Toissaviikon Suomen matkalla ensimmäisenä aamuna, kunhan selvisin saunomisesta, ajoin Järvenpäästä Kuopioon viitostietä pitkin ja poikkesin Warkauden kirjamarkkinoilla, joka on uusien tiejärjestelyn vuoksi aikaisempaa vaikeampi löytää. Täytyy osata päätellä missä risteyksessä kääntyy uusille mahtaville ulosmenoteille, joita sinne on rakennettu ihmisten kiusaksi, vaikka viitostie ei edes ole moottoritie vielä. Tosin se on niin täynnä sakkorysiä, että täytyy koko ajan ajella toinen silmä nopeusmittarissa kiinni, onneksi niitä on sentään vielä kaksi kappaletta käytössä ja melko hyvässä kunnossakin, vaikka varsinkin aamuisin tuppaavat vähän vetistelemään - ja joskus myös elokuvia katsellessa.
Ostin sieltä kirjatorilta pari kirjaa viitosella kappale. Toinen on Mika Waltarin Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978. Toinen Arto Paasilinnan Yhdeksän unelmaa, kirjailijan elämän pohjapiirrustukset, jossa tämä muistelee yhdeksää elämänsä talohanketta ja kai kirjoittelee muutenkin elämästään ja muisteluistaan. En ole vielä ehtinyt aloittaa kummankaan lukemista, kun käväisin pikimiten Pariisissa viime viikolla.
Kirjatorilta ajoin Kuopioon tapaamaan isää, joka on ystävällisten, "oekeitten immeisten" kieltä puhuvien naisten hoivissa uudessa vanhainkodissa. Olin myöhässä, koska eksyin matkalla, olinhan ensimmäistä kertaa tässä uudessa paikassa ja onhan Kuopio suuri kaupunki. Kävin eksyneenä ensin katsastamassa Kuopion toria, mutta tuttu muikkupaikka ei ollut omalla paikallaan ja näin muikut jäivät tällä matkalla nauttimatta.
Lopulta pääsin perille ja keskustelin isän kanssa vanhainkodin puutarhassa ummet ja lammet. Keskustelua käytiin jotenkin tähän tapaan.
”Mitenkäs sinä tänne tulit?”
”Tuota Leväsen tietä tulin, vaikka olin kyllä vähän eksyksissä, kun...”
”Mitenkäs sinä osasit tänne tulla?”
”No hyvin minä tänne lopulta osasin, viitostieltä ajoin ensin torille, kun en heti osannut Leväsentielle.”
”Sieltäkös Rysselistä sinä tulit?”
”Joo, sieltä, lensin Helsinkiin ja vuokrasin auton.”
”Onkos teille tullunna lissää lapsia, vai eikö ole enempiä?”
”Ei, eihän sitä enää tässä iässä lapsia.”
”No, mistäs sinä tiesit, että minä olen tiällä?”
”?!?, tiedänhän minä sen, L:n kanssakin ollaan juteltu, ja...”
”No, mistäs se L. tiesi, että minä olen tiällä?”
”?!?!?, no onhan se käynyt ja soittanutkin, ja...”
”Jaa niin soittamallahan se tämän tiesj. Mitenkäs sinä tänne tulit?”
”No viitostietä ensin ja torille ja sitten Leväsentietä.”
”Mutta mitenkä sinä tulit meren ylj?”
”Tota, tota noin, minä tuota viitostietä, ja...”
”Piäseekös tänne aatolla ajamalla?”
”Hyvin oikein, viitostietä ja...”
”Eihän se vitostie Virroon kule, sehän mennee Kuopijoon!”
”Tuota...”
”Vaekka kyllä Venäjän kaatta voipi kae aatollakkii ajjaa, jos vaen piäsee ryssien rajan ylj.”
”Jne...”
Iltaruokailun aika oli jossakin vaiheessa käsillä mummoilla ja papoilla, näitä ei tainnut olla isän lisäksi kuin yksi tai kaksi. Mummoja oli sitäkin enemmän, jotkut yrittivät iloisesti flirttailla ”nuoren” vierailijan kanssa, mutta tämä ei kielivaikeuksien takia oikein kunnolla osannut flirttailla takaisin, kun ei ollut tiennyt Viroon joutuneensa, vaikka viitostietä oli Kuopioon ollut ajavinaan.
Sitten jatkoin matkaa Heinävedelle Valamoon. Mutta se onkin jo toinen tarina.
8 kommenttia:
Onpa hyvin hauskaa lukea tuttua Savvoo and tuttuja paikannimiä, syntyapaikkakin! Sääli isästäsi, mutta hyvässä hoidossa on. Odotan lukea Heinävedestä ja Valamosta, myöskin hyvin tutut. Elä nyt eksy vain :-)
Joo, ei ihme, että luulevat olevansa laulujuhlilla Virossa, niin pitävät siellä kuin piispaa pappilassa. Vanhat muistot ovat vielä hyvin tallella, vaikka uudempien kanssa isällä on vähän ongelmia.
Yritetään olla eksymättä seuraavalla road-reissulla:)
Kiva kun kävit täällä. Et poikennut meillä. Tänne tullessa eksyy kyllä Viroon, jos viitostietä yrittää. Tarkoititko kirjatorilla Varkauden porttia? Sieltä saa edullisesti kirjoja. Yleensä menen sinne pyöräillen ja heilautan kättä jokaiselle peltipoliisille.
Ennen Valamossa ei saanut kulkea shortseissa. Minkähän taatta? Ei siellä saanut ryypätäkään muut kuin Saarikoski, mutta nyt siellä on oma pontikkatehdas.
En kun olin eksyksiss' puolet ajasta. Tosin liippasin Inkilänmäkeäkin kun kävin antamassa äidille kukkia siellä Kettulanlahden hautausmaalla (en ole ihan varma tuosta nimestä, mutta näin sen näytän muistavan).
Kovin oli kaunis Kuopijon kaapunki, vaikka vähän on liikaa muuttunut moderniksi, enkä pirulauta löytänyt edes niitä tuttuja muikkuja sieltä torilta.
Kirjatorilla tarkoitin vissiin juuri Warkauden porttia, joka on siinä viitostien poskessa. Aikasemmin sinne oli helppo mennä, kun näkyi niin selvästi tielle. En koskaan malta ohittaa sinne poikkeamatta, ja aina sieltä jotakin kiinnostavaa on käteen sattunut. Nytkin tuon Paasilinnan kannessa oli tarra jossa luki että 30 euroa, mutta tyttö vakuutti että viitosella lähtee, joten otin mukaani. Siellä kannattaa kyllä poiketa, vaikka ajaisi pyörälläkin peltipoliiseille keskisormea heiluttaen. Tai miten kukin kulkeekaan.
Kyllä ne mulkut siellä varmaan edelleen notkuvat
Tutulta tuntui Hanhensulan vierailu vanhainkodissa. Minunkin 88-vuotias äitini usein ihmettelee, että olen hänen sijoilleen tulla.
Vai oma pontikkatehdas Valamossa, a-k.h. Sehän on sitten kuin entisessä Valamossa aikoinaan, kun risupartamunkit elättivät itsensä mm. pontikankeitolla, ei silloin oltu opetusministeriön suojeluksessa.
No nyt ollaan opetusministeriön suojeluksessa ja MEK:n rahoissa. Kuihtumassa oleva luostari pelastettiin matkailubisneksellä. Edesmennyt arkkipiispa Paavali ei matkailuhulinasta huolinut ja kaipaili paikkaan, jossa vähäinen veljistö voisi keskittyä olennaiseen.
Nykyinen turistivirta on selitetty parhain päin siten, että ainahan luostareihin on tehty pyhiinvaellusretkiä.
Muistaakseni luostari teki taannoin tarjoukselle luterilaiselle kirkolle kirkkoviinin valmistuksesta, mutta taitaisi teologisesti olla ongelmallista ottaa käyttöön toisuskoisten mahdollisesti siunaamaa ja viittilöimää viiniä.
Joo, eihän se ajatus enää vanhana tahdo samalla tavalla luistaa kuin nuorempana.
Taisi luostarin kaupallistamisessa (ja nykyaikaistamassa) olla kiivaasti mukana nykyinen Joensuun piispa Arseni, entinen Valamon johtaja, joka on muuten julkaissut erinomaisen ikonikirjan (Ikonikirja, Otava, 1995) ja on myös taitava ikonimaalari.
Nykyisistä ortodoksipiispoista onkin kolme entisiä valamolaisia: Arsenin lisäksi Helsingin piispa, metropoliitta Ambrosius ja Oulun piispa, metropoliitta Panteleimon.
Turistienkin ja erityisesti pyhiinvaeltaja-turistien, itseni kaltaisia syntisäkkejä ei tarvitse huomioida, olisi hyvä olla enemmän keskitystä ainakin hiljentymiseen ja miksei hartauteenkin. Samoin asuinolosuhteet voisivat olla askeettisemmat. Mutta, hei, mitäpä minä näistä asioista osaan sanoa. Mutta tässä tavallaan kyllä ymmärrän Paavalia, siis sitä suomalaista, ei raamatunaikaista, mahtaako sitä ymmärtää kukaan muukaan.
Lähetä kommentti