Kuva NYT:n kirjallisuussivuilta: kirjailija Chimamanda Ngozi AdichieHelsingin sanomat kirjoittaa 15.4. lyhyesti ’nigerialaisen’ Chimamanda Ngozi Adichie’n kirjasta Puolikas keltaista aurinkoa (julkaistu Englannissa nimellä Half of a Yellow Sun, Fourth Estate, 2006). Otsikko oli hieman olantakaa huitaistu Nigerialaiskirjailija Adichie teki romaanin Biafran sodasta, kyseessä ei siis ole sotakirja. Itse olen kirjoittanut aiheesta narsistisen lastun otsikolla Pelosta ja Afrikasta (Dionysoksen kevät, 12.6.2007).
Laitoin tuon ’nigerialaisen’ heittomerkkien sisään tuossa yläpuolella siksi, että globalisoituneessa maailmassa kirjailijan – tai kenenkä muun tahansa –kansalaisuus voidaan hyvin kyseenalaistaa.
Adichie muutti alle kaksikymppisenä Amerikkaan opiskelemaan ja on sittemmin asunutkin siellä, vaikka nykyisin jakaa aikansa USA:n ja Nigerian välillä’ kuten hänen belgialainen nimikkosaittinsa asiasta kertoo. Jostakin syystä esimerkiksi jiddishin kielellä pääosin kirjoittanut, ’amerikkalainen’ Isaac Singeriä (alun perin puolan-juutalainen Icek-Hersz Zynger) ei kutsuta puolalaiseksi kirjailijaksi, mutta mustan Afrikan kirjailijat kantavat koko tuotantonsa ajan oman maansa värejä, vaikka eivät olisi lapsuusaikaansa lukuunottamatta edes oleskelleet – kirjoittamisesta puhumattakaan – omassa maassaan.
Englannin kieli – tai tässä yhteydessä tulisi mielestäni ehdottomasti kirjoittaa englanninkieli, palaan tähän nimimerkki Lukijan aloittamaan keskusteluun suomen kielen yhdyssanojen kirjoitussäännöistä jossakin tuonnemmassa lastussa – englanninkieli siis on entisissä Englannin siirtomaissa syntyneiden kirjailijoiden pääasiallinen kirjoituskieli. Eikä siitä ole mitään pahaa sanottavaa, päinvastoin, kirjoja pitäisi tietysti kirjoittaa mieluimmin kielillä, joiden ymmärtäjien joukosta löytyvät kirjojen lukijatkin.
Ongelma siis on minkä maalaisiksi olisi luettava sellaiset kirjailijat kuin Adichie, tridinadilaissyntyinen intialainen V.S. Naipaul, Saint Lucialla syntynyt trinidadilainen runoilija Derek Walcott, ja jos laajennetaan kielivalikoimaa jopa algerialaissyntyinen Albert Camus, entä pariisilaistuneet Samuel Beckett ja Eugène Ionescu tai Kanadan Quebekissä venäjän-juutalaiseen perheeseen syntynyt Shlomo Bello, joka tunnetaan paljon paremmin chigacolaisena Saul Bellow’na.
Adichie ei ehkä olisi julkaissut kirjoja, jos olisi jäänyt synnyinmaahansa Nigeriaan, jossa opiskeli lääkäriksi pari vuosikurssia ennen siirtymistään Amerikkaan. Siellä hän opiskeli itsensä kirjailijaksi, valmistui maisteriksi Baltimoren John Hopkins yliopiston luovan kirjoittamisen kursseilta. Hänen sisarensa, Ijeoma, on lääkäri ja tekee lääkärintointaan amerikkalaisten potilaidensa hyväksi.
Joka tapauksessa, lukekaa onneksi melko nopeasti suomeksi aikaansaatu kirja (suomentanut Otavalle Sari Karhulahti), joka paikoitellen on lähellä chick lit’iä, ajoittain liian harhailevaa mutta aina tarkkanäköistä. Kirjoittajana Adichie on ’valmiina syntynyt’ (jo paljon huomiota englanninkielisessä lukijakunnassa herättänyt esikoisteos Purple Hibiscus ilmestyi vuonna 2003, kun kirjailija oli vain 26-vuotias, kirja voitti Commonwealth Writers’ Prize’n).
Tyydyttävän paksua kirjaa on vaikea laskea käsistään, teksti on nautittavaa, yksityiskohtaista, tarkkanäköistä ja runollista. Suomennoksesta en tiedä sen kummempaa, koska en ole kirjaa edes nähnyt, vaikka sen miniälleni P:lle Suomalaisen kirjakaupan ystävällisellä avulla hiljan toimitinkin merkkipäivän muistoksi.
6 kommenttia:
Oikaisu. Chimamandalla on toinenkin maisterintutkinto Afrikan-tutkimuksesta:
She is from Abba, in Anambra State, but grew up in the university town of Nsukka where she attended primary and secondary schools and briefly studied Medicine and Pharmacy. She then moved to the United States to attend college, graduating summa cum laude from Eastern Connecticut State with a major in Communication and a minor in Political Science. She holds a Masters degree in Creative Writing from Johns Hopkins and a Masters degree in African Studies from Yale.
Olin kuuntelemassa kirjailijaa Akateemisessa. Hän tosiaan älykkäästi korosti olevansa ennen muuta kirjailija, ei afrikkalainen (miksi tätä kansallisuuskysymystä esitetään erityisesti Afrikasta tai jostakin muusta "eksoottisesta" maasta tulevalle kirjailijalle).
Olin pettynyt kuitenkin suomennoksiin. Keskustelun vetäjä Anu Silfverberg toimi suomentajana. Hän suomensi hyvin vapaasti "väärentäen" vastausta niin, että asia, jonka hän oli kysynyt ja jonka Chimamanda oli vastauksessaan enimmäkseen kiistänyt, nousi vastauksessa silti "oikean totuuden" asemaan.
Chimamandan esikoisromaani Purple Hibiscus antoi jo lupauksen tulevasta.
Hanhensulka, päivität niin hitaasti etten pysy mukana.
Aivan samoin kuin on afrikkalaisia on myös muita Commonwealth kirjailijoita, esimerkiksi intialaiset, paitsi siis Naipaulia jota ei lasketa, koska hän on syntynyt Trinidadissa, vaikka ei synnyinpaikasta ilmeisesti hirveästi välitäkään.
Rita on oikealla asialla sikäli, että afrikkalaisia kirjailijoita pitäisi suomentaa ja paljon enemmän kuin nyt tapahtuu.
Minulla on sellainen aavistus että tulevaisuuden kulttuuri on nimenomaan Afrikassa. Kun saavat mantereensa paremmalle tolalle ja ajetuksi uudet ja vanhat kolonialistit tiehensä, niin eiköhän heitä rupea ilmestymään.
Ja toden totta, ihan yhtä lailla intiassa.
Mikä minut OIKEASTI sai nyt kirjoittamaan oli kyllä olosuhteiden muutos: täällä on ensimmäinen lämmin päivä, kyllä siellä ainakin 20 astetta on. Lämmin ei totisesti riko luita.
Käveltiin poijan ja poijanlikan kanssa kaupungille syömään ja likka teki kaikki mahdolliset suht. älykkään 5-vuotiaaan temput jotka ovat mahdollisia.
No, lukeminen ei juuri nyt onnistu. Ehkä se tuosta vielä. Saisi sulatelluksi nyt pitkän kaavan mukaisen ruuan.
Poijan valkoinen ylioppilaslakki on tuossa vieressä. Piti sitä eilen, ja minä rusehtavan kukertavaa omaani ja likka ihmetteli. Sanoin että kyllä sinä vielä ehdit. Se sanoi vakuuttuneena että en kyllä ikinä. Ida ei tahdo ylioppilaaksi, lakit ovat NIIN tyhmän näköisiä.
Hyvä valinta, kiinnostava postaus. Laitat Adichien kansallisuuden lainausmerkkeihin ja kyseenalaistat sen.
Luin kirjan, ja eikö "kansallisuuskysymys" kuitenkin ole itse romaanissa keskeinen. Eikä Adichien suhde tähän ole suinkaan neutraali. Kuinka siis luonnehtia tätä Adicien identiteettiin kuuluvaa paikallisuutta?
Millä sanoin kuvata sitä. "Kansallisuus" on vanha eurooppalainen malli, joka ohjaa liikaa ajattelua.
Romaani ei tosiaan ole sotaromaani, se ei kerro vain Biafran sodasta. Mutta itenäisyyshankehan siinä on keskeinen. Romaanissa kerrotaan kiinnostavasti myös yliopistoradikaalien hankkeista, ja koulutuksesta joka lähtisi paikallisista tarpeista. Romaanissa on poliittinen tasonsa, mutta millä muulla kuin "kansallisuus"-termillä sitä voisi kuvata.
Kiitos oikaisusta Rita, on jotenkin surrealistisen koomista, että afrikkalainen kirjailija opiskelee afrikkalaisuutta amerikkalaisessa yliopistossa, vaikka eipä siinä kai mitään pahaakaan (ajattelen tässä englannin kielen sanaa 'sinister') ole.
Toivottavasti uusien lastujeni lukemnen ei ole vienyt liikaa aikaa muulta lukemiselta tai ruumiinkulttuurilta, Ripsa. Yritän parantaa tulevaisuudessa kunhan ehdin, vapaan kirjailijan ammatti näyttää sisältävän niin paljon muuta, kuten telttailua ja sen sellaista, että kirjoittamiseen ei näytä löytyvän yhtä paljoa aikaa kuin silloin, kun ei vielä ollut vapaa kirjailija:)
Jaha, Risto, miksi kotimaastaan muuttanutta kirjailijaa pitäisi sanoa. Varsinkin ns. 'postcolonial writers' ovat vaikeita 'paikantaa'. Ajatellaan kahta uudestaan: Salman Rushdie'a ja V.S. Naipaulia. Rushdie ilmeisesti hyväksyy omaksi määritelmäkseen ilman sen kummempaa mökötystä nimityksen 'British-Indian writer', Naipaul puolestaan kiukuttelee, jos häntä kutsutaan trinidadilais-brittiläiseksi kirjailijaksi. Ehkä Trinidadin ja Intian välillä onkin jonkinlainen arvoero: Intia on vanha kulttuurimaa, Trinidad puolestaan ei calypson lisäksi ole juuri kulttuurissa loistanut. Mutta Naipaulin osalta kiukuttele mennee syvemmälle.
Adichie on nuori kirjailija joten vaikea sanoa, miksi häntä kutsuisi ajatellen potentiaalista tulevaisuutta. Lukiessa häntä nyt ehkä katselee tulevan Nobel-kirjailijan sieluun, jossakin viiden vuosikymmenen takana, silloin ehkä on hyvä palata tähän asiaan uudestaan näillä palstoilla. Mutta niin kuin sanoit, hänen kirjansa ovat vielä paikkaan sidottuja (Nigeria, jopa Biafra), joten siinä mielessä hän ei ole vielä päässyt irti omista juuristaan (kirjailijana siis), joka tapauksessa hän on ennen kaikkea ibo, niin kuin afrikkalaiset usein ovat enemmän jotakin heimoa kuin kansalaisuutta.
En usko, että hän tulee koskaan asumaan Nigeriassa vaan amerikkalaistuu ja jossakin tulevassa ajankohdassa hän 'muuttunee' amerikkalaiseksi myös lukijoiden silmissä. Mutta voi tietysti käydä toisinkin.
Siinä lastussani vuodelta 2007, johon viittasin, yritin jo puhua tästä keskiluokan afrikkalaisuudesta. Keskiluokka ei ole vielä kovin suuri, mutta on kyllä vaikutusvaltainen. Adichie on koulutettujen ja hyvin toimeentulevien ibojen lapsi, joka lienee elänyt melko suojattua elämää, eikä näin ollen ehkä ole mitenkään tyypillinen nigerialainen.
Mutta niin kai on lähes kaikkien kirjailijoiden osalta. 'Tyypillisestä suomalaisestakaan' ei ehkä koskaan tulle kirjailijaa. Joku Päätalo tai Linna, vaikka tulevatkin 'syvistä riveistä', ei mitenkän merkittävästi edusta niitä syviä rivejä, vaikka hyvin niistä kirjoittaakin. Tai jos ajatellaan Waltarin historiallisia romaaneja, voiko häntä niiden valossa kutsua helsinkiläiseksi kirjailijaksi, tai edes suomalaiseksi?
Risto, osallistuin muutama vuosi sitten lagoslaiseen kirjallisuusfestivaaliin, jossa keskusteltiin tutkijoiden voimin juuri koulutusteemasta, siitä, ovatko ulkomailla koulutetut kirjailijat kirjoittaneet "laadukkaampaa" kirjallisuutta. Muistaakseni nigerialaisten oma lopputulema oli, että kyllä, ulkomailla opiskelu on vaikuttanut kirjallisuuden tasoa kohottavasti. Ja olen itse taipuvainen uskomaan samaan paikallisten runoilijoiden kauniisti lahjaksi ojentamiaan vihkosia nähtyäni.
Äskeinen oli tietysti Hanhensulalle.
Ripsa, olet lukenut omiasi tai ajatuksiani, en ottanut tässä kommentissani kantaa suomennosten määrään. Mutta näin on, kuten totesit.
Lähetä kommentti