1. Missä on parhaat maisemat ilmasta katsottuna?
Ah, niitä on nähty lentovuosien aikana niin paljon, että on vaikea valita.
Ensimmäiseksi täytyy mainita Mikkelin, Savonlinnan ja Heinäveden seudut Etelä-Savossa. Ensimmäiset matkalentoharjoitukset joskus ilmailun neoliittisellä kaudella jouduin suuntaamaan ilkeän mutta hyvän lennonopettajani P. Kojon käskystä sille alueelle. Alla oli miljoonia toinen toistaan paremmin samannäköisiä järviä, lampia ja lätäköitä, joista ei koneen lentämisen ohella tahtonut saada mitään tolkkua. Ensimmäisen kerran elämässäni todella tajusin mitä tarkoittaa, kun puhutaan tuhansien järvien maasta. Ne järvimaisemat tulivat seuraavan kesän aikana entistä paremmin tutuiksi, kun jouduin lentämään Saab Safirilla mastojen korkeusmittauksia ilmailukarttoja varten heinäkuisessa, pirun turbulenttisessa lentosäässä - ja yleensä krapulaisena. Mutta nuorena ei vaivat ole minkään esteenä.
Kuva: Nattaset kairan takana horisontissa Veikko Vasaman näkeminäVuosia myöhemmin vein tuttua, silloista Hymy-lehden toimittajaa Risto Riihosta Ivalon kentälle haastattelemaan yhtä inarilaista riistapoliisia, joka oli Hymy-lehteen sopivan eksentrinen (näinhän sanotaan, kun ei haluta käyttää sanaa ”hullu”, joka suomenkielessä on jotenkin hämärästi myönteinen sana, mehän rakastamme kylähullujamme täysin rinnoin) ja joka oli käräyttänyt jonkun ministerin tai muun kepulaispoliitikon kalastelusta ilman asiaankuuluvia lupia. Joka tapauksessa, oli huikean aurinkoinen, aikainen syyspäivä ja Lapin ruska riehui parhaimmillaan. Edellisyönä oli satanut hyvin ohut lumikerros.
Lensimme Cessna 310:lla hyvin matalalla Sompiojärven yli ja Nattasten nännien välistä. Lapin lempeä maisemat levisivät alla kuin suomalainen sielu – tasaisena väriaariana, jossa näkyi siellä täällä laakeasti nousevia nyppylöitä, joiden nimi päättyy yleensä sanaan –pää. Edessä Laanilan vieressä olivat Kiilopää, Iisakkipää ja Kaunispää ja Kopsujärven takana itärajan suunnalla häämöttivät Luirojoen yläjuoksun Tuiskupäät, Lukkapää ja Ukselmapää. Eihän näitä lappalaisnimiä suomalainen kolonialisti edes osaa suomentaa saatikka sitten ymmärtää.
Minulla on kuvakin siitä (ei tuo yläpuolella oleva, joka on siis Veikko Vasaman omaisuutta) alle sadan metrin lentokorkeudella otettuna, kun lähestytään Nattasia. Joten joskus, kun tulee vanhemmaksi ja muisti alkaa mennä, voi vielä katsella ja ihmetellä, että mikähän tuokin kuva mahtaa olla. On tavallaan hyvä, että muisti huononee vanhempana, näin voi lapsenlapsille kertoa toisenlaisesta - ja tietysti paljon mielenkiintoisemmasta - elämästä.
Ja jos pilvet hyväksytään maisemaksi, niin samalla Cessna 310:lla (joka muutama vuosi sitten räjäytettiin kai venäläisen mafian toimesta dynamiitilla kappaleiksi Malmin lentoasemalla yhtenä lumisena yönä) tehty lento Utista Tampereelle, takapenkeillä neljä örinäkännissä ollutta autokauppiasta, voitaisiin myös ottaa maisema-esimerkiksi. Utissa oli pilvikorkeus 60 metriä, puuskainen tuuli ja kova räntäsade. Pilven ylärajan, 850 metrin yläpuolella oli taivaallisen rauhallista lennellä ja lentokorkeus oli 900 metriä (lentopinta 30, kuten ilmailukielessä sanotaan), juuri tasaisen pilvikerroksen yläpuolella. Täysikuun valaisemat unimaiseman pumpulipilvet raapivat koneen pohjaa. Meillä suomalaisilla shamaanien jälkeläisillä (vaikka Sedis kyllä sanoi, että shamaaneilla ei ole jälkeläisiä, mutta mitäpä elokuvatohtorit shamaaneista tietäisivät joten jätetään lausunto omaan arvoonsa), etsijöillä ja näkijöillä, on tietysti omakohtaisia kokemuksia unisielun lennosta juuri sellaisten maisemien yli, joten Arvoisa Lukija tietänee mitä tarkoitan.
Kuva: Barringer Meteorite Crater Arizona, USA
Ja onhan niitä pajon muitakin. Grönlannin jäävuoret, Alpit ja Himalajan huiput ensimmäisen kerran nähtynä, samoin punakeltaiset suolakentät Ngorongoron kraatteria Nairobista päin lähestyttäessä, tai Arizonalaisessa erämaassa oleva toinen kraatteri (Barringer Meteorite Crater), joka kertoo siitä, kuinka turvattomia me täällä maapallolla todella olemme, vaikka hoitaisimme ympäristöongelmat kuntoon, mikä ei sekään näytä niin varmalta.
2. Kummalla mieluummin, moottorilla vai ilman?
Ilman, moottori vain häiritsee omia ajatuksia ja lentämistä jyrinällään. Ja sitä paitsi se voi laueta milloin tahansa.
3. Mikä on suosikkisi niistä kirjoista joita haluaisit kirjoittaa?
Siitä lähtien, kun aloin lukea ja kirjoittaa tosissani, on mieli tehnyt kirjoittaa samoja kirjoja kuin Waltari kirjoitti. Sinuhesta pidän eniten, mutta erityisesti tekee mieli kirjoittaa Mikael Karvajalka/Hakim uudestaan ja vähemmälle huomiolle jäänyt Turms, kuolematon. Eikä se vielä ole liian myöhäistä.
Jostakin syystä sellainen poikakirjaklassikko kuin Jalmari Saulin Ketunlukon oravapojat on jäänyt mieleen toivekirjana. Haluan kirjoittaa myös sellaisen kirjan kunhan ehdin.
4. Tunnetko kotiseuturakkautta nykyisessä kotimaassasi?
En tunne. Belgia ei miltään osin ole herätellyt kotiseuturakkautta.
Bryssel on tietysti 15 vuoden jälkeen kotikaupunki, mutta eipä sitäkään kotiseutuna rakasta, onpahan vain läpeensä tuttu asuinpaikka, joka ei ansaitse olla Euroopan pääkaupunki muuten kuin sijaintinsa vuoksi. Täältä pääsee onneksi nopeasti vaikka junalla tai autolla Berliiniin, Pariisiin tai Lontooseen.
5. Mikä on positiivisuutesi salaisuus?
Vanhan kyynikon suupielet vääntyvät tästä alakuloiseen hymyyn. Hävettää jo etukäteen kirjoittaa tämä seuraava, mutta sanottavahan se on: rakastan elämää. Ja omalta osaltani vastustan eutanasian ajatusta intohimoisesti. Uskon nimittäin, että tämä on meidän ainutkertainen mahdollisuutemme tietoiseen olemassaoloon, ja se on käytettävä hyväksi niin kauan kuin mahdollista. Sen jälkeen seuraava tyhjyys houkuttelee erittäin vähän.
6. Vasen vai oikea?
Anita Konkan monta kuukautta sitten aloittama vasenkätisyyskeskustelu pani ajattelemaan tätä oikein tosissaan (ja kirjoitin siitä oikein lastun). Olenkin sen jälkeen yrittänyt tehdä mahdollisimman monia asioita vasemmalla kädellä - harjoitellut jopa kirjoittamista - ja toivon tulisesti oikean puolen aivoista kehittyvän vähintään vasemman puolen tasolle. .
Halut ovat siis oikean puoleiseen ajatteluun, joka tietysti tarkoittaa hämäriä ja epämuodikkaita vasemmistoliberaaleja ajatuksia ja epämääräisiä utopioita.
11 kommenttia:
Oi kiitos paljon. Arvelinkin, että sulla on hienoja maisemakokemuksia. Toi vitonen on myös sellainen josta kiitän. Ajattelemisen arvoinen asia.
Onneksi eivät ne toiset suuttuneet bloggaajat ehtineet kysymyksineen mukaan. Taitavat olla jossakin uudessa yhteishankkeessa Blogisanomien jälkeen ja aika menee siihen.
Mulla ei ole minkäänlaista kykyä innostaa ihmisiä juttuihin mukaan, ei meemeihin eikä mihinkään. Meikäläisen mielestä loistokkaita ideoita, mutta kukaan ei syty. Missä vika?
Olisko niillä joku uusi juttu, voi ollakin, mistä noita tietää, aktiivisia naisia.
Oli mukava lukea että minulle rakkaat Savonlinnan ja Heinäveden seudut ovat Hanhensulan parhaita maisemia!
"Jos pilvet hyväksytään maisemaksi." Ah ja oh, Hanhensulka, vastauksesi ykköseen nosti hien pintaan lentokauhuiselta ja sai kylmät väreet hiipimään selkäpiissä siltä, jonka sydäntä säilytetään Savonlinnassa.
Sulka, noita maisemamuistoja kelpasi lukea! Ja miten saatkin sen kohdan "rakastan elämää" kuulostamaan niin... epäkliseiseltä, kun se on kuitenkin vain kliseisiä kirjaimia peräkkäin ladeltuna. Huikaisevaa. Uusia maailmoja avaava postaus.
Karpalo, minähän sytyin kuin rutikuiva taula ohikiitävästä kipinästä!
marja-leena, Heinäveden seudut tulivat tutuiksi jo lapsuudessa isän piikkinokka-mossen takapenkillä silmät pyöreinä maailmaa katsellessa. Osa sydäntä kai jäi jo silloin sinne - toiseen aikaan, satumaahan.
Liisa, silloin nuorena ajatteli, että kaikki paha tapahtui aina vain toisille, ja pelko oli vain uuden adrenaliiniryöpyn himoa, nyt on tietysti asiat aivan toisin. Pilvistä on niin paljon pumpulisen pelottavia muistoja, että niitä riittää koko lopuksi elämää. Varo, ettei sydän joudu liian kauaksi kehosta, sitä tarvitaan oikeaan elämään myös;)
Juha KK, rokkia rakkaudesta, kliseiden kiihottavasta kuningattaresta, on vaikea kirjoittaa latteudetta, sinultahan se käy, ja kliseitä Korennon sanoissa on juuri oikea määrä, että kaikille kuuntelijoille on tarjolla välttämätön, houkutteleva oman kokemuksen koukku, johon tarttua, että pääsee mukaan tandemlennolle. Siellä Korennon sanoituksissa on mukava käydä, kun arkielämän kliseet tuntuvat liian - niin - kliseisiltä.
Niin sytyitkin, mutta sinä oletkin puoliksi savolainen ja se selittää paljon näitä syttymisasioita, luulen ma.
Hauska meemi, vähän erilainen kuin ne, joihin normaalisti törmää. Mukavasti myös vastailtu - joistakin asioista huomaan ajattelevani jopa samalla tavoin (elämä on ihanaa ja sitä on hyvä osata arvostaa). Nuo ilmanäkymät tosin poikkevat, mutta makunsa kullakin. Ja hyvä niin.
Karpalo, savolaisuuden tiliin voi onneksi panna paljon muutakin. Muistathan senkin, että kun savolainen puhuu niin vastuu siirtyy kuulijalle;))
Kiitos kommentista, Saana, ja tilaisuudesta vierailla ensimmäisen kerran inspiroivalla saitillasi. Onneksi me kaikki emme ole samaa mieltä, maailma olisi kovin yksitoikkoinen sillä tavalla.
Juu muistan toki. Viimeisin versio on se että kun savolainen myy jotain, niin vastuu siirtyy ostajalle. :) Kateellisten panettelua. :)
Lähetä kommentti