13.6.2006

Voi elämän kevät

En ymmärrä alkuunkaan, mitä tuo otsikon sanonta tarkoittaa, vaikka käytän sitä melko ahkerasti jonkinlaisena päivittelylauseena.

Se voisi olla Mauri Sariolan kirjan nimi tai ehkä Aino Räsäsen, Hilja Valtosen tai jopa Anni Polvan, mutta sitä se ei ole. Jotenkin Sariolan kirjoista, paitsi tietysti sotakirjat ja se kavaljeeri-juttu, jääkin sellainen testosteronilla maustetun naistenkirjan maku, eikä ihme, rikoskirjoilla on paljon naiskirjoittajia. Veikkaan lisäksi, että jopa Sariolan kirjoilla on lukijoiden enemmistö naisia. Ja samat naiset ehkä lukevat/lukivat Räsäsen, Valtosen ja Polvan kirjoja. Ennen kuin seksistis-feministinen armeija ehtii aloittamaan offensiivinsa, tunnustaudun kiireesti näiden ja Sariolan kirjojen ajoittaiseksi ahmijaksi.

Kun kirjoitin tuon, kello oli sattumalta juuri 9:23 aamulla. Luin juuri The Independent -sanomalehdestä, että tämä on se hetki päivästä, jolloin ihminen on yleisesti ottaen virkeimmillään ja ajatukset pyörivät helposti niin kuin juuri vaseliinilla rasvailtu sontakärryn pyörä akselinsa päässä. Yritän saada tämän loppuun ennen kuin kello on 14:16, koska se taas on päivästä se hetki jolloin ajatukset ottavat iltapäiväunia.

Puoliverisenä savolaisena ymmärrän tämän hyvin.

Esi-isäni ovat omanneet siesta-tiedon jo vuosisatoja ja vetäytyivät sukupolvesta toiseen päiväunille juuri tuohon aikaan. Painotus on sanalla ”isäni”, savolaisesiäidit joutuivat tietysti puuhailemaan tämän nukuttavan iltapäivähetkenkin yli. Tosin tiskejä lounaan jäljiltä ei hirveän paljon ollut tehtävänä. Kaikki ruokakunnan uniset miespuoliset jäsenet tekivät tiskinsä itse nuolemalla lusikkansa ja ruokapuukkonsa puhtaaksi ja pistämällä ne siististi hirrenrakoon odottamaan rasvaisen ilta-aterian alkamista, jota naiset patoineen alkoivat valmistella jo miesten viettäessä vielä iltapäivä-siestaansa.

Mutta minun ei pitänyt kirjoittaa savolaisten sänkyasioista, vaan bakulum’ista. Ei siis sitä jollakin tavalla muistuttavasta paavin baculus pastoraliksesta, paimensauvasta, vaan pohjoisen karhuille ja mursuille ominaisesta ja rakastelua kylmissä oloissa kovasti auttavasta luusta, joka kai tunnetaan sillä nimellä, vaikka on sillä ronskimpiakin nimityksiä, ainakin miesten suussa.

Otsikon sanonta ja tuo bakulum (pitäisikö siinä olla c vai k?, pirustako senkin nyt tähän selvittäisi) kuuluvat yllättäen jollakin tavalla yhteen, joten tänä aamuna otsikon sanontaa pitää käyttää sydämensä pohjasta. Ja apropos, sydän: käsi sydämellä, Arvoisa Lukija, kuinka moni meistä on pahansuovasti ”aina tiennyt”, että kirjailijanleski Tuula Sariola ei ole sama henkilö kuin rikoskirjoja kirjoittanut kirjailija Tuula Sariola.

Monet ehkä muistavat Esko Laukko – mysteerin 60-luvulla, jolloin sensaatiomainen uusi rikoskirjailija Esko Laukko julkaisi sarjan valmiinoloisia ja sariolamaisia rikoskirjoja Mauri Sariolan kustantamon, Gummeruksen, kilpailijan, Weilin & Göösin avulla. Melko pian ”kävi ilmi”, että kirjojen tekijä oli Mauri Sariolan Ampiaiskesästä tutuksi tullut runsasmuotoinen tullivirkailija Tuula Korpela (myöh. Sariola). Monikaan lukija ei ehkä purematta nielaissut tällaista väitettä, ja ilmeisesti Laukko olikin ollut Mauri itse.

Sardonisella hymyllä varustettuna voisi joku ilkeämielinen henkilö tarkastella Sarioloiden erilaisia päivämääriä. Ensinnäkin Ampiaiskesä ilmestyi vuonna 1968. Ensimmäinen Laukko-kirja 1967. Ampiaiskesä tietysti kuvaa jotakin lähikesää ennen vuotta 1968, joten tehdään hurja arvaus, että se kuvaa kesää jolloin ”Esko Laukko” syntyi. Ja Mauri Sariola ”sai” eron ensimmäisestä vaimostaan Anjasta 1970. Mutta koska tämä blogihenkilö ei edes tiedä, mitä sardoninen hymy tarkoittaa, eikä missään mielessä ole ilkeämielinen en halua spekuloida näillä enkä muillakaan päivämäärillä.

Joka tapauksessa Kalevan plus juttusivulta luen, että Tuula Sariola onkin osoittautunut nimimerkiksi, jonka takana on mäntyharjulainen toimittaja Ritva Sarkola., joka on julkaissut Mauri Sariolan romaanimuotoisen elämäkerran Mauri Sariola - Aika velikulta viime vuonna. Tuula Sariolan kustantaja, Gummerus, puhemiehensä tai siis naisensa tässä tapauksessa, Anna Baijarsin suulla ihmettelee tällaisia juttuja ja vakuuttaa, että Sariola on itse kirjoittanut kaikki kirjansa.

Ritva Sarkola ei kommentoi muuten kuin myöntämällä kirjoittaneensa Tuula Sariolan 17 rikoskirjaa.

Haamukirjoittajia on käytetty ”maailman sivu”. Monet julkkikset, jotka osaavat itse kirjoittaa vain nimensä hädin tuskin, ovat julkaisseet muistelmateoksia, joita tietysti myydään paljon enemmän kuin oikeita kirjoja, käyttämällä haamuja apunaan. Haamut lienevät useimmiten vähemmän fotogeenisiä toimittajia, joille raha on tärkeämpää kuin maine, ja jotka varmaan usein toivovat, että asioiden todellinen laita tulee ”vahingossa” jossakin vaiheessa paljastettua.

Tässä tapauksessa ei ole kysymys vahingosta eikä edes ”vahingosta”. Ritva Sarkola on päättänyt, aivan oikein, että kuolematon maine ja raha ovat molemmat tärkeitä, ja aloittaa oman dekkari-Rouva-uransa. Hän aikoo julkaista omannäköisiään dekkareita, jotka eivät enää muistuttaisi Sariolan kirjoja, omalla nimellään ja pienen suomussalmelaisen kustantamon, Myllylahden, dekkarisarjassa Murha-Mylly . Ensimmäinen kirja, Kuoleman kirkko, julkaistaan jo tänä syksynä. Myllylahdella ei liene "hyvin tunnettuja" kirjailijoita tallissaan, tai missä kustantamot kirjailijoitaan julkistamispäivien ja nimenkirjoitustilaisuuksien välillä pitänevätkään.

Tässä on taas lastunikkarin edessä moraalinen ongelma.

On selvää, että Sarkolalla on oikeus taata kirjallinen kuolemattomuutensa käyttämällä omaa nimeään kirjoittamiensa kirjojen kansissa. Toisaalta tämä uutinen tuhoaa, toivottavasti ei kuitenkaan lopullisesti Tuula Sariolan kirjailijanmaineen. Sarkolan kustantamo ratsastaa Sariolan nimellä, enkä usko, että se tapahtuu vahingossa. Toisaalta pienen, itsenäisen kustantamon on vaikea ponnistaa Suomussalmelta maailmanmaineeseen ilman julkisuuden apua.

Suomen kielessähän on sellainenkin eksistentialistinen sanonta kuin: Suo siellä, vetelä täällä, josta jopa Sartre olisi ehkä ylpeä, jos olisi sen joskus kuullut. Omasta eksistentistäni ei löydy välineitä tämän moraalisuman ratkaisemiseksi. Siihen ehkä tarvittaisiin pätevän haamukirjoittajan apua, mutta mistäpä sellaisen tähän hätään löydät.

Muuten eikö tässä voitaisi loppuun päätellä, että sekä Tuula Sariola että Ritva Sarkola ovat käyttäneet imaginääristä sariola-bakulumia jonkinlaisena kirjallisena dildona lukijoidensa kiihdyttämiseksi ostovimmaan sariolamaisten kirjojensa myynnissä.

Jos Mauri Sariola olisi voittanut sappikivileikkauksen yhteydessä saamansa sairaalabakteerin ja eläisi vielä, hänellä olisi tietysti vasemmassa lahkeessaan muiden herrasmiesten tavoin ehta väline, iloisesti kilkkuvine kivineen, eikä tällaista dekkari-dildoa olisi kai koskaan tarvittu. Tosin 1924-syntyneenä hänkin ehkä tarvitsisi jo bakulumia apunaan – joko sellaisenaan tai jauhetussa muodossa, vaikka miehinen mies olisikin.

Voi elämän kevät!

9 kommenttia:

elvis kirjoitti...

Noin hätäisesti ajatellen voisi luulla elämänkevään tarkoittavan nuoruutta.
Eikä nuoruutta ikinä päivitellä kyllin.

Hanhensulka kirjoitti...

Voit olla oikeassa, elvis. Mutta päivittelyvastauksena, jos joku puhuu "omituisia", se ei ole paljoa selvempi. Mutta sama pätee moniin muihinkin päivittelyihin. Ajattele vaikka ilmausta "voi v***u", mitähän sekin tarkoittanee, ymmärtäisin sen hyvin ihastelevana kommenttina, mutta en sellaisena kuin sitä normaalisti käytetään (ja nykyisin tosi paljon).

Mainio juttu on, että keskustelun tiimellyksessä nämä päivittelyt, ja muutkin epämääräisyydet, livahtavat ohi "ymmärrettyinä". Niitä ihmettelee vasta ajatellessaan paivittelyä irrallisena (tai kirjoitettuna), niin kuin myös sellaista sanaa kuin "tola", mitä pirua sekin tarkoittanee, kun asiat ovat jollakin tolalla. Muuten, "voi elämän keväthän" on vain alkupuoli tästä päivittelylauseesta, se jälkipuoli on vielä tajuttomampi:)

elvis kirjoitti...

Tuo, mitä et häveliäisyyttäsi tuohon kirjoittanut, onkin mielenkiintoinen asia myös manauksena.
(Itseasiassa aihe tuntuu säilyttävän tuoreutensa ja kiinnostavuutensa käsittämättömän hyvin.)
Vanhaa suomalaista paikannimistöä tarkastelemalla huomaamme, että ilmaisu ei ole aivan äskettäin keksitty. Voisiko olla niin, että tämän voimaa, hedelmällisyyttä ja kaikkea hyvää kuvaavan sanan olisivat valjastaneet manauskäyttöön puhdasmieliset, jotka ovat yrittäneet suojautua sielunviholliselta (ja ehkä myös muulta ristinopilta)?

Hanhensulka kirjoitti...

Näillä sanoilla taitaa olla tuhansien vuosien perinteet, kauksi kristinopin taakse ulottuvat. Luin jostakin (en muista yhtään mistä), että suomen ja unkarin kielten yhteisessä sanastossa ei ole paljoa muita kuin juuri tämänkaltaisia ilmaisuja, joilla on yhteiset selvät juuret (voi olla, että tämä ei pidä aivan paikkaansa).

Elektroloristin, suomalaisen ihmistiedon kultaisen jyvälaarin sivuilta löytyy mm. tämä mielenkiintoinen artikkeli, jota ei oikein siveä ihminen vissiin kehtaisi edes lueskella.

Karpalo kirjoitti...

Hauska kun otit esille tuon savolaissiestan. Ajattelin nimittäin äsken, että lienen ollut entisessä elämässä espanjalainen koskapa olin niin armottoman väsynyt ja kiukkuinen juuri tuossa kahden jälkeen ja ehdottomasti siestan tarpeessa, samoin vanhempi tyttäreni. Nuoremmalla ei ole minkäänlaista päiväunen tarvetta, eikä sen puoleen itäuusmaalaisella miehelläkään jolta nuorempi on perinyt omat ominaisuutensa, joten savolaisuuttahan se.

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, savolaisilla on suomalaisista erottuvia tapoja, muutenkin kuin puhumisen, totuuden ja vastuun suhteen:) Porilaisella puolisollani ei kanssa näytä olevan päiväuniin tarvetta eikä tarpeellista staminaa.

Koirut Bones & Youssuf ja Olio Dee kirjoitti...

Kiitos Timbuktun käynnistä!
Meillä meni maku bloginpitoon, kirjuutellaan teltan nurkassa vaan omiksi iloiksemme, kun ei saatu ratkaistua meitin päivitysongelmaa ja me ollaan niin kiinni Timbuktussa ja tähtitarkkailussa (uusia havaintoja), ettei me sieltä minnekään raahauduta nyt kun päästiin taas tarkkailuasemiin ja muutoinkin seudulla hankkeet etenee. Katsos Sulka, eikä me saada edes vastausta blogilistalta meitin ongelmaan, kun kerran mentiin listanpitäjän Afrikka-kehitysapumielipiteitä sohaisemaan keltaisenlehdistön sivuilla, niin siitä kai se johtuu, hiljaisuus vai pitäisikö näinä aikoina sanoa paitsio? Olis' paljon kirjuutettavaa, kaksi ihanaa Eeva-Liisa Mannerin opusta kirjarepussa ym. joista paljon ihanuutta täällä kaukana. Mutta me ei tiedetä mikä meitin blogia vaivaa, kun se päivittyy ja pitäis kuulemma vaihtaa osoitetta? Täh? Tänne tultiin valittamaan, joops. Hellettä pitää vähän ropsii Sahelissa ja tänään Liberation Clubilla aavikkobileet, huomenissa tietenkin päätä särkee, koirut ei ryyppää, mutta emäntä saattaa ja sitten se on käärinyt hirmuisia voittoja yöpokerissa, et arvaa mikä pelihai, tai sitten hui-hai. Noh, ei me olla lueskeltu kenenkään muunkaan blogeja, pysytty pois, pois, pois, pois. Oletkos itse kuullut ratkaisua päivitysongelmaan? Taaskin me oltiin päivitytty vaikkei tosiaan olla huseerattu blogiostanissa kahteen viikkon vai kolmeen, neljään... Aika hämärtyy, kello Sambesin pohjassa ja uusi hieno meni pokerissa, ryysyt on vielä päällä kuiteskii ja ne setelitukot takataskussa. Jep! Länsiafrikkalaisia frangeja iso tukku, pieni arvo, joten se siitä vauraudesta.
Joo kyllä viestit tulee vuodatuksessakin mailitse, kiitos vaan vinkistä, mutta mitäs se nyt auttaa, kun on jääty yksin aavikolle?
Tämmöisen ajatusten sekamelskan aavikon yksinäisyys tuottaa, vaikka pitäis olla olon meditatiivinen?
Jarmuschia katsotaan videolta Moussan baarissa kirjoitussessioden väliin ja noidutaan päivitystä. Dee kysyikin jo maraboutilta apua, mutta ei osaa kuulemma vaikuttaa sähköiseen mediaan, että pitäis vaan kääntyä moderaattorin puoleen ja roikkua hihassa ja jankuttaa: mitä tehdään, mitä tehdään, mitä tehdään? Rememeber us^
Noh, nyt tuli ihan huono omatunto, miten Ill voi, entäs Louhen ikkunat, ja A-hullumies onko tolillaan, entäs RR ja Seidis onko toipunut kirjajulkisuudesta, missä Veloena viipottaa ja mitä ihanuuksia Anita on kirjuutellut, entäs koko kirjailija-kööri? Onko Iines äänessä ja hankkinut koirun? Onko uusi media alkanut ilmestyä? Me ei tiedetä enää mistään mitään, uutis pimeää. Aurinkokunta tänään ja Timo-Pekan astrokuvat katsomati... auuuhh
Bones & Youssuf ja Dee, ikävien kirjailijoiden viemänä, sekä Varokaa voittajat

Koirut Bones & Youssuf & Dee kirjoitti...

Tai ehkä kaikki johtuu kuusta 96 %?
Täälä vielä roikutaan me timbuktulaiset

hanhensulka kirjoitti...

Jo pelkäsin kaikenlaista, niin että tämä oli lohdutus kuulla, vaikka ei siitä paljoa ymmärtänytkään.

Kuu on muuten nyt kauimmillaan etelässä (oikeastaan viime yönä), seuraavan kerran samalla radalla vasta 18.6 vuoden päästä, joten teillä on siellä nyt hyvät näkymät. Ja keltaisempi kuin koskaan. Jupiter on melkein Vaa'assa ja Scorpius ja Antares melkein keskellä taivasta, jos niska kestää katsoa.

Lämpimiä öitä ja viileitä päiviä.