4.7.2008

Suosittelun vaikeus ja Clarice Lispector

Kuva: Clarice Lispector viralliselta saittilta (portugaliksi)

Minun ei pitäisi suositella mitään kirjoja kenellekään Arvoisista Lukijoista, eikä muillekaan sen puoleen.

Ensinnäkin, todennäköisesti maailman parhaat kirjat, joita vain pitäisi Lukijalle suositella, ovat vielä, ja ehkä jopa ikuisesti, minulta lukematta, osaksi siksi, että olen laiskuuteen tyytyväinen elämännauttija ja osaksi, että en osaa riittävän monia kieliä.

Ja toiseksi, aikaisemmat suositteluni, kuten Marcel Aymé’n Vihreä tamma (lastu 27.6.2007), ovat päätyneet onnettomaan lopputulokseen. Vain kaksi Lukijoista suostui edes ajattelemaan suositustani. Toinen, joku koiru Timbuktusta tai Dee, ei muistaakseni kirjasta pitänyt ollenkaan (ovat kaikki ehkä liian nuoria vielä, ja paljon myöhemmästä ja (post)modernimmasta ikäkaudesta, joille romanttinen maalaisrilluttelu ei oikein sovi) ja toinen, espanjalaisista potkupalloilijoista pitävä Tuima, ei kommentoinut sitä mitenkään (ehkä nukahti lukiessa niin, ettei edes huomannut sitä lukeneensa tai ei sitä lopulta edes löytänyt).

Mutta. Pidän suurena vahinkona, jos Arvoisa Lukija ei avaa brasilialaisen Clarice Lispectorin kirjoja (hän on syntyjään Ukrainan juutalaisia nimeltä Tchetchelnik). En niinkään tarkoita hänen viimeiseksi jäänyttä teostaan Tähden hetki, vaan ehkä paremminkin hänen essee/kolumnejaan, joita tosin ei ehkä ole suomenettu. Amerikan englanniksi ne löytyvät nimellä Selected Cronicas (New Directions, New York, 1996). Suomeksi taitaa löytyä tuon Tähden hetken lisäksi ainakin Água viva ajatuksen takana, jonka kritiikkiin Timbuktun Koirut ja Dee neuvoiVAT eilisessä kommentissaan (Helena Sinervo Hesarissa 16.3.2001), vaikka eivät olleet olleet mitenkään sykähdyttävällä tavalla liikuttuneita Lispectorin tekstistä.

Hollantilaisen, nykyisin Lissabonin ulkopuolella maatilallaan eläkeläisenä ja portugalilaisen vaimonsa kotimiehenä elelevän ystäväni Willemin (joka lukee portugalinkieltä yhtä huonosti kuin minä ranskaa) suosituksesta olen lukenut sen englanniksi, niinkuin tuon mainitun kolumnikokoelmankin, josta on jäänyt mieleen tarina tytöstä ja tämän lemmikkikanoista, jotka eivät vastanneet hänen rakkauteensa millään tavalla. Vuosia myhemmin syödessään kanapataa tyttö sai epifanian ja ymmärsi, miksi kanat eivät vastaa rakkateen:
"…the inevitable destiny of any creature born a hen. The hen appears to have some premonition of its own destiny and therefore learns not to love its owners or the cockerel. A hen is alone in this world."

Suomeksi ehkä, että:
”...jokaisen kanaksi syntyneen väistämätön kohtalo. Kanalla näyttää olevan ennakkoaavistus omasta kohtalostaan ja oppii siksi olemaan rakastumatta omistajaansa tai kukkoon. Tässä maailmassa kana on yksin.”

Että sellaisia kanoja, jopa feministeillä.

5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Entäs jos käännetään suosittelu toisinpäin.

Älkää missään nimessä painajaisunien ja tajunnan muuntumisen vääjäämättömyyden vuoksi lukeko aikalaisromaanikilpailun norjalaissaagaromaania, eli Cornelius Jakhellnin Jumalten tuhoa!

Siinä sotketaan maailma niinmaan perusteellisesti. Veri lentää ja roiskuu kun sankarit kulkevat titaanilaivoillaan ja ihmissudet syövät ihmisiä.

Kyllä minä aion katsastaa tämän Lispectorin, näkee sitten miten ajattelen verrattuna Timbuktun poppooseen.

(Se muuten OLI Lidia, joka sotki viestin, en minä! Lidia on itsepäinen eikä edes täysikäinen vielä. Allu-cat katselee sitä kummastellen kun se uhittelee sille. Niillä on ikäeroa 18 vuotta.)

Timbuktun poppoo kirjoitti...

Oi, Lidiapa tietenkin, ihan niin kuin meidän Youssuf. Kyl me käsiteettiin. Siis Allu-katille sata silitystä myötäkarvaan ja Lidiallekin kymmenkunta. Mon Youssuf pääsi puolestaan Vallu-kattia käpälän-räppäys-etäisyydelle.
Meidän pitää tulla sinne Ripsan omaan lootaan kommentoimaan, kun väärinkäytämme nyt Hanhensulan alustaa. Kun mainittiin lootan 'kapeudesta', se ei tarkoitettu ajatuksen, ei näkemysten kapeutta vaan aivan konkreettista blogipohjan kovin timmiä leveyttä. Me ylistämme Ripsan kulttuurista antia blogi-areenoilla.

Odotamme mielenkiinnolla kommentointia Tähden hetkestä.

Odotamme myös innolla Hanhensulan Aitmatov-lastua.

Hanhis antaa nyt kuvan meistä nuorehkoina hurjina kirjallisuuden lyttääjinä. Nuorissoo ei täällä ole enempää kuin tuo Mon Youssuf. Mutta Kafkan Erään koiran tutkimuksia lainaten, Dee voi hyvin todeta: "Minä olen kuitenkin säilyttänyt tämän lapsenomaisen luonteeni ja siitä huolimatta ikääntynyt vanhaksi koiraksi. Niin kuin minä en silloin lakannut ääneen arvostelemasta tuota tapausta, jonka merkityksen minä tosin nykyisin arvioin paljon vähäisemmäksi, en lakannut hajoittamasta sitä alkutekijöihinsä, mittaamasta sitä läsnäolijoiden mukaan piittaamatta siitä, millaisessa seurassa olin, aina vain keskittyneenä tähän asiaan, jota pidin aivan yhtä kiusallisena kuin kuka muu hyvänsä mutta jonka minä — tämä oli erona — juuri siksi haluaisin selvittää tutkimuksilla jäännöksettömästi, jotta voisin siitä vapautuneena vihdoinkin taas suunnata katseeni tavalliseen, rauhalliseen, onnelliseen arkielämään."
Ai, näkeekö joku yhtymäkohtia Bridget Jonesin elämään?

Ei kait seoo paljoo, jos kolmessa vuodessa kolme, neljä teosta ruttaa tai ne ei kauheasti miellytä, kun kumminkin kymmenet ihastuttavat annillansa.

Me pystyssä päin ja kuonoin kannamme kaiken irvailun.

Tuhinaa ja naurunpärskäyksiä Timbuktussa

Timubtun koiralauma kirjoitti...

Edelliset vielä...

Hanhensulan Vihreä tamma -suosituksen ansiosta löysimme milenkiintoisen kiellettyjen kirjojen listauksen, jossa Vihreä tammakin on saanut laiduntaa:

http://kirjasto.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkaisut/kielletyt_kirjat/ulkomaat.htm

"Ayme, Marcel (1902 - 1967)
Vihreä tamma / La jument verte, 1933. Kustannusosakeyhtiö Fennia, 1949
Teos kuvasi ranskalaista maalaiselämää; siitä on tehty myös elokuva. Teosta säilytettiin eräissä kirjastoissa ns. myrkkykaapissa, josta kirjoja annettiin lainaksi vain täysi-ikäisille lainaajille. Kyseinen teos kuului Lahden kaupunginkirjaston myrkkykaappiin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa. - (Kyseinen teos on ollut luonnollisesti muuallakin myrkkykaapissa. Lahden kaupunginkirjasto esiintyy tässä teoksessa esimerkkikirjastona, joka on julkaisuissaan dokumentoinut myrkkykaappiensa sisältöä.)"

Tältä listalta löytyy paljon milenkiintoista, kuten:
Carroll, Lewis (Dodgson, Charles L., 1832 - 1898)
Liisa ihmemaassa / Alice's adventures in wonderland, 1865.
1931 Kiina: teos julistettiin Hunanin maakunnassa kielletyksi, koska "eläinten ei pitäisi käyttää ihmisten kieltä ja on tuhoisaa panna eläimet ja ihmiset samalle tasolle". Myös 1986 Yhdysvalloissa teosta uhattiin sensuurilla.

Hau-hau, Timbuktun koirut & Dee

Ripsa kirjoitti...

Noh, blogipohjat ja kommenttilootat ja semmoiset ovat korkeampaa matematiikkaa meikäläiselle.

Lisbectoriin en ehdi ihan heti, koska olen vielä saagojen syövereissä.

Oikeastaan olen tässä ihmetellyt että Kalevalaa kyllä koulussa luettiin, mutta saagat vain mainittiin ohimennen, vaikka on naapurimytologioista kyse.

Lidian kanssa otettiin äsken lyhyet nokkaunet, kun aurinko räköttää aamuisin suoraan silmiin ja Lidia herää vaatimaan seiti-ateriaansa. Nuori neito ei syö muuta kuin seitiä.

Sitä minä vielä, että onko joku muu lukenut Augusto Monterroson Kootut teokset [ja muita kertomuksia], ai-ai 1998? Siinä on tämä [tunnetun]maailmankaikkeuden lyhyin novelli:

"Dinosaurus

Kun hän heräsi, dinosaurus oli edelleen siinä."

latimeri kirjoitti...

vanhat ihmiset, olivat kyrpitelemättä toisiaa.