Kun elää ajassa, on tietysti vaikea tai mahdoton nähdä mihin mennään, itselläni on useimmiten vaikeutena päätellä edes sitä, missä ollaan.
Kekkosen aikaan yritin jopa ajoittain uskotella itselleni, että Neukkulassa vapaus on suurempi kuin länsimailla, koska YLE:n älykkäät toimittajat näin selvällä suomella vakuuttivat päivät päästään transferred nationalism-kiimassaan neukkujen uskollisen äänenkannattajan, Repo-radion, välityksellä. Ja tartuttivat kiimansa meihin moniin herkkäuskoisiin ja viattomiin nuoriin, jotka toivoivat elämälleen muutakin tyydytystä kuin vapaata seksiä, joka tietysti oli ihan mukavaa, vaikka tuhlasikin kehon vähäisiä valkuaisainevarastoja ylenmäärin. (Katso myös Orwellin essee Notes on Nationalism)
Kuva: Vorkutan gulagin sisäänkäynti, jonka yläpuolella ei kai lue Arbeit macht frei.Vähän huonolla omallatunnolla luin tietysti mm. suomalaisten itsensä vangitseman ja neukuille luovuttaman Unto Parvilahden Berijan tarhat, Aleksander Solzenitsynin Vankileirien saariston ja Päivän Ivan Denisovitsin elämässä sekä monia muita huolella kirjoitettuja kertomuksia neukkujen omituisista puuhailuista, mutta eihän niitä niin tosissaan ottanut. Ensinnäkin, nehän olivat fiktioita - ja kukapa fiktiivisiä tarinoita niin tosissaan ottaa - ja toiseksi, kaikki kerrottu tapahtui ryssille, joista ei sen kummemmin tarvinnut välittää.
Lyhenne GULAG (suomeksi kai Leirihallinnon keskusvirasto, joka kuulostaa vähän kuin partiolaisten tai pioneerinuorten keskitetyltä johdolta) ei sitäpaitsi sanonut suomenkieliselle sinällänsä yhtään mitään, siinä ei meille ollut sitä samaa tunnelatauksen kylmänväristystä, jota varmaan venäläiset itse tunsivat selkärangassaan aina, kun joku koputti oveen (jos ovea ei vielä oltu varastettu omaisuuden tasajaon periaatteella). Muuten, Parvilahti ja Solzenitsyn olivat molemmat gulageilta hengissä selvinneitä.
Suomalaisen vasemmiston vaatimus ns. rauhanlain aikaansaamiseksi tuntui jotenkin jopa oikeutetulta (Suomen nykyisestä ulkopoliittisesta johdosta vain 50 % allekirjoitti rauhanpuolustajana tunnetun Mirjam Vire-Tuomisen rauhanlain). Maatahan olivat uhkaamassa ne "oikeistovoimat" sisältä päin - tarkoitti kai lähinnä kokoomuksen pientä-suurta miestä, Tuure Junnilaa ja sitä äärioikeuston palavasilmäistä ja höyrypäistä aikansa yliälykköä ja profeettaa (Kauko Kare), joka eli 40 vuotta Kekkoslovakiasta karkoitettuna poliittisessa erämaassa (vähän kai niin kuin Linkola nyt arvottomassa Halosen tasavallassa) - joista Kekkonen meitä punaposkisia ja sinisilmäisiä nuoria silloin tällöin isällisen aurinkoisesti varoitteli. (Eikö olekin hillittömän huvittavaa ja oikeaan osuvaa, että Kauko Kare on suomentanut suomalaisille Erasmuksen Tyhmyyden ylistyksen .)
Yksi proffani Tampereella ja kansainvälisten "demokraattisten lehtimiesten" yksisilmäinen puheenjohtaja, viestintätieteen suurlähettiläs Kaarle Nordenstreng sanoi kai Marshall McLuhanin sanoneen YLE:n ohjelmaa varten "En aina yhdy siihen mitä sanon", ja samanlainen tunne oli itselläni myös - ja varmaan monilla muilla, jotka neukkuporpagandaa välittivät osin huomaamattaan ja varmasti useimmat aikomattaan tai jopa tyhmyyttään.
Kaikki tuo ponnahti mieleen, kun viime tiistaina tuli tieto USA:sta, joka kertoo, että syyskuun 2001 jälkeen lähes kaikkia puheluita USA:ssa on joko kuunneltu tai ainakin tallennettu jonkun kotimaan turvallisuutta vahtivan organisaation tietokoneisiin, joiden ohjelmistot yrittävät tunnistaa tiettyjä sanoja tai sanaryhmiä, jotka saattaisivat paljastaa terroristeja.
USA:ssa, joka on oman vakuutuksensa mukaan maailman vapain maa (muistattehan: We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their Creator with certain unalienable Rights, that among these are Life, Liberty and the pursuit of Happiness.--jne), ei siis ole kuunneltu pelkästään terroristeiksi epäiltyjen puheluita vaan kaikkia puheluita, joista tietysti valtava enemmistö on tavisten välisiä ja lähes kaikki jopa amerikkalaisten itsensä tekemiä. Tietysti se, että joku on amerikkalainen, ei tarkoita, ettei tämä voisi olla myös terroristi, joten kaikkien kuuntelu on tietysti loogista.
On kai sanomattakin selvää, että amerikkalaiset poliitikot eivät ole koskaan syyttäneet neukkujohtajia vastustajiensa (HUOM. korjaus: tarkoitin tässä sanoa "omien kansalaistensa", mutta kirjoitin ajatuksiani nopeammin, korjaan tämän PAA:n ensimmäisen kommentin vuoksi) salakuuntelusta, muutenhan amerikkalaiset olisivat tekopyhiä paskiaisia, joilla on kaksihaarainen kieli.
Jo joulukuussa presidentti George Bush myönsi antaneensa NSA:lle (National Security Agency) (salaisen) luvan kuunnella terroristien puheluita. Silloin ei ehkä yleisesti huomattu, että terroristien tunnistamiseksi on tietysti kuunneltava tavalla tai toisella kaikkia puheluita. Ja näin on siis tapahtunut.Vapaudesta ei juuri kukaan välitä aktiivisesti huolestua kovinkaan paljon - ennen kuin sitä ei enää ole.
Mitenkä se vanha sanonta kuuluikaan? jotenkin kai näin: Ympäri käydään ja yhteen tullaa.
7 kommenttia:
Tarkoitatko sitä, että Neuvostoliiton toisinajattelijoita ja nykyajan terroristeja voidaan käsitellä yhdessä nipussa?
Vaikka tuolla tekstissä sanoinkin, etten aina yhdy siihen mitä sanon, niin tässä tapauksessa olen kyllä itseni kanssa samaa mieltä.
Yhdistäminen tässä kirjoituksessa ei tapahdu toisinajattelijoiden ja terroristien välillä - vaan neukkulan epäluuloisesti - ja vielä huonomminkin - kohdeltujen kansalaisten ja yhtä viattomien amerikkalaiten välillä - tuskin siellä 99 % kansasta on terroristiainesta, eli se joukko jota nyt on salakuuneltu. Se ei tässä kuitenkaan ole pääasia, vaan, että salakuuntelu on ilmeisesti toteutettu ilman normaalilta tuntuvaa demokraattista valvontaa.
Vapaushan on tietysti aina suhteellista ja todella toisinajattelijan osa ei ole kai oikein missään kehuttava.
Hauska tuo vuosiluku 1984 lastusi otsikossa. Tuo mieleen monenlaista. Kaksi vuotta siitä eteenpäin eli 1986 olin kevään Jugoslaviassa. mm Tshernobylin pamahtaessa oli tosi vaikea saada tietoa missä mennään. Yritin soittaa Suomeen - turhaan. Televisio näytti viljelysmailla hyöriviä ihmisiä, välillä valkotakkisia laboratorioissaan. Ja kun oli vielä yksi pojistani hukassa NL:ssa, kuusi viikkoa teillä tietymättömillä. Oli tulikahakassa ja miliisin suojissakin yhden sittemmin armeijaan - siis Suomen - siirtyneen nuoren juristinplantun kanssa. Molemmat ovat venäjän taitoisia.
Ja vielä uutisoinnista: Minusta reporadio on ollut terveellinen ja välttämätön vaihe suomalaisessa uutisoinnissa. Miettikääs nyt! Vappuna ensi kertaa radiosta, koko kansan yleisradiosta, voi kuunnella työväenlauluja. Tottakai myös leivosia ilmassa, ylioppilaslauluja ja noin. Mutta että toosa nurkassa antaa oikeuden toiselle puolelle kansaa kuunnella myös vapaasti omassa tönössään jos niin halusi Internationaalia. Vapautta sitä on siinäkin, sitä aina suhteellista.
Olen maailman nykyisen terrorismijahtibuumin aikana huomannut, miten olen muuttanut kielenkäyttöäni ulkomailla. Vaikka puhuisin suomea, vältän tiettyjä tai tietyn kuuloisia sanoja. Käytän paljon energiaa kiertoilmauksien keksimiseen. Onneksi suomi on maailman paras salauskieli!
Minäkin muistan kevään 1984 - tosin en kovin selvästi, vaikka Jeddahssa olinkin. Tosin siihen aikaan siellä sai kotitekoista (tai ammattilaisia ne tekijät olivat) sidikiksi kutsuttua kirkasta sairaalan yhden gallonan tiputusastioissa. Ja hyvältä maistui, tai ainakin sitä yhdessä kuorossa kehuttiin.
Ei se Reporadio niin huono ollut kuin yleisesti puhuttiin. Tosin en vieläkään ymmrärrä, että aikuiset ihmiset lähettävät sellaista soopaa kuin silloin naapurista puhuttiin. Naapurineljännes taisi olla erityisen selvästi mainosohjelma. Entäs se Siperia-sarja, mikä se nyt oli, ei oikein muista, eikä ehdi "muistela". Mutta muisti voi tietysti tehdä tepposetkin ja kaikki oli todellisuudessa oikeaa asiaa.
Hyvä pointti tuo vappumusiikki. Uskosin kyllä, että monella siellä Kansainvälisen puolella oli vappulauluina samoja juttuja kuin toisellakin puolella. Ja juomatkin ehkä samat. Saatettiin olla pinnan alla homogeenisempiä kuin luulimmekaan. Ajattele vaikka A. Saarista ja E. Aleniusta. Tietysti taistolaiset olivat hieman omissa oloissaan.
Kyllä suomenkieltä on salakielenä tullut monesti käytettyä. Ja sitten pyydeltyä anteeksi, ettei vaan loukkaisi muita. Nyt kun istuu balkanilaisten slaavien kanssa kokouksessa, saa kuunnella sitä puolet ajasta. mutta eipä tuo haittaa, mukavaa väkeä, ja luulevat, että tultiin saman historian kautta Eurooppaan, ja ehkä tultiikin
Lastussasi mainitset myös gulagin. Sen sanan olen ns. oikeassa ympäristössä kuullut Manhattanilla joskus 90-luvun alussa. Oltiin jonkin pankin tiloissa lähellä pilviä. Amerikkalainen ja suomalainen mutta Amerikoissa asuva nuori pankkiiri puhuivat meille jostain;) Kesken puheen kuului pyöreän pöydän keskivaiheilta meidän kuuntelijoiden keskuudesta suomeksi: "Perkeleen kulakki." Esitelmöitsijät jatkoivat häiriintymättä, joku yskähteli. Liikaa mallasjuomaa.
Internationaalit, Siionin virret, jääkärimarssit - samaan niitä käytettiin. Yhteisyyden luomiseen. Meillä kotona lapsuudessani kuuli kaikkia näitä. Akreniusta ja Manifestia. Kaikenvärisiä sanomalehtiä.
Lueskelen tässä hiljaksiin hauskaa SKS:n kirjaa Arkinen kumous/ Suomalaisen 60-luvun toinen kuva. Heti ensi aukeaman täyttää vanha valokuva. Siinähän nuo istuvat kaikki vanhat kamut ja politiikasta tutut. Keskellä terhakka änkyrä Jaakko Laakso ja korhoset, chydeniukset ja koko valtaajajengi. "Televisio puhuu ja kansa vaikenee, jopa kesken kumouspuuhien", sanoo kirjoittaja A. Ainamo. Vanhan valtaajat tuijottavat TV:n uutislähetystä 1968.
Kare & Junnila ja toisaalla Saarinen ja Alenius - löysitpä erinomaiset rinnastukset. Ele Alenius oli hämmentävä poliitikko: rehellinen, humaani, älykäs, erittelevä. Liian älykäs suurille joukoille, samoin kuin Kauko Kare. Oliko Saarinen ainoa, joka pehmeni, ikään kuin keskivertaistui, vanhetessaan?
Voi olla, että me kaikki vanhetessa viisastumme, ja silloin jää äkkivääryys mielipiteistä pois. Huomataan, että totuus on aina suhteellista. Sitä on totuuteensa uskovan aina kovin vaikea myöntää, on totuus sitten uskonnollinen tai sekulaarinen.
Alenius oli tosiaan merkillinen poliitikko. Lievä ässän suhauttaminen jotenkin lisäsi sympaattisuutta. Mielenkiintoiset intressit hänellä oli - taiteen myynti ja vasemmistopolitiikka. Vaikka mitäpä siinä sen puoleen, hyvä yhdistelmä. Alenius puhui aina niin innostuneesti, että häneen oli pakko puhehetkellä uskoa, vasta myöhemmin pääsi taianomaisesta tunteesta eroon, ja sitten ei aina enää muistanut, mitä hän oli sanonut.
Saarinen on hyvä muistutus meille kaikille siitä, miksi Suomessa ei voinut tehdä vallankumousta - oikeistolaista tai vasemmistolaista. Ja ehkä Hertta Kuusisen kulissimies, sisäministeri Leino, on toinen esimerkki. Viimehetken perääntyminen 1948 esti vallankumouksen silloin tapahtumasta. Mikä lienee estänyt sen 1973 vai oliko se -74. Tosin siitähän oli ennakkovaroitus olemassa, ja sotaväeltä oli kai lomatkin peruutettu varmuuden vuoksi vähäksi aikaa. Tämmöisessä avoimessa yhteiskunnassa kuin Suomi, vallankumouksen aikaansaaminen ei ole helppoa.
Alleen onder Glamour versta ik wat anders maar dat moet kunnen. So interesting site, thanks!
Lähetä kommentti