Ranskalaisesta papista, Bonosta ja hyvän tekemisestä

Joidenkin ihmisten elämästä muodostuu elämää suurempi spektaakkeli. U2:n Bono on tästä hyvä esimerkki. Melko huono laulaja on luonut itselleen suunnattoman uran laulajana. Ja osaa lisäksi käyttää mainettaan ja asemaansa poliitikkojen käden vääntöön, näiden kukkaronnyörien aukaisuun ja sitä kautta vähäosaisten auttamiseen.

Matti Nykäsen tapaiset ”sankarijulkkikset” (eikö englanninkielen ”celebrity” olekin ylipositiivinen ja aika typerä sana suomalaiseen ”julkkikseen” verrattuna?) kiehtovat jostakin syystä erityisesti ihmisten mieltä. Syyt tähän ovat itselleni aika käsittämättömiä, mutta mikä minä olisin arvostelemaan ihmisiä: itse olen erityisen kiinnostunut Kylie M:n hameenhelman korkeudesta ja Sandra Bullockin ihanista silmistä enemmän kuin sanotaan nyt vaikka Mother Teresan vastaavista ominaisuuksista.

Leninin kuolemasta oli toissapäivänä kulunut 83 vuotta, ja hän on oivallinen esimerkki yksityisen ihmisen merkityksestä historian makrotasolla; niin kuin tietysti oli hänen seuraajansa Stalin ja tietysti Hitler myös.

Spektaalimainen elämä saattaa olla osana myös sellaisilla, jotka eivät ole julkisuudessa kovin tunnettuja. Mikrotasollakin löytyy monia ihmisiä, jotka ovat jättäneet merkittävän ja pysyvän jäljen itsestään. Äiti Teresa jo tuli mainittuakin. Mutta heitä on tietysti paljon muitakin.

Ranskalainen ihmisoikeusaktivisti ja pappi Henri Auguste Grouès, paremmin tunnetulta uskonnolliselta nimeltään Abbé Pierre, kuoli eilen. Hän oli kuollessaan 94-vuotias. Nimen Abbé Pierre hän oli ottanut salanimekseen osallistuessaan ranskalaisen vastarintaliikkeen toimintaan. Koska hän oli papiksi vihitty munkki, nimi säilyi sodan jälkeenkin. Hän toimi myös katolisen sosialistipuolueen kansanedustajana (1946-1951).

Monille Abbé Pierre ei ehkä ole kovin tunnettu, ei kai enää oikein ollut julkkis edes omassa maassaan, Ranskassa. Häntä jopa jotenkin kai halveksittiinkin viimeisinä vuosinaan siksi, että oli tullut sotketuksi holokaustin kieltäjien mielipiteisiin. Ranskalainen kommunisti, muslimi-käännynnäinen ja kirjoittaja Roger Garaudy oli nimittäin väittänyt (1996) Abbé Pierren hyväksyvän hänen oman mielipiteensä, että holokausti oli amerikkalaisten ja Israelin juutalaisten yhdessä keksimä myytti. Abbé Pierre, joka oli palestiinalaisen asian vankka kannattaja, perui kannatuksensa pitkän viivyttelyn jälkeen ja jätti kielteisen kuvan itsestään ranskalaisten mieliin (huolimatta siitä, että oli auttanut sodan aikana juutalaisia pakoon saksalaisten kynsistä).

Abbé Pierre on kuitenkin paremmin tunnettu Emmaus-liikkeen perustajana. Emmaus toimii nykyisin jo 50 maassa ja sen päätarkoitus on työskennellä huono-osaisten ihmisten auttamiseksi, toimimalla heidän puolestaan ja heidän kanssaan tilanteen parantamiseksi.

Emmauksen pääperiaate on (kopioitu järjestön internet-sivuilta):

Servir premier le plus souffrant. Quel qu'il soit, sans aucune forme de discrimination

Eli suomeksi:

Palvella ensimmäiseksi eniten kärsiviä. Huolimatta siitä, ketä nämä ovat, ja ilman minkäänlaista syrjintää.

Helsingin Emmauksen sivulta löytyy oheinen järjestön määritys. Suomessa Emmaus aloitti toimintansa 1964, kun Kehitysmaayhdistys Pääskyt aloitti toimintansa. Nykyisin Suomessa on kahdeksan Emmaus-yhdistystä.

Emmaus on yksi niistä järjestöistä, joiden toiminnasta on itselläni ollut aina myönteinen kuva. Muista erityisen myönteisesti kokemistani järjestöistä mainittakoon Punainen Risti (olen itse ollut töissä heidän avustustehtävissään, joten olen tavallaan puolueellinen mielipiteessäni, että he ovat kansainvälisistä järjestöistä parhaiten toimiva), Médecins Sans Frontières (MSF) ja uskonnollisuudesta huolimatta, Pelastusarmeija (joka toimii nykyisin yli 100 maassa). Emmauksen toiminnassa uskonnolla ei ole merkitystä huolimatta siitä, että perustaja oli pappi ja nimi tulee Raamatusta (Ev.Luuk 24: paikka, jossa Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen toisena pääsiäispäivänä).

Voi olla, että U2:n egomaanisen ”front man’in”, Bonon, maine maailmalaajuisena hyväntekijänä on joskus tulevaisuudessa vähintään samaa luokkaa kuin Abbé Pierren – todennäköisesti paljon suurempikin, onhan hän ”celebrity”. Bonolla on tietysti etunaan suunnaton tunnettuus. (Katso artikkeli Can Bono save the world Time Magazinen saitilta)

Abbé Pierre ei koskaan saanut Nobelin rauhanpalkintoa, vaikka olikin ehdolla useaan kertaan. Bonolle ennustan tässä suhteessa parempaa tulevaisuutta ja uskon, että hänelle annetaan rauhanpalkinto ehkä vielä seuraavien 10 vuoden kuluessa.

Jos näin käy, presidenteistämme Mara ehkä vetäytyy mököttämään pysyvästi johonkin hiljaiseen paikkaan ja Urkki pyörii kiivaasti haudassaan niin, että Hietaniemestä lentää ympäristöön paksua pölyä samalla lailla kuin myllykirjeitä Tamminiemestä pahimpina Kekkoslovakian aikoina.