Leijat Kathmandun yllä

Kuva Wikipedia: Ardea purpurea, ruskohaikara

Parikymmentä metriä Kathmandun kattojen yläpuonlella ei nieleskele yhtä paljon pahanmakuisia pakokaasuja kuin alapuolella Babar Mahal'in tasolla, jossa miljoona autoa, miljoona moottoripyörää ja satatuhatta pyöräilijää taistelee oikeudestaan ajaa viattoman jalankulkijan yli, jos vain tilaisuus tällaista hellämielistä vegetaaria puistattavaan verityöhön tulisi. Jalankulkijat ovat kuitenkin liukkaita liikkujia, ovat sitten miehisen tahraisissa paidoissa ja roikkuvissa housuissa, tai naisellisen suloisissa sareissa, joita monet kathmandulaiset naiset pitävät viehättävillä kurveillaan. Jotkut jopa ajavat skoottereitaan sarin helmat liehuen monsuunisateiden edellään työntämissä leudoissa tuulissa.

Patan'in kattojen yllä leijuu pakokaasujen lisäksi suurehko haukka. Ei ole kiikaria eikä lintukirjaa, joten haukan tunnistaminen ei onnistu vaikka silmät selällään ja Korkha-oluen kirkastamina sitä ihailenkin. Miljoona pulua lehahtaa Everest-hotellin katonkulmalta siivilleen ja yrittää onneaan haukansilmien edessä, ja onnistuvatkin penteleet. Niiden kuhertelua katsellessa tulee jotenkin verenhimoinen olo vegetaarillekin, ja pulun pakoonpääsy jättää mieleen jotenkin syyllisenmakuisen pettymyksen.

Vähän tuolla oikeaalla Buddhanagarin slummikylän keskellä nousee taivaalle ryhmä leijoja kuin hentoja höylänlastuja. Nousevat ja laskevat, syöksyvät ja nousevat äkkiä ylös, kääntyvät toistensa ympärillä ja pyörivät samat kierrokset äkäisesti toiseen suuntaan. Yksi kääntyy oikealle laajassa kaaressa, kääntyy vasemmalle ja nousee lisää, taas oikealle ja vasemmalle ja on kohta kaksinverroin muita leijoja ylempänä ja jää siihen jököttämään kuin sulhanen kaasojen keskelle.

Sattumalla juuri täältä katolta katsottuna Budhanagarin takana kauempana, Bagmati-joen toisella puolella Kathmandun tiehästi rakennetun asutuksen keskellä Chakupat'in ja Kupandolïn välissä vihreässä puistossa, korkeiden, vehreiden puiden keskellä on palatsi, jota kai kuningasperhe ei enää tarvitse, koska on pahaksi onnekseen syöksettu vallasta ja toistensa kanssa riitelevät poliitikot eivät ole vielä päässeet kädenväännössään niin pitkälle, että tietäisivät kuka on seuraava 'kunkku' tai miksi sitten itseään kutsuukin.

Jos katolta katsoisi enemmän oikealle, luoteen suuntaa, niin näkyisi harmaa kiemurteleva pilvi, joka nousee Thamelin kapeilta kaduilta ja vanhaa keskustaa ympäröiviltä leveiltä ajoteiltä, joilla pienikokoiset paikallisbussit sysäävät mustanpuhuvaa ja kuolettavaa Diesel-kaasuaan meidän kathmadulaisten nieleskeltäviksi. Jotain tarttis tehrä, mutta poliitikoista ei tällaisen saasteastian kesyttämiseen ole, hehän eivät tee mitään poliittisesti vaarallisia päätöksiä missään muuallakaan, eivät edes Suomessa, niin miksi sitten täällä Himalajan jääläjien alla, missä monsuunisateet eivät ole puhdistaneet ilmaa yksinkertaisesti siksi, että ne ovat tänä vuonna ajaneet Nepalin ohi sekä oikealta että vasemmalta ja myös takaa niin kuin uutiset terroristeja paapovan Pakistanin kohtalosta ovat kertoneet täällä Kathmandussakin.

Arvoisa Lukija on tietysti maailman ekologiasta niin kiinnostunut että tietää eilen olleen maailman tiikereiden päivän. Nepalintiikeri on sikäli ollut moniin muihin, kuten siperiantiikeriin, verrattuna onnellisemmassa asemassa, että sen lukumäärä on lisääntynyt viime vuosina tiukkojen metsästysmääräysten vuoksi. Nimittäin Chitwan kansallispuistossa on viimeisten kahden vuoden aikana löytynyt uhkarohkeiden tiikerinlaskijoiden toimesta 34 uutta, aikuista tiikeriä ja siellä niitä on nyt yhteensä 125. Koko maasta löytyy 155 aikuista tiikeriä niin kuin Kathmandu Post kertoo tämänaamuisilla sivuillaan. Tosin kovin suurta hurraata ei tiikerien vuoksi vielä tarvitse päästellä: vuonna 2000 nepalilaisia tiikereitä oli löytynyt vielä yhteensä 370. Koko maailmassa on nyt vain 3,500 tiikeriä, kun vielä sata vuotta sitten – englantilaisten maailmanvallan pahimpina metsästysvuosina – niitä oli 100,000.

Tiikereiden suurimpana uhkana ovat olleet postkolonialistisessa maailmassamme kiinalaismiehet, jotka ovat vaatineet potenssilääkkeitä tiikereistä ja muista uhanalaisista elukoista. Miksi he potenssilääkkeitä tarvitsisivat, kun maassa on jonkinasteinen lastenteon kieltolaki ei ole vielä itselleni selvinnyt. Mutta eihän kiinalaisista oikein muutenkaan selvää ota, joten siinä suhteessa heidän ja tiikereiden väliset suhteet eivät ole mitenkään erityisen omalaatuisia.

Parempia uutisia on ehkä Kiinastakin hiljakkoin tiikereille luvassa. Nepali ja Kiina ovat viime kuussa allekirjoittaneet yhteisymmärryssopimuksen tiikereiden elinten suojelusta, joten kohtapuoleen ei Kiinassa seiso oikein kunnolla muu kuin kiitos tiikereiden puolesta.

Leijat leijuvat vieläkin Kathmandun yllä ja oikealta tulee näkyviin kolme kaulat koukussa lentävää harmaata pienikokoista haikaraa tai pitäisiköhän noita kutsua egreteiksi. Kun en oikein siitäkään asiasta mitään tiedä niin olkoon tämä kirjoitus tällä erää valmis. Ja päälle otan pienen ryypyn juuri Gorkhan kyytipojaksi eteentuotua vihreäleimasta JW:ta, on se sen verran kallista täällä Himalajan juurien hemaisevasti kaartuvilla kyljillä, että ei oikein isoa ryyppyä raski ottaa.

P.S. Jälkeenpäin tutkittuna nuo haikarat olivatkin nimeltään purple heron (Ardea purpurea), iltahämärässä vastavaloon ei oikein kunnolla erottanut värejä. Suomalainen nimi on ruskohaikara.