Kulttuuri - Sivilisaatio

Kuva imdb:ltä: Photos from Civilisation , (käsikirjoittaja Kenneth Clark)

Kulttuuria ja sivilisaatiota käytetään usein toistensa synonymeinä. Englannin sanan 'civilisation' (latinasta, tietysti, alkujaan) voi kai suomeksi kääntää yhteydestä riippuen joko sanalla 'kulttuuri' tai 'sivilisaatio'.

'Sivistysyhteiskunta' sopisi korvaukseksi myös, varsinkin, jos haluttaisiin verrata tätä eurooppalaista sivistysyhteiskuntaamme barbaareihin, joka tarkoittaa kai kaikkia muita kuin meitä eurooppalaisperäisen (tai ehkä kreikkalais-juutalais-kristityn) sivistyksen kyllästämiä.

(Tässä voisi muistaa hymyillen Risto Jarvan ohjaamaa, varovasti kansalliskiihkoista kansankynttilää, Jukka Keskistä (näyttelijänä Jukka Sipilä), Loma-elokuvassa pitämässä kiitospuhetta kreikkalaisten raunioiden äärellä helleeniselle (vai puhuikohan hän hellenistisestä?) sivistykselle.)

Tämä tuli mieleen tänään, kun istuin luurit korvilla ja yritin keskittyä Nigel Kennedy'n täydellisesti musiikin sisään tunkeutuneeseen viulunvitkutukseen.

Tuuteista kuului Edward Elgar'in Viulukonsertto (Promsit jatkuivat taas telkkarissa, BBC 2:lla, tosin jälkilähetyksenä). Viulukonsertto on omistettu tuntemattomalle naiselle, mahdollisesti henkilölle nimeltä Alice Stuart-Wortley, tai 'Tuulikukka' kuten Elgar tätä kutsui. Mikäli suhde oli enemmän kuin platoninen, niin siitä ei jälkimaailma mitään tiedä. Eikä kai tarvitse tietääkään. Omistuskirjoitus on espanjaksi ja kuuluu: "Aqui está encerrada el alma de ....." , eli suomeksi jotenkin, että: "Tässä on pyhitettynä ...:n sielu..."

Kulttuuria voisi kai ihan hyvin kuvata kuin ikuisesti porisevaksi saippuasopaksi, jonka pinnalle putkahtelee kuplia toinen toistensa perässä. Ne pullistelevat aikansa ja poksahtavat lopulta puhki häviten porisevaan sekamelskaan kuin eivät koskaan olisi olleetkaan olemassa. Jotkut kuplista nousevat sattumalta lentoon, suurenevat ja muuttuvat auringossa monivärisiksi kangastuksiksi ja poksahtavat lopulta fantastiseksi saippuapisarasateeksi, lankeavat takaisin kaaoksen keskelle rakennusaineeksi uudemmille kuplille.

Kuplat ovat tietysti sivilisaatioita, pieniä ja suuria, iloisia ja surullisia, värikkäitä ja yksitoikkoisia, muhevia ja nuivia. Niin kuin sivilisaatiot ovat.

Sivilisaatio on kulttuurin transientti kuplalapsi.

Kulttuuri sen sijaan ei synny eikä kuole, se on siinä niin, kuplii ja kuohuu, aivan yhtä kauan kuin ihmiskunta, sen omana elävien ideoiden kaottisena performanssina. Sivilisaatio on toivorikkaana kulttuurista erottautuva kupla, sitä arvokkaampaa, oikeaa 'korkeakulttuuria'.

Sivilisaatiolla on kaoottinen alkunsa, järjestystä tavoitteleva elinikänsä ja omaan napaansa tuijottava, näivettyvä ja nivelvammainen kuolemansa.

Kulttuuri on kaaosta, sivilisaatio järjestystä, organisaatiota ja vääjäämätöntä jähmettymistä. Kulttuuri synnyttää sivilisaation, ja sivilisaatio yrittää parhaansa mukaan jähmettää kulttuurikaaoksen itsensä näköiseksi, muottituotteeksi. Mutta poksahtaa rikki ja ruokkii tuhollaan uutta, kaikkeen muuhun sekoittuvaa kulttuurikamaa, uusien sivilisaatioden hiukkasiksi.

Kulttuuri on Dionysokselta, sivilisaatio Apollonilta. Kulttuuri on kaoottista hengenviljelyö, sivilisaatio on järjestäytynyttä sadonkorjuuta.

Kulttuuri on alkuvoimaa, sivilisaatio hiljalleen kuolevaa finessiä. Kulttuuri on rajusti toisiinsa törmäileviä alkuaineita, sivilisaatio toisiinsa liimautuneita molekyylejä.

Kulttuuri on ihmiskunnan ikuisuutta, sivilisaatio on häviävä hetki.

Kulttuuri on yhtäaikaa karjuvien äänten sekamelskaa, sivilisaatio on orkesterin ja viulistin tarkastiohjattua interaktiota; ja viulun vingutusta Nigel Kennedyn käsissä innokkaasti vastaanottavien korvien hivelyksi.

P.S. Kuten Sedis tuon edellisen lastun osalta kommenteissa huomautti, Skrjabin kirjoitetaan suomeksi tietysti k:lla eikä anglosaksistisesti c:llä, mikä tässä korjattakoon kiitoksen kanssa.

P.P.S. Moderni on vielä sivilisaation itseensätyytyväisen korkeaa lentoa, postmodernin varpaat ovat jo kaaoksen keskellä valmiina kehittämään uutta sivilisaatiota? Vai miten postmodernia relativismia ja hämärää runoutta voisi kuvailla?