18.4.2005

Matkoille Pariisiin

Täytyy mennä taas, nyt kolmeksi päiväksi. Puoliso on mukana ja taidetaan ottaa pari puolloa amerikkalaista tai australialaista viiniäkin, joten olo on kuin pyhäkouluun mennessä.

Vakihotelli on Bercy’ssä. Vieressä on Cour St. Emilion’in metroasema. Ennen alueella oli viinintuottajien varastoja ja niiden tilalla nyt sijaitseva, pieni ostos-ja ravintola-alue on rakennettu muistuttamaan vanhoista ajoista, tosin huonolla menestyksellä varsinkin, kun vieressä on lasista ja teräksestä rakennettuja toimisto- ja näyttelykomplekseja. Jopa ”aito” pub.

Metolinja 14 vie keskustaan, se on ensimmäinen kuljettajaton metrojuna Pariisissa. Ei ole edes kuljettajan koppia vaan matkustajat, blogihenkilö mukaanlukien, saavat istua heti tuulilasin takana, jos mahtuvat. Metro-junathan Pariisissa ovat jo pitkään olleet täysin automaattisia, kuljettajia on pidetty lähinnä matkustajien rauhoittamiseksi ja myös varajärjestelmänä. Ihminen on varajärjestelmänä vielä halpa, vaikka epäluotettava. Metrojen sisäänkäynnitkin ovat Pariisissa turistinähtävyyksiä.

Kokousten lisäksi täytyy ehtiä käydä ainakin jossakin taidenäyttelyssä ja tietysti ottamassa perinteiset kuvat Shakespeare & Co:n edessä ja Cluny’n luostarin kaivolla.

Huhtikuu Pariisiissa kuulostaa kovin romanttiselta, ja kaunistahan siellä onkin, kun on hyvä sää. Nyt ennuste on sadekuuroja ja lämmintä noin 13 astetta. Kyllä punanenäisenäkin voi olla romanttisella tuulella, tosin sateenvarjo saattaa haitata oikeaan Pariisi-tunnelmaan pääsyä, ja suuteluakin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Käytkö joka kerran otattamassa itsestäsi kuvan kirjakaupan edessä? Jos käyt, aika mielenkiintoinen projekti. Kaikenlaista symboliikkaa tulee mieleen ja ennen kaikkea Smoke. Se tyyppi siinä otti joka päivä kuvan samasta paikasta.

Mrs. Morbidi

hanhensulka kirjoitti...

Periaatteessa joka kerta. Paul Auster on yksi mielikirjailijoita, Smoke-elokuva kai tehtiin vasta joskus 90-luvulla. Me olemme ottaneet toisistamme kuvia näissä samoissa paikoissa (ja samoissa asennoisssa) nyt jo neljännesvuosisadan. Jonkinlaista hulluutta se kai myös on. Ajattelinkin, että todellisuus ei ole niin tärkeää kuin estetiikka. :)

Anna Amnell kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Estetiikka juhlistaa kauniin todellisuuden ja pehmentää kovan todellisuuden iskut.

Pirkko