan Arvoisan Lukijan kahdesta tärkeästä seikasta: että tämä lastu ei ole (ainakaan tietoista) homo- tai lesbofobiaa ja että – vaikka en voi sietää jalkapalloa enkä likaisia alusvaatteita tai hoitamattomia kynsiä – olen ”pelkkä pitkäveteinen hetero”, seksuaalinen arkieläin.

Tämä lastu alkoi muotoutua päässäni, kun lueskelin The Guardian lehden tämänpäiväistä numeroa, jossa haastateltiin Sarah Waters'ia, lesbokirjallisuuden kuningatarta, joka on julkaissut mm. sellaisen kirjallisuushelmen kuin Tipping the Velvet. Kirjailija itse on kuvaillut kirjojaan sanoilla "lesbo Victorian romp", jota en edes yritä kääntää omalle luterilaiselle kielelleni. Kirjasta tehtiin myös mieltäkiihoittavalla tavalla nautittava mutta jotenkin teränsämenettänyt minitelevisiosarja, joka näytettiin BBC:llä. Tipping the Velvet alkaa mehevästi:



Have you ever tasted a Whitstable oyster? It you have, you will remember it. Some quirk of the Kentish coastline makes Whitstable natives - as they are properly called - the largest and the juiciest, the savouriest yet the sublest, oysters in the whole of England...

Jokainen joka on syönyt ja nauttinut ostereista - ja rakastellut suitsettoman hikisesti - tulee halukkaasti imaistuksi kirjan herkullisille sivuille. Ja, vaikka ei olisikaan historiallisten romaanien ystävä, sitä on vaikea laskea käsistään ennen kuin koko kirja on ahmittu viimeiseen pisaraan. Niin kuin käy hyville ostereillekin, varsinkin, jos on tarjolla hyvää Chablis'ta kyytipojaksi.

Toisen liipaisimen tähän lastuun antoi eräs homoystäväni, jonka pukeutumismaku on äärimmäisen hieno, ja joka kehui ilkikurisesti juuri nyt ylläni olevaa hillityn pinkkililaa paitaa ja siihen somasti sointuvaa hieman tummempaa lilapinkkiä solmiota. Minulla on muitakin homo- ja lesboystäviä – Brysselissä ei tältä voi välttyä (EI, en siis mitenkään edes yritä sitä vältellä), jotka joskus kyselevät kenen miehen kanssa haluaisin rakastella, jos olisin nainen. (Eikö tuo rakastella sana kuulosta jotenkin lapsellisen luterilaiselta verrattuna englanninkielen ilmaisuun "make love".)

Heidän perusoletuksensa on, että jokainen heterohenkilö on vain potentiaalinen homo, joka innokkaasti odottaa pääsyä piilokaapistaan ”todellisen rakkauden puutarhan” iloihin.

Tämä ei minun kohdallani näytä pitävään ollenkaan paikkaansa, en siis ole heteroflexible tai heteroflex, eli: ”heterosexual person who is open to relationships with people of the same sex”. Itse asiassa uneni – olen niissä nainen tai mies – kohdistuvat kovin saman oloisiin naishenkilöihin, joilla kuitenkin vain harvoin on kasvoissa tunnistettavia piirteitä. Anyway.

Monien muiden heteromiesten tavoin (aamuöiden pimeinä ja viinintäyteisinä tunteina tulee puhuttua kaikenlaista, ja muutakin kuin paskaa) ajattelen nimittäin, että naisena haluaisin edelleen olla naisten kanssa. Tai ryhtyisin selibaatissa eläväksi vanhaksipiiaksi ja minua – niin kuin lähes kaikkia paremmin tuntemiani heteromiehiä – voisi hyvin kutsua vaikkapa nimellä ”dreamespian”, unilesbo (tämä on itse keksimäni termi, mutta mainittakoon sekin tässä). Tosin on myös olemassa käsite ”breeder voyeur”, “a heterosexual person who attends a gay bar or event in order to observe gay life”, mutta saattaa olla, että heteromiesten märkiä unia lesbonaisista ei oikein voi laittaa tämän käsitteen alle.

Todellinen liipaisin tähän lastuun tuli kuinkin siitä mieltä häiritsevästä – ja ihanan Halle Berry’n Catwoman’ina nähneenä – mieltä kutittavasta uutisesta, että Catwoman paljastetaan ”lipstick”-lesboksi” sarjakuvakirjan uusimmassa numerossa (hänellähän on jo kaksi lesboystävää, joilla on lisäksi suhde). En voi kuitenkaan vannoa, että tämä huhu Kissanaisesta olisi totta.

Poliittisen korrektiuden ja todellisten asennemuutosten vuoksi heteroihmisten kielenkäyttö on muuttunut rajusti viimeisen vuosikymmenen aikana. Mutta niin on homoväenkin, jotka ovat erityisen tarkkoja siitä, miksi milloinkin kutsuvat homoystäviään.

Lipstick lesbian” on tästä hyvä esimerkki. Sehän ei ole samaa tarkoittava kuin ”femme lesbian”, kuten minulle on kärsivällisesti selitetty useaan kertaan kutsuttuani vahingossa yhden lesboparin osapuolena olevan hyvän skottiystäväni, nimeltään G, partneria kiihkeän keskustelun tiimellyksessä tukholmalaispubissa lipsticklesboksi. (Samassa keskustelussa oli mukana myös espanjalainen homomies, joka kiivaasti todisti, että Opus Dei on saanut ansaitsemattaan huonon maineen Dan Brown'in Da Vinci Code'n virheellisen kuvauksen vuoksi, mutta se on tietysti toinen juttu.)

G , vastaa hyvinkin seuraavan ”huulipunalesbon” määritelmän mukaista henkilöä: "a lesbian who is beautiful, stylish, or markedly feminine”. Eli kaunis, tyylikäs ja korostetun feminiinen ja ulkomuodoltaan heteromiesten kannalta vähintäänkin hämäävän harhaanjohtava.

Lipstick lesbian -henkilöitä kutsutaan myös termillä "high femme" (a lesbian woman, who expresses the cultural norm for ultra-femininity, eli lesbo, joka leimautuu ultrafeminiiniseksi kulttuurin normistossa). G pitääkin kovasti vaatteista ja erityisesti kengistä, jotka ovat toinen toistaan epämukavamman näköisiä.

Hän ei pidä ”lipstick lesbian”-leimasta vaan haluaisi määrittää itsensä niin kuin partnerinsa, joka on selkeästi ”femme lesbian”, eli ” a dyke who has old-fashioned utopian ideas about feminism”, eli lesbo, jolla on feminismistä vanhanaikaisia, utopistisia ideoita, ja joka on hyvin naisellinen, mutta ei suostu käyttämään huulipunaa G:n suureksi ärtymykseksi. G:n ystävä ei tietenkään hyväksy G:tä ”femme lesbian’iksi”, eikä suostu käymään edes ostoksilla tämän kanssa.

G sanoo olleensa pitkään LUG, lesbian until graduation, eli heterosuhteidensa aikana salaa naisten keskeistä seksiä kokeillut, mutta yleensä sosiaalisen paineen edessä pääasiassa heteroksi taipunut henkilö. Ja G sanoo pelkäävänsä lesboja, joita kuvataan sanoilla "butch" (a culturally defined masculine female, eli kulttuurin kontekstissa maskuliiniseksi naiseksi leimattu) tai jopa "stonebutch" (may pass as male without actually trying, eli kulttuurikontekstissa määrittyy mieheksi sitä edes yrittämättä).

Ne naiset, jotka luopuvat sapfolaisesta elämäntyylistään, saavat nopeasti lesboystäviltään leiman ”hasbian” tai ”wasbean”, jotka ovat vähätteleviä termejä ja liittyvät englanninkielen ”has-been” -leimaan, joka puolestaan voidaan antaa kenelle tahansa ja missä yhteydessä vaan, jopa heteromiehille.

Sosiaalisen paineen vuoksi monet homohenkilöt eivät helposti tule ”ulos”, ja elävät mieluummin jopa onnettomassa avioliitossa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tällainen avioliittokin on saanut oman muodikkaan leiman: ”Brokeback marrage”. Mielenkiintoisessa artikkelissaan (Many Couples Must Negotiate Terms of 'Brokeback' Marriages) The New York Times’in Katy Butler, käsittelee pariskuntien vaikeuksia näissä avioliitoissa.

Julkkisten joukossa huhutaan olevan monia salahomohenkilöitä. Monet meistä muistavat Rock Hudsonin tapauksen. Julkkislesbot ovat (tietenkin) saaneet oman leimansa: celesbian: a celebrity who is a lesbian, eli julkkis, joka on lesbo. Yksi kuuluisimmista on Ellen DeGeneres, joka on sanonut suhteestaan vanhempiinsa näin:



When you're gay, your parents aren't saying 'Good for you,' you know? They're like, How did this happen?' You're not only a minority in society, you're a minority in your own family…


Taiteentekijöiden seksuaalinen suuntautuminen ei tietysti vaikuta heidän taiteeseensa eikä myöskään pitäisi vaikuttaa heteroiden suhtautumiseen taiteen tekijään. Esimerkiksi country-laulaja k.d. lang tuskin laulaisi paremmin kuin nyt, jos olisi heteronainen, ehkä ei laulaisi ollenkaan. Kirjailija Sarah Waters tai meidän oma täysin nautittava, kristallista kieltä kirjoittava punamuistelija, Pirkko Saisio, saattaisivat olla, ja olisivatkin, joko kokonaan kirjoittamatta tai kirjoittaisivat aivan toisia kirjoja. Lievästi hymyilyttävä yksityiskohta Saision kirjailijan uralla on vaihe, jolloin hän kirjoitti salanimellä Eeva Wein, ja kriitikot lukivat tekstejä "nuoren juutalaisnaisen" kirjoittamiksi, niin kuin ne tietysti tavallaan olivatkin.

Lesbohuhuista – ja muista lesboasioista – voivat vojöristi-lukijat saada lisää tietoa blogin ”Hothouse” informatiiviselta pitäjältä.

Tässä lastussa olevat termit ovat lesbojen itse käyttämiä ja monet heistä näyttävät toivovan, että heidän ystävänsäkin tuntisivat ainakin muutaman perustermin, etteivät olisi aivan ulkona aiheesta käytävissä keskusteluissa. Sitäpaitsi tuttuus vähentää torjunnan tarvetta!

Ja loppuun vielä sitaatti Sarah Waters'in Tipping the Velvet'istä:

...I think she was never quite sure if I were a girl come to her house to pull on a pair of trousers, or a boy arrived to change out of his frock. Sometimes, I was not sure myself...

Kukapa meistä aina olisi, vai olisiko?.

9 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Vastasin haasteeseesi, Hanhensulka. Hyvä kotikasvatus estää minua sanomasta sen enempää:)

Rauno Räsänen kirjoitti...

No onpa täällä aiheet tänään. Onkohan Iines antanut inspiraatiota?

Tuttavapiiristäsi näköjään löytyy homo-/lesbojengiä melkoisesti.
Itse törmäsin nuorna miesnä näihin kummajaisiin mielisairaanhoitoalalla, josta löytyy kyllä kaikennäköistä hippiäistä - on juoppoja, pilleristejä, persoonallisuushäiriöisiä, homoja/lesboja - ties mitä!

Mutta onneksi varsinkin nuo -70-luvun lopun ajat ovat kaukana takanapäin.

Ystäväpiiriini kuului hetken aikaa mm. Setan piiristä kaikenlaisia seksuaali-identitetiltään vähintäinkin biseksuaalisia "herhiläisiä".

Homokulttuuri oli Hesassa -70-luvun lopulla kuitenkin vielä lapsenkengissään verrattuna nykyiseen buumiin, jota en tunne kuin median ja netin kautta.
Itse irtauduin noista porukoista lopullisesti -80-luvun alussa.

Niihin kuuluvien ihmisten elämäntyyli oli todellakin gay - vauhdikas, villi ja vapaa, mutta väitän silti nähneeni ainakin eräitten onnettomimpien moniongelmaisten (sillä sitä he useinkin olivat) sisimpään.

Näin tuskaisen ja tuuliajaolla olevan sielun - vailla pysyvämpää kiinnekohtaa tai ihmissuhdetta. Homokulttuurissahan partnerinvaihto on pikemminkin hyväksytty sääntö kuin poikkeus.

Säälittäviä (mutta EI toki halveksittavia!) tapauksia, joista moni on kuollut jo aikaa sitten.

Mutta ehkäpä nykyajan "cityhomot ja lesbot" sitten ovat jo ikäänkuin ottaneet haltuunsa itselleen kuuluvan "elintilan" kaupunkikulttuurissa. Gay-roolipelit luonnistuvat näppärästi yhä androgyynimmaksi muuttuvassa ajassamme.

Mitä nyt aina silloin tällöin joku osittain kaappihomo kiltti professori listitään raakalaismaisesti, mikäli hän ei suostu maksamaan ylihintaa rikollisiksi ja aggressiivisiksi osoittautuneille gay-prostituoiduille (tai sellaista näytteleville), jotka hän - vaikka alan mies olikin - päästi liian lähelle yksityistä, loisteliasta reviiriään.

Entä professori Michel Foucault"? Hän hankki itselleen aidsin lähes tahallaan, vaikka 1983 kyllä jo tiesi taudin olemassaolosta San Franciscon homosaunoissa. Tartuttipa hän sen mahdollisesti joihinkin partnereihinsakin...

*
Miten tällaista itsellään ja seksillä (siten myös kuolemalla) leikkimistä voisi kommentoida?

Seksuaalinen halu on "de sadelais-bataillelaisittain" vahvin transgressiivinen "voima". Se murtaa ja läpäisee kaiken sivistyksellisen kuorrutuksen ja kosmetiikan, jota ylläpidämme fasadinamme.
"Hyvänä kakkosena" tulee aggressio.

Ehkä hoivaamisvietti (ja empatia) on siis auttamatta vasta kolmanneksi vahvin psyykkiseen tasapainoomme ja identiteettiimme vaikuttava "turbulenssi".

Elukoita me olemme. Kiimasta ja uhmasta kuolaavia elukoita. Mutta eikö kunnon orkku tunnu sittenkin nautinnollisemmalta kuin hyvät tiedot historiassa tai filosofiassa?

Varmaankin näin on, ellei ihmisruumis pakottaisi meitä lähes väkisin etsimään seksuaalista nautintoa niin kauan kuin hormoonitoiminta pelaa.

Mutta voihan himosta pidättäytyä? Anteeksi - nyt en ymmärtänyt...

ill. kirjoitti...

hyvät naurut, enkä tarkota pahalla :) ihan melkein tekisi mieli aiheen vierestä postata mutta nyt on liian myöhäistä. kirjotan sitten taas jotakin proosallista.. ja meemiin vastaan kun jaksan..

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos harvinaisesta herkusta kaikille, kommenteista;)

Sano pois vaan, SusuPetal, tässä talossa voi puhua kotikasvatustaan vastaankin, en kerro kenellekään. Saitkin muuten kivan pätkän aikaiseksi haasteesta.

ill., yksi syy näille lastuille on juuri liipaisin toisten vastaiskuille, toivottavasti päätät kirjoittaa, heteronaisen näkemys olisi mukava kuulla. Tosin mitä mitä tässä leimailemaan, voithan sinä olla vaikka bi- tai mitä niitä nyt on.

Orkun puolesta puhuu keksittyjen apulaitteiden määrä, muistetaan tietysti Woody Allenin orkkukonetta. Tuossa Tipping the Velvetissä olivat merkittävässä asemassa nahkadildot, joita viktorianaikaiset naiset joutuivat käyttämään, kun öljyä ei oltu vielä kehitetty luistavaksi muoviksi ja lasia kai pidettiin liian särkyvänä.

Professorin kuolemaan en ota kantaa kun en mitään tiedä. Voihan se olla kiristysyrityskin, joka meni pahasti pieleen, kyse sentään maan johtavasta talousasiantuntijasta, joka ei kuitenkaan mitenkään salaillut orientoitumistaan. Koko gay-porukan kannalta on varmaan parempi tuollainen hiljainen ja salailematon gay-elämä naamalle käyvän hyökkäävyyden ja metelöinnin sijalla.

Muuten homosuhteita on tutkittu promiskuiteetin kannalta ja on kai todettu, että avioliitonkaltaisissa olosuhteissa elävillä se on yhtä alhaista (tai ylhäistä) kuin heteroillakin. Homojen elämäntapa monien syiden vuoksi (sosiaalinen paine etunenässä) ei suosi pysyviä suhteita, mutta vakiintuneen suhteen synnyttyä se on helposti pitkäikäinen ja uskollinen myös. En jaksa nyt etsiä linkkiä tähän. Jos muistan palaan asiaan huomenna.

Brysselissä on muuten gay-väkeä suuhteellisesti paljon sen vuoksi, että Komissio palkkaa pääasiassa vain alle 35-vuotiaita, ja omasta turvallisesta maasta lähtöön vaaditaan jo alunperin jonkinlaista irrallisuutta (homous sopisi tähän) ja nuorilla heteroilla on siinä vaiheessa lasten tekeminen ja kasvatus-koulutus ja sen sellaiset asiat mielessä. Poikamiehillä ja yksinäisillä naisilla ei tätä "ongelmaa" ole. Siksi täällä on heteroillakin enemmän homoystäviä - niin kuin tuossa lastussa yritin vihjailla.

Samoin muuttaminen tänne maailmannapaan vapauttaa oman ympäristön paineista ja sekin auttaa. Tuo G on juuri tämän vuoksi nykyisin tyydyttävässä lesbosuhteessa eikä ravintoloista pareja iskevä LUG. Turvallisempaa myös, ehkä, nin kuin professorin kohtalosta nähdään.

ill. kirjoitti...

en tunne professori-tapausta, mutta kuulostaa Rudolf Mooshammerin tapon kopioinnilta.

voipi olla että tuosta aiheesta jotain kun olen ensin meemeistä sun muista ja muuttoon liittyvistä päässyt eroon. tuossa jo päällä uusi osoite.

Rauno Räsänen kirjoitti...

Olet varmasti ihan oikeassa, mitä tulee tuohon promiskuiteettitutkimukseen.

Kyllä homot ja lesbot solmivat kiinteitä suhteita siinä missä heterotkin - eli yhtä ailahtelevasti!

Muistan psykiatri Oiva Paloheimon ammatillisesta kokemuksesta kummuneen mielipiteen, jonka mukaan homous kyllä saattaa perimmältään olla geenien determinoimaa (ei siis vain gender), mutta - hän korostaa - homojen välinen rakkaus vaikuttaisi joskus jopa paljon kiinteämmältä kuin heterosuhteissa vallitseva useinkin kaksinaismoralistinen sidos.

*
Kirjoitin homoista varsin kärjistetysti, mutta oman kokemuksen perusteella kuitenkin.

Valitettavasti - ja tämä on tosiasia - ne 4-5 (tai enemmän) homoa/lesboa/biseksuaalia, jotka tunsin muutaman vuoden ajan lähemmin eivät minun mielestäni - eivät silloin eivätkä nyt - olleet onnellisia ihmisiä (jos sellaisia ylipäätään löytyy mistään).

Heidän kohtaloaan pidän traagisena, joskin painotan, että se heijasteli pikemminkin heidän moniongelmaisuuttaan kuin seksuaalista erilaisuuttaan - joka silti liittyi lopulta lähes kaikkeen, mitä he tekivät - siis?

*
Maksiimi

KETÄ SINÄ RAKASTAT? RAKASTA KETÄ TAHANSA, MUTTA ÄLÄ (tulevaa nautintoa himoitessasi) VALEHTELE HÄNELLE RAKASTAVASI!

SANO MIELUUMMIN, että "you are my little puppy".

6:18 PM

Ripsa kirjoitti...

Jaaha.

Minä käsitin sen ennen AIDSia olleen promiskuiteetin lähinnä kyllä juuri gay-sanan, eli hienoa että voidaan viimeinkin tulla ulos kaapista. Ei se promiskuiteetti kaukana ollut Ameriikan mailla myöskään hetero-porukalla, juuri oltiin pääsemässä hippi-yhteisöistä, jotka syntyivät Vietnamin sodan vastaisen Movementin sateenvarjon alta. Hippi-yhteisöissä oli enemmän kuin tapa että nuoret likat olivat kenen kanssa sattuu. Jaa, varmaan pojat myös.

Tätä kaikkea todistin itse omin silmin ja korvin siellä ihmemaassa 60-70-lukujen vaihteessa parin vuoden ajan.

Suomessa taas on edelleen vaikea tulla ulos kaapista, varsinkaan pienemmissä kunnissa. Ja se on taivahan tosi.

Mutta semmoinen lapsus tuli Räsäselle että meni Tirlittan-nattilriT-kirjan kirjoittajaa kutsumaan psykologiksi. Kukas Paloheimo se tämä analyytikko oli, taisi olla Matti.

Minusta ylipäänsä gay-lesbo-kulttuureissa parasta on se, että on voitu olla viimeinkin yksimielisiä siitä, ettei kukaan ihminen ole 100% sitä tai tätä. Se on mielestäni tärkeä oivallus, joka syntyi monenkin psykoanalyytikon, sosiologin jne. päässä, puhumattakaan tavallisista ihmisistä, jolle sellaisen käsittäminen oli varmasti vapauttavaa.

Eihän kaapistakaan tarvitse tulla ulos. Mutta ehkä sentään pakkoavioliitot ovat vähentyneet, toivottavasti.

Sanon nyt varmuuden vuoksi että en ollut hippi, olin enemmänkin sitä porukkaa jota kutsuttiin nimellä "politicos".

Terv.

Ripsa

Rauno Räsänen kirjoitti...

G-Räsänen-Pula-Aho toteaa.

Mä olen havaitsevinani sussa byrocenrtisyyttä, joka on jo modifioitunut íkäänkuin maskiksi - vrt. Lordi-ilmiö.

Sä vainb et ite sitä huomaa...

StillWater kirjoitti...

Wow! Semi permanent make up has alot of uses! But did you know that a woman consumes over 4 to 9 lbs of lipstick in her lifetime! Here is the link that I found that shows all of the research:

http://www.lipink.com/lipstick_wax_s/6510.htm&Click=33586